SAMAA RUOKAA KOKO PERHEELLE || SIS. ARVONNAN

Yhteistyössä 
Naperosta nautiskelijaksi 
Anni Lehti, Anja Mahrenholz & Minna Vauhkonen


Sormiruokailu on meillä tuttu juttu, kun kolmas lapsi on nyt jo käymässä läpi tuota hauskaa ja mielenkiintoista tutustumistaivalta ruokien ihmeelliseen maailmaan. Eveliina on nyt ollut sormiruokailija reilun kahden kuukauden ajan, ja syö ihan mielettömän hienosti kaikkea laidasta laitaan. Sormiruokailusta on lapselle paljon hyötyä ja hupia, mutta näin äidille ja meidän perheen ruokavastaavalle kaikista hauskinta on se, kun voi tarjota samaa ruokaa koko perheelle.
Naperosta nautiskelijaksi on kolmen äitibloggaajan, Annin, Anjan ja Minnan, ideoima erityisesti lapsiperheille suunnattu ruokakirja. Pelkkä reseptikirja se ei suinkaan ole, vaan pitää sisällään myös kattavasti tietoa ja vinkkejä vauvojen sormiruokailun aloittamiseen aina välineistä ruoan säilytykseen. Kirja on koottu kronologisesti edeten aamiaisesta kohti iltapalaa, mikä on valtavan hieno juttu perfektionistille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tietyn aterian ruoka olisi sopiva vain esimerksi aamupalalle, vaan ruokia on tosi helppo muunnella ja soveltaa melkeimpä mille tahansa aterialle. Myös lukemista helpottavat valmistusaika- ikäsuositus- ja annoskokomerkinnät ovat hyödyllinen lisä jokaisen reseptin ohessa. Myös allergeeni- ja pakastusmahdollisuusmerkinnät löytyvät resepteistä. Vaikka kirjan kirjoittajat eivät ole ravitsemusalan ammattilaisia, niin uskoin silti ihan joka sanan, mitä kirjasta luin. Ehkä juuri tämän vuoksi kirja kolahtaakin; kirja on äidiltä äidille, vanhemmalta vanhemmalle.

Seuraavaksi voitaisiin antaa hetki tämän kirjan kuvituksille. Anjalla ja Minnalla on kuvaajanlahjat hallussa, ja arvostan myös suuresti Satu Kontiaisen tekemää panosta kirjan graafisen suunnittelun osalta. Näin kaunista kirjaa on todella mieluisaa selailla.
Reseptien osalta odotin todella paljon, koska olen itsekin aika luova erityisesti sormiruokien suhteen. Pikaisella selaamisella tuli sellainen olo, että eikä, nämä puurot, vohvelit ja aamiaismuffinssit on kyllä jo nähty. Kuitenkin tarkemmin pureuduttuani resepteihin huomasin homman jujun. Ruokiin on lisätty aina jokin pieni twisti, joka ei pelkästään lisää aterian ravinnerikkautta, vaan myös tekee niistä monipuolisia ja hauskoja. Toki resepteissä oli myös niitä ”tavallisia” vaihtoehtoja, mutta eipä olisi itselleni tullut mieleen tehdä esimerkiksi puuroa kookosmaitoon tai laittaa myskikurpitsaa vohveleihin. Resepteissä parasta oli se, että koko perhe voi syödä samaa ruokaa ja näin esimerkiksi rahan- ja ajansäästämisen lisäksi helpottuu sekä vauvan että mahdollisten isompien sisaruksien ruokailutilanne, kun ei tarvitse olla kateellinen toisen ruoasta. Kaikki reseptit on helppoja ja helposti toteutettavissa lähikaupan antimilla.

Me kokeiltiin jo neljää eri reseptiä kirjasta, ja lapset olivat varsin innoissaan koekeittön antimista. Aamupalaksi mukimunakkaat, lounaaksi tomaattinen linssipasta, päivälliseksi kukkakaali-voipapupihvejä ja iltapalaksi tietysti puuropannaria. Meidän tuleva eskarilainen on tällä hetkellä haastavassa vaiheessa ruokien suhteen, ja täyttäisi lautasensa joka aterialla vain paprikalla, kurkulla, tomaatilla, mustikoilla ja porkkanoilla, joten hän hieman kyllä empi ennen maistelua. Loppujen lopuksi linssit olivat ainoa juttu, mikä ei (vieläkään) hänelle uponnut. Eetu ja Eveliina sen sijaan pistelivät poskeensa ruoan toisensa perään, ja erityisesti Eveliina oli silminnähden innoissaan uusista mauista. Suurin lasten suosikki oli näistä kukkakaali-voipapupihvit, joita isommat dippailivat yrteillä maustettuun kaurafraicheen. 
Olen kiitollinen, että tämä kirja sisälsi paljon kasvisruokia, koska valitettavan moni lastenruokaopas on ihan kauhean lihapainotteinen. Pienen miinuspisteen joudun antamaan siitä, että vegaanisen ruoan merkkiä oli käytetty parissa kananmunaa tai maitopohjaista luonnonjogurttia sisältävissä ohjeissa. Tämä ei kauhean suuri juttu ole käytännössä, pisti vain silmään. Termi vegaani on kuitenkin aika rajaava ja armoton. Ehkä kasvisruoka olisi kuitenkin sitten oikeampi sana kuvaamaan näitä aterioita.

Kaiken kaikkiaan rakastuin tähän kirjaan kyllä ihan täysin, ja mun puolesta näitä voitaisiin laittaa vaikka joka ikiseen äitiyspakkaukseen mukaan ja neuvoloihin esille, jotta sormiruokailusta saataisiin vieläkin isompi ja normaalimpi juttu. 
Nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa Naperosta nautiskelijaksi kirja omaksenne Instassa! Olet mukana arvonnassa seuraamalla @heidii.susanna ja @naperostanautiskelijaksi instagramtilejä, ja kommentoimalla TÄMÄN kuvan kommentteihin oman lempiruokasi. Arvonta-aika päättyy perjantaina 23.3.2018 klo.23:59. Ilmoitan voittajan kuvan alle sekä laittamalla yksityisviestin onnekkaalle.
Ihan mahtavaa tiistaita teille!
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s