Tiistai rv.35+1 – päivä täynnä huolta

Heräsin eilen aamulla ihan normaalisti Antin kanssa vähän ennen seitsemää. Tulin olohuoneeseen, ja meidän Jokke-koira seuras perässä, niinkun aina. Vedin verhot sivuun ja avasin sälekaihtimet. Katoin Jokkee, ja sydän hyppäs kurkkuun. ”EI TOI OO MUN KOIRA!” oli ensimmäinen ajatus, joka heräs mun sisällä. Jokke-paran naama oli turvonnut ihan tunnistamattomaksi, japaninpystykorville tyypillinen kapea kuono oli muuttunut…