Äitiys syrjäytti parisuhteen

En tiedä muista, mutta itse olen kokenut jotenkin hankalaksi olla samaan aikaan äiti ja panostaa täysillä parisuhteeseen. Erityisesti heti synnytysten jälkeen olen kadottanut itseni jotenkin ihan kokonaan, ja sellainen ”äitimoodi” on astunut mukaan kuvioihin. Läheisyys puolison kanssa on jotenkin inhottanut ja varsinkin intiimit jutut ovat tuntuneet hauskan sijaan lähinnä likaisilta. Osittain tällainen lapseen päin sulkeutuminen on varmaan ihan luonnollistakin sen pienen uuden ihmisalun kannalta, mutta olen silti miettinyt, että olisinko pystynyt parempaan? Havahduin tähän vasta odottaessani meidän kuopusta, ja silloin päätin, ettei niin tulisi tapahtumaan kolmatta kertaa.

Identiteetti hukassa

Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kadotin täysin itseni sekä kommunikointikykyni, enkä myöskään tuntenut oloani enää lainkaan läheisyydenkaipuisaksi. Tuntui, että sain ihan riittävästi läheisyyttä lapsilta, varsinkin vauvalta, joka on kuitenkin tissillä ja ihossa kiinni useita tunteja päivässä. Lasten antamasta läheisyydestä en kuitenkaan ole koskaan ollut ahdistunut, päinvastoin. Muistan, miten saatoin vain nopeasti halata miestäni, ja sen jälkeen antaa lapsilleni maailman lämpöisimmät halit koskaan. Enkä edes tajunnut, kuinka pahalta mahtoi puolisosta tuntua jäädä niin ulkopuolelle.

En ole tahallani tai tietoisesti koskaan yrittänyt työntää puolisoani kauemmas. Koin olevani ihan loistava äiti juuri meidän lapsille, ja uskon edelleen olleenikin. Valitettavasti minun on myönnettävä, että olin sitä parisuhteen kustannuksella. Ensimmäisen lapsen myötä katosivat suhteesta viimeisetkin kuherruskuukausien rippeet, kun vauva-arki iski vasten kasvoja. Huomiota ja rakkaudenosoituksia odotin mieheltäni, vaikken niitä osannut antaa takaisin. Sitten vain ihmettelin, miksi en ole tyytyväinen, miksi hän ei ole tyytyväinen? Oletin mieheni tekevän minut onnelliseksi, samalla kun itse vain elin täydellisessä äitikuplassa päästämättä häntä edes lähelleni. En myöskään uskonut tai huomannut omassa käytöksessäni olevan mitään vikaa, minähän elin vain sen mukaan, minkä tunsin hyväksi. Samalla sysäsin läheisyydenpuutteen ja parisuhteessa tapahtuvan etääntymisen TÄYSIN äitiyden piikkiin.

Itsetutkiskelua ja parisuhdeterapiaa

Olin jatkuvasti hieman hämilläni siitä kuinka ylitsevuotavia tunteita äitiys minussa herätti; olin niin käsittämättömän onnellinen lapsistani, välillä ylisuojeleva ja välillä itkin ihan pienistäkin asioista. Äitiys oli yhtäkkiä tärkeämpää kuin parisuhde, vaikka todellisuudessa parisuhde on perusta koko perheen hyvinvoinnille. Kaikki muuttui kuitenkin oman pääni sisällä loppusyksystä 2016 jolloin aloin odottaa Eveä. Jostain sisältäni löysin jälleen sen palon olla muutakin kuin vain äiti. Olin raskaana, ja olin siitä äärimmäisen onnellinen, mutta vihdoin avasin silmiäni myös meidän parisuhteelle: kaikki oli käytännössä hyvin, mutta intohimo ja päivittäiset hellyydenosoitukset olivat lähes olemattomat. En tiedä oliko se sitten iän tuomaa kypsyyttä vai mitä, mutta tajusin vaan yhtäkkiä, etten viimeisten vuosien aikana ollut laittanut juuri tikkuakaan ristiin avioliittomme eteen.

Aloin kehittää uusia ajatusmalleja ja erityisesti etsiä uudelleen itseäni. Olihan minun pakko olla muutakin kuin vain äiti. Pikkuhiljaa kaivoin itseni esiin äitiysvaatteiden ja kakavaippavuorien alta, mutta sieltä paljastui jotain ihan muuta, kuin mitä olin odottanut. Kun äitiys riisuttiin, jäljellä oli itseään inhoava, epävarma tyttö, joka katsoi itseään peiliin samoilla silmillä, joilla 15-vuotias teini katsoi inhoten itseään. Oli todella outoa kantaa sisällään maailman rakkainta asiaa ja olla kahden lapsen vahva ja ylpeä äiti, mutta samaan aikaan tuntea itsensä todella heikoksi sisältä päin.

Uskon, että huonolla itsetunnolla ja jopa osittain myös syömishäiriökäyttäytymiseen johtaneilla seikoilla olleen osansa siinä, miksi muutuin niin radikaalisti äidiksi tullessani. Halusin olla paras mahdollinen äiti, koska olen perfektionisti ja kontrollifriikki. Täytyi todistaa kaikille, että nuoresta iästäni huolimatta pystyisin parempaan kuin kukaan muu. Samalla halusin kuitenkin haudata itseni äitiyden alle, koska en pystynyt rakastamaan itseäni. Tämän tajutessani aloin tehdä töitä sen eteen, että pystyisin rakastamaan itseäni myös äitiyden ulkopuolella; ensin yksin ja lopulta parisuhdeterapiassa vuonna 2017. Suurimman muutoksen minussa sai aikaan tämä lause: parisuhde on jatkumo lapsen ja vanhemman väliselle suhteelle.

Sen enempää nyt menemättä lapsuuteeni, olin aivan sanaton. Sehän oli itsestään selvää! Kävin läpi omaa suhdettani omiin vanhempiini avioliittoni kautta, tai oikeastaan vaan siirsin vaikean isäsuhteen puolisoni harteille. Hän ei voisi olla erilaisempi kuin edesmennyt isäni, mutta siitä huolimatta jotenkin pakotin sen ajatuksen tulemaan todeksi. Ei meillä lapsuudenkodissa mitenkään hirveästi osoitettu läheisyyttä tai rakkautta, ja minun oli hyvin vaikeaa kohdata isäni esimerkiksi tavallista huonomman koenumeron kanssa, halusin tehdä hänet aina ylpeäksi. Suurin ongelma minun ja mieheni liitossa löytyi kuitenkin kommunikointitaitojen puutteesta; emme puhuneet riittävästi, emme huonoista emmekä hyvistä asioista. Me emme myöskään riidelleet, emme oikeastaan koskaan, ja se ei ole hyvä juttu. Me vaan ei osattu ottaa mieltä painavia asioita esille, vaan annettiin niiden kasautua omiin mieliin. Olen maailman kiitollisin meidät vastaanottaneelle pariterapeutille, sillä askeleet parempaan avioliittoon ovat olleet valtavan palkitsevia.

Rakkaudentäyteinen tulevaisuus

Kun tänään katson itseäni peilistä, näen 26-vuotiaan sporttisen, hyvinvoivan naisen, joka on itsevarma ja päämäärätietoinen. Näen rakastavan äidin, ja miestäni huomioivan vaimon. Kun katson puolisoani, sitä miestä, joka on minun vierelläni perheemme toinen tukipilari ja isää, jollaiseksi hän on tullut, en voisi olla yhtään kiitollisempi. Rakastan häntä päivä päivältä enemmän, ja olen älyttömän onnellinen, että kävin oman päänsisäisen prosessini läpi. Ties missä olisimme nyt.

Elämä ei ole satua, ja meilläkin on vielä paljon opittavaa. Läheisyys on kuitenkin osa meidän arkea, ja meistä molemmista on tullut paljon avoimempia. Otan itse vastuun omasta onnellisuudestani, ja teen myös paljon mieheni onnellisuuden eteen. Sen vuoksi me ollaankin nyt paremmassa tilanteessa kuin varmaan koskaan meidän avioliiton aikana. Me ei enää olla erilliset ihmiset kulkemassa omaa polkuaan tässä liitossa, vaan pariskunta katsomassa käsi kädessä samaan suuntaan.

Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille. ❤

Mainokset

Mitä meille kuuluu?

Viimeinen vuosipuolikas alle kouluikäisen äitinä on startannut, enkä voisi olla yhtään onnellisempi kuin juuri nyt. Eikun hetkinen, annas kun mietin uudelleen.. Meillähän on sairastettu marraskuusta saakka, pojan epäkäslihas on revähtänyt, ja odotan kauhulla viimeisen imetystaipaleen päättymistä. Voidaanko me oikeasti olla onnellisia? Vastaus on kyllä, kaikesta tästäkin huolimatta, olen juuri nyt todella onnellinen ja kiitollinen elämästä, jota elän.

Rakastan helmikuuta, valkoisina huurtavia puita ja alati lisääntyvää auringonvaloa. Ensimmäistä kertaa vuosiin tuntuu, etten oikeastaan edes malttaisi luopua talvesta. Onneksi kevääseen (a.k.a kevätpäivänseisaukseen, josta katson kevään alkavan) on vielä yli kuukausi aikaa. Yli kuukausi aikaa laskea pulkkamäkeä, seurata esikoisen uskomattomia hiihtotaitoja ja hioa hänen kanssaan yhdessä luistelua vielä ennen jäiden sulamista. On aikaa tehdä lumiukkoja, pukeutua muhkeisiin kaulahuiveihin ja löysään neulepaitaan, ja aikaa taistella miehen kanssa siitä, kuka lähtee käyttämään koiran myöhäispissillä 20 asteen pakkasessa.

Sairastelukierre ja välikohtaus eskarissa

Joulun jälkeen aika on mennyt jotenkin erityisen nopeasti, enkä voi vähätellä meidän uskomattoman sairastelukierteen vaikutusta tähän. Sairastelu alkoi marraskuussa ja uskokaa tai älkää, jatkuu yhä edelleen. Meillä on podettu angiinaa, flunssaa, kuumetta, oksennustautia, noroa, virusperäistä nielutulehdusta, c-streptokokkia (nielussa sekin), lisää oksennustautia, lisää flunssaa ja nyt jälleen Antilla on vatsatauti. Koska Antti aina aloittaa nämä sairastelukierteet, ja me ei todellakaan laiteta lapsia puolikuntoisina eskariin ja kerhoon, niin olen aika vakuuttunut siitä, että pöpöt tulevat eskarista. Olen huomannut siellä aika tehokkaasti räkiviä lapsia muutamaan otteeseen, enkä voi ymmärtää, en ollenkaan, miksi heidän kanssaan ei olla kotona. Vähintään kaksi oireetonta päivää kotona vatsataudin ja noron jälkeen, kuumeen jälkeen ainakin yksi oireeton päivä. Eikö työpaikoilla ymmärretä täällä Pirkanmaalla lapsiperheitä, eikö vanhemmat saa jäädä kotiin lasten kanssa? Onko teillä mielipidettä tästä? Milloin on ok viedä lapsi taas hoitoon, eskariin, kouluun tai kerhoon? Onko teidän hoitopaikoissa ollut puolikuntoisia lapsia? Olipa syy sitten missä tahansa, niin kyllä saisi jo sairastelut riittää. Ollaan koitettu keksiä saikkupäiville kotona aina jotain mieluisaa tekemistä, mutta kyllä 6- ja 4-vuotiaita jo harmittaa, jos ei pääsekään oman kaveriporukan kanssa touhuamaan. Itseäni vähän harmittaa sairastelun vaikutus mun treeneihin, ja mies on myös joutunut olemaan töistä pois, milloin oman sairauden ja milloin lasten tai minun sairaalareissujen takia.

Sairastelujen lisäksi Antille sattui eskarissa pieni välikohtaus pari viikkoa takaperin. Puhuinkin tästä jo Instagramissa aiemmin. Eskarikaverit olivat ulkona kaataneet Antin leikin tiimellyksessä (ja hän oli tässä vaiheessa ihan mukana vielä leikissä), mutta äkkiä leikki muuttuikin rajummaksi, kun kaverit eivät pojan pyynnöstä huolimatta nousseet pois hänen selkänsä ja niskansa päältä. He olivat painaneet myös Antin kasvoja maahan, johon hän tietenkin oli vastannut nostamalla kasvojaan yhä voimakkaammin irti lumenpinnasta. Tämän seurauksena lihakset olivat menneet ihan jumiin niskahartia seudulta, ja päivystyslääkäri totesi myös lievän revähdyksen epäkäslihaksessa. Antti oli tapahtuman vuoksi pois eskarista kaksi päivää, mutta parin päivän rauhallisen oleskelun jälkeen niskahartiaseutu oli taas kunnossa. Viimeisetkin lukot avautuivat tapahtumien jälkeisen viikonlopun hiihtoreissulla, mutta Anttia kyllä selkeästi harmitti, kun kaverit eivät ottaneet tosissaan hänen pyyntöään. Se tässä ehkä eniten harmittaa itseänikin. Vaikka kyse onkin vielä suhteellisen pienistä lapsista, niin aina pitäisi muistaa kuunnella, mitä kaveri sanoo. Hoitajat eivät olleet nähneet tilannetta ollenkaan, mikä tietysti on herättänyt useita kysymyksiä omassa ja mieheni päässä. Toivottavasti tällaista ei sattuisi enää uudelleen, mutta kyllähän poikien leikit välillä aika raisuiksi tuntuu menevän.

Oma sairastelukierteeni tuntuu ihan mitättömältä sen rinnalla, että lapsetkin ovat käyneet läpi jo kaksi-kolme kuumetautia ja yhdet vatsataudit (Antti on tällä hetkellä jo toisessa). Marraskuun alkupuolella sairastuin ihan perusflunssaan, joka nosti maltillisen kuumeen ja aiheutti erityisesti kurkkukipua. Kurkkukipu jatkui vielä kaksi viikkoa muiden oireiden kadottua, jolloin päätin mennä päivystykseen käymään, noin viikkoa ennen joulua. Siellä nuorehko hoitaja hieman epäilevästi tarkasti nielun ja kierrellen ja kaarrellen laittoi kuin laittoikin minulle lähetteen nieluviljelyyn. Viljelystä paljastui pari päivää myöhemmin C-streptokokin aiheuttama nielutulehdus, johon sain penisilliiniallergiani vuoksi Kefexin -kuurin. Tästä alkoi viikkoja kestävä kidutus, johon kuului vatsaoireita, kurkkukipua kipeine proppuineen nielussa, Tays -käyntejä nielupaise-epäilyn vuoksi, turha käynti leukakirurgian puolella, lisää antibioottia ja tämän jälkeen vielä virusperäinen nielutulehdus kruunaamaan koko komeuden. Kun oloni vihdoin parani, sairastuin viisipäiväiseen vatsatautiin. Mutta nyt olen vihdoin pysynyt reilun viikon terveenä, ja todella toivon, että vastustuskyky antibioottien jäljiltä olisi vihdoin palautunut normaaliksi.

Elämä ei ole ollut ihan pelkkää sairastelua, vaikka siltä kuulostaisikin. Minulla on meneillään tälle vuodelle muutamia superhauskoja juttuja, joista en malttaisi olla erossa lainkaan! Kirjoitan tällä hetkellä e-kirjaa, joka tulee pitämään sisällään vegaanisia, vatsaystävällisiä reseptejä ja henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiin ja elämän tasapainon löytämiseen liittyviä juttuja. Lopputuloksen haluan olevan sellainen hyvänmielen kirja, josta niin vegaanit kuin sekasyöjätkin voisivat saada vinkkejä ja inspiraatiota onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Olen kirjan kirjoittamisessa jo hyvällä mallilla, sadasta kirjaan päätyvästä reseptistä 70 on nyt kirjoitettu puhtaaksi ja osa on myös saatu jo valokuvattua. Työtä riittää kuitenkin vielä ihan hulluna, mutta tavoite kirjan julkaisulle onkin vasta ensivuoden vaihteeseen. E-kirja ei ole ainoa hauska juttu, mihin olen päätynyt, vaan nappasin itselleni myös ihan älyttömän hauskan (vaikakin myös haasteellisen) työn erään suomalaisen mediatalon alta, jolle työskentelen projektipäällikkönä vaikuttajamarkkinoinnissa. Olen todella ylpeä itsestäni, ja tämä on just niin mun juttu, että melkein halkean, kun kirjoitan tätä tänne! ÄÄK! Sen vaan sanon, että tavoitelkaa teidän unelmia ja uskokaa itseenne, ja myös itseopiskelu ja itsensä kehittäminen vapaa-ajalla on kannattavaa.

Töiden, lapsiperhe-arjen ja harrastusten lisäksi on tulossa paljon muita hauskoja juttuja jo nyt lähikuukausina. Esimerkiksi Messukeskus täyttyy jälleen ihan huikeista tapahtumista kevään aikana, ja haluaisin osallistua ainakin kamera-, kevät-, lähiruoka ja luomu, sekä lapsimessuille. Työporukan kanssa on tulossa kiva päivä Helsingissä maaliskuussa, ja sisällöntuotantoporukan kanssa hauska päivä Tampereella huhtikuussa. Näiden lisäksi meillä on maaliskuussa seitsemäs hääpäivä, Eetulla huhtikuussa 5-vuotissynttärit, kesäkuun lopussa Eveliina täyttää jo kaksi vuotta ja syksyllä Antti meneekin jo kouluun! Koulunalusta en voisi olla enempää innoissani, mutta sen sijaan kasvavasta taaperosta olen ihan puhtaasti järkyttynyt. Hän on hyvin päättäväisesti lopettamassa imetystaivaltaan ja oppii ihan jatkuvalla syötöllä uusia sanoja ja mitä ihmeellisimpiä taitoja (kuten piirtäminen, laulaminen, tanssiminen, juokseminen, kotileikit, sotaleikit, palapelit..). Olen sanonut varmaan miljoona kertaa, että en haluaisi tämän viimeisen lapsen kasvavan näin nopeasti, enkä millään olisi valmis luopumaan edes siitä ajatuksesta, että meillä on vauva kotona. Ei meillä kuitenkaan enää ole, vaan vahva ja omatoiminen taapero. Eetukin opettelee aakkosia samaa tahtia Antin kanssa, ja Antti on ihan juuri oppimassa lukemaan.

Imetyksen loppuminen mahdollistaa minulle erään pitkäaikaisen haaveeni toteutumisen, eli munasolujen luovutuksen. Olen käynyt jo esikäynnillä Tampereen Ovumialla, ja minut on todettu hyväksi luovuttajaehdokkaaksi. Luovutus aloitetaan sen mukaan, kuinka saamme kromosomitutkimusten tulokset labrasta, mutta viimeistään maaliskuun kuukautiskierron alussa hoidot alkavat. Silloin loppuu myös viimeiset imetykset, vatsanpeitteisiin pistettävät hormonit kun eivät sovi imetyksen kanssa yhteen. Munasolujen lahjoittamisesta tulen varmasti kirjoittamaan kokemuksia sitten, kun sen aika koittaa.

Pääsääntöisesti meille siis kuuluu hyvää; vaikka edelleen sairastelukierre näyttää jatkuvan, niin meillä on kuitenkin kaikki hyvin. Pystymme elämään valitsemamme elämäntyylin mukaisesti, perheessä ei ole vakavia sairauksia ja olemme yhdessä onnellisia. Arki sujuu ja sukulaisetkin ovat pysyneet terveinä, ei kai enempää voi toivoakaan juuri nyt? Meillä on myös paljon asioita, joita odottaa, harrastuksia, joista saamme virtaa ja kavereita, joiden kanssa jakaa elämää. Ja minulla on teidät siellä ruutujen toisella puolella. Kiitos siitä! 🙂

Mitä teidän alkuvuoteen kuuluu? 

Kannattaa käydä seuraamassa mun Instaa (@heidii.susanna), päivittelen sinne paljon ihan arkijuttuja ja pidän mm. Day in life -päiviä storyssa.

Kuinka luoda terve suhde ruokaan?

Jos seurasitte minua jo Sinä olet aurinko -blogin aikoina, tiedätte, ettei oma suhteeni ruokaan ole aina ollut parhaimmalla mahdollisella pohjalla. Vääristynyt kehonkuva on ollut diktaattorina omassa pääkopassani alakoulun viimeisiltä luokilta ihan viime vuosiin saakka, mikä on vaikuttanut massiivisesti siihen, kuinka ajattelen ruoasta. Muistan jo lapsuudesta, 5.-6.-luokilla ajatelleeni olevani liian iso ja epäsopiva, vaikka olin yksi luokan hoikimmista tytöistä. Päiväkirjoissa oli paljon painomerkintöjä, ja vertailin itseäni ja syömisiäni parhaimpiin ystäviini ja myös mediassa näkyviin henkilöihin, kuten Britney Spearsiin ja Paris Hiltoniin. Tuolloin tarjolla ei ollut onneksi internetin ja somen tuomia paineita, mutta lehdet ja televisio olivat minulle tuolloin pyhiä lähteitä ”terveellisyyskäsityksen” muodostamiseen. Samaiset kanavat myös olivat pullollaan dieettejä, laihdutusta ja painonhallintaa. Ei sen enempää mennä tällä kertaa tähän aiheeseen, mutta puhutaan kuitenkin terveellisen suhteen uudelleenrakentamisesta ruokaan.

Viimeistään yläkouluaikoina suhteeni ruokaan muuttui radikaalisti huononpaan suuntaan. Muutimme seiskaluokan kynnyksellä toiselle paikkakunnalle, kauan alakoulun tutusta kaveripiiristä. Uudet ihmiset ja pienen paikkakunnan tiiviit kaveriporukat olivat ujolle ja epävarmalle tytölle kova pala purtavaksi. Sen lisäksi, että kaverisuhteiden muodostaminen oli ongelmallista, halusin perfektionistina saada parhaat mahdolliset arvosanat kaikista kokeista. En ollut kympin tyttö, mutta ysin kuitenkin. Opiskelun ja epävarmuuden aiheuttaman aivosumun tasapainottamiseksi loin itselleni sääntöjä, rutiineja ja paineita ulkonäkööni ja ruokailuun liittyen, ja esimerkiksi kouluruokailussa lautaselle ei juuri muuta koskaan päätynyt kuin salaattia ja näkkileipä. Lukiossa skippasin aika pitkälti ruokailut kokonaan, ja kävin ruokatunneilla kävelyllä tai opiskelin. Kotona söin suhteellisen normaalisti, ja tykkäsin kyllä syödä pizzaa silloin tällöin viikonloppuna ja pullaa leipomispäivinä, mutta usein jaoin esimerkiksi omat karkkipäivän karkkini sisaruksilleni ja lenkkeilin ja tein lihaskuntoharjoituksia kotona paljon. Käsitykseni terveellisyydestä oli laihuus, ja laihana pysyminen tarkoitti minulle syömättömyyttä.

Pohjanoteeraus minun ja ruoan väliselle suhteelle tuli vuosina 2012-2015, kun oikeastaan koko elämäni pyöri vain äidiksi tulemisen, vilja-allergiaan totuttelun ja ruoan ympärillä. En kuunnellut kehoni antamia viestejä ollenkaan, vaan jälleen päänsä nostanut syömishäiriöajattelu rajoitti ajatukseni vain syömään todella vähän, todella harvoin ja todella rajoitetusti. Vuosi 2016 oli mullistava vuosi minulle, sillä yhä kasvispainotteisempi ruokavalio sai minut voimaan paremmin kuin aikoihin, ja aloin suhtautua myös kehooni ja sen ravitsemiseen huomattavasti positiivisemmin. Seuraavaksi opettelinkin syömään suolistoni hyvinvointia tukevaa kasvisruokaa, joka taas kohotti edelleen mielialaani ja itsevarmuuttani. Vaikka kasvisruokavaliosta vegaaniksi siirtyminen, vilja-allergia ja lievä IBS tuovatkin rajoitteita ruokavaliooni, koen silti tällä hetkellä olevani maailman huipulla minun ja ruoan välisen suhteen osalta. Ruoka on minulle paras ystävä, ei vihollinen.

Vegaaniruokavalio on oikein toteutettuna terveellisin tapa elää, MINULLE. Minä en ole ravitsemusterapeutti, mutta uskon omaan kokemuspohjaani ja kehoni antamiin viesteihin huomattavasti enemmän, kuin koulupenkillä hankittuun yleistävään tietoon. Kannattaa tarkkailla oman kehon antamia merkkejä esimerkiksi nälästä; jos himoitset ja ajattelet ruokaa jatkuvasti, et syö tarpeeksi. Jatkuva ruoan ajattelu ei kuulu terveelliseen elämään. En missään nimessä kannusta kaikkia kääntymään vegaaneiksi, vaan ensisijaisesti tulisi syödä niin, että oma keho voi parhaalla mahdollisella tavalla (ympäristötietoisuus mielessä pitäen). Minulle se paras sattuu olemaan vegaaninen ruokavalio, mutta sinulle se saattaa olla esimerkiksi pescovegetaarinen.

Neljä ohjetta terveempään ajatteluun

  • Ensimmäinen askel hyvän suhteen muodostamiseen ruoan kanssa on muistaa tämä: ei ole olemassa huonoa suhdetta ruokaan. Jos ajattelet suhteesi ruokaan olevan huono, et anna itsellesi edes mahdollisuutta tehdä suhteesta parempaa. Älä aseta itsellesi mitään leimaa, joka määrittelee sinua; sinulla ei ole huonoa suhdetta ruokaan, vaan suhteesi ruokaan voisi olla terveellisempi. Jos leimaat itsesi negatiivisessa valossa, on todennäköistä, ettet tule tekemään pysyviä muutoksia suuntaan tai toiseen. Positiivinen ja optimisten ajattelutapa on kaiken A ja O. Totta kai on hyvä olla tietoinen omasta ajattelumallistaan, mutta älä lannista itseäsi negatiivisuudella. Jotta voisit elää ilman ruoan aiheuttamaa stressiä ja ahdistuneisuutta, sinun täytyy ajatella myös suhdettasi ruokaan positiivisessa valossa.
  • Toinen äärimmäisen tärkeä juttu on muistaa, että joskus suhteesi ruokaan on ollut normaali. Kun vauva hetki syntymänsä jälkeen alkaa hamuta äitinsä rintaa, ei hän ajattele kaloreita, määrää, kellonaikaa tai ulkonäköään. Vauva syö, kun hän on nälkäinen. Tämä luonnollinen ja normaali nälkäviestintä ohjaa ihmislapsen suhtautumista ruokaan niin kauan, kuin siihen tulee ulkopuolelta jokin vääristävä ärsyke. Valitettavasti sosiaalinen media, televisio, lehdet, mainokset, ihan joka paikka tyrkyttää vääristynyttä, epäterveellistä ajatusmallia jatkuvasti, ja näille vääristyneille viesteille altistutaan jo varhaislapsuudessa. Hyvä ja terve suhde on kuitenkin joskus ollut olemassa, joten usko pois, siihen palaaminen ei ole niin vaivalloista kuin luulet.
  • Yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka on vaikuttanut positiivisesti omaan suhteeseeni ruoan kanssa on 80-20 metodilla syöminen. Tämä tarkoittaa sitä, että 80% kaikesta syömästäni ruoasta on puhdasta, terveellistä ruokaa, joilla ravitsen kehoani. Loput 20% voin halutessani käyttää sieluni ravitsemiseen mielitekoja täyttäen. En usko, että kukaan voi loputtomasti elää täydellisen terveellistä elämää, koskaan nauttimatta mitään niin sanottua ”kiellettyä” ruokaa, tai ainakaan sellaisella elämäntavalla ei kovin pitkälle pötkitä ilman ahmimis-rajoittamis -kierteeseen joutumista. Ja kyllä, tässäkin ajattelutavassa on sosiaalisella medialla näppinsä pelissä. Somessa esitellään ne kauneimmat ateriat, parhaat valinnat ja elämän kohokohdat. Valtaosa suuren luokan vaikuttajista ei postaa instagramiinsa sitä myöhäisillan herkkuhetkeä suklaan ja mättöpizzan kanssa, koska se ei A) sovi feediin tai B) sovi siihen imagoon, jonka hän itsestään ja elämästään haluaa seuraajilleen tarjota. Älä usko sosiaalista mediaa! Elä elämääsi OMAN kehosi ja mielesi ehdoilla.
  • Rentoudu ja lopeta ylianalysointi! Ei ole minkään valtakunnan merkitystä sillä, otatko puuroa aamulla kaksi desiä, vai kaksi ja puoli. Maailma (ja kehosi) ei myöskään pyöri valtavirran antamien ruokailuaikojen ympärillä. Syö, kun olet nälkäinen ja lopeta, kun olet kylläinen, se on niin yksinkertaista! Jos syöt pääsääntöisesti terveellistä ja monipuolista, ravitsevaa ruokaa, ei terveytesi, painosi, treenisi, ystävyyssuhteesi tai elämäsi hetkahda muutamasta kymmenestä (tai sadasta) lisäkalorista tai tavallista pienemmästä ruokamäärästä silloin tällöin. Ota rennosti vaan, viisas kehosi kertoo sinulle kyllä, jos sillä on jokin hätänä! Työskentele siis yhdessä sen kanssa.

Olen todella kiinnostunut kehon ja omien toimintatapojen välisestä viestinnästä, ja on ollut mielenkiintoista huomata, miten vegaaniruokavalio on vaikuttanut ihan kaikkeen. Kasvipohjaista ruokaa saa (ja pitää) syödä paljon, joka on vapauttanut minut täysin esimerkiksi kalorirajojen asettamisesta. Nyt en tarkoita sitten todellakaan sitä, että voisin mättää päivästä toiseen esimerkiksi eläinperäisen ruoan korvikkeiksi miellettyjä tuotteita kuten härkistä, nyhtökauraa, soijanakkeja tai kasvisjauhispihvejä, tai vegaanisia herkkuja. Yleisesti ottaen, kun puhun vegaaniruoasta omassa ruokavaliossani, puhun puhtaasta ruoasta; vihanneksista, hedelmistä, marjoista, pähkinöistä ja siemenistä, joiden ympärille koko ruokavalioni rakentuu. Käytän todella harvoin ”lihankorvikkeita”, mutta esimerkiksi tofu on käytössä viikoittain. Pitäisi varmaan tehdä erillinen postaus siitä, mitä vegaaninen ruokavalio minulle itselleni tarkoittaa. Tiivistettynä ehkä sanoisin, että en pyri korvaamaan mitään suomessa perinteisiksi kotiruuiksi määriteltyjä ruokia, kuten makaronilaatikkoa, lasagnea tai keittoja. Siitä syystä omat ateriani voivat perinteiseen Suomalaiseen kotiruokaan tottuneelle näyttää todellista ituhippimeiningiltä. Se kuitenkin toimii minulle, sillä pystyn elämään ilman määrällisiä rajoituksia ja voimaan loistavasti. Kehon viestit saa parhaiten kuuluviin, kun niitä ei sotke liiallisella sokerilla, rasvalla tai prosessoidulla ruoalla.

Mihin ekobloggaajan lapset pukeutuvat?

Viime vuonna keskityin yhä enemmän kehittämään omien ostotottumusteni muokkaamista kestävää kehitystä tukevaksi. En aiempinakaan vuosina ole ollut mikään varsinainen shoppailijatyyppi, ja meillä on jo pitkään suosittu käytettyjä vaatteita, niin omassa kuin lastenkin vaatehankinnoissa. Vuonna 2019 haluan keskittyä lastenvaatteisiin, pohtia mikä on loppujen lopuksi se ilmastolle sekä meille paras ja toimivin vaihtoehto ja tehdä ratkaisuja sekä lasten oman tyylivalinnan, kestävyyden ja taloudellisuuden kannalta.

Tällä hetkellä lasten vaatekaapit sisältävät pääsääntöisesti sellaisia vaatteita, jotka eivät kohtaa omien arvojeni kanssa millään tavalla; Espritin, H&M:n, Lindexin, KappAhlin ja Prisman sekä Citymarketin vaatteista taitaa pääsääntöisesti muodostua lasten vaatevalikoima. Toki seassa on paljon luomupuuvillaa sisältäviä vaatteita, mutta halpaketjun luomumerkinnät eivät ole minulle tae vastuullisesta tuotteesta. Viime vuonna ostin lapsille uutena yhteensä yhdeksät housut ja 13 paitaa, kolmet kengät, neljä pipoa, neljät rukkaset, alusvaatteita ja sukkia, yhden toppatakin, yhdet toppahousut ja kaksi mekkoa. Lisäksi kirpputorilta ostettiin vaatteita noin kymmenisen kappaletta.

Miksi kirppisvaate ei välttämättä olekaan paras vaihtoehto

Lapset kasvavat hurjaa vauhtia koko ajan, ja sen mukaan myös vaatteita on hankittava. Olen kirpputoriostoksilla ehkä yrittänyt jopa kiertää vastuutani, ja selittänyt hankinnan itselleni hyväksytyksi sen perusteella, että joku toinen on käyttänyt sitä aikaisemmin. Ja onhan kierrätys aina parempi kuin uuden ostaminen, joten se on hyvä lähtökohta. Kirpparivaateissa on kuitenkin yksi huono puoli, ja se on niiden kestävyys ja lyhytikäisyys; suurin osa kirpputoreilla myytävistä vaatteista kun sattuvat olemaan juuri niitä halppisketjujen ja pikamuotia ihannoivien yritysten tuotosta, ja sen me kaikki tiedämmekin, etteivät halvalla tuotetut vaatteet aina kestä edes sen yhden lapsen käytössä. Onko kirppistely siis kuitenkaan se ekologisin, saati eettisin tapa toimia? Ne vaatteet on kuitenkin valmistettu alipalkatussa tehtaassa huonoissa oloissa, epäekologisesta materiaalista, eikä se fakta siitä mihinkään muutu, oli vaate sitten kirppikseltä tai ei. Ja vaatteet myös päätyvät nopeasti tekstiilinkeräykseen mentyään rikki parin kuukauden käytön jälkeen. Käytettyjen vaatteiden joukosta kannattaisi siis kuitenkin ronklata ne kestävimmät vaihtoehdot, ja suosia niissäkin kotimaista.

Meidän lasten vaatteet

Meillä on siis kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, ja heillä on ikäeroa toisiinsa 1v5kk ja 3v2kk. Poikien vaatteiden osalta on ollut helppoa siirtää vaan eskarilaisen pienet suoraan pikkuveljen vaatekaappiin, ja samoin poikien vauva-ajan vaatteet ovat olleet taaperon käytössä. Antti on aina kulkenut pituudessa yläkäyrällä ja Eetu alakäyrän alla, ja Antti myös kasvaa koko ajan hieman Eetua vauhdikkaammin. Tästä syystä Antilta jää vaatteita pieneksi nopeasti, ja Eetu ei oman kasvutahtinsa vuoksi pysy Antin vaatekoon perässä, joten vaatteet tuppaavat kertymään Eetun kaappiin. Toisaalta se on hyvä, sillä ainakin hänellä on aina vaatteita käytössä, eikä juuri koskaan tarvitse ostaa lisää. Mutta toisaalta taas kauhistuttaa se vaatemäärä, sillä Eetu ei millään ehdi edes käyttää kaikkia vaatteita, joita Antilta jää.

Eskarilaisen vaatekaappi: 8 paitaa (lyhyt- ja pitkähihaiset), 1 huppari, 1 villapaita, 2 farkut, 1 reisitaskuhousut, 5 collegehousut, 2 shortsit, 3 yöpukua. Lisäksi 1 toppatakki ja 1 toppahousut, 2 välikausiasua, 1 nahkatakki, 1 lenkkarit, 1 saappaat ja 1 talvikengät.

4-vuotiaan vaatekaappi: 30 paitaa (lyhyt- ja pitkähihaiset), 2 hupparia, 1 villapaita,1, reisitaskuhousut, 2 farkut, 5 collegehousut, 4 shortsit, 3 yöpukua. Lisäksi 1 toppatakki, 2 toppahousut, 3 välikausitakkia ja 1 välikausihousut, 1 farkkutakki, 1 lenkkarit, 1 saappaat ja 1 talvikengät.

Kuopuksemme Eveliina on kulkenut hyvin pitkälti poikien sekä muutamaa kuukautta vanhemman serkkutytön vanhoissa vaateissa. Viime kuukausina neiti on alkanut selkeästi alkanut muodostamaan hyvin vahvoja mielipiteitä omasta pukeutumisestaan (ja kaikesta muustakin), mikä luultavasti kuuluu enemmiltä määrin tähän taaperoikään kuin hänen luonteeseensa. Lasten omaa tyyliä mukailemme mahdollisuuksien mukaan, mutta se ei tarkoita sitä, ettei rajoja asetettaisi; lapset oppivat vastuullisuutta parhaiten vanhempien antamasta esimerkistä.

Taaperon vaatekaappi: 7 mekkoa, 1 hame, 7 legginssit, 4 collegehousut, 1 velourhousut, 2 hupparia, 7 paitaa, 2 bodya, 6 yöpukua, 1 one piece, 3 talvihaalaria, 1 talvitakki, 1 toppahousut, 1 välikausitakki, 1 farkkutakki, 1 välikausihaalari, 1 talvikengät ja 2 fleecekerrastoa.

Olen pitänyt kirjaa jokaisesta Evelle itse ostamastamme vaatteesta, koska rakastan listojen, muistiinpanojen ja laskelmien laatimista. Uutena Evelle on tämän 1,5 vuoden ja raskausaikana aikana ostettu 2 mekkoa, 4 bodya, 2 paitaa, 2 collegehousut, 1 velourhousut, 1 hame, 1 kengät, 3 pipoa, 2 rukkaset. Käytettynä on ostettu 4 mekkoa, 8 collegehousut, 4 velourhousut, 6 leggingsit, 1 talvitakki. Tästä voidaan nopeasti laskea, että jokaista Even käyttämää kokoluokkaa kohden 50-86, on jokaista kokoa varten ostettu 5,85 vaatetta/kokoluokka. Rahaa näihin on mennyt yhteensä 344,68€. Se on aika paljon siihen nähden, että me ollaan tosiaan saatu Evelle tosi paljon vaatteita lahjaksi ja käytettynä. Kalleimmat vaatteet Even kaapissa ovat Papun musta hame, PaaPiin kaurismekko ja Villervallan popparibody. Minua ei haittaa lainkaan maksaa kotimaisista vaatteista enemmän, sillä tiedän niiden kestävän kuitenkin loppupeleissä paremmin. Lisäksi kotimaisten yritysten tukeminen on miljoona kertaa tärkeämpää, kuin riistotehtaiden tukeminen.

Kuten aiemmin mainitsin, tämän vuoden yksi vallitseva teema tulee olemaan lastenvaatteisiin panostaminen. Antti saattaa syksyyn mennessä kasvaa ulos suurimmasta osaa nyt käyttämistään vaatteista ja kengistä (nyt koko 122-128 ja kengän koko 33 käytössä), joten hänen kohdallaan tulee ajankohtaiseksi viimeistään loppukesästä/alkusyksystä vaatekaapin tarkastus. Ideaalitilanne olisi, että koululaisen kaapissa olisi mukavia, kulutusta kestäviä ja siistinä pysyviä vaatteita, jotka tietysti kohtaavat lapsen oman vaatemaun kanssa. Eetun käyttöön päätyy Antin hyvänä pysyvät vaatteet. Eveliina kasvaa humisten, ja hänelle ovat pian sopivia pojilta jääneet 92-98 kokoiset vaatteet. Koska hän on tyttö, niin en halua pukea häntä kuitenkaan pelkästään poikamaisiin vaatteisiin, ja hän tuntuu itsekin pitävän enemmän vaaleista väreistä ja valitsee usein mekon housujen sijaan. Hassua, miten luonnostaan se tulee, sillä meillä ei vaatteiden valinnassa ohjata muuhun kuin säänmukaiseen pukeutumiseen.

Vuosi 2018 oli ensimmäinen vegaanivuoteni, ja silloin myös tein muutoksia oman vaatekaappini vastuullisuuteen. Vuonna 2019 en osta lastenvaatteita pikamuotiliikkeistä, vaan uudet vaatehankinnat teen vain vastuullisilta, kotimaisilta merkeiltä. Pidän kotimaisuuden mielessä myös käytettynä ostetuissa vaatteissa. Seuraava eteen tuleva hankinta taitaakin olla Antin toppatakki. Edellinen alkaa olla inasen lyhyt hihoista, mutta toivon sen riittävän vielä tämän kevään (eikä poika tunnu mielellään luopuvan rakkaasta, vihreästä takistaan). Jos teillä on jotain vastuullisia merkkivinkkejä lasten ulkovaatteisiin, niin saa kertoa!

Vastuullisuusvalintojen tekeminen on minulle henkilökohtaisesti hyvin helpottavaa ja ahdistuneisuutta lievittävää. Kannustan edelleen myös teitä maltilliseen kuluttamiseen, ja panostamaan erityisesti lastenvaatteiden osalta kulutusta kestävien vaatteiden valintaan.

Ihanaa loppuviikkoa!

Heidi

En haluaisi jättää ilmastokriisiä omille lapsilleni

Maailman pelastaminen, ei mikään ihan pieni haaste yhdelle valtiolle, saati sitten ihmiselle. Riitoja, epätoivoa ja ahdistusta aiheuttava ilmastonmuutoskeskustelu on käynyt kuumana jo ties kuinka kauan, ja ensimmäiset havainnothan eri kaasujen yhteydestä ilmaston lämpenemiseen tehtiin jo 1800 -luvulla. Teoria ilmastonmuutoksestakin on jo 100 vuotta vanha, mutta silti vieläkään vuonna 2018 ei kukaan ole valmis ottamaan vastuuta ja toimimaan asioiden muuttamiseksi. Vai onko?

Ilmastonmuutos = maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen, joka johtuu kasvihuonekaasujen (mm. hiilidioksidi, metaani, typpioksiduuli) määrän kasvusta ilmakehässä.

Kiina ja Intia vs Suomi

Olen melko realistinen ilmastonmuutosta koskevissa asioissa, ja tiedostan sen, että suomalaiset yksin eivät pysty ilmastonmuutosta hillitsemään. Ilmaston lämpeneminen on maailmanlaajuinen ongelma, ja sitä tulisi myös hoitaa sen mukaisesti. Ympäristötietoinen kasvatus, politiikka ja lainsäädäntö maailmanlaajuisella tasolla voisivat olla hyvä lähtökohta muutoksen aikaansaamiselle, ja tätä on varmasti yritettykin toteuttaa. Mutta jos ainoa vaihtoehto ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi olisi lainsäädännön tiukentaminen niin, että muutos tapahtuu väkisin, olisitko valmis siihen. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla?

Ilmastonmuutos on vaikea ja monitasoinen ongelma, jota ei enää voida pysäyttää. Sen hidastamiseksikin vaadittaisiinkin sitoutuneita, jatkuvia toimia kaikilta valtioilta, erityisesti suuripäästöisiltä ja tiheästi asutuilta Kiinalta ja Intialta. Näissäkin maissa on tosin osoitettu merkkejä ilmastovastuullisuudesta. Intia esimerkiksi pyrkii tulemaan kolmanneksi suurimmaksi aurinkoenergian tuottajaksi maailmassa, ja Kiina investoi eniten maailmassa uusiutuvaan energiaan. Keskimäärin yhden intialaisen päästöt ovat vain kuudesosa suomalaisen päästöihin verrattuna, mutta tästä huolimatta Intian 2,5 miljardin tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat Suomen 55 miljoonan tonnin päästöihin verraten massiiviset. Silti puhun paljon sen puolesta, että länsimaat voisivat toimia suunnannäyttäjänä, ei pidä lannistua suurten ongelmien edessä vaan näyttää mallia omalla toiminnalla.

Niin hyvin en kuitenkaan ole perillä globaalista ilmastoa koskevasta lainsäädännöstä, että pystyisin sitä lähteä käsittelemään tässä sen enempää, eikä taida merkkimääräkään tämän artikkelin editboxissa riittää siihen. Keskitytään siis meihin suomalaisiin.

Mitä sitten, vaikka epäonnistuisimme?

Voidaanko me, yksilöt, vaikuttaa positiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseen? No, negatiivisesti ainakin voidaan, ja ihan arkipäivän valinnoilla. Tästä jos mistä olen kuullut puolesta ja vastaan teorioita, ja jostain syystä olen saanut nuoremmasta sukupolvesta (itseni ikäiset ja nuoremmat) merkittävästi vastaanottavaisemman ja ympäristötietoisemman kuvan kuin vanhemmalta polvelta. Ongelma onkin siinä, että muutoksesta pidetään äänetöntä älämölöä, mutta konkreettiset teot jäävät pelkän puheen tasolle. Arjessa ketään ei tunnu kiinnostavan. Ilmastonmuutosta pidetään pelkkänä ympäristöongelmana, joka poistuu muutamien muutosten jälkeen, vaikka faktahan on se, että se ei poistu, ei enää koskaan. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei oteta tosissaan ja niitä vähätellään, vaikka se on jo johtanut ja tulee vastakin johtamaan vakaviin ongelmiin jo lähitulevaisuudessa. Ajatellaan, että no, jos ongelma on jo niin pitkällä, niin miksi enää tekisin mitään? ”Eletään nyt täysillä, kun vielä voidaan!” Ajattele miten tykkäät, itse en kuitenkaan ole niin itseäni täynnä, että ilman taistelua jättäisin kuolevan maapallon omille lapsilleni ja mahdollisille lasteni lapsille.

Suomeen hyväksyttiin vuonna 2014 ilmastolaki, jonka keskeisenä tarkoituksena on vähentää kasvihuonepäästöjä 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä vuoteen 1990 verraten ja vahvistaa eduskunnan sekä meidän kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ilmastopolitiikassa. Jep, ei kerro mitään konkreettista, ei teille eikä juuri minullekaan.

Suomessa on siis voimassa oleva ilmastolaki, mutta silti mitään merkittävää en muista ainakaan oman aikuisikäni aikana tapahtuneen asioiden parantamiseksi. Tai ainakin tietoa täytyy lähteä oikein tonkimalla tonkimaan, jos haluaa tietää, mitä muutoksia on tapahtunut. Juuri tämän takia meillä on merkitystä. Yksilön on hyvin vaikea saada aikaan suuria muutoksia, ja on myös oltava asioista kiinnostunut, mutta on ehdottomasti parempi vaihtaa negatiivisesti vaikuttava toiminta ilmastoystävälliseen toimintaan, kuin jäädä toistamaan samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. En usko, että Suomessa päästään poliittisella tasolla puusta pitkälle ennen, kun asioista oikeasti kiinnostunut sukupolvi astuisi puikkoihin. Mielestäni on jotenkin kieroutunutta, että ihmisille täytyy rautalangasta vääntää kuinka suurta tuhoa heidän elintapansa ja kulutustottumuksensa aiheuttavat. Onko kyse puhtaasta itsekkyydestä tai tietämättömyydestä? Eikö suomalaisilla ole enää minkäänlaista suhdetta luontoon, missä on ympäristöomatunto? Olisi niin mahtavaa, kun pystyisi takomaan kerralla kaikkien maailman ihmisten päähän, miten tärkeän asian äärellä tässä oikeasti ollaan.

Ilmastotietoisuuden ei tarvitse olla sellaista pakkopullaa ja hampaiden kiristystä, jollaiseksi yhteiskunta sen vielä nykyäänkin tuntuu luonnehtivan. Voisimme vain alkaa tehdä asioita silkasta halusta parantaa maapallon tilaa. Onko se muka niin vaikeaa? Ei ainakaan minun mielestäni, mutta kai se on vegaanina ja asioista oikeasti kiinnostuneena eri juttu huudella kuin kertakäyttömuotia harrastavan pihvinmussuttajan, vai? Vaikka suurta positiivista vaikutusta emme saisikaan heti aikaiseksi, niin pystymme ainakin vähentämään niitä ilmastonmuutosta ilmapallon lailla paisuttavia toimia. Ja mitä sitten, vaikka epäonnistuisimme? Itse olen valmis tekemään yhä enemmän ja enemmän, jos se pelastaisi edes yhden lapsen hengen ilmaston lämpenemisen aiheuttamalta kuivuudelta, tai yhdenkin jääkarhun, jonka elintila pienenee jatkuvasti.

Näillä arkisilla valinnoilla sinäkin voit vaikuttaa!

Suurin uhka ilmastolle ovat kasvihuonekaasut, joista erityisesti haittaa aiheuttavat hiilidioksidi ja metaani. Hiilidioksidipitoisuutta on lisännyt fossiilisten polttoaineiden, hiilin, öljyn ja maakaasun käyttö. Fossiilisia polttoaineita käytetään mm. liikenteessä, teollisuudessa ja energiantuotannossa. Myös metsien vähentäminen vaikuttaa hiilidioksidin määrään. Metaania ja typpioksiduulia ilmakehään pääsee eniten maatalouden päästöistä. Pakko kuitenkin myöntää, että tunnen itseni hieman hölmöksi, kun joudun kirjoittamaan tämän saman litanjan tänne, joka on omassa mielessäni pysynyt ja alakouluikäisestä saakka.

Liikenteessä

Se, millä kuljet paikasta toiseen on suurin yksittäinen tekijä siinä, vaikutatko positiivisesti vai negatiivisesti ilmastonmuutokseen. Ajattele, että lentäessäsi kiihdytät ilmastonmuutosta jopa 30-50 kertaa enemmän kuin junalla matkustaessasi! Vältä edes kotimaan sisäisiä lentoja. Minulla on oma mielipiteeni hupimatkailusta, eikä se ole kovin suopea alvariinsa lentäen ulkomailla ravaavia kohtaan.

  • Kävele, pyöräile ja kulje joukkoliikenteellä aina mahdollisuuden tullen. Yksityisautoilua on usein perusteltu katalysaattoreilla, jotka eivät todellisuudessa vähennä lainkaan autojen hiilidioksidipäästöjä. Itse kuljemme noin 5-6 kilometrin matkoja lastenkin kanssa jalkaisin esimerkiksi kauppaan, kirjastoon tai leikkipuistoon. Autoa meilläkin käytetään myös ihan turhaan puhtaista mukavuussyistä esimerkiksi työmatkoja taittaessa, mutta sen vastapainoksi myös kuljemme jalan, pyörällä ja tarvittaessa bussilla verrattaen hyvin paljon.
  • Jos joukkoliikenne tai hyötyliikunta ei vain ole se, missä haluat tehdä kompromisseja, niin tee edes viisas valinta uutta autoa ostaessasi. Jälleenmyyjillä on velvollisuus antaa ostajille tietoa auton hiilidioksidipäästöistä ja polttoaineen kulutuksesta.

Ruokakaupassa

Olen vegaani useista eri syistä, ja sen positiivinen vaikutus ilmastoon on yksi niistä. Liharuoka ei kuitenkaan aivan yksiselitteisesti ole se huonoin vaihtoehto, sillä esimerkiksi lakto-ovovegetaristien ruokavalio aiheuttaa enemmän päästöjä kuin esimerkiksi siipikarjaa ja kalaa suosivan ruokavalio (lähde: vegaaniliitto). Toisaalta taas punaisen lihan tuottaminen on kuitenkin selkeästi lakto-ovovegetarististakin ruokavaliota huonompi vaihtoehto.

  • Jos haluat tehdä yhden muutoksen ruokavaliossasi, niin lopeta punaisen lihan syöminen.
  • Lisää kasvistensyöntiä ja korvaa osa kuluttamastasi eläinperäisestä proteiinista kasviproteiinilla, kuten pavuilla, linsseillä tai herneillä. Myös pähkinät ja siemenet sekä täysjyväviljat ja vehnänalkiot sisältävät mukavasti kasviproteiinia. Itse välttelen teollisien lihankorvikkeiden kuluttamista ja suosin enemmän aitoja kasviksia, sillä kyllä ne vegaanikorvikkeetkin päästöjä aiheuttavat tuotantoprosesseineen ja muovipakkauksineen. Myös maidon korvaaminen kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla on melko vaivatonta.
  • Satokauden mukainen kasvisten nauttiminen on helppoa ja hyväksi ilmastolle. Esimerkiksi Satokausikalenterista on hurjasti apua niin kokeneille kuin aloittavillekin satokausisyöpöille, kunpa siitäkin vain olisi olemassa myös paperiton e-versio. Luomuruoan tuottamisen sanotaan vähentävän paikallisesti päästöjen muodostumista, ja itse suosin kyllä luomukasviksia. Luomulihasta sanoisin sen verran, että lihansyönnin vähentämisellä on paljon suurempi merkitys kuin luomulihan vaihtamisella.

Kotona

Entäs sitten kotona? Sähkönkulutus koostaa noin kolmanneksen koko Suomen hiilidioksidipäästöistä ja myös kotitalousjätteiden määrä kaatopaikalla ja kierrätysjärjestelmissä aiheuttaa järkyttäviä määriä päästöjä.

  • Vaihda ekosähköön, joka tuotetaan uusiutuvaa energiaa käyttäen. Sammuta laitteet ja valot, joita et tarvitse. Tarkista ja uusi ovien sekä ikkunoiden eristys noin kolmen vuoden välein ja pidä kodin lämpötila maltillisissa lukemissa (noin 21-22 astetta).
  • Suosi energiatehokasta ja tarkoituksenmukaista kodin valaistusta, älä pröystäile koristevalaistuksilla. Sisustamalla kotisi vaaleilla pinnoilla, tekstiileillä ja huonekaluilla voit vaikuttaa kodin valontarpeeseen!
  • Älä osta turhaa tavaraa tai vaatteita, jotka lopulta päätyvät kuormittamaan ilmastoa kaatopaikalle. Kulutustottumuksilla on suuri vaikutus kaatopaikkojen hiilidioksidipäästöihin. Suosi vaatteita, jotka on valmistettu kestävän kehityksen mukaisesti. Kierrätyskeskukset ja kirpparit ovat pullollaan vähänkäytettyjä lastenvaatteita, jotka jäävät nopeasti pieneksi ja jälleen käyttämättömäksi. (Lue myös: Mistä vaatteesi ovat peräisin?)
  • Kierrätä, kierrätä ja kierrätä. Tämän pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys. Vältä muovituotteiden ja -pakkausten ostoa, sillä muovijätettä tulee Suomessa ihan valtavia määriä. Sen huomaa mm. siitä, että muovinkeräyslaatikko on AINA täynnä. Järkevä kierrättäjä hoitaa kierrätyksen samalla reissulla muiden asioiden kanssa. Pienet määrät kulkevat Ikean kassissa vaikka julkisillakin, suuremmat määrät on hyvä kierrättää muutenkin autolla liikkuessa, vältä siis erillisiä kierrätyskierroksia autolla. Kierrätyspisteitä saisi ehkä olla huomattavasti enemmän niiden tukkeutumisen vuoksi, mutta toisaalta se kertoo myös siitä, kuinka paljon turhaa roskaa omalla kulutuksellaan saa aikaiseksi. Ensisijaisesti tarkistaisin omat kulutustottumukset, ja vasta sen jälkeen lähtisin syyttämään kaupunkia liian vähistä kierräystpisteiden määristä.
  • Vaihda kosteuspyyhkeet veteen, vanulaput pehmeästä pyyhkeestä leikattuihin pestäviin pyyhelappuihin, unohda pillit ja käytä talouspaperin sijaan keittiöpyyhettä. Korvaa kaikki kertakäyttöinen kestävällä. Osta mahdollisimman hyvän energialuokan omaavat kodinkoneet ja täytä koneet aina täyteen saakka.

Kaikki eivät pysty muuttumaan täydellisiksi ilmastosotureiksi, mutta pienetkin askeleet kohti muutosta ovat parempi kuin ei muutosta lainkaan. Itse kannustaisin kaikkia kuitenkin jo tässä vaiheessa ottamaan enemmänkin rohkeita harppauksia eteenpäin, sillä maapallo on todellakin jo äärirajoilla. Olisihan ilmastonmuutokseen myös toinen ratkaisu: haittatekijöiden muuttaminen harmittomiksi. Lentämisen ja liikenteen, lihatuotannon, kaatopaikkojen muuttaminen päästöttömäksi, tai ehkä pitäisi kehittää suuren suuri suodatin, joka muuttaa ilman haitalliset aineet neutraaleiksi? Ehkä joskus tulevaisuudessa tällainen olisikin mahdollista, kuka tietää. Olisi mahtavaa luoda jokin sovellus, joka ohjaa käyttäjiä päivä päivältä tekemään parempia valintoja. Sellainen kädestä pitävä kamu, joka tyynen rauhallisesti ohjaa sinut yksinkertaisilla ohjeilla kohti pysyvästi ilmastoystävällisempää elämää. Ratkaisujen suunnitteleminen ja toteuttaminen voisi tulla oppiaineeksi jokaiseen kouluun, ja itse ainakin tykkään pohtia näitä asioita. Tästä aiheesta olisi vielä niin paljon sanottavaa, ja ilmastonmuutokseen perehtyminen inspiroi minua todella paljon. Haluaisin mielelläni keskustella (asiallisesti) lisää, jos teillä on tähän aiheeseen liittyen kommentteja tai näkökulmia.

Oletteko enemmän niitä ihmisiä, joiden mielestä yksilönkin valinnoilla on merkitystä, vai vannotteko poliitikkojen ja lainsäädännön nimeen?

Vegaaninen glögikakku

Me vietettiin viikonloppu varsin herkullisissa tunnelmissa, kun perinteinen pohjoismainen joulujuoma glögi pääsi valloittamaan makunystyröitä kakun muodossa. Pitkän sairastelun jälkeen jaksoin vihdoinkin ryhtyä kunnolla pohtimaan joulun vegaanista menuta, ja ensimmäiseksi lähdin tietysti kehittelemään jälkkärireseptiä. Jouluiset kakut eivät yleensä ole kuuluneet meidän jouluperinteisiini, vaan enemmänkin jouluaterian jälkeinen sokerihuuma on saatu suklaalla, joulutortuilla ja pipareilla. Tämä on kuitenkin ensimmäinen jouluni täysin vegaanina (vuodenvaihteessa tulee täyteen vuosi ilman maitotuotteita), joten  jouluruokien ja -leivonnaisten vegaaniversioiden suunnittelu kiehtoo minua todella paljon. 

Vegaanisien tuotteiden löytäminen leivontaan ja ruoanlaittoon on superhelppoa, ja haluaisin ylistää Prismojen ja S-Markettien vegaanituotevalikoimaa erityisesti. Anoppikin lähti rohkeasti tälle joululle kokeilemaan seitan -kinkkua, ja odotankin jouluateriaa tänä vuonna oikein erityisen paljon! Olen kyllä iloinen siitä, kuinka monet uskaltavat lähteä hieman venyttämään perinteitä ja kokeilemaan myös vegaanisia vaihtoehtoja, oli se sitten makukokemusten, eläinten oikeuksien puolesta puhumisen tai ympäristön kannalta tehtyä.

Tavallisiin maitotuotteisiin valmistettu glögijuustokakku on jo tuttu näky useassa kahvipöydässä joulunaikaan, ja itsekin vannoutuneena glögin ystävänä halusin päästä testaamaan sen valmistusta, ja erityisesti kuinka se uppoaa muulle perheelle. Reseptin muokkasin itse kesällä luomani vegaanisen mansikkaisen juustokakun reseptin pohjalta. Olen syksyn jälkeen vaihtanut sokerin täysin kookossokeriin sen ekologisuuden vuoksi, mutta te voitte halutessanne käyttää tavallista valkoista sokeria. Kookossokeri maistuu aika pitkälti fariinisokerilta, joten kakkuun tulee tummempi maku ja väri sen vuoksi. Jouluista makua voi halutessaan lähteä syventämään ripottelemalla täytemassan joukkoon neilikkaa ja kanelia, mutta itse raikastin sitä tällä kertaa sitruunalla ja taitoin makua vaniljasokerilla. Agar agar -jauhe toimii tämän kakun hyydyttäjänä, ja määrät ovat oikeasti lonkalta heitetyt ja hyväksi todetut. Hyytyminen tapahtuisi luultavasti hieman pienemmilläkin määrillä, mutta en ole uskaltanut vielä lähteä kokeilemaan.

Pohja:

  • 150g Tesco Free From Inkiväärikeksejä
  • 35g sinistä keijua

Täyte:

  • 250ml Kaslink Aito Kauravispiä
  • 150ml Alpro Go On maustamatonta soijarahkaa
  • 150g Oatly PåMackan maustamatonta kauralevitettä
  • 1dl Marli Perinteinen glögijuomaa
  • 1tl sitruunamehua
  • 2tl vaniljasokeria
  • 0,70g kookossokeria (tai tavallista)
  • 4g agar agar -jauhetta

Kiille:

  • 3,5dl Marli Perinteinen glögijuomaa
  • 1,5tl agar agar -jauhetta

Ohje:

Pohja: Murskaa ja hienonna keksit hienojakoiseksi muruksi. Sulata margariini ja sekoita keksimurun joukkoon. Vuoraa 16cm halkaisijaltaan olevan, korkeareunaisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksipohja vuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan. Parhaat korkeat irtopohjavuoat ovat oman kokemukseni mukaan olleet Patissen -valmistamia, joita voi ostaa esimerkiksi Makuja Kaupan verkkokaupasta nyt alennettuun hintaan!

Täyte: Vispaa Kaslink Kauravispiä täydellä teholla noin kahden minuutin ajan, ja laita hyvin kuohkeutunut vaahto jääkaappiin odottamaan. Sekoita toisessa kulhossa soijarahka ja kauralevite sokerien kanssa yhteen.

Laita pieneen kattilaan 1dl glögiä ja 1tl sitruunamehua, ja sekoita tähän kylmään seokseen agar agar -jauhe. Älä lämmitä seosta vielä, vaan anna sen olla noin viiden minuutin ajan, jotta agar agar saa rauhassa alkaa liukenemaan nesteeseen. Lämmitä seos kiehuvaksi ja keitä pienemmällä lämmöllä koko ajan huolellisesti sekoittaen noin kolme minuuttia. Tämä on tärkeä vaihe, jotta agar agar saa rauhassa liueta tasaisesti koko nestemäärään. Anna seoksen ihan hetken aikaa jäähtyä, ja kaada se sitten ohuena nauhana soijarahka-kauraleviteseokseen koko ajan vatkaten. Nostele kauravispi nopeasti muun massan sekaan ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa 30-60 minuuttia ennen kiilteen valmistamista.

Kiille: Kaada kattilaan 3,5dl glögijuomaa ja 1,5 tl agar agar -jauhetta. Anna seoksen taas seistä noin viiden minuutin ajan, ennen kuin kuumennat sen kiehuvaksi. Keitä glögiä muutama minuutti ja anna jäähtyä huolellisesti! Jäähdyttäminen on tässä kohtaa äärimmäisen tärkeää, jotta kiille ei lähde valumaan vuoan reunoja myöten ja irrota palasia täytteen pinnasta. Itse annoin seoksen seistä hyvän tovin muovisessa kannussa, ja sen jälkeen jäähdyttelin sen loppuun jääkaapin ovenraosta sekoitellen. Kaadoin glögikiilteen täytteen päälle varmuuden vuoksi niin, että vuoka oli pakastimessa, jotta se ehtisi vielä jäähtymään juuri kakun pintaa koskettaessaan. Kiilteen kaatamisen jälkeen anna kakun hyytyä ja maustua jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli. Juustokakut ovat aina parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun maut pääsevät hieman muhimaan.

Loppusilaus: Valmis kakku on kiva koristella jouluisilla herkuilla. Itse koristelin kakun huolimattomuuttani osin ei-vegaanisilla tuotteilla, oletin karkkutikkujen sekä Finlandia Marmeladien olevan vegaanisia. Näiden lisäksi korsteiksi päätyi sitruunamelissaa, Annas Pepparkakor -pipareita sekä granaattiomenan siemeniä. Täysin vegaanisen koristelun saa aikaan esimerkiksi vihreillä kuulilla ja muilla vegaanisilla herkuilla. Listan vegaanisista makeisista löydät vegaanituotteiden sivuilta.

Huom: Eri kasvipohjaiset vaahtoutuvat kermat käyttäytyvät hieman eri tavoin. Toisia joutuu vatkaamaan kauemmin ja esimerkiksi kerman kuohkeudessa voi olla suuriakin eroja. Kaslinkin Kauravispi vaahtoutuu todella nopeasti ilmavaksi ja pehmeäksi, mutta siihen jää suuria ilmakuplia. Kannattaa siis paukuttaa vuokaa pöytään oikein huolella täytteen vuokaan kaatamisen jälkeen, jotta suurimmat kuplat poistuisivat. 

Taaperoturvallinen joulusisustus olohuoneessa

Mitä tulee mieleen lapsiperheen kodista joulukuussa? Täällä on ainakin joulusiivous jo tehty ja posliinitontut, punaiset pöytäliinat ja joulukuusi ovat olleet valmiina läväyttämään joulufiltterin kodin yleisilmeeseen ja kohottamaan joulutunnelman kattoon jo marraskuun lopussa. Kolmen alle kouluikäisen äitinä on joutunut kehittelemään kodin sisustukseen tietynlaisia kommervenkkeja, jotta ihan kaikki koristeet ja sisustustuotteet eivät päätyisi lasten leikkeihin tai roskiin niiden hajottua. Halusin kertoa teillekin hieman enemmän meidän olohuoneen taaperoturvallisesta joulusisustuksesta, johon ei osteta uutta joka vuosi, vaan mennään tutulla ja turvallisella kierrätysmeiningillä ja lapsuudenkodin aarteilla kohti aattoa.

Taustalla näkyvä mustavalkoinen taulu suojaa pistorasiaa ja joulukuusen valojen muuntajaa.

Pehmotonttuja taaperotakuulla

Olen itse suhtautunut jouluun koko elämäni ajan hyvin vaihtelevasti. Lapsuudessa joulu toi tullessaan niin hyviä kuin huonojakin muistoja, mutta kaikkein rakkainta ja arvokkainta lapsuuden jouluissa oli se tunnelma, joka lähti syntymään jo ihan joulusiivouksesta ja joulukoristeista. Meillä joulukoristeet säilytettiin valtavassa pahvilaatikossa, ja niistä riitti lapsuuden omakotitalon jokaiseen 4,5 makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, kodinhoitohuoneeseen sekä keittiöön. Upeat jouluikkunat saatiin aikaiseksi pumpulilla ja pienillä joulukoristeilla, hyllyihin tiensä löysivät tontut, porot ja joulupukit ja omasta metsästä haettu kuusi sai ylleen mitä upeamman asun. Parasta oli yhdessä tekeminen, ja meillä kuusilapsisessa perheessä touhua riitti ihan jokaiselle. Lempikoristeeni oli suuri tuohipukki, joka sijoitettiin lähes aina samaan paikkaan, sekä tonttutyttö, joka hyllylle asetettuna pääsi heiluttelemaan jalkojaan reunan ylitse. Osan lapsuuskodin joulukoristeista pakkasin mukaani itsenäistymisen hetkellä, joten rakkaat joulumuistot pääsevät nyt valloilleen omien lapsien kanssa. Myös kirpputoreilta on tullut vuosien varrella hankittua uniikkeja koristeita sekä kuusenpalloja. Viime vuonna olin joulukoristeiden kanssa sellaisella mitä enemmän, sitä parempi -linjalla, mutta tänä vuonna haluan pitää olohuoneen kuitenkin aika pelkistettynä; tiedän, että taapero ja kaksi isoveljeä saavat varmasti halutessaan olkkarin täyteen tavaraa muutenkin.

Niin, taapero on tosiaan tänä vuonna meillä määrittelemässä koristeiden paikkoja kahden isomman lapsen lisäksi, eli kaikista arvokkaimmat koristeet jätetään suosiolla kaappeihin ja helposti särkyvät sijoitetaan turvallisiin paikkoihin ylähyllyille. Ihan täysin ei kuitenkaan alimpiakaan tasoja jätetä koristeita vaille. Meillä ei nipoteta turhista, enkä halua myöskään olla jatkuvasti vahtimassa tai huomauttelemassa lapsille mihin saa koskea ja mihin ei. Lasten kokemus näistä meidän yhteisistä joulunajoista on meille kaikkein tärkeintä. Siksipä taaperon ulottuvilla olevat koristeet ovat ihania pehmotonttuja ja pieniä tuohipukkeja. Väriteema koko olohuoneessa on melkoinen sekoitus monia eri värejä; harmaata, valkoista, beigeä ja puuta. Värikirjon vuoksi en koe tarpeelliseksi ottaa olohuoneen yhteisen jouluteeman luomiseksi mitään tiettyä värikoodia, mutta punaista pyrin tuomaan olohuoneeseen meidän kultamustan joulukuusen kaveriksi.
Tontut, vuohipukit ja muut irtokoristeet ovat lapsuudenkodistani tai saatu lahjaksi. Jos ostaisimme nyt uusia koristeita, ne ostettaisiin kotimaisilta valmistajilta kestävän kehityksen ja eettisen valmistustyön puolesta puhuaksemme.

  • Olohuoneeseen tuodut lelupisteet pitävät taaperon mielenkiinnon leluissa, eikä joulukoristeiden hamuaminen ole välttämättä niin houkuttelevaa. Meillä on olohuoneessa sekä ”aktivointileluja” (niin taaperolle kuin eläimillekin) ja iso kangaskori täynnä pehmoleluja.
  • Aina ei tarvitse olla kieltämässä ja estämässä, kun oikeasti sijoittaa ne kielletyt tavarat pois pienten ulottuvilta. TV-tason ja sohvapöydän ehtii koristella kynttilöillä ja arvokkaammilla koristeilla kyllä vielä parin vuoden päästäkin.
  • Jouluiset pehmolelut ovat ihan paras juttu! Ne voi halutessaan ottaa leikkeihin mukaan, mutta näyttävät söpöiltä ja jouluisilta myös koristeina. 
Jouluenkeli vuodelta 2004

Joulukuusi

Meillä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä muovikuusi. Aito kuusi olisi aivan ihana tuoksuineen, mutta valitettavasti sen lyhyt ikä ja kariseminen ovat hieman hankalia juuri nyt. Halusin kuusen esille jo hyvissä ajoin, ja se saa koristaa meidän olohuonetta luultavasti vähintään sinne loppiaiseen saakka. Kuusen alla meillä on hyvin perinteinen sydänkoristeinen kuusenalusmatto. Olisin kovasti halunnut tämän tekokuusen alle kuusenalushameen, jolla olisi saatu nuo rumat jalat piiloon, mutta niitä ei taida olla lainkaan Suomessa myynnissä? 

Kuusen väriteemana on kulta ja musta, ne sopivat mielestäni hyvin juuri meille. Meillä on olohuoneessa valtava lampunvarjostin, joka on ulkopuoleltaan punainen ja sisäpuoleltaan kultainen, joten kultainen oli ehdottomasti paras valinta hopean, kullan ja pronssin väliltä. Musta väri sopii meille henkilökohtaisten värimieltymysten vuoksi, ollaanhan me tällaisia synkkiä hevi-ihmisiä koko sakki. Joulukuusessa on myös kolme jouluhahmoa, jotka on lapsia varten sinne laitettu. Kaikki joulukuusenkoristeet ovat lapsuudenkodistani tai kirpputorilta valoja lukuun ottamatta.

  • Joulukuusi on koko huoneen keskipiste; valitse siis värit, jotka ehdottomasti miellyttävät koko perhettä. Kauniisti valaistu ja sommiteltu kuusi tuo ihan valtavasti iloa, eikä lisää kodin sotkuisuudentuntua omalla sekavalla koristelullaan. 
  • Kuusenkoristeilla voi helposti jäljitellä kodin omaa sisustusta; boheemi valitsee koristeiksi olkea ja maanläheisiä, tummiakin sävyjä, kun taas glamourissa, valkoisesta ylellisyydessä vallitseva koti täydentyy kuusella, joka on koristeltu runsailla vaaleita sävyjä, kimallusta, erilaisia heijastavia pintoja omaavilla koristeilla
  • Taaperot tuntuvat rakastavan muuntajia ja pistorasioita. Meillä kuusenvalojen muuntajan edessä pidetään taulua, se ei jostain syystä houkuttele neitiä ollenkaan luokseen. 

Ikkunoiden koristeleminen on varmaan kaikkein lapsiturvallisin tapa luoda joulutunnelmaa. Meillä ikkunoissa on tähtikoristeita, olohuoneessa suuri punainen tähti. Myös pöytäliinat ja tyynynpäälliset ovat omiaan vaihtamaan jouluvaihteen päälle olohuoneessa, meillä kylläkin tyynyjenpäälliset pysyvät samoina vuodenajasta riippumatta. Valot, niin kauniita kuin ne ovatkin, jätetään meillä minimiin energian säästämisen toivossa. Itse tykkään joulusisustusta rakentaessa valita huoneeseen kaksi tai kolme isompaa elementtiä ja piilottaa niiden lisäksi pieniä hauskoja yksityiskohtia sinne sun tänne. Kokonaisuus ratkaisee ja pääasia on, että kaikki viihtyvät.

Olisi tosi hauskaa kuulla, millainen teidän joulusisustus on, vai sisustatteko joulua varten mitenkään erityisesti?

Hauskaa alkuviikkoa!

Heidi

Taaperon jalka murtui kahdesta kohtaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eveliina on kohta puolitoistavuotias, voitteko kuvitella!? Minä en todellakaan voi uskoa, että kuun viimeisenä sunnuntaina meillä on puolitoistavuotias tytär. Vauvasta on yhdessä hujauksessa kasvanut itseään (ja toisia) haastava taapero, jolla vauhti vaan lisääntyy ja taidot kehittyy. Onkohan se aina kuopuksen kohdalla niin, että häntä pitää ihan pikkuisena ja nuorempana kuin hän oikeasti onkaan?

Evelle on ehtinyt lyhyen (lue:aivan liian nopeasti kuluneen) elämänsä aikana sattua ja tapahtua vaikka mitä. Ensin puoli vuotta jatkunut sahaava kuume aiheutti päänvaivaa niin meille kuin lääkäreillekin, ja sitten jalka murtui kahdesta kohtaa. Sairaalassa ja lääkärissä on siis tullut vietettyä aikaa tämän lapsen kohdalla, enkä halua edes ajatella kuinka vauhdikkaaksi tämä elämä tästä vielä muuttuu.

Evelle tosiaan sattui hyvin tavanomainen, mutta varsin suuren vahingon aiheuttanut tapaturma kotona viime syksynä. Olimme koko porukka meidän sängyssä loikoilemassa tavalliseen tapaan, myös me molemmat vanhemmat. Eve on osannut laskeutua itse sängystä alas jo hyvän tovin, mutta tuona aamuna hän jostain syystä saikin itselleen tavallista enemmän vauhtia, ja ilmeisesti laskeutui suoralle jalalle kovalla voimalla, tai kolhaisi jalkansa yöpöytään, kukaan ei tiedä. Tyttö alkoi itkeä säikähtäneenä, ja itse tietysti ensimmäisenä tarkistin hänet näkyvien ruhjeiden varalta päästä jalkapohjiin, eikä mitään näkynyt. Evekin rauhoittui nopeasti, joten ajattelin kaiken olevan kunnossa. Pian aamun aikana kuitenkin jo huomattiin, ettei tyttö voinut varata painoa ollenkaan oikealle jalalleen. Hän osasi tuolloin jo kulkea sujuvasti taaperokärryn avulla ja seisoskeli ilman tukea, mutta nyt ei kumpikaan onnistunut, vaan välittömästi alkoi aivan hirveä kipuitku. Siitä sitten lähdettiin saman tien Valkeakosken terveyskeskukseen, missä meidät vastaanotti päivystävä lääkäri. Hän tutki jalkaa, käänteli, väänteli ja paineli, eikä Even ilme värähtänytkään lääkärin käsittelyssä. Lääkäri totesi jalan olevan ihan kunnossa, ehkä pientä tärähdystä lukuun ottamatta. Ohjeeksi saatiin seurata tilannetta, jalalle saisi tuoda painoa ja takaisin terkkariin olisi asiaa, mikäli aristus jatkuu vielä viikon kuluttua. Pyysin lääkäriltä kuitenkin röntgenkuvausta, ihan vaan varmuuden vuoksi, mutta lääkäri sivuutti pyyntöni säteilyn haittoihin vedoten, ja kehotti varaamaan tarvittaessa aikaa fyssarille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutamaa päivää myöhemmin tyttöparan surullisia kasvoja kotona katseltuani marssittiin jälleen terveyskeskukseen, ja tällä kertaa vaadin röntgenaikaa. Kipu tuntui kotona päivä päivältä yltyvän jalalle painoa varatessa, mutta jalassa ei vieläkään näkynyt mitään merkkejä murtumasta, ei turvotusta tai mustelmia. Meidät vastaanotti nuorehko mieslääkäri, joka tutki jalkaa jalkapohjasta lonkkaan. Eveä seisottaessaan hän totesi vian olevan lonkassa; näinpä hän siis pyysi röntgeniä vain oikeasta lonkasta. Eihän niissä kuvissa mitään näkynyt, mutta saatiin kuin saatiinkin aika silti Taysiin lasten kirurgian polille. Eve ei tälläkään kertaa näyttänyt terkkarissa kipuaan, vaan tyynen rauhallisesti antoi lääkärin tutkia kipeää jalkaa.

Seuraavalla viikolla tuli aika Taysiin, ja meidät otti vastaan aivan ihana naislääkäri, niin kokonaisvaltaisen pätevä ja asiansa osaava. Hän halusi kuvat koko jalasta, monesta eri kuvakulmasta. Röntgeniin pääsimme heti lääkärin vastaanoton jälkeen, ja sen jälkeen suoraan takaisin lääkärille, jossa nähtiinkin selvästi syy Even kivulle. Jalka oli murtunut sekä sääri- että pohjeluusta ja sen lisäksi pohjeluu oli taittunut mutkalle. Pohjeluun taitto oli kuvaushetkellä muistaakseni 35 astetta, ja sitä oli erittäin todennäköisesti lisännyt se, että jalalle oli varattu painoa vamman tulemisen jälkeen. Me ei siis missään kohtaa tätä prosessia tietenkään Eveä pakotettu seisomaan tai kävelemään, vaan hän itse nousi muutamia kertoja sohvaa tai tuolia vasten seisomaan, itkuisin ja kipein seurauksin. Pohjeluun murtuma oli onneksi vain luun pinnassa oleva, luun pintaan ”raapaisujäljen” tehnyt murtuma, sääriluun murtuma hieman suurempi. Kummatkin olivat kuitenkin jo lähteneet luutumaan ihan hyvin. Jalkaan laitettiin kokojalan kipsi suojaksi, ja sen annettiin suojata jalkaa kahden viikon ajan.

Nuo kaksi viikkoa olivat kyllä hyvin raastavat niin äidille kuin tyttärellekin. Kuvitelkaa siinä kehitysvaiheessa oleva lapsi, jolla on sisäinen tahto päästä pystyyn ja liikkumaan omin avuin eteenpäin. Siihen kun lisätään kipsi, joka ei anna periksi yhtään, on lopputulos vähintäänkin surkuhupaisa. Taapero konttasi kyllä menemään ihan täyttä päätä, kipsattua jalkaa perässään vammautuneen hännän lailla kiskoen. Seisomaan oli ihan pakko päästä koko ajan, mutta eihän se onnistunut. Kaksi viikkoa meni tyttöä kannellen, myös kipsin päälle sopivien housujen löytyminen toi päänvaivaa, eikä yli kahden tunnin yhtämittaisista unista kutiavan ja jomottavan jalan kanssa ollut puhettakaan. Yhdessä kuitenkin tsempattiin toinen toisiamme, ja kahden viikon jälkeen jalka kuvattiin uudelleen ja kipsi vihdoin poistettiin. Taysissa pyöriteltiin ajatusta, että säännölliset kontrollit tulisivat tarpeeseen jalan kasvun seurannan vuoksi. Kävimme neliviikkoiskontrollissa tällä viikolla, ja lääkäri tulikin toisiin ajatuksiin jatkon osalta; murtumat olivat luutuneet loistavasti ja pohjeluu suoristunut aivan mahdottoman hyvin. Jalkaa siis tullaan kontrolloimaan vain, jos siinä ilmenee jotain epätavallista. Kävelyn oppiminen on auttamatta viivästynyt tämän onnettomuuden vuoksi, eikä Eve vielä kävele täysin ilman tukea. Huonekalujen välit ja jopa huoneesta toiseen hän kävelee ongelmitta, mutta hän tarvitsee paljon rohkaisuja ja pidemmillä matkoilla vastaanottajan, jotta uskaltaisi lähteä tepastelemaan. Rohkeutta karttuu kuitenkin päivä päivältä enemmän, ja varmasti vielä tämän kuun aikana päästään taas iso askel eteenpäin kävelyn osalta.

Haluaisin kannustaa kaikkia vanhempia oikeasti vaatimaan tarkempia tutkimuksia, jos yhtään epäilyttää oman lapsen tila. Itse olisin voinut jo ensimmäisellä kerralla tiukemmin vaatia röntgeniä tai vaihtoehtoisesti käydä yksityisellä lääkärillä; näin oltaisiin luultavasti vältytty monelta harmilta tämän prosessin aikana. Luotin lääkäriin, kuten moni muukin varmasti olisi samassa tilanteessa tehnyt, mutta valitettavasti se ei näköjään ole aina paras vaihtoehto. Minulle tuli ensimmäisillä lääkärikäynneillä Valkeakoskella tunne, että lääkäri ajatteli minun jotenkin dramatisoivan Even tilaa tai keksivän hänelle näitä oireita. Saattoihan se siltä vaikuttaa, kun  tyttö ei syystä tai toisesta halunnut näyttää jalan koskemisesta aiheutuvaa kipua lääkärissä. Eipä uskoisi näin pienen osaavan peitellä tunteitaan, varsinkaan kipua. Tässä parin kuukauden aikana on tullut käytyä taas läpi ties mitä äitiyden ihania tunnekirjoja itsesyytöksistä vihaan koko yhteiskuntaa kohtaan, mutta onneksi se on nyt vihdoin ohi – ainakin tältä osin.

Rauhallista viikonloppua teille!

Heidi

Mistä vaatteesi ovat peräisin?

P9270197.jpg

Tämän postauksen alkuperäisenä tarkoituksena oli tuoda esille niitä Suomessa toimivia ketjuliikkeitä, joiden eettiset arvot voisivat edes osittain jättää ostotilanteen jälkeen hyvän maun suuhun ja omatunnon puhtaaksi, ja näin helpottaa myös teidän lukijoiden keskuudessa seikkailevien eettisyydestä kiinnostuneiden kuluttajien työtä. Kahden päivän kirjoittamisen, vanhoihin muistiinpanoihini palaamisen ja aiheeseen perehtymisen jälkeen päädyin kyynelehtimään ahdistuksen vallassa työhuoneessani, koska en pysty tuottamaan teille sellaista postausta. En tullut tunteikkaaksi siksi, että postauksen julkaisu viivästyisi, vaan siksi, että edelleenkään vuonna 2018 en pysty suosittelemaan yhtäkään suomalaisten kuluttajien suosiossa olevaa ketjuliikettä. Ja nyt haluan kertoa teillekin, miksi muun muassa H&M, Asos, Benetton, Kappahl, Lindex, ja monet muut vaateliikkeet aiheuttavat minussa luotaantyöntävän ja jopa myötähäpeällisen reaktion. Mielipiteet tekstissä ovat omiani, ja faktatietojen lähteet on ilmoitettu lopussa. 

24.4.2013 Bangladeshissa romahti kahdeksankerroksinen vaatetehdas, joka on ollut suurin ja pysäyttävin viime vuosikymmenen aikana vaateteollisuuden tehtaissa sattuneista lukuisista onnettomuuksista. Romahduksessa kuoli yli 1100 henkilöä ja yli 2500 loukkaantui. Bangladeshissa ja monissa muissa meille länsimaisillekin kuluttajille vaatteita valmistavissa maissa raportoidaan jatkuvasti pienempiä ja keskisuuria tehdasonnettomuuksia, kuten romahduksia ja tulipaloja.

Valtaosa vaateteollisuuden yhtiöistä ja merkeistä käyttävät kehitysmaita tuotannossaan mahdollistaakseen näin mahdollisimman pienet tuotantokulut – ja edulliset hinnat kuluttajille. Tämän me kaikki jo tiesimmekin, eikö niin? Monet näistä yhtiöistä, kuten esimerkiksi Primark, Benetton, Mango, Zara ja H&M valmistuttavat vaatteitaan maissa, joissa on paljon parannettavaan työolojen turvallisuuteen littyen. Esimerkiksi huhtikuussa 2013 romahtanut Rana Plaza valmistutti Suomessakin tuttujen Mangon ja Benettonin vaatteita. Tämän onnettomuuden jälkeen saatiin aikaiseksi sopimus brändien ja ammattiliittojen välillä, jonka tavoitteena on järjestää ja taata työntekijöille turvalliset työolot tehtaissa. Sopimus onkin parantanut työturvallisuutta mm. Bangladeshissa, mutta se ei vielä tee vaateteollisuudesta merkittävästi eettisempää.

Vaateteollisuudella ja pikamuodin promoamisella ei ole mitään tekemistä järjen tai eettisyyden kanssa. Esimerkiksi pitkään silmätikkuna ollut H&M pärjää vaateteollisuuden eettisyyttä mittaavissa vertailuissa kanssasisariaan paremmin, koska sen on täytynyt vuosien mittaan tehdä parannuksia toimintaansa. Vaikka H&M onkin listattu esimerkiksi monia suomalaisia kuluttajia vaatettavia yrityksiä eettisemmäksi, olot tehtailla eivät silti yllä läheskään sille tasolle, joka saisi minut muuttamaan mieltäni vaateteollisuuden oksettavista toimintamalleista. Kehitys on aina hyvä juttu, mutta esimerkiksi juurikin H&M:llä olisi paljon enemmän annettavaa, mitä se tällä hetkellä työntekijöilleen tarjoaa. Yhtiö lupasi viisi vuotta sitten, että se takaa elämiseen riittävät palkat ompelijoille (yhteensä noin 850 000 ompelijalle) tämän vuoden (2018) loppuun mennessä. Tähän mennessä ei ole nähty merkittäviä tekoja näiden suurien lupausten lunastamiseksi. Yhtiö on myös yrittäny nostaa arvoaan julkaisemalla Conscious -malliston, mutta kyllä tyhmempikin tajuaa, ettei yksi kestävää kehitystä tukeva mallisto  ole suuren yrityksen aiheuttamassa pahassa edes tyhjän pelastusrenkaan arvoinen. H&M on epäluotettava ja kuluttajia vedättävä vaateliike, jonka halvat hinnat kustantavat sille vain ihmisarvoa polkevan, huonot arvot omaavan riistäjäyrityksen tittelin. Tässä kohtaa voisin lainata Riikka Moilasenkin käyttämää ihmisroska -termiä ja kohdistaa sen näiden työntekijöiden palkasta ja työoloista päättäviin tahoihin.

Suurin osa pikamuotia tuottavista yrityksistä ei maksa työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa. Esimerkiksi H&M:n, Kappahlin ja Lindexin vaatteita valmistavassa tehtaissa työntekijöille maksetaan vain noin puolet siitä, noin 73 euroa kuukaudessa. Suostuisitko sinä työskentelemään siihen hintaan? Entä jos sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa? Jos vaateketjujen pomot avaisivat silmänsä ja nostaisivat päänsä pois omista perseistään, he voisivat palkkoja korottamalla nostaa tuhannet työntekijät perheineen pois köyhyydestä. Ja nyt on ihan turha tulla vinkumaan, että ”no jos ei näitä yriyksiä olisi, niin ei olisi myöskään työpaikkoja.” Please.

Kuluttajasta voi tuntua siltä, ettei mitään ole tehtävissä. Jos mitään ei ole tehtävissä, niin miksi vaivaisit päätäsi asialla? Ostat sen alle viisi euroa maksavan t-paidan ja mukavat epäekologiset halvat farkut ajattelematta sen enempää sitä ihmistä maailman toisella puolella, jonka palkka näiden tuotteiden valmistuksesta on vain murto-osa omastasi. Miksi se sinua kiinnostaisi? Kuluttajat ja tietämättömyys ovat suuri tekijä tässä leikissä. Yhdellä ihmisellä on vapaus valita, suurella joukolla yksittäisiä ihmisiä on voimaa. Jos suuri joukko kuluttajia alkaisi vaatimaan vaatteiltaan enemmän senkin uhalla, että vaatteet tulisivat tulevaisuudessa maksamaan muutaman euron enemmän, yhtiö saattaisi jopa kuunnella ja alkaa tehdä tarvittavia muutoksia. Ongelmana tässä on vain se, että suurinta osaa kuluttajista ei joko kiinnosta tai he eivät tiedä näistä asioista mitään. Ja tätä asiaa ei yhtään helpota se, että osa vaateketjuista ei pidä tuotantoketjujaan läpinäkyvinä.

Kunpa voisin kohota Suomen ylle ja suurella megafonilla kailottaa koko Suomen kansalle kovaan ääneen heidän kulutusmallinsa aiheuttamasta valtavasta tuhosta, auttaa heitä tekemään parempia ratkaisuja ja kannustaa heitä nousemaan pikamuotia vastaan. Mutta en voi. Voin kirjoittaa teille täällä vinkkejä, faktoja ja mielipiteitä, ja omalla kulutusmallillani antaa esimerkkiä muille. Mitä sinä sitten voisit tehdä?

  1. Ensimmäinen askel on tiedostaa se, mitä vaateteollisuuden kulisseissa tapahtuu, ja tehdä valinta. Haluanko maksaa alle 5 euroa tästä paidasta, jonka tekijä elää muutamalla kympillä kuussa, jolla ei ole varaa terveydenhuoltoon, lastensa ruokkimiseen ja joka tekee aivan järjettömän pitkiä työpäiviä tehtaassa, jonka turvallisuudesta ei voi olla varma.  Olenko tietoinen siitä, että tämän paidan materiaalit on saatettu hankkia ympäristön ja koko maapallon hyvinvoinnin kustannuksella, ja puuvillan on saattanut kerätä pakkotyöhön otettu henkilö. Vai pitäisikö minun kuitenkin hieman enemmän nähdä vaivaa ja tutkia, mistä voisin saada eettisesti valmistetun paidan, joka maksaa ehkä enemmän, mutta todennäköisesti kestää pidempään ja tukee hyvää tekevän yrityksen toimintaa.
  2. Osta vain tarpeeseen, älä shoppaile pelkän shoppailun ilosta. Ostamalla helposti toisiinsa yhdisteltäviä, aikaa ja kulutusta kestäviä vaatteita pystyt rakentamaan itsellesi upean hyväntahtoisen vaatekokoelman.
  3. Kierrätä vaatteet, joita et enää tarvitse ja osta myös itse käytettyjä vaatteita. Omasta mielestäni esimerkiksi pikkulapsille ei ole mitään järkeä ostaa pelkästään uusia vaatteita, koska ne kuitenkin ovat käytössä niin pienen ajan. Suurin osa meidän lapsille hankituista vaatteista on joko kirpputoreilta tai sukulaisilta saatuja, osa uusia ja osa käytettyjä. Antille pystyy jo ostamaan pikkuhiljaa ihan uuttakin kasvun pikkuhiljaa hidastuessa, mutta 1- ja 4-vuotiailleni en uusia vaatteita juurikaan hanki. Onneksi suurin osa esikoisen vaatteista on laadukkaita, ja kestävät vielä pikkuvelje, jotkut jopa pikkusiskonkin käsittelyn.
  4. Ota selvää, missä ja miten vaatteesi on tehty. Epäeettisesti valmistettu vaate voi yhtä hyvin olla kallis kuin halpakin, eikä hinta kerro mitään tuotteen alkuperästä ja sen valmistuttajan arvomaailmasta. Myös tuotteille annetut sertifiointimerkit kannattaa kyseenalaistaa.

Tässä tulikin hieman ajatusvirtaa koskien vaateteollisuuden epäeettisyyttä. Aiheesta on vaikeaa saada koottua sellaista kaikenkattavaa kokonaiskuvaa, kun mukaan pitäisi ottaa eettisten arvojen lisäksi ekologisuus ja tietysti tämä hullu kulutusmalli, mikä suomessakin vallitsee. Kyllä jollain tasolla kuluttajienkin pitäisi sisäistää se, ettei vaatteita (tai mitään muutakaan) kannata ostaa muutamaa käyttökertaa varten, ja että laatuun olisi paljon tärkeämpää panostaa kuin määrään. Kirjoittelen seuraavassa vaateteollisuutta koskevassa postauksessa omia suosikkejani eettisiä arvoja kannattavien vaateliikkeiden osalta, joista, uskokaa tai älkää, löytyy myös niitä edullisempiakin vaihtoehtoja.

Ps. Jos olette tiedonjanoisia tai muuten kiinnostuneita aiheesta, niin kannustan teitä seuraamaan esimerkiski Fair Actionin ja Eetti.fi:n sivuja.

Hyvää torstai-iltaa kaikille!

<3:llä Heidi

 

Lähteet: http://www.fairaction.se, http://www.eetti.fi, http://www.yle.fi ja omat muistiinpanot eri tahojen julkaisemista uutisista ja tiedotteista aiheeseen liittyen.

Testissä MOSSA:n hedelmähappokuorinta ja kosteusvoide + ARVONTA

 

P9270201.jpg

MOSSA on Ecocert- sertifioitu, vielä suhteellisen tuore luonnonkosmetiikkasarja. MOSSA:n tuotteet valmistetaan Latviassa, ja se on suomalaisissa blogeissa jo nimettykin suositun luonnonkosmetiikkamerkki Mádaran edullisemmaksi pikkusiskoksi.

MOSSA:n tuotteet on jaettu kohderyhmän iän ja ihotyypin perusteella kahdeksi eri tuoteryhmäksi; Youth Defence 20-30 -vuotiaille sekä Age Excellence yli 35 -vuotiaille. Tietenkin tuotteita voi käyttää sekaisinkin, ja itselläni testissä onkin nyt Age Exellence Miracle Peel -hedelmähappokuorinta sekä Youth Defencen kosteusvoide. Pakkauksen takaa näkee vielä ikäjanan, joka määrittelee tuotteen sopivuuden käyttäjän iän mukaan, ja kuorintanaamion jana oli 25-vuotiaista ylöspäin. MOSSA:n kaikkien tuotteiden kulmakivenä ovat pohjoismaiset marjat, kun taas valmistuttajansa Mádaran kulmakivenä toimivat yrtit. Marjojen käyttäminen tuotteissa on yksi keino, joka on mahdollistanut MOSSA:lle alhaisemman hinnan. Tuotteita jälleenmyy muun muassa Biodelly sekä Natural Goods Company, ja tuotteita löytää myös hyvin varusteltujen apteekkien sekä Sokosten ja Sokos Emotionien hyllyiltä. Itse kävin ostamassa tuotteet testattavaksi Hämeenlinnasta Goodmanin Sokos Emotionista, jossa on todella laaja ja kattava valikoima erilaista luonnonkosmetiikkaa. Tuotteita ja niiden raaka-aineita ei missään valmistuksen vaiheessa ole testattu eläimillä, mikä on itselleni ensisijaisen tärkeää.

P9270204.jpg

P9270205.jpg

P9270208.jpg

P9270207.jpg

Age Excellence Miracle Peel ja Youth Defence Hydration

Miracle Peel -kuorintavoide on valmistettu mustia seljan marjoja hyödyntäen, ja se sisältää sekä antioksidantteja että luonnollisia AHA-hedelmähappoja (Alpha Hydroxy Acid). Tuote lupaa elvyttää ihoa, silottaa pieniä juonteita, häivyttää pigmenttiläiskiä, sekä pienentää ihohuokosia. Tuote tuoksuu voimakkaasti pahvipakkauksenkin läpi, joten tuoksuherkillä tämä tuote ei varmasti ole kaikista miellyttävin. Jostain syystä tuoksu kuitenkin haihtuu pakkauksen avatessa melko hyvin, eikä itse tuote tuoksu kasvoilla enää läheskään ennakko-oletuksen mukaisesti. Purkkia on tärkeää ravistella ennen käyttöä, koska tuote meinaa seistessään hieman erottua. Tuotetta levitetään huolellisesti puhdistetuille kasvoille. Se levittyy iholle ohueksi kerrokseksi, eikä juurikaan tunnu tai näy kasvoilla vaikutusaikansa kuluessa. Vaikutusajaksi suositellaan 5-15 minuuttia, ja liikkeelle lähdetään lyhyemmästä vaikutusajasta sitä käytön jatkuessa pidentäen.

Viisi minuuttia kuluu kuin siivillä, eikä vaikutus näy tai tunnu vielä ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Rohkaistuin pidentämään vaikutusaikaa seuraavalla kerralla suoraan 15 minuuttiin, ja tällöin tuote hieman tuntui kylmän ilman kuivattamissa nenänpielissäni. Iho tuntui jo toisen käyttökerran jälkeen hieman pehmeämmältä, mutta ihohuokosiin tai juonteisiin ei vaikutusta vielä tullut. Jatkan tuotteen käyttöä ja kerron kyllä kokemuksia jatkossa. Kaiken kaikkiaan tuote oli ihan kiva, ei mitenkään maata mullistava. Olisin odottanut tuotteelta hieman enemmän kihelmöintiä, tai edes jotain, joka olisi viitannut hedelmähappojen läsnäoloon.

Youth Defence Hydration Blueberry -kosteusvoiteesta sen sijaan minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Kosteusvoide sisältää mustikkaa ja E-vitamiinia. Tuote lupaa iholle syväkosteutusta, juonteiden silottuvan ja sen antioksidanttien luvataan suojaavan ihoa haitallisilta ympäristösaasteilta ja näin viivästyttävän ikääntymistä. Tuote oli ihanan paksua, ja vaikka se on osoitettu normaalille ja sekaiholle, ei pintakuiva ihoni alkanut hilseillä tuotteen alla koko päivänä. Ihoni hilseilee välillä jopa kuivalle iholle tarkoitettujen kosteusvoiteiden alla, joten olen tästä todella innoissani. Voide levittyy tasaisesti, tuoksuu miellyttävälle ja tekee ihon tasaisen pehmeäksi. Voiteen päälle on helppo rakentaa päivän meikki ja se sopii mainiosti myös yövoiteeksi. Vielä meikit putsattuani illalla pystyin tuntemaan, kuinka ravittu ja pehmeä ihoni oli. Tähän tuotteeseen olen todella tyytyväinen, ja se jää ehdottomasti yhdeksi luottotuotteeksi vegaanikosmetiikalla täyttyvään kaappiini.

MOSSA:n tuotteiden testaus jatkuu, ja varsinkin tuosta hedelmähappokuorinnan vaikutuksesta tulen kertomaan vielä jatkokuulumisia.

Nyt teilläkin on mahdollisuus päästä testaamaan näitä kahta tuotetta! Osallistu tuotteiden arvontaan seuraamalla blogiani Instagramissa (@heidii.susanna) ja/tai WordPressissä klikkaamalla oikeassa sivupalkissa näkyvää ”seuraa Heidi from the North” -painiketta, ja kommentoi alle, että olet mukana arvonnassa. Muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta tuotteet saadaan toimitettua mahdollisimman pian arvonnan jälkeen. ❤ Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 7.10.2018 klo.14. Onnea arvontaan!