Testissä MOSSA:n hedelmähappokuorinta ja kosteusvoide + ARVONTA

  MOSSA on Ecocert- sertifioitu, vielä suhteellisen tuore luonnonkosmetiikkasarja. MOSSA:n tuotteet valmistetaan Latviassa, ja se on suomalaisissa blogeissa jo nimettykin suositun luonnonkosmetiikkamerkki Mádaran edullisemmaksi pikkusiskoksi. MOSSA:n tuotteet on jaettu kohderyhmän iän ja ihotyypin perusteella kahdeksi eri tuoteryhmäksi; Youth Defence 20-30 -vuotiaille sekä Age Excellence yli 35 -vuotiaille. Tietenkin tuotteita voi käyttää sekaisinkin, ja itselläni testissä…

Tehtävälista loppuvuodelle 2018

Havahduin tässä eräänä iltana tutkimaan keittiön seinällämme roikkuvaa kalenteria hieman tarkemmin. Mitä ihmettä, on jo syyskuun loppu! Olin järkyttynyt monestakin eri syystä; ensinnäkin meiltä on unohtunut Eetun 4-vuotiaan neuvolääkärikäynti ihan kokonaan, se olisi ollut jo pari viikkoa sitten. Hupsista. Sen lisäksi tajusin, että Antin 6-v synttärit lähestyvät aivan liian kovalla vauhdilla, eikä kaverisynttäreiden kutsujakaan ole…

Pätkäpaasto

Kotiin palaamme kymmenen aikaan, jolloin Eveliina menee nukkumaan ja Eetu menee hetkeksi leikkimään omia leikkejään ennen kerhonalkua; tämä on se hetki, kun itse saan keittää kahvit ja syödä oman aamupalani ihan rauhassa. On tavallaan vähemmän stressattavaa, kun ei aamusta ja illasta tarvitse huolehtia enää omasta syömisestään, vaan voi keskittyä perheeseen ja vaikka kotitöihin.

Millainen olisi unelmapäiväni?

Aloitetaan viikonloppu pienellä positiivisuuspelillä. Positiivinen ajattelu ja optimistinen lähestymistapa elämään ovat aina hyvinvointia tukevia toimintamalleja. Ne tukevat mielesi positiivista ajattelua ja alat nähdä enemmän vaivaa saavuttaaksesi unelmasi ja lisätäksesi onnellisuutta. Tiedämme toki, että kukaan ei voi olla aina onnellinen. Tärkeämpää on se, että tuntee onnellisuutta päivittäin, koko päivää ei tarvitse, eikä aina voikaan, olla onnellinen….

Healthy vegan pizza

I LOVE pizza. But while being so conscious about my body and trying to give the best nutrients for it I really have had some hard times being such a pizza lover. I never actually thought I could be eating a home made pizza with such a good conscience before I created this recipe. It…

Hyvinvoivana kohti syksyä

Kadut alkavat pikkuhiljaa täyttymään syksyn lehdistä ja aamujen lämpötilat lähenevät jälleen neuleita ja nilkkureita. Eskarilaisarkea on nyt takana reilun kuukauden verran ja täällä Korpelan perheessä on jo löydetty hyvä ja toimiva rytmi sen tasapainottamiseen. Syksyn tuo tullessaan väistämättä yhä hämärtyvät illat ja pimeämmät aamut, enkä tänäkään syksynä tule luultavasti säästymään jokavuotiselta kaamosväsymykseltä. Sen alkaminen tosin…