Neljäviikkoinen

Meidän pieni rakas on jo neljäviikkoinen. Aika juoksee vauhdilla, kuten aina pienen vauvan kanssa. Hän kasvaa myös ihan hurjaa vauhtia ja vihdoin ovat kaikista pienimmät vaatteet jo alkaneet kiristää. Punnitsin tytön muutama päivä sitten, ja hän onkin saanut painoa jo hienot puoli kiloa! Pituuttakin koitin mitata, mutta tuollaisen pienen kippuran kanssa se olikin melkoinen haaste. Noin viisikymmentäsenttinen hän nyt on kuitenkin. Koon 56 vaatteet ovat vielä liian suuret ja koon 50 vaatteet sopivat päälle nyt täydellisesti. Ykköskoon vaippa päästää vielä vähän ohitse, kun pienen reidet ovat niin hoikat, mutta yhä vähemmän ja vähemmän tarvitsee vaihtaa koko vaatekertaa jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä.

Tyttö on tullut täydellisesti osaksi meidän porukkaa, ja tuntuu kuin hän olisi ollut täällä aina. Omat rutiinit ovat muodostuneet ja kaikki sujuu hyvin. Pojat heittävät arkeen omat mausteensa riehumalla ja touhottamalla, mutta monella perheellä on varmasti paljon suurempiakin ongelmia kuin muutama lasten kinastelu siellä täällä. Pojat ovat kyllä ihan loistavia isoveljiä, ja he antavat tytölle todella paljon huomiota. Ihanaa kun pikkusisko on heillekin niin rakas. En voisi olla kyllä tyytyväisempi, tyttö on ollut ihan uskomattoman helppo vauva. Vauvojen itku lisääntyy tavallisesti kahden ja kolmen viikon iässä, ja tyttökin on alkanut ilmoittamaan esimerkiksi nälästään tai seuranpuutteesta pienillä itkuilla. Hän on kuitenkin edelleen kärsivällinen, ja isänkin syli kelpaa nälän yllättäessä sen aikaa, että saan esimerkiksi ruoan laitettua loppuun saakka. 

Vauvan kelakortti saapui tänään, ja oli kyllä ihanaa nähdä pienen nimi siinä koko komeudessaan! Nimi ei ole mitenkään tavattoman erikoinen, mutta aina sitä hieman jännittää, että meneeköhän se läpi vai ei. Nimiäisiäkin on alettu jo kovasti suunnittelemaan. Ne vietetään 13.8. joten nyt vaan peukut ja pottuvarpaat pystyyn hyvän sään puolesta! Vieraat on kutsuttu ja tänä viikonloppuna keskitynkin jo tarjoilujen suunnitteluun. Teen nimiäisten osalta yhteistyötä Juhlahumua -juhlatarvikeliikkeen kanssa, joten juhlista tulee varmasti juuri niin ihanat kuin vain voidaan toivoa!
Mainokset

Laskettu aika || Vauva kaksi viikkoa

Neiti on tänään kaksiviikkoinen. Hän on edelleen sama rauhallinen tyyppi kuin viikko sitten, ei turhia valita ja nälkäisenäkin jaksaa hetken aikaa odottaa. En vaan voi lakata ihmettelemästä, miten voi jotain pientä ihmistä rakastaa näin valtavasti, ja kahta isoveljeä ihan saman verran! Voisin vaan tuijottaa vauvaa kellon ympäri.

Tyttö viihtyy nyt iltaisin hereillä puolisen tuntia, ja silloin hän rakastaa katsella ympärilleen. Isoveljet ovat silloin ihan haltioissaan hoivaamassa pientä räpsyripseä, ja esittelevät hänelle innoissaan erilaisia leluja ja lukevat kirjoja. Pojat haluavat myös pitää siskoa sylissä, ja se on mun mielestä tosi tärkeää hyvän siteen luomiseksi. 

Tyttö syö edelleen päivisin noin kolmen tunnin välein ja öisin hän nukkuu noin 4-5 tunnin pidemmän pätkän. Imetyshetket ovat sellaisia 10-20 minuutin ryppäitä, eli eivät mitään kovin pitkiä. Uskon niiden kuitenkin joko pitenevän tai tihenevän vauvan kasvaessa. Kasvusta puheenollen, oikein tunnen käsissäni kuinka hän saa lisää painoa joka ikinen päivä! 50 senttiset vaatteet sopivat päälle yhä paremmin, osa niistä on kuitenkin vielä liian suuria.

Moni on ihmetellyt, että miten hän voikaan olla näin rauhallinen ja helppo vauva, ja me ihmetellään sitä itsekin. Miten voi kolme kertaa käydä näin hyvin? Arki on lähtenyt pyörimään ihan superhienosti, vaikka välillä saa hörppiä kahvia, imettää ja editoida kuvia samaan aikaan. Se on kuitenkin musta vaan hauskaa, sellaista ihanan arkista touhuilua. Mä itse jotenkin kaipaan just tätä blogin tuomaa lisäpainoa tähän arkeen, se rytmittää ja vakavoittaa elämää tietyllä tapaa. 
Hauskaa viikonloppua kaikille!

Kyllä maailmaan mahtuu sadepäiviäkin

Kuvan reunapehmuste saatu blogin kautta
Oikein ihanan sateista torstaita! Meidän sadepäivät koostuvat usein sisäleikeistä ja peleistä, mutta välillä saatetaan käydä hyppimässä vesilammikoissa kumpparit jalassa, ihan vaan siksi että se on kivaa. Eilen ja tänään on jätetty lammikot kuitenkin rauhaan ja vietetty ihan rauhallista kotielämää lasten kanssa. Eilen tosin sen verran selkeytyi, että lähdettiin tytön kanssa 40 minuutin vaunulenkille iltapäivästä. Hänen nenänsä on ollut pari päivää todella tukkoinen, jolle lämpimän kostea sateenjälkeinen ilma teki ihmeitä.
Tänään herättiin yhdeksän aikoihin. Antti oli tapansa mukaan noussut jo aiemmin ja oli olohuoneessa katselemassa lastenohjelmia ennen meitä. Imetin vauvan ja sen jälkeen noustiinkin laittamaan myöhäistä aamupalaa. Aamupalan jälkeen aloitettiin oikea leikkimaratoni, ja leikittiin ensin Ryhmä Hau -leikkiä ja sen jälkeen supersankarihahmoilla. Imetys- ja ruokailutauon jälkeen jatkettiin leikkejä palapelin ja kuvabingon parissa. Skipattiin päikkäritkin tänään, kun on ollut sen verran rauhallista aktiviteettia koko päivän.
Kolmelta syötiin välipalaa ja imetin vauvan sen jälkeen. Hän on nukkunut tänään syöttövälit todella rauhallisesti pinnasänkyyn sijoitetussa unipesässään, varmaan lataa nyt akkuja kun nenän tukkoisuus ei enää niin kovasti vaivaa. Nyt pojat tuossa värittelevät Ryhmä Hau -värityskirjaa olohuoneen lattialla ja A pelailee pleikkarilla.
Nuorempana, ennen lapsia, vihasin sadepäiviä. Ne oli niin harmaita ja synkkiä, että oli mieliala ihan täysin maassa. Nykyään pidän sadepäivistä paljon enemmän. Niiden aikana on ikäänkuin lupa ollaan vaan ihan rauhassa kotona. Yleensä siivoan sadepäivinä, mutta nyt ei ole ollut tarvetta muuhun kuin tiskeihin ja pyykinpesuun, joten olen itsekin saanut ottaa oikeasti ihan rennosti. Sadepäivät eivät myöskään ole mikään este uloslähdölle, sadevaatteet vaan päälle ja menoksi! Sade on myös loistava syy lähteä shoppailemaan tai kahvilaan. Loppupäivä jatketaan varmaan tällä ihan samalla hyväksi todetulla löhölinjalla. A lähtee töihin viideltä, sen jälkeen syödään iltaruokaa, katsotaan ehkä hetki lastenohjelmia tai joku elokuva, syödään iltapalaa ja mennään iltapesujen ja iltasatujen kautta nukkumaan. Tyttö on viihtynyt iltaisin yhä pidempiä pätkiä hereillä, joten hän pääsee taas tänään osaksi meidän iltasaturutiineja. ❤ 



Meidän elämä kuulostaa näin tekstin välityksellä todella rauhalliselta ja auvoiselta, mutta päivään mahtuu myös toki muutamat kiukuttelut, riehumiskohtaus tai pari ja ehkä kinastelua leluistakin. Juuri eilen kuvasin videolle vähän pätkiä meidän arkipuuhista, ja olohuoneessa aamulla vallitsevasta kaaoksesta. Siellä oli oikein ihanan tasainen kerros leluja, palapelinpaloja, muistipelikortteja ja ties vaikka mitä. Mutta tällaista tämä on, elämä kolmen lapsen perheessä! Haleja ja hulinaa.

Vuoden mittainen suru

Vuosi sitten, 11.7.2016, kävelin huolissani, mutta kuitenkin toiveikkaana sisään Tampereen Terveystalon ovista. Olin raskausviikolla 13. Ulos kävelin itkua pidätellen ja kädet täristen. Olimme menettäneet pienen vauvanalkumme. Tuon päivän tapahtumat ovat loppupäivän ajalta usvaa. Ainoat asiat, jotka muistan kirkkaasti ovat valtava määrä kyyneleitä, A:n lohduttavat halaukset ja esikoisen surullinen kysymys: miksi äiti itkee? 
Vuosi sitten muserruin palasiksi, enkä ollut yhtään varma pääsenkö siitä valtavasta tyhjyydentunteesta ja ahdistuneisuudesta koskaan eroon. Nyt, vuotta myöhemmin, olen maailman ihanimman pienen tyttären ja kahden upean pojan äiti. Elämä jatkuu sittenkin. Kuitenkin tuo pikkuihminen, jota emme koskaan päässeet tapaamaan, tulee aina olemaan osa minua, osa meitä.

Vaikka raskaus ei ollut ehtinyt vielä niin sanotun riskirajan ylitse, niin menetys tuntui, ja tuntuu edelleen, todella suurelta. Sitä vauvaa odotettiin ne kolmetoista ensimmäistä viikkoa niin kovasti. Tämä päivä on mennyt vähän haikeissa fiiliksissä, mutta olen koittanut lasten nähden olla ihan normaali. Käytiin mummilassakin pitkästä aikaa kylässä, ja oman äidin ja siskon seura kyllä tekivät ihan hyvää. 

Ajoittain pyörii mielessä, että minkähänlainen pikkutyyppi tuo menetetty vauva olisi ollut? Miksi raskaus keskeytyi ja miksi alkio ei poistunut kohdusta itsestään? Meillä olisi nyt puolivuotias vauva. Toisaalta ajatus siitä tuntuu kauhealta, koska ilman keskenmenoa meillä ei nyt olisi Miniä. Vielä en pysty ajattelemaan keskenmenoa ilman, että tunnen oloni valtavan surulliseksi. Keskenmeno on ollut yksi suurimmista ahdistuneisuushäiriön oireiden laukaisevista tekijöistä, ja vielä nytkin tuntuu palanen kurkussa ja valtava paino harteilla sitä ajatellessa. En aamulla vielä ollut varma haluanko ollenkaan julkaista blogiin tekstiä tästä aiheesta, koska sen muisteleminen on niin kauhean vaikeaa. Toivottavasti tämä vuoden takainen muisto alkaisi ajan kanssa kultaantumaan.
Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Keskenmenokertomukseen pääsette tästä linkistä: Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Vahvistaahan?

Palautuminen kolmannen synnytyksen jälkeen

Tästä raskaudesta olen lähtenyt palautumaan osittain huonommin ja osittain paremmin kuin aiemmista raskauksistani. Synnytyksestä on nyt kymmenen päivää ja vatsa on lähtenyt pienenemään ihan ennätysvauhtia, omat farkutkin mahtuvat jalkaan jo oikein hyvin. Esikoisen jälkeen vatsa palautui myös ihan parissa viikossa, mutta Eetun sektion jälkeen meni huomattavasti kauemmin saada ns. omat mitat takaisin. Vaikka ulkoisesti palautuminen näyttää olevan ihan superhyvällä mallilla ja olo oli synnytyksen jälkeenkin muutaman päivän ihan huippuluokkaa, niin nyt olen alkanut huomata muutamia oireita, jotka osoittavat, että synnytyksestä palautumiseen voi mennä vielä tovi.

Lantiokipu on valitettavasti alkanut palailla noin viikon jälkeen synnytyksestä. Se on sellaista kummallista jomotusta erityisesti lantion vasemmalla puolella. Kipuilu tuntuu myös lonkassa, sisäreisissä ja liitoksissa. Tällaista kipua ei ole ollut ennen synnytysten jälkeen, joten vähän harmilla nyt otan nämä jälkioireet vastaan. Neuvolan mukaan kyse on luultavasti siitä, kun kärsin lähes puolet raskaudesta liitoskivuista ja lantion löystymisestä, ja nyt ne liitokset sitten alkavat hakeutua takaisin omille paikoilleen. Mieli haikailisi jo juoksemaan, mutta en uskalla tosiaankaan lähteä urheilemaan ennen kuin kipu on poissa. Neuvolastakin kehotettiin odottamaan jälkitarkastukseen saakka ennen hikiurheilun aloittamista.

Toinen vaiva on ollut kohdussa tuntuva kuukautiskivun tyyppinen kipu ja jälkivuodon loppuminen ”liian aikaisin”. Neuvolasta sanottiin, että vuodon pitäisi vielä runsastua, koska kohtu ei ole erittäin todennäköisesti ehtinyt tyhjentyä kokonaan tässä ajassa. Toivottavasti tästä ei seuraa mitään kohtutulehdusta tai tarvetta kohdun mekaaniseen tyhjennykseen. Olen kerran kokenut imukaavinnan sen keskenmenon yhteydessä, eikä se ollut kokemuksena yhtään encoren arvoinen. 
Tässä raskaudessa en saanut uusia raskausarpia, mutta toki vanhat venyivät ja muuttuivat jälleen punakkaiksi. Ne eivät minua häiritse ollenkaan, muutama kuukausi tehokasta öljyämistä Bio Oililla, ja arvet ovat taas kauniin vaalean hopeiset ja lähes huomaamattomat. 

Nykyistä painoani en tiedä, koska en ole käynyt vaa’alla synnytyksen jälkeen. Luultavasti käynkin vasta sitten jälkitarkastuksessa, niin ei mieli triggeröidy numeroista. Olo on kyllä ollut todella positiivinen ja vahva, enkä ole tällä hetkellä yhtään huolissani syömishäiriön uusiutumisen suhteen. Tiedän myös kokemuksesta, että synnytyksen jälkeinen masennus/baby blues/ahdistuneisuus voi iskeä koska tahansa, joten tarkkailen herkästi mielialojani, unen määrääni ja pyrin käymään ulkona mahdollisimman paljon, jotta voisin mahdollisimman hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Viimeiset pari päivää ovatkin olleet hieman edellisiä haastavampia, koska Eetu sairastui flunssaan ja kuume kohosi eilen illalla 39,4 asteeseen. Nyt jännäillään, että saadaanko me muut tartuntaa. Toivottavasti ainakaan Antti tai vauva eivät sairastu, on todella kurjaa ja pelottavaa seurata pienten sairastamista. Sen lisäksi minulta tukkeutui rintarauhanen viime yönä oikean rinnan oikeasta kyljestä, ja se oli niin kipeä etten pystynyt kättä liikuttamaan. Kävin yöllä neljän aikaan pitkässä suihkussa suihkuttelemassa pattia kuumalla vedellä ja yritin hampaat irvessä hieroa rauhasta auki tuloksetta. Lopulta otin särkylääkettä ja menin sen voimin takaisin nukkumaan. Patti on siellä edelleen, enkä tosiaan tiedä miten saan sen sieltä pois.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa palautumisen olevan hyvässä alussa. Liitosten palautuminen ottaa oman aikansa, vatsalihakset hakevat luultavasti paikkaansa vielä joulunakin ja kroppa saa nyt vielä näyttää ihan siltä itseltään, juuri synnyttäneeltä. Suomalaiset naiset ovat kovia vertailemaan itseään toisiin, ja itsekin olen ollut silmä tarkkanan edellisten synnytysten jälkeen, että kuinka hyvin tai huonosti palaudun muihin verrattuna. Tällä kertaa en vertaile itseäni muihin, tämä on minun yksilöllinen palautumisprosessini, joka tapahtuu vain ja ainoastaan minun ja vauvan ehdoilla.

Viikon vanha || Neuvolan kotikäynti

Tänään perjantaina vauva on viikon vanha. Hän on tullut heti hyvin tärkeäksi osaksi meidän perhettä ja me kaikki rakastetaan häntä ihan valtavasti. Viikon aikana tyttö on kasvattanut ruokahaluaan ja valveillaolojaksoja tulee päivittäin pari, kolme kappaletta. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin tietysti nukkuu edelleen, mikä harmittaa ihan valtavasti kahta innokasta isoveljeä, jotka jo kovasti haluaisivat päästä siskon kanssa leikkimään. Minun mielestäni hän saisi olla vastasyntynyt vaikka ensimmäiset vuodet elämästään, niin ihana ja suloinen vauva hän on.





Tänään viikon vanhana me käytiin tekemässä ensimmäinen vaunulenkki tytön präniköillä Teutonioilla. Käveltiin aamulla nimittäin lasten kanssa torille kahvittelemaan mummun ja papan kanssa. Vaunut on ihan superhyvät, ja ihan voin sataprosenttisesti suositella niitä, jos on vaunut hankinnassa! Tästä pääsette lukemaan lisää meidän tytön kulkupelistä. Vaunulenkin lisäksi tyttö nukkui tänään ensimmäistä kertaa ulkona ja kävi ensimmäistä kertaa kylvyssä. Kaiken muun ”ekailun” lisäksi häneltä irtosi tänään napatynkä ja hän näki ensimmäistä kertaa mummia. Oikea ekojen kertojen perjantai meillä siis takana!

Neuvolasta kävi tänään terveydenhoitaja kotikäynnillä (eli ensimmäinen ”neuvolakäyntikin” sattui tälle päivälle). Ensin juteltiin synnytyksestä ja omasta voinnistani. Sen jälkeen käytiin läpi yleisesti miten meillä on mennyt, miten veljet ovat ottaneet siskon vastaan ja kuinka jaksan kolmen lapsen kanssa kotona, kun A on töissä. Kaikki on näiltä osin ihan kunnossa, joten siirryttiin pian sitten tytön juttuihin. Mitattiin päänympärys, punnittiin ja katsottiin heijasteet sekä ihon kunto. Lisäksi hoitaja tutki navan, josta soittelin neuvolaan jo alkuviikosta sen eritteiden ja hajun vuoksi. Pientä napasienen alkua saattaa olla tulossa, joten kävin apteekista hakemassa septidiniä ja sellaista sienen hoitoon tarkoitettua puuteria. Napatynkä sitten irtosikin kylvyn jälkeen, joten putsaaminen ja kuivaaminen on nyt huomattavasti helpompaa. Tytölle on tullut painoa mukavasti ja syntymäpainokin on jo ylitetty. Heijasteet olivat kunnossa ja ihon hormoninäppylät alkavat siistiytymään. Meillä on täällä kaikki siis ihan mallillaan ja seuraava neuvolakäynti on kuukauden ikäisenä 31.7.


Ensimmäisen neuvolakäynnin tiedot (suluissa 1vrk tiedot)

Päänympärys: 34cm (34cm)
Pituus: ei katsottu (48cm)
Paino: 2840g (2665g)
Iho: siisti (hormoninäppyä)

Kolmen lapsen arkea

Vauva täyttää huomenna viikon, ja arki kotona on lähtenyt sujumaan epätodellisen hyvin. Vauva nukkuu kolmen, neljän tunnin pätkiä päivisin ja yöllä enemmänkin. En ole raaskinut joka yö herättää häntä syömään sen suositellun neljän tunnin välein, hän kun syö niin hyvin ja kasvaa ihan silminnähden kuitenkin. Tyttö on todella rauhallinen tapaus. Häntä ei haittaa isoveljien metelöinti tai muutkaan meidän kodin äänet. Edes koiran haukkuminen ei saa häntä hereille. 
Pojat ovat ottaneet siskon vastaan hienosti. He auttavat mielellään vauvan hoidossa, vaikka napatynkä vähän ällöttää ja kakkakin haisee kummalle. Mustasukkaisuutta ei ole vielä ainakaan puhjennut. Pojilla menee kuitenkin riehuminen vähän yli nyt kun on käynyt vieraita kylässä, ja nimenomaan juuri silloin vieraiden läsnäollessa. Tämä on ilmeisesti jokin huomionhakujuttu, ja niihin tilanteisiin täytyisi kehittää jotain. Ei sillä, että vieraat säpsähtäisivät meidän hulivilejä, vaan minulla itselläni menee koko aika siihen, kun muistutan poikia, että ei ole turvallista hyppiä sohvalta tai sängyltä, tai että koiraa ei saa kiskoa karvoista. 
Vauva syö illalla viimeisen kerran puolenyön aikoihin ja seuraavan kerran usein vasta aamun sarastaessa viiden, kuuden maissa. Olen parina yönä herättänyt hänet kolmen aikaan tissille, koska maitoa tulee todella paljon. Ja tarkoitan, että TODELLA paljon. Pakko pumpatakin osa pakkaseen, koska olo on niin pinkeä ihan koko ajan, ja pakkasen kaksi hyllyä ovatkin jo täytetty äidinmaidolla. Toivottavasti maidonnousu pian tasoittuu. Kuuden ja seitsemän välillä me sitten noustaan poikien kanssa ja samalla hoidetaan vauvan aamupesut. Vaippa täytyy vaihtaa ihan ihan jokaisen imetyksen yhteydessä (hyvä aineenvaihdunta) ja välillä vaatteetkin siinä samalla. Aamupesujen jälkeen vauva jatkaa vielä unia ja mennään poikien kanssa aamupesuille ja aamupalalle.
Annan poikien katsoa aamupalan jälkeen lastenohjelmia. Sillä välin siivoilen keittiötä, pesen pyykkiä ja juon kahvia pitkin aamua. Yhdeksän aikaan valitaan poikien kanssa siskolle vaatteet ja lähdetään käyttämään yhdessä Jokke lyhyellä pissalenkillä, vauva tulee mukaan kantoliinassa. Sen jälkeen vauva usein nukkuu vielä hetken ennen kuin alkaa äännellä maidon perään. Tämä aamupäivän imetyshetki on usein melko pitkä, ja pojat kehittelevät sillä aikaa leikkejä joko omiin huoneisiinsa tai yhteistä leikkiä olohuoneeseen. Imetyksen jälkeen vaihdan vauvan puhtaisiin vaippoihin ja alan laittamaan ruokaa. Syödään yhdentoista aikaan, jonka jälkeen mennään kaikki päikkäreille. Herään ennen muita ja laitan aamun pyykit kuivumaan. 
Pojat heräävät unilta kahden-kolmen aikaan ja samaan aikaan tyttö herää ruokailemaan. Syödään välipalaa ja pojat jatkavat aamulla aloittamiaan leikkejä. Tässä välissä A on tullut töistä kotiin ja käyttänyt Joken lenkillä, joten iltapäivällä ollaan vaan ja touhutaan olkkarissa, tyttökin jaksaa usein tässä välissä olla hetken aikaa hereillä. Pojat tykkäävät pitää siskoa sylissä ja lukea hänelle kirjoja. 
Viideltä syödään iltaruokaa, jonka jälkeen käydään joko nopeasti vauvan kanssa ulkona tai A käy poikien kanssa pidempään. Vauva syö illalla viiden-kuuden aikaan. Iltapäivät ovat nyt tällä viikolla menneet enemmänkin asioilla juostessa kuin ulkoillessa; nopean kotiutumisen takia kontrollikäynneillä Tayssissa, lääkärissä, tytön verikokeissa (aineenvaihduntaseula) ja tietty vieraita vastaanottaessa. Tykkään tosi paljon, kun meillä on käynyt kotiutumisen jälkeen paljon rakkaita kylässä, pääsee jotenkin heti sellaiseen ”normaaliin” fiilikseen. 
Iltapuuhiin aletaan puoli kahdeksalta. Ensin iltapala, sitten suihkuun, sen jälkeen hampaiden pesulle ja pissalle ja sitten omiin sänkyihin lukemaan kirjaa. Eetun on ollut vähän vaikeaa mennä nukkumaan tällä viikolla omaan sänkyyn, varmaan siksi, kun pikkusiskokin saa nukkua äidin ja iskän huoneessa. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin taas olla helpompaa ja helpompaa, ja aina saa tulla yöllä viereen jos siltä tuntuu. Ollaankin Eetun kanssa luettu vähän pidempiä iltasatuja nyt niin nukahtaminen tuntuu mukavammalta. Vauva herää illalla syömään yhdeksän ja kymmenen välillä, jolloin tehdään myös iltapesut. Joko tämän tai puolenyön imetyksen jälkeen tyttö hengailee taas hereillä hetkisen, ennen kuin nukahtaa pidemmälle unijaksolleen. Voisin vaan tuijottaa tuota ihanaa pikkuihmistä 24/7, mutta menen itsekin aina heti nukkumaan vauvan nukahdettua. Näin jaksaa taas seuraavan päivän touhuta ja ottaa kaiken uuden ja ihmeellisen vastaan virkeänä.

Pikkusiskon synnytyskertomus

30.6.2017
5:50 Heräsin aamulla ennen herätyskelloa. Olin nukkunut noin kuusi tuntia, vauva mylläsi mahassa reippaasti koko yön. Olo oli jo melkoisen jännittynyt ja innostunut tulevasta päivästä.
7:30 Soitin synnytyssaliin ja kerroin, että meille olisi varattuna tälle aamulle synnytyssalikäynnistys. Kätilö vastasi puhelimeen iloisesti, että sali on juuri nyt vapaana, niin lähtekää vaan ihan samantien tulemaan Tayssiin päin. Olin laittanut jo kaiken valmiiksi, joten kiskasin vain A:n ylös sängystä ja käytin hänen pukiessaan Joken nopeasti pissalla. Sitten lähdettiin kohti Tamperetta.
8:15 Synnytysvastaanotossa ilmottauduin suoraan kätilölle, kuten oli ohjeistettu. Kätilö ei tuntunut tietävän mistään mitään, ja ohjeisti minua ilmottautumaan kuitenkin luukulle. Sillä välin, kun kävin luukulla, oli kätilö soittanut saliin ja A:n kuullen puhunut melko negatiiviseen/kyseenalaistavaan sävyyn, että ”en mä tiedä miks se haluaa, että sen synnytys käynnistetään.” Kun palasin takaisin, kätilö kertoi salin olevankin jo varattu. Ymmärsin kyllä, tottakai kiireellisemmät menevät meidän edelle. Meidän vauvalla ei ollut mitään hätää. Meidät ohjattiin odottelemaan kahvilaan kahdeksi tunniksi.
9:30 Istuttiin A:n kanssa Tayssin palvelutalon kahvilassa. A oli nukkunut yöllä kolmisen tuntia, joten odottelu ja saliin pääsyn peruuntuminen ärsyttivät. Yritin järkeillä hänelle, ettei sille nyt vaan voi mitään, ja samalla pitää itseni fiksuna, etten töksäyttäisi nyt mitään tosi tyhmää jo valmiiksi ärtyneelle miehelleni. Itseänikin vähän harmitti salin peruuntuminen, mutta enemmänkin kätilön reagointi meihin. Ei me varmaankaan ihan turhaan haluttaisi synnytystä käynnistää.
10.00 Palattiin takaisin SVO:lle. Kätilö oli ilmeisesti tutustunut nyt paremmin potilastietoihini, koska hänen äänensävynsä oli muuttunut täysin. Hän ohjasi meidät vuodeosastolle ilmottautumaan, ei kertonut syytä miksi. Ilmottauduimme siellä siis, ja osaston kätilö vaan sanoi, että odotelkaa päiväsalissa lääkärin kutsua. Yritin tässä kohtaa kysellä, että mitä nyt oikein sitten tapahtuu, mutta kätilö vastasi vain, että lääkäri varmasti tietää, että ootte tullu tänne. Kaikki jännitys muttui tässä kohtaa enemmänkin ihmetykseksi. Tuntui, ettei kukaan tiennyt mistään mitään. Äitiyspolilla meille sanottiin, että päästään suoraan SVO:lta saliin (vaikka jouduttaisiin odottelemaan sen vapautumista), mutta nyt pitäisikin vielä mennä lääkärin tutkittavaksi? No me odoteltiin sitten hetken aikaa, mietittiin, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja pelättiin, että lääkäri päättäisikin perua käynnisyksen.

11.15 Lääkäri teki sisätutkimuksen ja ultrasi istukkaa. Kolmisen senttiä olin edelleen auki, kanavaa oli jäljellä noin puoli senttiä. Lääkäri kysyi, olenko tupakoinut raskausaikana, kun istukka näytti niin kalkkeutuneelta. En ole eläissäni edes maistanut tupakkaa. Istukan virtaukset olivat hieman yläkanttiin, mutta kuitenkin ihan hyvät. Kysyin lääkäriltä, että mitä tässä nyt tapahtuu, ja miksi meitä ei esimerkiksi ohjattu kotiin odottelemaan salin vapautumista. Hän kertoi, että juuri sille aamulle olikin tullut oikea synnytyssesonki, ja sen lisäksi samalle aamulle oli tullut useita käynnistyksiä. Hän sanoi myös, että ei halua todellakaan päästää minua enää kotiin, koska synytys ei spontaanisti alkaessaan tulisi kestämään kuin hetken. Tutkimuksen päätyttyä hän kertoi kyselevänsä, onko käynnistysjonossa esimerkiksi raskausmyrkytyspoltilaita tai muita sellaisia, joilla olisi oikeasti hengenhätä päästä käynnistykseen. Menin siksi aikaa odottelemaan A:n luokse päiväsaliin. Hetken kuluttua lääkäri sanoi, että voisimme mennä odottelemaan vuodepaikalle, niin vauvasta otettaisiin sykekäyrää ja saisin syödä lounaan kahdeltatoista. Olin ensimmäisenä käynnistysjonossa!
11:40 Vaihdoin sairaalavaatteisiin ja vauvasta otettiin käyrää. Kahdeltatoista söin vähän minulle tuotua kasvisruokaa. Sitten vaan odoteltiin, koska kätilö tulisi hakemaan. Nyt ei enää kumpaakaan jännittänyt, olin vain innoissani tulevasta.
13.00 Saliin, jes! Kätilö sanoi, etten näytä yhtään jännittyneeltä, enkä ollutkaan. Olin iloinen, että homma saataisiin hoidettua nyt alta pois, ei enää stresaamista. Salissa meidät vastaanotti minut hoitava kätilö ja hän teki valmistelut kalvojen puhkaisua varten.
13:30 Kalvot tuli puhkaisemaan sama lääkäri, joka minut tutki aiemmin. Naps vain ja vedet menivät. Tytön päähän asetettiin pinni seuraamaan sykkeitä ja vatsanpäälle laitettiin supistusanturi. Lääkäri sanoi, ettei käynnistettynä synnytys luultavasti etene niin nopsaan kuin luomuna alkanut (mistä olin enemmän kuin mielissäni). Lääkäri poistui ja kätilö kertoi, että synnytys katsotaan alkavan vasta siitä hetkestä, kun supistuksia alkaa tulla säännöllisesti. Makoilin käyrällä jonkin aikaa, ennen kuin sain luvan nousta keinutuoliin ja vähän kävellä piuhojen antamissa rajoissa sängyn vierellä.
16.00 Synnytys ei lähtenyt käyntiin vesien päästöllä, vaan käyrälle piirtyi vain niitä samoja napakoita ennakoivia supistuksia, joita olin tuntenut jo vaikka kuinka monta päivää. Niiden avulla kohdunsuu oli avautunut kuitenkin kaksi senttiä lisää. Päätettiin, että synnytystä vauhditetaan oksitosiinitipalla ja sektioarven vaurioitumisvaaran vuoksi asetettiin samalla kohtuun tarkempi supistusvoimakkuutta mittaava anturi. Oksitosiiniannostus oli aluksi pienehkö, joka sai supistukset säännöllisemmiksi ja vähän napakammiksi.

16:30 Oksitosiiniannostusta suurennettiin hieman. Supistukset alkoivat tämän jälkeen pian jo puhalluttaa ja olla omasta mielestäni melko epämukavia.
17:30 Kutsuin kätilön huoneeseen, kun arvion supistusten voimakkuuden avulla olevani täysin auki. Ei vielä ponnistuttanut, mutta ei tehnyt mieli enää puhua supistusten aikana ja niiden välillä vain yritin rentoutua ottamaan vastaan seuraavaa. Kätilö totesi, että olen täysin auki ja jäi huoneeseen. Siirtymävaiheessa tunsin viiltävää kipua sektioarven kohdalla, mutta lääkäri oli todennut kätilölle kohdun kestävän supistuksen hyvin. Tässä kohtaa kätilö hieman kuitenkin pienensi oksitosiiniannostusta, koska tahdoin olla täysin ilman kipulääkkeitä ja oksitosiini saattaa tehdä ponnistusvaiheen supistuksista todella rajuja. Ne olivat kyllä huomattavasti kipeämpiä, kuin Antin (tai Eetunkaan avautumisvaiheen ajan) synnytyksissä. Puhaltelin muutaman supistuksen läpi ennen kuin sanoin koittavani ponnistaa tyttöä alemmas.
17.35 Ponnistin ensimmäisen kerran ja kätilö näki samantien vauvan päälaen. Seuraavalla ponnistuksella hän auttoi kohdun reunat pois vauvan pään ympäriltä, ja tämä oli kivulian kohta tässä synnytyksessä, mutta onneksi se ei kestänyt kuin yhden ponnistuksen verran. Ponnistusvaihe ei itsessään muuten sattunut yhtään, kiristävää tunnetta tietysti tuli vauvan pään syntyessä. Olenkin sanonut aina, että mielestäni synnytys ei varsinaisesti satu, vaan se paineentunne tekee olosta epämukavan. Pientä hilpeyttä ponnistusvaiheen loppuvaiheessa noin kahdeksannen ponnistuksen kohdalla aiheutti se, että vauva alkoi itkemään ennen kuin oli edes syntynyt kokonaan. Seuraavalla ponnistuksella hän syntyi, kello 17:47.
Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 1h55min.
1. vaihe 1h 35min
2. vaihe 12min
3. vaihe 8 min.

17:47 Valokuvattiin ja katseltiin vauvaa, A katkaisi napanuoran. Hän sai K-vitamiinipistoksen ja minä reiteen piikin, jonka avulla istukka irtoaisi nopeammin. Istukka oli kokonainen, eikä siinä sitten loppujen lopuksi ollutkaan kuin yksi kalkkeutunut kohta.
Meidät jätettiin ihmettelemään uutta tulokasta. Imetin hänet puoli seitsemän aikaan ensimmäisen kerran ja hetken sen jälkeen saimme välipalaa saliin. Syötiin ja kävin suihkussa, vauva pestiin, mitattiin ja puettiin. Täydet pisteet, 48cm ja 2,8kg. Kaikki oli mennyt niin hyvin, että sain luvan mennä synnytyssalista suoraan potilashotelliin. Ensin piti odottaa, että vauva olisi viiden tunnin ikäinen. A lähti kotiin kahdeksan jälkeen valmistautumaan tulevaan ratapäivään ja me jäätiin vauvan kanssa tutustumaan. Mun oma olo oli hyvä heti synnytyksen jälkeen. Ensimmäiset jälkisupistukset tekivät kyllä todella kipeää ja lihaksia alkoi hieman jomottaa yhdeksän jälkeen, mutta pystyin käymään hyvin pesulla ja istumaan, lihassärkykin helpotti panadolilla. Imetin salissa jo useasti ja vauvan imuote oli alusta saakka hyvä.
23:40 Lähdettiin kävellen kohti potilashotellia, jossa minua ja tyttöä tuli tervehtimään yövuoron hoitaja. Vauvalla olisi hoitajien tarkastus joka vuorossa (kolmesti päivässä). Meillä seuraavaan tarkastukseen pitäisi mennä siis ennen viittä aamulla. Hotellissa kuvasin vauvaa, imetin ahkerasti ja kävin vielä uudestaan suihkussa. Sitten olikin aika mennä nukkumaan, päivä oli ollut pitkä. Otin vauvan kainaloon ja laitoin herätyskellon soittamaan 4:15, jotta ehdittäisiin ennen viittä tarkastukseen. Tyttö heräsi syömään kolmen jälkeen, ja imetyksen aiheuttama väsymys veti meidät molemmat ihan totaalisesti sikiuneen. En herännyt edes herätyskelloon.
1.7.2017

5:35  Hoitaja tuli omalla kulkukortillaan meidän huoneeseen tarkastamaan, että ollaanko vielä elossa. Olin ihan unenpöpperössä ja pahoittelin, että olin nukkunut pommiin. Hoitaja vaikutti lähinnä huvittuneelta, onneksi. Hän mittasi vauvan lämmön ja sanoi seuraavan tarkastuksen olevan sitten kahdeksan ja kahdentoista välillä.

8:20 En saanut hoitajan käynnin jälkeen enää kunnolla unenpäästä kiinni, vaan aloin kasailla infoa tätä postausta varten ja halittelin ja imetin vauvaa. Puoli yhdeksän aikaan vein vauvan hoitajille siksi aikaa, että hain aamupalan ravintolasta. Syötyäni imetin pitkään ja vaihdoin vauvalle puhtaat vaatteet, sitten olikin aika käydä hoitajien luona tarkastuksessa. Bilirubiiniarvot, happisaturaatiot ja lämpö olivat kaikki kunnossa. Minulta kysyttiin, että mitä olin ajatellut kotiutumisen suhteen, ja sanoin että en ollut vielä ajatellut mitään. Hoitaja sanoi, että kun kaikki oli mennyt meillä ihan tosi hienosti ja päästäisiin halutessamme kotiin jo samana iltapäivänä lääkärin tarkastuksen jälkeen! Se oli kyllä tosi mieluinen ylläri.

10.00 Ilmoittelin kotiin, että päästään kotiin iltapäivästä. Aloin taas pitää imetysmaratonia ja nukahdettiin molemmat ihan kympillä. Heräsin herätyskelloon, kun oli aika käydä hakemassa ruokalasta päivällinen puoli yhdeltä. 
13.00 Ruoan jälkeen vaihdoin vauvalle taas puhtaat vaatteet (kakka tulee melkein joka imetyksen jälkeen ja aina ohi! :D) ja mentiin sänkyyn köllöttelemään. Imetyksen aikana taas nukahdin, ja heräsin hoitajan koputtaessa oveeni kolmen jälkeen. Lääkäri olisi nyt valmis katsomaan vauvaa.
15.15 Lääkärintarkastuksen aika. Kuulotesti oli ainoa, mikä ei mennyt läpi. Vauva oli alle vuorokauden ikäinen, joten korvissa oli vielä lapsivettä, muuten kaikki oli hienosti! Kotona oltiin neljän jälkeen. 
Synnytyksestä jäi tosi positiivinen olo alun odottelusta huolimatta. Olen ylpeä kipulääkkeettömästä synnytyksestä ja tyytyväinen, ettei myöskään synnytyksen jälkeen ole ollut mitään kipuja. Ainoastaan jälkisupistukset olivat kivuliaita noin yhden vuorokauden ajan synnytyksen jälkeen. Olo on tälläkin hetkellä ihan loistava ja vatsa on alkanut palautumaan hyvin. Sain kätilöiltä taas ihanaa palautetta ja myös minua synnytyksessä avustanut kätilö oli ihan loistava.
Kiitos paljon lääkäreille, kätilölleni Maikille ja Potilashotellin henkilökunnalle, kun annoitte meille tämän positiivisen kokemuksen vielä kerran.