Synnytysvuodeosasto, tunnit puntarissa

Kuinka kauan haluan olla sairaalassa synnytyksen jälkeen?

Anttia synnyttäessäni tokaisin kätilölle, että haluaisin kotiin mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Pojan synnyttyä, kysyin polikliiniseen synnytykseen kuuluvan nopean kotiutumisen mahdollisuutta. Kätilön mielestä estettä ei ollut, minä voin ihan hyvin ja Antti oli täysin terve. Synnytysvuodeosastolle siirtyessämme hoitaja huolestui kuitenkin siitä, että olin pyörtynyt pian synnytyksen jälkeen suihkussa ja menetin suhteellisen paljon verta kokooni nähden. Myös pojan bilirubiiniarvot alkoivat kohota ja kehon lämpö laskea, joten eipä meillä sitten ollutkaa enää minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä kotiin samana päivänä. Antti syntyi vartin yli kaksi iltapäivällä, joten olisimme polikliinisesti päässeet kotiin kahdeksan aikaan illalla. Laitoin sormet ja varpaat ristiin, että huomenna sitten! Ei, ei toivoakaan. Kovasti sitä aamulla lupailtiin, että olis mahdollisuudet päästä kotiin. Muutama tunti myöhemmin se ei enää käynytkään. Pojan lämpö oli jo normalisoitunut ja bilirubiiniarvotkin alkoivat tasoittua, kyse oli siis vain fysiologisesta kellastumisesta, joka on vastasyntyneillä voimakkaimmillaan 3-4 vuorokauden iässä. Mutta kun ei niin ei. Alkoi kyllä siinä vaiheessa jo tuntua aika turhauttavalta olla sairaalassa. Vihaan sairaaloita. Oma vointini oli mainio, pojan vointi oli hyvä ja imetys ja vauvanhoito sujuivat loistavasti. Tällä kertaa hoitaja sanoi syyksi, että lääkäriä täytyy vähän odotella. Sit kun lääkäri oli vapaa katsomaan Anttia, hän sanoi, että kives ei ole laskeutunut, olkaa yksi yö vielä, kun ei ehdi tänään enää kysyä vanhemmalta lääkäriltä mielipidettä. Ei se kiveksen laskeutumattomuus mitenkään olisi siihen kotiinpääsyyn edes vaikuttanut, näin totesi vanhempi lääkäri seuraavana päivänä. Noh, toisena päivänä synnytyksestä sitten vihdoinkin päästiin lopputarkastukseen, ja eikös minulle sitten tullut kamalan paha olo, kun maito alkoi oikein kunnolla nousta rintoihin! Alkoi huimata ja silmissä sumeta. Tilanne ONNEKSI korjaantui makealla mehulla, ja päästiin kotiin.

Oon nyt alkanu miettimään kotiutumista pikkuveljen kanssa. Aluksi olin ihan varma, että haluan tällä kertaa kotiin heti 6-8 tuntia synnytyksen jälkeen. Sitten aloin miettimään noita huonoja puolia, enkä olekaan enää yhtään varma haluanko sitä. Tässä nyt ensin vähän faktatietoa synnytyksen jälkeisistä kotiutumisvaihtoehdoista:

Normaali kotiutuminen, vauvan ollessa vähintään 48 tunnin ikäinen.
Edellytykset:
– Synnyttäjä on ensi- tai uudelleensynnyttäjä, jolla on täysiaikainen raskaus. Imettäminen onnistuu, ja kotona on apua saatavilla.
– Vastasyntynyt vaikuttaa terveeltä ja hyväkuntoiselta, lääkärintarkastuksessa ei ole löytynyt mitään estettä kotiutumiselle.
– Synnyttäjä varmistaa jo sairaalassa ollessaan, että terveydenhoitajan kotikäynti onnistuu viikon kuluessa synnytyksestä.

Lyhytjälkihoitoinen synnytys, vauvan ollessa 24-48 tunnin ikäinen.
Edellytykset:
– Synnyttäjä on terve ensi- tai uudelleensynnyttäjä, jolla on normaali, täysiaikainen synnytys ja raskaus. Imettäminen onnistuu ja kotona on apua saatavilla.
– Vastasyntynyt vaikuttaa terveeltä ja hyväkuntoiselta, lääkärintarkastuksessa ei ole löytynyt mitään estettä kotiutumiselle.
– Perheen sosiaaliset edellytykset ovat olemassa. Kotiapu on järjestyksessä ja perhe on motivoitunut ja sitoutunut varhaiseen kotiutumiseen.
– Kotiutumisen jälkeen on poliklinikkakäynti sairaalassa 2-4 päivän kuluessa kotiutumisesta. Tästä maksetaan poliklinikkamaksu.

Polikliininen synnytys, vauvan ollessa 6-24 tunnin ikäinen.
Edellytykset:
– Perhe, synnyttäjä ja vastasyntynyt kuten yllä.
– Sosiaaliset edellytykset, kotiapu, sitoutuminen ja motivaatio kuten yllä.
– Polikliinisestä synnytyksestä on sovittu neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Ensimmäisen kotikäynnin tulee tapahtua vuorokauden kuluessa synnytyksestä.
– Kotiutumisen jälkeen on poliklinikkakäynti sairaalassa 2-4 päivän kuluessa kotiutumisesta. Tästä maksetaan poliklinikkamaksu.

Hyviä ja huonoja puolia:

Polikliininen synnytys:
+ Pääsee pian kotiin.
+ Ei tarvitse maksaa sairaalamaksua kuin yhdeltä päivältä.
+ Vuodepaikka vapautuu nopeasti muille.
– Polikliininen synnytys ei onnistu jos synnyttää yöaikaan. Lääkärintarkastuksia tehdään vain päivisin, ja näin kotiutuminen onnistuu vasta silloin.
– En ehkä osaa arvioida vauvan kellastumista ja näin huolestua bilirubiineista.
– Huolestuminen, stressi ja väsymys estävät maidonnousua.
– Täytyy mennä takaisin synnytyssairaalaan muutaman päivän kuluessa kotiutumisesta, lapsivuodeaika häiriintyy.
– En ehkä osaa arvioida itse kohdun palautumista ja verenvuodon määrää.

Lyhytjälkihoitoinen synnytys:
+ Pääsee kotiin 1-2vrk kuluessa synnytyksestä.
+ Maito on jo ehkä alkanut nousta ja imetys lähtenyt hyvin käyntiin.
+ On ehtinyt levätä ja olen luultavasti tässä vaiheessa jo kyllästynyt sairaalaan.
+ Pääsee oman perheen rutiineihin ja opettelemaan taas vauvanhoitoa omassa ympäristössään.
+ Mies on ehtinyt käymään kotona ja luultavasti laittanut paikkoja kuntoon, ettei minun tarvitse ryhtyä heti siivoamaan, jos on lähdetty kiireellä.
– Täytyy palata synnytyssairaalaan muutaman päivän kuluessa kotiutumisesta.

Normaali kotiutuminen:
+ Maito ehtii nousta jo synnytyssairaalassa, imetys lähtee hyvin käyntiin.
+ Ehdin luomaan hyvän suhteen vauvaan kaikessa rauhassa.
+ Olen levännyt ja täysin kyllästynyt sairaalaan.
+ Ei tarvitse palata synnytyssairaalaan, terveydenhoitajan kotikäynti viikon kuluessa riittää.
+ Ei huolta vauvan terveydestä tai omasta palautumisesta.
– Sairaalassa joutuu olemaan monta yötä.
– Jokaiselta päivältä menee sairaalamaksu.
– Kauhea ikävä Anttia! Ja Antillakin varmaan äitiä.

Näiden perusteella toivoisin vauvan syntyessä täysiaikaisena ja terveenä pääseväni kotiin lyhytjälkihoitoisen synnytyksen jälkeen, tai samalla tavalla kuin Antin kanssa. Antti siis syntyi 3.10.2012 vartin yli kaksi iltapäivällä ja kotiin pääsimme 5.10.2012 neljän aikoihin. Eli Antti oli jo 50 tunnin ikäinen, eikä tarvinnut sitten mennä enää takaisin synnärille tarkistettavaksi. Unohdan nyt kokonaan tuon polikliinisen synnytyksen, koska imetyksen käynnistyminen on erittäin tärkeää, enkä luota siihen, että se käynnistyy niin helposti kotona Antin pörrätessä ja vieraiden tulviessa kylään (tätä pelkään, ja niin luultavasti tapahtuu vastusteluista huolimatta..) Haluan myös olla varma, että vauvan lämpö ja bilirubiiniarvot ovat normaalit, ennen kuin lähdemme kotiin.

Mainokset

Miesten tapoja

Ensinnäkin haluaisin mainita, että en halua yleistää! 🙂 Oman kullanmuruni voin liittää näistä joihinkin. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, eivätkä omaa juuri tällaisia tapoja, on myös niitä yksilöitä, joilta kaikki huonot/oudot tavat puuttuvat ja jäljellä on vain hyviä ominaisuuksia. Tai sitten heidän kumppaninsa niin vain haluavat uskoa.. (:

  1. Piereskely. Onko mitään inhottavamapaa? Toisaalta aivan luonnollinen tapa päästä eroon elimistön kaasuista. Itse en pidä siitä, että kaasuja päästellään esim. keittiössä tai makuuhuoneessa, miksi ei voi nousta ja mennä töräyttämään vessaan, sinne ne hajut kuuluu. Miesoliot myös vetoavat tuohon luonnollisuuteen, mutta se, että täytyy jaaaaatkaaaa ja jaaaatkaaaaaaaaaa ja vielä yrittää viimesetkin kaasuylijäämät sieltä suolen perältä pinnistää, se ei ole enää muuta kun vain huono, inhottava tapa. Yiritn kitkeä tätä pois meidän miehenmallista, kun muutimme toiseen yhteiseen asuntoomme. Mutta eihän siitä mitään tullut. Näin jälkikäteen ajateltuna, on tuon tavan takia kyllä monet kerrat naurettukin! 😀
  2. Naisten ”tsekkaaminen”. Kyllä, tämä on ihan luonnollinen toiminto miehissä. Ne ei vaan voi sille mitään, se kuuluu sukupuoliviettiin. Enkä väitä, ettenkö komean miehen vastaan tullessa itse häntä vähän tavanomaista pidempään katselisi. 8) Mutta se ei tarkota, että oon samantien hakemassa eropapereita ja etsimässä tätä komeaa ihmistä facebookista. Oma kumppani on kuitenkin aina se tärkein, ei sitä kukaan vastaantulija, kuinka kaunis tai komea tahansa, voi miksikään muuttaa.
  3. Flirttailu muille. Oma mieheni on luonteeltaan flirttaileva, se annettakoon hänelle anteeksi. Kuinka voisin olettaa hänen elävän kanssani avioliitossa, saman katon alla joka ikinen päivä elämämme loppuun saakka (tai vanhainkotiin joutumiseen 😀 ), jollei hän saa edes vähän jännitystä silloin tällöin. Olen joskus kysynyt mieheltäni, että huomaako hän itse flirttailevansa muille, ja hän ei kuulemma aina edes sitä tajua. Siitäkään ei pidä tehdä numeroa, mutta olen kyllä sanonut, että kaikki naiset reagoivat siihen hieman eri tavalla. Jotkut voikin ottaa sen tosissaan, ja sitten joudutaankin selittelemään kaikenlaista. Mies tajusi pointin, ja asiasta ei ole sen jälkeen ollut puhetta. Itse en ole kovin flirttaileva, muille kuin omalle miehelleni. Kerkesin hankkimaan ihan tarpeeksi jännitystä nuorempana.
  4. Tunteiden näyttämisen vaikeus. ”Tosimies ei itke” on ehkä typerin lause, jonka olen mieheni suusta kuullut. Kyllä itkee, sekin on nähty. Ei ehkä synnytyksessä, kuten raskauteen/synnytykseen liittyvissä dokumenteissa ja elokuvissa, eikä ehkä hääpäivänä. Mutta jonkin muun, tunnetäytteisemmän asian takia yön pimeydessä, kyllä tosimieskin itkee, eikä siinä ole mitään pahaa. Miehet ajattelevat, että silloin tällöin kyynelten tirauttaminen saa naiset luulemaan heitä nösväkkeiksi ja etteivät he ole kykeneviä kantamaan perheen huolia hartioillaan. Omasta mielestäni tunteet saa näyttää, myös ne voimakkaat. En kyllä sellasen itkupillimiehen kanssa pystyis olemaan joka itkee jokaikisen elokuvan aikana tai päivittäin. Itkeminen on vain yksi asia, esimerkiksi rakkauden näyttäminen ja osoittaminen on myös joillekin miehille (ja naisille) vaikeaa. Se on luultavasti ainoa asia, joka itselleni tulee välillä mieleen. Mieheni kyllä osoittaa minulle rakkauttaan päivittäin, mutta itseltä se tahtoo välillä unohtua. Ennen osasin sen taidon myös, mutta Antin syntymä muutti sitä. Olikin kaksi ihmistä joille jakaa huomiotaan, ja miesparka jäi silloin usein kakkoseksi. Nykyään se alkaa taas tulla jo ihan luonnostaan.
  5. Naisten työt, miesten työt. Onneksi meillä ei ole niitä jaoteltu, sillä jos olisi niin minä en istuisi tässä onnellisesti avioitueena pian kahden lapsen äitinä. Tämä ajattelumalli minun on todella vaikeaa sulattaa. Ajattelevatko nämä miehet tosiaan hyvällä omalla tunnolla niin, että heidän velvollisuutensa jää siihen, kun he palaavat töistä kotiin, ja naisen ”työpäivä”, joka siis joissain perheissä voi alkaa jo aamuyöstä, myös jatkuisi myöhäiseen yöhön. Sitten kuvitellaan, että nainen jaksaa vielä olla hauska ja energinen, panostaa suhteeseen kaikilla osa-alueilla mukisematta, eikä koskaan tarvitse aikaa itselleen. En vaan käsitä. Oma äitityöni alkaa siinä yhdeksän jälkeen, kun Anttiherätyskello höpöttää omassa sängyssään ja saa mun laiskat raajat liikkeelle. Sitten kun mies tulee töistä (olettaen, että tulee kotiin ennen yötä), äitityöpäivästä tulee isiäitityöpäivä. Vastuu jaetaan, ja saan itse hengähtää. Kotitöitä tehdään sen mukaan, mitä en ole ehtinyt jo itse hoitaa päivällä. Esimerkiksi tiskikoneen täyttäminen illalla jää usein isukille, eikä hän edes valita. Mutta täytyy kyllä sanoa, että happy wife, happy life. Kun arjen vastuut jakautuu tasaisesti, myös mies on usein tyytyväinen avioliiton SILLÄKINwinkwiknk osa-alueella ;). 
Tässä nyt joitain huomioita, joita on tullut vuosien mittaan esille. Näitäkään asioita ei ole tullut mietittyä juurikaan viimevuosina, se on ehkä hyvä merkki siitä että meillä ei aiheudu ongelmia näistä tavoista. Jos tekisin listan itseäni koskevista, naisille ominaisista tavoista, ja vieläpä Aleksin näkökulmasta, voisi lista olla ihan älyttömän pitkä! 😀 

Mitä asioita rakastan miehessäni?

  • Voin luottaa häneen kaikessa.
  • Hän on rehellisin ihminen, johon olen tutustunut.
  • Hän on tukenani kaikissa asioissa, jopa niissä hulluimmissa.
  • Hän antaa minulle tilaa olla oma itseni.
  • Hän antaa minulle omaa aikaa.
  • Hän on höpsö ja hulluttelee aina.
  • Hän ymmärtää sen, miten raskaus muuttaa minua ja osaa sopeutua siihen.
  • Hänen mielestään olen kaunis, vaikka aamuisin tukka olisi pystyssä, vaikka saisin ylimääräisiä kiloja ja vaikka maha kasvaa hurjaa vauhtia. 
  • Hän ei muuttaisi itseään kenenkään toisen vuoksi, uskaltaa olla oma itsensä.
  • Hän tekee paljon töitä, ja jaksaa silti auttaa kotona kaikessa, missä pyydän.
  • Hän rakastaa minua, Anttia ja masuvauvaa eniten maailmassa.
  • Hän uskaltaa sanoa, jos tarvitsee aikaa myös itselleen.
  • Hänen kanssaan en pelkää mitään.
  • Hän on kärsivällinen, kun minä en ole. Hän on rauhallinen, kun minulla flippaa. Kun minustä tuntuu, etten enää jaksa, hän jaksaa minunkin puolestani.
  • Hän ei KOSKAAN tekisi meille mitään pahaa, eikä kenellekään muullekaan.
  • Hän osaa pitää työasiat töissä, ja tulee kotiin positiivisin mielin.
  • Rakastan hänessä kaikkea. Vaikka en pidä aseista ja ampumisesta, rakastan sitä, että hän on löytänyt harrastuksen niiden parista. Vaikka en pidä konsolipeleistä, rakastan sitä, kun hän rentoutuu pelaamalla. Vaikka en pidä siitä, että suunnitelmat muuttuvat äkkiä, rakastan hänen spontaaniuttaan.
  • Hän osaa lukea minua. Hän huomaa esimerkiksi, jos olen ihan poikki, ja ottaa Antin kanssaan leikkimään ilman pyytämistä, tai hoitaa kotitöitä enemmän. 
  • En voisi kuvitella enää koskaan olevani kenenkään muun kanssa.