MUN LEMPPARISMOOTHIE




Olen kulkenut smoothieiden kanssa käsi kädessä jo monia vuosia, ja edelleenkin smoothiet on parasta mitä tiedän. Ne on maailman helpoimpia soveltaa juuri omiin tarpeisiin ja mielitekoihin, ja sellaisen voi pyöräyttää mihin aikaan päivästä tahansa. Smoothie sopii aamupalaksi, välipalaksi ja jopa ruoaksi, jos siltä tuntuu. Smoothieiden etuna on niiden soseutettu koostumus, joka sulaa helposti ruoansulatuskanavassa. Tämä vähentää turvotusta, edistää vatsan toimintaa (varsinkin, jos lisäät smoothieesi kuituja) ja saat samassa paketissa huikean määrän vitamiineja ja ravintoaineita. 
Smoothien voi tehdä joko kevyenä tai tuhtina, ja itse olen erityisesti tuhdimpien smoothieiden kannattaja. Kesäisin toki maistuu ihanat jäähileiset sitruksenraikkaat, esimerkiksi vihreään teehen tehdyt juomat, mutta näin talvella kaipaan enemmän täyteläisyyttä. Ruokaisamman smoothien koostat lisäämällä hedelmien, kasvisten ja marjojen kaveriksi maapähkinävoita, kasvimaitoja, siemeniä, pähkinöitä tai proteiinijauhetta.

Vihersmoothieiden suosio räjähti käsiin muutamia vuosia sitten, ja kaikki somekanavat täyttyivät ihanista vihreistä juomista. Niiden koostaminen vaatii hieman enemmän luovuutta, koska vihersmoothiesta voi tehdä ihan kamalan makuista litkua, nimimerkillä kokemusta löytyy ja paljon. Tämä ohje on yksi ensimmäisistä suosikeistani, ja tällä olen myös saanut muutaman tutun, jopa miespuolisen, rakastumaan vihersmoothieihin. 

PARAS VIHERSMOOTHIE

1-2 annosta

Tämä on ihana banaani- ja mantelijuomapohjainen smoothie, jonka pyöräytän usein aamu- tai välipalaksi. Nälkä pysyy poissa hyvin maapähkinävoin ja pinaatin avulla, vatsa tykkää taateleista ja ravintoainevarastot karttuvat yhdessä hujauksessa.

2 jäistä banaania
2 kourallista pinaattia
2 dl makeuttamatonta mantelijuomaa
4 pehmeää taatelia
1 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita
1 rkl kauraleseitä
2-4 jääpalaa
Päälle: Rouhittuja manteleita ja ruisrouhetta.
Sekoita kaikki ainekset sekaisin blenderissä. Kaada smoothie lasiin ja ripottele päälle manteleita ja ruistouhetta. Nauti heti!
Lisää herkullisia reseptejä löytyy Perhekuplan nettisivuilta! 
Mainokset

EI MIKÄÄN PRINSESSA

Yhteistyössä By Pinja ja Perhekupla

Ei prinsessa, mutta pikkuinen lady silti. Kirjoittelin noin vuosi sitten By Pinjan kanssa yhteistyönä saamastani imetyskorusta. Tuolloin tiesimme jo saavamme pienen tyttären, ja halusin ehdottomasti hänelle ikioman korun By Pinjan lastenkorujen valikoimasta. Nyt minulle tarjoutui tilaisuus tehdä ihanan Pinjan kanssa jälleen yhteistyötä, ja ilman muuta haluan kertoa enemmän teillekin By Pinjasta ja Even ihka ensimmäisestä kaulakorusta.

By Pinja on kotimainen silikonisia imetys- ja lastenkoruja valmistava brändi. Nykyään Pinja on laajentanut myös muodin pariin, ja hänen mallistoistaan löytyy aivan upeita imetysystävällisiä vaatteita. Yrityksen perustaja ja omistaja Pinja on luovan ja inspiroivan uranaisen lisäksi myös äiti, ja hänen omasta kokemuksestaan imetyskorujen tarinakin sai alkunsa. Imetyskorujen tarkoituksena on pitää pienet sormet kiireisinä imetyksen ajan, jotta äiti välttyisi niiltä pieniltä nipistelyiltä ja huiksista vetämiseltä. Olen nyt imettänyt 7,5 kuukautta Eveliinaa, ja hän on käytännössä kasvanut siihen, että imetyskoru on aina käsien ulottuvilla. Öisin imettäessä en tietenkään korua käytä, ja silloin saankin tuntea nahoissani ne pienet pistokset, auts. 

By Pinjan kaikki korut valmistetaan käsitöinä Suomessa, ja ne ovat BPA ja PVC vapaita, ftalaatittomia, lyijyttömiä, kadmiumittomia ja hajuttomia, ja ne on helppoa puhdistaa lämpimällä vedellä huuhtelemalla. Korut ovat siis kaikin puolin myrkyttömiä ja lapsiystävällisiä. Lastenkoruissa on kolme helmeä ja ne on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille. Sain tosiaan valita hänen mallistoistaan vapaavalintaisen korun, ja valitsin Evelle Kids By Pinja -mallistosta korun Grey Pastels väreissä. Koru sopii juuri täydellisesti meidän pikkuneidille; siinä on vähän hempeää vaaleanpunaista, raikasta turkoosia ja särmikästä harmaata. Eve saa vielä odottaa korun käyttöä muutaman vuoden, mutta esimerkiksi kuvatessa ja valvotusti kutisevien ikenien rauhoittamiseen koru on aivan omiaan jo nyt. Minulla on itselläni käytössä Autumn ja Smart Pink -korut, jotka sopii oikein ihanasti yhteen tämän Even korun kanssa. Voidaan sitten muutaman vuoden päästä samistella oikein huolella.

Even ensireaktio koruun oli (mikäs muukaan kuin) valtava koko kasvojen levyinen hymy. Korusta tuli Evelle heti tosi tärkeä, koska hän on koko elämänsä nähnyt rinnalla ollessaan vastaavanlaisen, ja luulenkin hänen yhdistävän korun edelleenkin imetykseen. Me ei liiaksi haluta luoda Eveliinalle sellaista ”pikkuprinsessa” kuplaa ympärille, mutta ripaus vaaleanpunaista tähän miesvaltaiseen perheeseen ei ole yhtään pahitteeksi. Eve ilahtui tästä yhteistyöstä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, ja koru varmasti muistuttaa meitä vanhempiakin tulevaisuudessa tästä ajanjaksosta; Eve on oppinut nyt ihan muutamassa päivässä konttaamaan ja nousemaan istumaan ja seisomaan tukea vasten ihan itse.

Me halutaan By Pinjan kanssa ilahduttaa myös teitä lukijoita. Koodilla HEIDI20 saatte 20% alennuksen valitsemastanne tuotteesta By Pinjan verkkokaupasta! 


♥   ♥   ♥




Seuraa myös meitä instassa nimellä @heidii.susanna

AVOKADOPANNUKAKUT

Alkuperäinen resepti kirjasta Satokausi Salsa, kirja saatu yhteistyönä Satokausikalenterin kanssa.


”Mies otti maasta toisen avokadon ja halkaisi sen tottuneesti. Poisti siitäkin kiven. Hän otti repustaan sitruunan ja teki siitä lohkoja. Hän puristi sitruunanmehua toiselle avokadon puoliskolle. Sitten hän antoi lapsille lusikat ja näytti elehtien, että maistakaa.” Tämä on ote Satokausi Salsa -kirjasta, josta kerroin maanataina tässä postauksessa. Kirjan lapset ovat Helmikuun tarinassa hedelmäsalapoliiseja, ja he ratkovat avokadojen salaisuutta. Avokadot ovat nyt sesongissa, ja sen huomaa kyllä niiden laadustakin; ihanasta vihreästä väristä ja sopivasta pehmeydestä.

Tarinan jälkeen kirjassa oli resepti avokadopannukakkuihin, joita me nyt satokauden kunniaksi tehtiin poikien kanssa. Alkuperäinen resepti ei ole vegaaninen, mutta me tehtiin kaksi erilaista versiota; toinen täysin vegaanisena ja toinen tavallisena, Evelle tietysti valmistettiin vielä erikseen suolaton versio. Maidon korvaaminen kaurajuomalla ei vaikuttanut pannukakkujen makuun, kuten ei tavallisissakaan pannukakuissa. Pannukakut maistuivat lapsille tosi hyvin, Antti tosin oli aluksi hieman skeptinen. Maistui kuitenkin, kun löydettiin pannukakkuun hänelle mieluisin päällinen. Laitan tähän teille alkuperäisen sekä meidän sovelletun reseptin, joten voit valita omiin mieltymyksiisi sopivamman ohjeen.

AVOKADOPANNUKAKUT

Noin 7 pientä pannukakkua

1 kananmuna
1 1/4 dl maitoa
1 avokado muussattuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1/4 tl suolaa

VEGAANISET AVOKADOPANNUKAKUT

Noin 7 pientä pannukakkua

1 1/4 dl kaurajuomaa
1 avokado muussattuna
2 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1/4 tl suolaa
½ tl psylliumia
VALMISTUSOHJE:
Sekoita kaikki ainekset yhteen, taikina saa jäädä hieman lettutaikinaa paksummaksi. Jos taikina tuntuu liian paksulta, lisää siihen vettä varovaisesti teelusikallinen kerrallaan. 
Lämmitä pinnoitettu paistinpannu ja lisää taikinaa siten, että siitä tulee noin yhden senttimetrin paksuinen, amerikkalaistyyppinen pannukakku. Paista 2-4 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes pannari on saanut hyvän rusketuksen.
Tarjoile pannarit lämpiminä. Voit päällystää pannarit mieluisillasi herkuilla. Me tehtiin pannukakkuja neljällä eri päällisellä, joista yksi oli ei-vegaaninen.
1. tomaatti-sinihomejuusto
2. kaurapohjainen tuorejuustovalmiste – tomaatti – mustapippuri
3. kaurapohjainen tuorejuustovalmiste – avocado
4. banaani + maapähkinävoi
Ei kannata arkailla käyttää makeitakaan päällisiä, vaikka itse pannukakkuihin tulee suolaa. Makean ja suolaisen yhdistelmä yllättää usein positiivisesti!

Mitkä päälliset sinä laittaisit avokadopannukakkuihin?

EDIT: vegaaniseen reseptiin korjattu maito kaurajuomaksi. ❤️ 

SATOKAUSIKALENTERI 2018

Yhteistyössä Satokausikalenteri



Satokausikasvisten suosiminen kannattaa niin terveydellisistä, taloudellisista kuin ekologisistakin syistä. Luonnollisten satokauden mukaisesti kasvattettujen kasvisten viljelyyn käytetään vähemmän ulkopuolista energiaa, niissä on vähemmän säilöntäaineita ja ne maistuvat maukkaammilta. Parhaimmillaan satokausituotteita suosimalla voidaan nykyisiä kulutustottumuksiamme muuttamalla vaikuttaa viljelijöiden, maahantuojien ja kauppojenkin toimintatapoihin.

Terveyttä edistävän ja sitä ylläpitävän ruokavalion tulisi sisältää runsaasti kasviksia, vähintään Suomalaisen suosituksen mukaan sen puoli kiloa päivässä, mutta omasta mielestäni päivittäinen määrä saisi kaikilla lähennellä sitä kiloa. Vaikka kasviksia kuluttaisi päivittäin niukasti, kannustaisin silti perehtymään satokausituotteiden hyötyihin. Jos ei ole aiheesta ennestän kauheasti tietämystä, kuten minulla, voi olla vaikeaa erottaa kaupan hevi-osastolla, mitkä tuotteet ovat nyt sesongissa ja mitä eivät. Aloin pari kuukautta sitten etsimään lisää tietoa satokausituotteista, kun havahduin jälleen jokavuotiseen tapaani niiden olemassaoloon, ja tutustuin satokausikalenteriin. Satokausikalenteri.fi -sivustolla on huikea määrä tietoa satokaudesta, kannattaa käydä kurkkaamassa. Pakko tunnustaa, että olen vaan tottumuksesta haalinut niiden banaanien lisäksi ostoskoriin kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa ja munakoisoa, ja sitten kotona nurissut kaiken olevan niin kallista. Muutaman viime viikon kauppareissu onkin ollut jo huomattavasti edullisempi, kun jätin tavallisesti ostamani tuotteet kaupan hyllylle ja aloin suosimaan kausituotteita. Ajatelkaa,  parin, kolmen kuukauden päästä päästään jo nauttimaan kotimaisista sesonkikasviksista!
Satokausikalenteri on kuvitettu todella kauniisti. Sen on perustanut Samuli Karjula ja kuvittanut Laura Riihelä. Meillä kalenteri ei kauneudestaan (ja teemastaan) huolimatta kuitenkaan päätynyt keittiöön, vaan työpöytäni ylle, koska siinä aina suunnittelen seuraavan kahden viikon ateriat. Se myös kivasti piristi tylsän valkoista työpistettäni. Kalenteri sisältää satokausituotteiden lisäksi paljon yleistä tietoa satokaudesta, FodMap -ruokavaliosta, villiyrteistä, kasvisten valmistuksesta sekä valtavasti yleistietoa ja ravintoarvoja eri kasviksista. Jokaiselle kuukausilehdelle on lueteltu juuri sen kuun kausituotteet, joten on ihan älyttömän helppoa suunnitella edullinen ja terveellinen ostosreissu joka kuukausi. Parasta kalenterissa on se, että ei todellaaan tarvitse olla mikään kasvitieteilijä, jotta siitä hyötyisi, vaan ihan tällainen tavallinen perheenäiti tai -isi, yksineläjä tai ihan kuka tahansa, joka käy ruokaostoksilla.
Kalenterin lisäksi ihana satokausikalenterin tiimi hemmotteli meitä kahdella ruoka-aiheisella kirjalla. Lapsille suunnatussa Henri Mattilan kirjoittamassa Satokausi Salsa -laulukirjassa yhdistyvät musiikki, tarinat ja reseptit. Ollaan luettu kirjaa nyt iltalukemiseksi ja kuunneltu kirjan mukana tullutta levyä kokkaillessa. Satokausi Salsa sisältää tarinoita Joona ja Moona nimisistä lapsista, jotka pääsevät joka kuukausi uudelle makuretkelle. Teksteissä on lapsille pieniä tehtäviä, ja tietysti reseptejä. Ihana kirja, jonka avulla yhdessä tekeminen saa taas aivan uuden merkityksen. Meidän pojat tykkäsivät tästä tosi paljon, ja ollaankin nyt kulutettu sitä kuuluista ylimääräistä energiaa keittiössä kirjan ja musiikin kanssa hääräillen.
Tämän lisäksi sain myös Modernia Maakuntaruokaa -kirjan (Juuli Hakkarainen, Kaisu Jouppi, 2017), joka sisältää reseptejä jokaisen maakunnan perinteisiä kunnioittavalla tyylillä. Itsehän selasin heti Pohjois-Savon reseptit läpi, Kuopiolaislikka kun syntyjäni olen. Myös Pirkanmaan, kuten monen muunkin maakunnan sivuilta löytyi uusia kokeilunarvoisia reseptejä. En jää vegaanina itsekään näppejäni nuolemaan, kun valmistan muulle perheelle paistettua kuhaa Pohjois-Savon malliin, nimittäin talkkunapaistos mansikoilla, (vegaanisella) jogurtilla ja basilikakastikkeella ei kuulosta yhtään pahalta. Nam. Tämä kirja on valtava, melkein 300 -sivuinen, ja sen raamikkaat, tumman vihreät kovat kannet pakottavat asettamaan kirjan esille olohuoneeseen vieraidenkin ihailtavaksi.
Kaikkiin näihin tuotteisiin on panostettu visuaalisesti todella paljon. Minua itseäni ilahduttaa mielenkiintoisen tekstin lisäksi kauniit kuvat ja värit, ja hyvin kuvitettuja kirjoja selaillessa tulee automaattisesti inspiroituneemmaksi. Modernia maakuntaruokaa -kirja sisältää reseptikuvien lisäksi myös muuta kuvistusta jokaista maakuntaa koskien, ja minulla näin valokuvausharrastelijan silmin meni kylmiä väreitä mitä enemmän kirjaa selasin eteenpäin. Satokausikalenterista ja paljon muusta kasviksiin liittyvästä voit käydä lukemassa osoitteesta www.satokausikalenteri.fi. Postauksen tuotteet on 18.2. saakka saatavissa alennettuun hintaan, joten kipin kapin ostoksille, jos innostuit näistä myös!
Tosi iso kiitos Satokausikalenterin väelle näistä tuotteista, ne ovat tuottaneet ja tulevat ihan takuulla tuottamaan meille vielä runsaasti iloa! 
Tämän viikon ruokapostaus tulee näistä kirjoista, joten pysykääs kuulolla. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!