Äitiys syrjäytti parisuhteen

En tiedä muista, mutta itse olen kokenut jotenkin hankalaksi olla samaan aikaan äiti ja panostaa täysillä parisuhteeseen. Erityisesti heti synnytysten jälkeen olen kadottanut itseni jotenkin ihan kokonaan, ja sellainen ”äitimoodi” on astunut mukaan kuvioihin. Läheisyys puolison kanssa on jotenkin inhottanut ja varsinkin intiimit jutut ovat tuntuneet hauskan sijaan lähinnä likaisilta. Osittain tällainen lapseen päin sulkeutuminen on varmaan ihan luonnollistakin sen pienen uuden ihmisalun kannalta, mutta olen silti miettinyt, että olisinko pystynyt parempaan? Havahduin tähän vasta odottaessani meidän kuopusta, ja silloin päätin, ettei niin tulisi tapahtumaan kolmatta kertaa.

Identiteetti hukassa

Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kadotin täysin itseni sekä kommunikointikykyni, enkä myöskään tuntenut oloani enää lainkaan läheisyydenkaipuisaksi. Tuntui, että sain ihan riittävästi läheisyyttä lapsilta, varsinkin vauvalta, joka on kuitenkin tissillä ja ihossa kiinni useita tunteja päivässä. Lasten antamasta läheisyydestä en kuitenkaan ole koskaan ollut ahdistunut, päinvastoin. Muistan, miten saatoin vain nopeasti halata miestäni, ja sen jälkeen antaa lapsilleni maailman lämpöisimmät halit koskaan. Enkä edes tajunnut, kuinka pahalta mahtoi puolisosta tuntua jäädä niin ulkopuolelle.

En ole tahallani tai tietoisesti koskaan yrittänyt työntää puolisoani kauemmas. Koin olevani ihan loistava äiti juuri meidän lapsille, ja uskon edelleen olleenikin. Valitettavasti minun on myönnettävä, että olin sitä parisuhteen kustannuksella. Ensimmäisen lapsen myötä katosivat suhteesta viimeisetkin kuherruskuukausien rippeet, kun vauva-arki iski vasten kasvoja. Huomiota ja rakkaudenosoituksia odotin mieheltäni, vaikken niitä osannut antaa takaisin. Sitten vain ihmettelin, miksi en ole tyytyväinen, miksi hän ei ole tyytyväinen? Oletin mieheni tekevän minut onnelliseksi, samalla kun itse vain elin täydellisessä äitikuplassa päästämättä häntä edes lähelleni. En myöskään uskonut tai huomannut omassa käytöksessäni olevan mitään vikaa, minähän elin vain sen mukaan, minkä tunsin hyväksi. Samalla sysäsin läheisyydenpuutteen ja parisuhteessa tapahtuvan etääntymisen TÄYSIN äitiyden piikkiin.

Itsetutkiskelua ja parisuhdeterapiaa

Olin jatkuvasti hieman hämilläni siitä kuinka ylitsevuotavia tunteita äitiys minussa herätti; olin niin käsittämättömän onnellinen lapsistani, välillä ylisuojeleva ja välillä itkin ihan pienistäkin asioista. Äitiys oli yhtäkkiä tärkeämpää kuin parisuhde, vaikka todellisuudessa parisuhde on perusta koko perheen hyvinvoinnille. Kaikki muuttui kuitenkin oman pääni sisällä loppusyksystä 2016 jolloin aloin odottaa Eveä. Jostain sisältäni löysin jälleen sen palon olla muutakin kuin vain äiti. Olin raskaana, ja olin siitä äärimmäisen onnellinen, mutta vihdoin avasin silmiäni myös meidän parisuhteelle: kaikki oli käytännössä hyvin, mutta intohimo ja päivittäiset hellyydenosoitukset olivat lähes olemattomat. En tiedä oliko se sitten iän tuomaa kypsyyttä vai mitä, mutta tajusin vaan yhtäkkiä, etten viimeisten vuosien aikana ollut laittanut juuri tikkuakaan ristiin avioliittomme eteen.

Aloin kehittää uusia ajatusmalleja ja erityisesti etsiä uudelleen itseäni. Olihan minun pakko olla muutakin kuin vain äiti. Pikkuhiljaa kaivoin itseni esiin äitiysvaatteiden ja kakavaippavuorien alta, mutta sieltä paljastui jotain ihan muuta, kuin mitä olin odottanut. Kun äitiys riisuttiin, jäljellä oli itseään inhoava, epävarma tyttö, joka katsoi itseään peiliin samoilla silmillä, joilla 15-vuotias teini katsoi inhoten itseään. Oli todella outoa kantaa sisällään maailman rakkainta asiaa ja olla kahden lapsen vahva ja ylpeä äiti, mutta samaan aikaan tuntea itsensä todella heikoksi sisältä päin.

Uskon, että huonolla itsetunnolla ja jopa osittain myös syömishäiriökäyttäytymiseen johtaneilla seikoilla olleen osansa siinä, miksi muutuin niin radikaalisti äidiksi tullessani. Halusin olla paras mahdollinen äiti, koska olen perfektionisti ja kontrollifriikki. Täytyi todistaa kaikille, että nuoresta iästäni huolimatta pystyisin parempaan kuin kukaan muu. Samalla halusin kuitenkin haudata itseni äitiyden alle, koska en pystynyt rakastamaan itseäni. Tämän tajutessani aloin tehdä töitä sen eteen, että pystyisin rakastamaan itseäni myös äitiyden ulkopuolella; ensin yksin ja lopulta parisuhdeterapiassa vuonna 2017. Suurimman muutoksen minussa sai aikaan tämä lause: parisuhde on jatkumo lapsen ja vanhemman väliselle suhteelle.

Sen enempää nyt menemättä lapsuuteeni, olin aivan sanaton. Sehän oli itsestään selvää! Kävin läpi omaa suhdettani omiin vanhempiini avioliittoni kautta, tai oikeastaan vaan siirsin vaikean isäsuhteen puolisoni harteille. Hän ei voisi olla erilaisempi kuin edesmennyt isäni, mutta siitä huolimatta jotenkin pakotin sen ajatuksen tulemaan todeksi. Ei meillä lapsuudenkodissa mitenkään hirveästi osoitettu läheisyyttä tai rakkautta, ja minun oli hyvin vaikeaa kohdata isäni esimerkiksi tavallista huonomman koenumeron kanssa, halusin tehdä hänet aina ylpeäksi. Suurin ongelma minun ja mieheni liitossa löytyi kuitenkin kommunikointitaitojen puutteesta; emme puhuneet riittävästi, emme huonoista emmekä hyvistä asioista. Me emme myöskään riidelleet, emme oikeastaan koskaan, ja se ei ole hyvä juttu. Me vaan ei osattu ottaa mieltä painavia asioita esille, vaan annettiin niiden kasautua omiin mieliin. Olen maailman kiitollisin meidät vastaanottaneelle pariterapeutille, sillä askeleet parempaan avioliittoon ovat olleet valtavan palkitsevia.

Rakkaudentäyteinen tulevaisuus

Kun tänään katson itseäni peilistä, näen 26-vuotiaan sporttisen, hyvinvoivan naisen, joka on itsevarma ja päämäärätietoinen. Näen rakastavan äidin, ja miestäni huomioivan vaimon. Kun katson puolisoani, sitä miestä, joka on minun vierelläni perheemme toinen tukipilari ja isää, jollaiseksi hän on tullut, en voisi olla yhtään kiitollisempi. Rakastan häntä päivä päivältä enemmän, ja olen älyttömän onnellinen, että kävin oman päänsisäisen prosessini läpi. Ties missä olisimme nyt.

Elämä ei ole satua, ja meilläkin on vielä paljon opittavaa. Läheisyys on kuitenkin osa meidän arkea, ja meistä molemmista on tullut paljon avoimempia. Otan itse vastuun omasta onnellisuudestani, ja teen myös paljon mieheni onnellisuuden eteen. Sen vuoksi me ollaankin nyt paremmassa tilanteessa kuin varmaan koskaan meidän avioliiton aikana. Me ei enää olla erilliset ihmiset kulkemassa omaa polkuaan tässä liitossa, vaan pariskunta katsomassa käsi kädessä samaan suuntaan.

Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille. ❤

Mainokset

EI MIKÄÄN PRINSESSA

Yhteistyössä By Pinja ja Perhekupla

Ei prinsessa, mutta pikkuinen lady silti. Kirjoittelin noin vuosi sitten By Pinjan kanssa yhteistyönä saamastani imetyskorusta. Tuolloin tiesimme jo saavamme pienen tyttären, ja halusin ehdottomasti hänelle ikioman korun By Pinjan lastenkorujen valikoimasta. Nyt minulle tarjoutui tilaisuus tehdä ihanan Pinjan kanssa jälleen yhteistyötä, ja ilman muuta haluan kertoa enemmän teillekin By Pinjasta ja Even ihka ensimmäisestä kaulakorusta.

By Pinja on kotimainen silikonisia imetys- ja lastenkoruja valmistava brändi. Nykyään Pinja on laajentanut myös muodin pariin, ja hänen mallistoistaan löytyy aivan upeita imetysystävällisiä vaatteita. Yrityksen perustaja ja omistaja Pinja on luovan ja inspiroivan uranaisen lisäksi myös äiti, ja hänen omasta kokemuksestaan imetyskorujen tarinakin sai alkunsa. Imetyskorujen tarkoituksena on pitää pienet sormet kiireisinä imetyksen ajan, jotta äiti välttyisi niiltä pieniltä nipistelyiltä ja huiksista vetämiseltä. Olen nyt imettänyt 7,5 kuukautta Eveliinaa, ja hän on käytännössä kasvanut siihen, että imetyskoru on aina käsien ulottuvilla. Öisin imettäessä en tietenkään korua käytä, ja silloin saankin tuntea nahoissani ne pienet pistokset, auts. 

By Pinjan kaikki korut valmistetaan käsitöinä Suomessa, ja ne ovat BPA ja PVC vapaita, ftalaatittomia, lyijyttömiä, kadmiumittomia ja hajuttomia, ja ne on helppoa puhdistaa lämpimällä vedellä huuhtelemalla. Korut ovat siis kaikin puolin myrkyttömiä ja lapsiystävällisiä. Lastenkoruissa on kolme helmeä ja ne on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille. Sain tosiaan valita hänen mallistoistaan vapaavalintaisen korun, ja valitsin Evelle Kids By Pinja -mallistosta korun Grey Pastels väreissä. Koru sopii juuri täydellisesti meidän pikkuneidille; siinä on vähän hempeää vaaleanpunaista, raikasta turkoosia ja särmikästä harmaata. Eve saa vielä odottaa korun käyttöä muutaman vuoden, mutta esimerkiksi kuvatessa ja valvotusti kutisevien ikenien rauhoittamiseen koru on aivan omiaan jo nyt. Minulla on itselläni käytössä Autumn ja Smart Pink -korut, jotka sopii oikein ihanasti yhteen tämän Even korun kanssa. Voidaan sitten muutaman vuoden päästä samistella oikein huolella.

Even ensireaktio koruun oli (mikäs muukaan kuin) valtava koko kasvojen levyinen hymy. Korusta tuli Evelle heti tosi tärkeä, koska hän on koko elämänsä nähnyt rinnalla ollessaan vastaavanlaisen, ja luulenkin hänen yhdistävän korun edelleenkin imetykseen. Me ei liiaksi haluta luoda Eveliinalle sellaista ”pikkuprinsessa” kuplaa ympärille, mutta ripaus vaaleanpunaista tähän miesvaltaiseen perheeseen ei ole yhtään pahitteeksi. Eve ilahtui tästä yhteistyöstä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, ja koru varmasti muistuttaa meitä vanhempiakin tulevaisuudessa tästä ajanjaksosta; Eve on oppinut nyt ihan muutamassa päivässä konttaamaan ja nousemaan istumaan ja seisomaan tukea vasten ihan itse.

Me halutaan By Pinjan kanssa ilahduttaa myös teitä lukijoita. Koodilla HEIDI20 saatte 20% alennuksen valitsemastanne tuotteesta By Pinjan verkkokaupasta! 


♥   ♥   ♥




Seuraa myös meitä instassa nimellä @heidii.susanna

KIINTEIDEN ALOITUS

Eve on nyt viikon verran syönyt kiinteää ruokaa rintamaidon ohella. Soseisiin siirtyminen on sujunut ihan älyttömän hyvin, sillä ainoastaa kaurapuuro aiheuttaa tällä hetkellä vatsavaivoja! Ollaan ihan reippaalla tahdilla otettu mukaan erilaisia kasviksia, juureksia ja lihaa, viljoja varovaisemmin. Muutama maistelukerta otettiin kasviksilla ennen puolenvuoden ikää, mutta 30.12. aloitettiin meidän muun perheen ateriarytmiin sopivat ruoka-ajat myös Eveliinalle. Teen kaikki soseet itse, koska ne valmistuvat siinä missä muidenkin perheenjänsenten ruoat. Viikon kuluessa ollaan huomattu, että Eveliina todella nauttii meidän koko perheen yhteisistä ruokahetkistä, ja hän seuraa tarkasti, kun pojat syövät. Uskon yhteisen, keittiössä tapahtuvan ruokailun ja meidän muiden perheenjäsenten antaman esimerkin auttavan Eveä sopeutumaan uusiin ruokailuun liittyviin asioihin ja toivon, että hän on jatkossakin yhtä kiinnostunut ja innostunut ruoasta, kuin nyt.
Ihan ensimmäinen kiinteä aamupala hänellä oli banaania, ja se onkin Even suosikki edelleen. Seuraavana päivänä annettiin jo pari teelusikallista puuroa banaanilusikallisten kaveriksi. Aluksi tämä ei aiheuttanut vatsavaivoja, mutta ollaan huomattu, että pelkkä kaurapuuro (veteen ja äidinmaitoon  yhdessä ja erikseen tehty) aiheuttaa vatsanpuruja. Totutellaan aamuisin nyt vielä niin, että pari teelusikallista puuroa ja sitten muuta niin paljon kuin tyttö jaksaa syödä. Määrä lisääntyykin koko ajan, ja nyt aamuisin menee aamuimetyksen perään jo muutama ruokalusikallinen hedelmiä, varsinkin banaania. Banaani onkin hyvä, tiheäenerginen hedelmä ajatellen Even painonnousua ja hänen tavallisesti kovin löysää vatsaansa. Jos kauran aiheuttamia ongelmia ei huomioida, niin vatsa on ollut parempi nyt kiinteiden aloittamisen jälkeen. 
Lounaaksi neiti on saanut muutamaa eri ruokaa. 2x bataatista, porkkanasta ja perunasta tehtyä kasvissosekeittoa, 2x kanaa, bataattia ja riisiä, 1x possua, parsakaalia ja perunaa ja 2x kertaa kananmunaa, parsakaalia, bataattia ja avocadoa. Näistä kaikista aterioista Eve on tykännyt, ja hän oikein odottaa jo jokaista ateriaa. Suu aukeaa hienosti, ja ruokaa menee yhä enemmän ja enemmän vatsaan saakka, eikä pelkästään paidalle tai lattialle.
Päivälliseksi Eve on saanut vaihdellen joko kanaa, possua tai kananmunaa bataatin, perunan ja kesäkurpitsan kanssa, muutama munakoisomaistelu on myös otettu nyt kahtena päivänä mukaan. Hyvin maistuu kaikki, munakoiso kylläkin hieman irvistyttää. Välipaloilla Eve saa sekä soseena että sormiruokaillen avocadoa, hedelmiä ja maissinaksua/riisimuroja.
Ensi viikolla vuorossa olisivat kala, marjat, muut viljat kauran kaveriksi ja sormiruokailujen lisääminen useammalle aterialle. Ollaan edetty ruokailuissa ihan täysin Even määrittämässä tahdissa. Imetän ennen jokaista ateriaa, ja noin puoli tuntia imetyksestä hän saa syödä niin paljon kuin tahtoo, ruokaa ei tuputeta yhtään enempää kuin hän itse haluaa. Puuroon ja satunnaisiin kasvis- ja hedelmäsoseisiin sekoitan yhä äidinmaitoa, oikeastaan en tiedä onko siitä mitään haittaa tai hyötyä. Viljojen lisääminen vähän jännittää (kuten kaikkien lastemme kohdalla), koska itse sairastan vilja-allergiaa. Onneksi sen oireet ovat harvoin todella vaaralliset, lähinnä turvotusta, ummetusta ja niiden seurauksena vatsanpuruja. 

Pieni muistilista kiinteisiin siirtyjälle:


1. Aluksi kiinteät ovat vain lisäruokia imetyksen lisäksi, joten imetä aina ennen ateriaa.

2. Kaikki ruoka maistuu vauvasta tutummalta, kun siihen sekoittaa äidinmaitoa/korviketta. Määrää voi hiljalleen vähentää, jolloin vauva tottuu uuteen makuun lempeästi.

3. Älä pakota vauvaa syömään, hän tietää milloin on kylläinen. Uuteen makuun tottuminen vaatii jopa 10-15 maistelukertaa, useimmiten toki vähemmän.

4. Vauvan ruokiin ei kuulu suola, sokeri eikä voimakkaat mausteet.

5. Ei sieniä, hunajaa, maksaa, varhaisperunoita, siemeniä tai kanelia alle yksivuotiaalle.


Netistä löytyy monia erilaisia ohjeita vauvojen ruokailuun. Luotettavaa tietoa löydät esimerkiksi Marttojen ja THL:n sivuilta. Kirjoittelen sormiruokailun sujumisesta ja muutamia vinkkejä ja reseptejä teille myöhemmin. Ihanaa viikonloppua! ❤

EVELIINA 6KK || HIDASTUNUT PAINONNOUSU

En ole tähän puolenvuoden ajanjaksoon ehtinyt sisällyttää ajatustakaan sille, että pitäisi alkaa pikkuhiljaa valmistelemaan kotia liikkuvaa vauvaa varten. Pientä hilpeyttäkin herätti tuossa yksi aamu kolme viikkoa takaperin, kun meidän pikkuneiti oli yhtäkkiä ilmestynyt eteiskäytävässä olleelta leikkimatolta pesuhuoneen ovelle, olin siis pesuhuonetta siivoamassa tuolloin. Ajattelin hänen pyörineen lähemmäs, mutta kiskaistessani imuria kohti pesuhuonetta, neiti lähtikin kiireenvilkkaa ryömimään imuria kiinni. Hetken siinä ihmeteltyäni, että mitäs nyt tapahtui, tajusin tallentaa tilannetta puhelimeen. Kaikki lapset kehittyy niin omaan tahtiinsa, etten edes lähtenyt ystävien lapsiin vertailemaan, mutta ilmeisesti veljien perässä pysyminen on kannustanut meidän kuopusta nyt liikekannalle. Tuon päivän jälkeen hän on hissukseen pidentänyt ryömimismatkaa, ja välillä ollut päivän tai pari taas ryömimättä. Eilen neuvolassa terkkakin sanoi, että tämä taisikin olla ihan odotettavissa.
Liikkumisen lisäksi neuvolassa puhuttiin istumisvalmiudesta. Me ollaan istutettu Eveä vain muutaman kerran syöttötuolissa ennen tuota neuvolakäyntiä, lattialla ei lainkaan. Evellä ei ole vielä mitään varoheijasteita istumista varten, eli hän ei edes silmäänsä räpäytä, jos lähtee johonkin suntaan kaatumaan. Istumisvalmius kehittyy omaan tahtiinsa, ja varmasti nyt syöttötuolissa istumisen myötä se kehittyy enemmän. 
Eve juttelee mielellään tutuimmille ihmisille, ja tutkii mielellään omaa ääntään. Kiljuminen ja ”mammammam” ovat nyt kovassa käytössä. Eve myös näyttää kieltään tosi paljon, mikä on meidän kahden kireäkielijänteisen lapsen vanhempien mielestä tosi hyvä juttu. Eve kommunikoi myös monilla muilla keinoilla, mm. nostamalla kädet halutessaan syliin, repimällä hiuksista ja rapsuttelemalla, ja hän pyrkii saamaan huomion itseensä aina, kun joku tulee hänen kanssaan samaan tilaan. Hän hymyilee ja nauraa tosi paljon, myös itsekseen, ja on kaikinpuolin hyvin rauhallinen vauva. Eveä ei taaskaan itkettänyt neuvolassa, kun laitettiin influenssarokotetta reiteen. Toivottavasti hän on perinyt minun kipukynnykseni, tulee helpot lastenlasten synnytykset sitten mahdollisesti tulevaisuudessa.. Hah. Moni kysyykin, että onko hän aina noin rauhallinen. Onhan hänellä omat hyvät ja huonot päivänsä, ihan niin kuin meillä kaikilla. Pääsääntöisesti Eve kuitenkin on kovin maltillinen ja rauhallinen pakkaus. Eve rakastaa katsella muiden ihmisten puuhia. Poikien kanssa hän haluaisi leikkiä ihan koko ajan! Antin mielestä se on tosi hauskaa, mutta Eetu taas on omisuksenhaluisempi omiin tavaroihinsa. Hän ei kuitenkaan kiukkuisesti kiellä Eveä koskemasta, vaan tuo Evelle omasta lelukorista oman lelun, ja tekee vaihtarit Even kanssa. Antti ja Eetu on tosi hyviä isoveljieä, parhaita just Evelle. 
Eve on saanut nyt kolmena päivänä maisteluannoksia kiinteää ruokaa, ja tänään aletaan tuomaan Evelle säännöllisempää, muun perheen ruokailuihin sopivaa rytmiä kiinteiden kanssa. Neuvolassa huomattiin, ettei neidin paino ole noussut entiseen malliin, vaan painokäyrä suorastaan romahti alaspäin nollakäyrälle. Tästä sen enempää stressaantumatta todettiin vaan terkan kanssa, että kyllä se sieltä taas nousuun lähtee, kun saadaan kiinteiden lisäenergiat hyötykäyttöön. Aloitellaan ihan reippaaseen tahtiin maistelemaan tuotteita kaikista ruoka-aineryhmistä. Myös sormiruokailu otetaan pian osaksi päivärutiineita, se onkin mun henkilökohtainen lempparijuttu koskien vauvan ruokailua. Valmistan kaikki Even ruoat itse, ja ensimmäiset kana-riisi-bataatti -soseet ja erilaisia kasvissoseita ihan pehmeäksi soseutettuna olenkin jo puuhastellut pakastimeen. Aloitellaan niillä, ja siirrytään sitten karkeampiin soseisiin ja nautaan sekä possuun myöhemmin (toisin kuin joku teistä jo ”pelkäsi”, niin en ole tekemässä Eveliinasta(kaan) vegaanilasta).  Ruokajutuista on tulossa oma postauksensa hieman myöhemmin. 
Nukkuminen on meillä nyt ihan oma taiteenlajinsa. Eve nukahtaa jo hieman helpommin, kuin mitä TÄSSÄ postauksessa kerroin, mutta olen itse alkanut kärsiä unettomuudesta. Saatan helpostikin pyöriä sängyssä johonkin aamu viiteen saakka. En ole iltaisin enää lainkaan väsynyt, siinä missä muutama kuukausi sitten olin onnellinen, jos jaksoin valvoa edes yhdeksään. Eve herää yöllä kerran, pari edelleen, ja kävisi mielellään ihan tavan vuoksi rinnalla. Hän nukahtaa kuitenkin jo takaisin pelkällä hyssyttelyllä, joten en painonnotkahduksesta huolimatta aio enää ottaa yöimetystä takaisin kuvioihin, eiköhän uusien ruokien tuoma energia riitä täyttämään ravinnontarpeen jatkossa. Eve herää aamuisin noin kahdeksan-yhdeksän aikaan, ja nukahtaa ensimmäisille päiväunille puoliltapäivin. Päikkäreitä hän nukkuu vaihdellen 40 minuutista pariin tuntiin, jonka jälkeen jaksaa leikkiä iltaan saakka. Pienet iltatorkut hän ottaa kuuden, seitsemän aikaan ja yöunille hän rauhoittuu kymmenen ja yhdentoista välillä. Uskon, että kiinteiden aterioiden luoma vuorokausirytmi tukee osaltaan myös nukkumista. Jotenkin toivoisin rytmin normalisoitumista ennen kuin kuvioihin astuu sitten kontaamisen, seisomisen ja kävelyn opettelemisen tuomat univaikeudet.
Even lempilelut ovat näin puolivuotiaana joululahjaksi saadut aktivointi- ja purulelut. Kaikki värikkäät, kilisevät, kolisevat tai muuten ääntelevät lelut ovat tosi mielenkiintoisia, ja kaikenlaisia pintoja on hauskaa tunnustella. Myös kirjoissa tämä pätee, ja Even ihka ensimmäisessä Vaukirjan kirjapaketissa tulleet vauvakirjat ovat olleet kovassa käytössä. Eve rakastaa silputa paperia (ja Antin Lego Ninjago lehtiä), vetää lemmikkejä karvoista ja olla vaippasilleen. Eve viihtyy myös suihkussa ja kylvyssä aina vaan paremmin, ja myös muutaman kerran kokeiltu ratasistuin vaunuissa on osoittautunut huippujutuksi. Vielä Eve nukahtaa tosi nopeasti vaunuillessa, joten ratasistuin sinänsä ei ole ihan vielä ajankohtainen. 
6kk neuvolalääkärikäynnillä (suluissa 5kk tiedot)
Päänympärys: 42,7 (42cm)
Pituus: 65,6 (63,8cm)
Paino: 7215 (7135g)
Iho: Siisti. (Siisti)

LUUKKU 14 || MITÄ ÄITIYS ON OPETTANUT?

Yhteistyössä Mammalandia
Minä olen äitinä vielä varsin noviisi. Tätä hienoa taivalta on takana viisi vuotta, joista viiden kuukauden verran olen ollut äitinä kolmelle lapselle, ja normaaliin elämään kuuluen matkassa on ollut tietysti sekä ylä- että alamäkiä. Minua häiritsee vanhemmuudesta puhuttaessa se äitiyden ylikorostaminen ja kaikki se ”äiti on vauvan tärkein henkilö” ja muu isät syrjään jättävä ajattelu. Sen vuoksi en voinut kirjoittaa tätä postausta keksittyen pelkästään äitiyteen ja äitien ja lasten välisiin suhteisiin, mieheni nimittäin kuuluu olennaisena osana kaikkeen tähän.

1. Äitiys on opettanut puolustamaan minuuttani.

Äitiys on sanana varsin ihana. Siitä tulee mieleen vahva nainen, joka hallitsee kaaoksen kuin kaaoksen, lohdullinen ja pehmeä katse ja lämmin syli. Äitiys voi olla myös loukku, johon nainen saattaa jumiutua tai unohtua. Itselleni äitiys on aina ollut elämäntehtävä, tärkeämpää kuin mikään muu. Vasta nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut oikeastaan elämään äitiysminäni rinnalla myös itsenäni, ja täytyy myöntää, että oman itsekriittisyyteni lisäksi parisuhde on parantunut merkittävästi. Itseni löytäminen uudelleen vaati kriisin sekä itseni kanssa että avioliitossamme, mutta olen ihan perhanan onnellinen, että me käytiin läpi tuo vaikea ajanjakso. Minuuteen kuuluu paljon muutakin kuin äitinä oleminen. Olen yksilö muiden joukossa, jolla on äitiyden ja omien tarpeideni lisäksi velvollisuus huolehtia, ettei mieheni joudu elämään erillisenä objektina ”minun ja lasten rinnalla”. Koko perhe pohjautuu kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen ja mahdolliseen avioliittoon. Parisuhteessa on tärkeää olla ensisijaisesti ehjän minäkuvan omaava (tai sitä kehittävä) yksilö, jotta voisi siirtää aiemmin vanhempiensa kanssa jaetun kiintymyyssuhteen kumppaniinsa. Parisuhde on (useimmiten) ollut olemassa jo ennen lapsia, joten on kohtuutonta kumppania kohtaan siirtää hänet sivuun vain sen vuoksi, että sinulla on nyt myös uusi tehtävänimike, eli äitiys. Ja tässä viittaan nyt läheisyyden ja parisuhteessa kommunikoinnin lisäksi myös parin väliseen intiimiin kanssakäymiseen. Unohtakaa tekosyyt ja selvittäkää, jos sinun on äitinä (tai miksei isänäkin) vaikeaa tehdä enää aloitteita, tai jos suhtautumisesi seksiin on jotenkin muuttunut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Seksuaalisuus kuuluu jokaisen omaan minäkuvaan, joka tottakai muokkautuu elämäntapahtumien myötä. Ei kuitenkaan ole terveellistä kadottaa sitä puolta itsestään ihan kokonaan. 

2. Äitiys on opettanut käsittelemään pohjatonta rakkautta ja muita suuria tunteita.

Se rakkaus, mitä lapsiaan ja lastensä isää kohtaan kokee, on jotain ihan järjetöntä. Se on pelottavaa, ylitsevuotavaa ja ihan sairaan outoa. Se tunne, kun tekisit toisen ihmisen puolesta ihan mitä vaan, antaisit vaikka oman henkesi, luo myös ristiriitaisia ajatuksia. Kun yksi lapsista on uittamassa pehmolelua vessanpöntössä sillä välin kun toinen pirtää permanenttitussilla joulupukkia eteisen kaapinoveen, et oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. Usein itse tällaisissa tilanteissa etsin kameran ja taltioin nämä hauskat tilanteet muistiin itselleni. Joskus huonosti nukutun viikon jälkeen unohtuu näihin tilanteisiin usein liittyvä koomisuus, ja sen sijaan omat desibelit nousevat liikaa. Jälkikäteen kaduttaa, koska eihän lapset lähtökohtaisesti tarkoita mitään pahaa. Rakkauden näyttäminen lapsille onkin rajojen asettamisen ja avoimen sylin tarjoamisen lisäksi myös anteeksi pyytämistä ja omienkin virheidensä myöntämistä. Äidinrakkaus on mielestäni hieman väärä sana kuvailemaan tätä tunnetta, koska isät tuntevat lapsiaan kohtaan yhtä vahvasti. Isien rakkaus vaan saatta olla hieman eri muodossa, koska heitä eivät ohjaile esimerkiksi imetyksen onnistumiseen vaadittavat hormonit. Isien tapa osoittaa rakkautta lapsilleen on usein myös sellaista käytännöllisempää ja toiminnallisempaa, ja enemmän sitä läsnäoloa. Aivan ihanaa vanhempainrakkautta siis, oli sitten isi tai äiti. Rakkauden lisäksi myös pelko rakkaan ihmisen puolesta on saanut ihan uuden merkityksen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin myös sanoa, että pelon ja rakkauden yhdistäminen todellakin lisää ahdistuneisuutta, mutta onneksi äitiyden luoma itsevarmuus palauttaa ajatusmyrskyn nopeasti takaisin maan päälle.

3. Äitiys on opettanut ajanhallintaa.

Voi hyvänen aika, että tätä on saanut opetella! Ennen lapsia olin ajan suhteen tosi tarkka. Koulusta ja töistä myöhästyminen oli maailmanloppu, ja usein olinkin mieluummin liian aikaisin paikalla. Yhden lapsen kanssa lähteminen on jo sen verran hitaampaa, että lähtöön saa varata aikaa sellaisen vartin lisää. Kolmen lapsen kanssa, joista yksi on imeväisikäinen, lähtöön saa varata helposti tunnin ylimääräistä aikaa. Tämä on ollut mulle varsin haastavaa, ja myöhästelyjä sattuu silloin tällöin. Hauskaa kuitenkin on se, että nykyään myöhästyminen ei automaattisesti saa minua paniikkitilaan. Myös blogijuttujen aikatauluttaminen on ollut, ja on edelleen, varsinaista tasapainoilua, mutta kehityn siinäkin koko ajan. Mitään tiettyä rutiinia tai rytmiä en pysty tai halua vielä luoda blogille, koska Evellä on ihan omat aikataulunsa. Hyvin olen kuitenkin saanut sisältöä aikaiseksi (useimmiten aamuyöt ovat hyötykäytössä), ja olen aika varma siitä, että Even kasvaessa sisällöstä tulee yhä laadukkaampaa. Nyt on välillä sellaisia päiviä, ettei ajatus vaan yksinkertaisesti pysy kasassa koko koneellaoloaikaa. Myös valokuvaamisen ajoittaminen pimeän Suomen aikatauluun sopivaksi on melkoinen operaatio, mutta hei, kyllä se kevät sieltä joskus tulee. Tai sitä ennen ainakin mun kuvausvalot, jotka A mulle tilasi joululahjaksi kyllästyttyään mun valokyttäykseen, heh. 

4. Äitiys on opettanut sukupuoliroolien tulkintaa ja muodostumista.

Tämä on täysin minun oma kokemukseni asiasta, mutta mua ihmetytti ennen lapsia ihan älyttömästi, miksi ihmiset riitelevät kotitöistä. Sen kun jakais ne puoliks vaan, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt ymmärrän näitä ihmisiä paljon paremmin, mutta itse en kyllä voi samaistua niiden kotiäitien kantaan, joiden mielestä miehen pitäisi automaattisesti työpäivän jälkeen jakaa kotityötkin puoliksi. Uskokaa pois, tiedän ettei lasten kanssa kotona oleminen ole mitään leppoisinta puuhaa, mutta mulle ainakin on tosi iso juttu se, että se ylipäätään on mahdollista. Olenkin sukupuolirooleihin liittyen melko konservatiivinen. Tai oikeastaan sillä ei ole sukupuolen kanssa edes mitään merkitystä. Oli siellä kotona sitten mies tai nainen, niin mun mielestä kotona oleva saa olla päävastuussa kodinhoidosta, ellei tietysti tämä työssäkäyvä osapuoli ehdottomasti halua ottaa kontolleen sitäkin. Meillä isäntä tekee töissä täyttä työpäivää, ja ylitöitäkin riittää. Miksi haluaisin ensinnäkään viedä häneltä mahdollisuuden rentoutumiseen työpäivän jälkeen? Mulle kotona oleminen lasten kanssa kuitenkin on enemmän ilo kuin stressinaihe, ja haluan kodin olevan myös miehelleni se paikka, jossa saa vaan olla ja ladata akkuja mahdollisimman paljon. Täällähän minä joka tapauksessa palloilen päivästä toiseen, joten miksei ne tiskit ja pyykit menisi siinä samassa. Toiseksi mulle on tosi tärkeää, että myös A saa viettää kotona ollessaan kiireetöntä aikaa lasten kanssa. Leikkiä tai pelata poikien kanssa ja sylitellä ja naurattaa Eveliinaa. Meillä myöskään A ei pidä kotitöiden roolijakoa sukupuoliriippuvaisena, ja hoitaa osansa kotitöistä jopa kerskailun arvoisesti.

5. Äitiys on opettanut minua arvostamaan ihan jokaista päivää.

Nyt mennään sille romantisoidun vanhemmuuden linjalle, mutta totta se on kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Lapset kasvaa NIIN äkkiä ja aika kuluu NIIN nopeasti, kun näitä tepsuttelijoita tässä pörrää ympärillä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Juuri tämä päivä voi olla lapsesi kannalta sellainen, jonka hän tulee muistamaan vielä vuosikymmenien päästä. Tänään hän saattaa nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa joulupukin tai hän saattaa oppia jonkin uuden taidon. Lapset ovat tehneet mun elämästä paljon merkityksekkäämpää kuin koskaan ennen. Tottakai avioliitto jo itsessän toi elämään ihan uudenlaisen merkityksen, mutta lasten myötä se merkitys syvenee entisestään.
❤    ❤    ❤
Vanhemmuus opettaa tosi paljon asioita elämästä, ja omasta itsestäänkin saattaa paljastua ominaisuuksia, joista ei koskaan tiennytkään. Haluaisin tähän loppuun vielä muistuttaa teitä kaikkia vanhempia, olit sitten isi tai äiti, biologinen tai adoptiovanhempi: muista, että kaikkine haasteineen ja onnenhetkineen vanhemmuus koostuu pienistä jutuista pitkin päivää. Muista, että lapset ovat pieniä vain hetken, joten nauti vauvavuodesta, ota ilo irti leikki-ikäisten kanssa, rohkaise koululaistasi olemaan juuri oma itsensä ja haasta ja opeta teinejäsi kasvamaan itsevarmoiksi ja elämää arvostaviksi nuoriksi aikuisiksi.

Kolmen lapsen arkea

Vauva täyttää huomenna viikon, ja arki kotona on lähtenyt sujumaan epätodellisen hyvin. Vauva nukkuu kolmen, neljän tunnin pätkiä päivisin ja yöllä enemmänkin. En ole raaskinut joka yö herättää häntä syömään sen suositellun neljän tunnin välein, hän kun syö niin hyvin ja kasvaa ihan silminnähden kuitenkin. Tyttö on todella rauhallinen tapaus. Häntä ei haittaa isoveljien metelöinti tai muutkaan meidän kodin äänet. Edes koiran haukkuminen ei saa häntä hereille. 
Pojat ovat ottaneet siskon vastaan hienosti. He auttavat mielellään vauvan hoidossa, vaikka napatynkä vähän ällöttää ja kakkakin haisee kummalle. Mustasukkaisuutta ei ole vielä ainakaan puhjennut. Pojilla menee kuitenkin riehuminen vähän yli nyt kun on käynyt vieraita kylässä, ja nimenomaan juuri silloin vieraiden läsnäollessa. Tämä on ilmeisesti jokin huomionhakujuttu, ja niihin tilanteisiin täytyisi kehittää jotain. Ei sillä, että vieraat säpsähtäisivät meidän hulivilejä, vaan minulla itselläni menee koko aika siihen, kun muistutan poikia, että ei ole turvallista hyppiä sohvalta tai sängyltä, tai että koiraa ei saa kiskoa karvoista. 
Vauva syö illalla viimeisen kerran puolenyön aikoihin ja seuraavan kerran usein vasta aamun sarastaessa viiden, kuuden maissa. Olen parina yönä herättänyt hänet kolmen aikaan tissille, koska maitoa tulee todella paljon. Ja tarkoitan, että TODELLA paljon. Pakko pumpatakin osa pakkaseen, koska olo on niin pinkeä ihan koko ajan, ja pakkasen kaksi hyllyä ovatkin jo täytetty äidinmaidolla. Toivottavasti maidonnousu pian tasoittuu. Kuuden ja seitsemän välillä me sitten noustaan poikien kanssa ja samalla hoidetaan vauvan aamupesut. Vaippa täytyy vaihtaa ihan ihan jokaisen imetyksen yhteydessä (hyvä aineenvaihdunta) ja välillä vaatteetkin siinä samalla. Aamupesujen jälkeen vauva jatkaa vielä unia ja mennään poikien kanssa aamupesuille ja aamupalalle.
Annan poikien katsoa aamupalan jälkeen lastenohjelmia. Sillä välin siivoilen keittiötä, pesen pyykkiä ja juon kahvia pitkin aamua. Yhdeksän aikaan valitaan poikien kanssa siskolle vaatteet ja lähdetään käyttämään yhdessä Jokke lyhyellä pissalenkillä, vauva tulee mukaan kantoliinassa. Sen jälkeen vauva usein nukkuu vielä hetken ennen kuin alkaa äännellä maidon perään. Tämä aamupäivän imetyshetki on usein melko pitkä, ja pojat kehittelevät sillä aikaa leikkejä joko omiin huoneisiinsa tai yhteistä leikkiä olohuoneeseen. Imetyksen jälkeen vaihdan vauvan puhtaisiin vaippoihin ja alan laittamaan ruokaa. Syödään yhdentoista aikaan, jonka jälkeen mennään kaikki päikkäreille. Herään ennen muita ja laitan aamun pyykit kuivumaan. 
Pojat heräävät unilta kahden-kolmen aikaan ja samaan aikaan tyttö herää ruokailemaan. Syödään välipalaa ja pojat jatkavat aamulla aloittamiaan leikkejä. Tässä välissä A on tullut töistä kotiin ja käyttänyt Joken lenkillä, joten iltapäivällä ollaan vaan ja touhutaan olkkarissa, tyttökin jaksaa usein tässä välissä olla hetken aikaa hereillä. Pojat tykkäävät pitää siskoa sylissä ja lukea hänelle kirjoja. 
Viideltä syödään iltaruokaa, jonka jälkeen käydään joko nopeasti vauvan kanssa ulkona tai A käy poikien kanssa pidempään. Vauva syö illalla viiden-kuuden aikaan. Iltapäivät ovat nyt tällä viikolla menneet enemmänkin asioilla juostessa kuin ulkoillessa; nopean kotiutumisen takia kontrollikäynneillä Tayssissa, lääkärissä, tytön verikokeissa (aineenvaihduntaseula) ja tietty vieraita vastaanottaessa. Tykkään tosi paljon, kun meillä on käynyt kotiutumisen jälkeen paljon rakkaita kylässä, pääsee jotenkin heti sellaiseen ”normaaliin” fiilikseen. 
Iltapuuhiin aletaan puoli kahdeksalta. Ensin iltapala, sitten suihkuun, sen jälkeen hampaiden pesulle ja pissalle ja sitten omiin sänkyihin lukemaan kirjaa. Eetun on ollut vähän vaikeaa mennä nukkumaan tällä viikolla omaan sänkyyn, varmaan siksi, kun pikkusiskokin saa nukkua äidin ja iskän huoneessa. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin taas olla helpompaa ja helpompaa, ja aina saa tulla yöllä viereen jos siltä tuntuu. Ollaankin Eetun kanssa luettu vähän pidempiä iltasatuja nyt niin nukahtaminen tuntuu mukavammalta. Vauva herää illalla syömään yhdeksän ja kymmenen välillä, jolloin tehdään myös iltapesut. Joko tämän tai puolenyön imetyksen jälkeen tyttö hengailee taas hereillä hetkisen, ennen kuin nukahtaa pidemmälle unijaksolleen. Voisin vaan tuijottaa tuota ihanaa pikkuihmistä 24/7, mutta menen itsekin aina heti nukkumaan vauvan nukahdettua. Näin jaksaa taas seuraavan päivän touhuta ja ottaa kaiken uuden ja ihmeellisen vastaan virkeänä.

Pikkusiskon synnytyskertomus

30.6.2017
5:50 Heräsin aamulla ennen herätyskelloa. Olin nukkunut noin kuusi tuntia, vauva mylläsi mahassa reippaasti koko yön. Olo oli jo melkoisen jännittynyt ja innostunut tulevasta päivästä.
7:30 Soitin synnytyssaliin ja kerroin, että meille olisi varattuna tälle aamulle synnytyssalikäynnistys. Kätilö vastasi puhelimeen iloisesti, että sali on juuri nyt vapaana, niin lähtekää vaan ihan samantien tulemaan Tayssiin päin. Olin laittanut jo kaiken valmiiksi, joten kiskasin vain A:n ylös sängystä ja käytin hänen pukiessaan Joken nopeasti pissalla. Sitten lähdettiin kohti Tamperetta.
8:15 Synnytysvastaanotossa ilmottauduin suoraan kätilölle, kuten oli ohjeistettu. Kätilö ei tuntunut tietävän mistään mitään, ja ohjeisti minua ilmottautumaan kuitenkin luukulle. Sillä välin, kun kävin luukulla, oli kätilö soittanut saliin ja A:n kuullen puhunut melko negatiiviseen/kyseenalaistavaan sävyyn, että ”en mä tiedä miks se haluaa, että sen synnytys käynnistetään.” Kun palasin takaisin, kätilö kertoi salin olevankin jo varattu. Ymmärsin kyllä, tottakai kiireellisemmät menevät meidän edelle. Meidän vauvalla ei ollut mitään hätää. Meidät ohjattiin odottelemaan kahvilaan kahdeksi tunniksi.
9:30 Istuttiin A:n kanssa Tayssin palvelutalon kahvilassa. A oli nukkunut yöllä kolmisen tuntia, joten odottelu ja saliin pääsyn peruuntuminen ärsyttivät. Yritin järkeillä hänelle, ettei sille nyt vaan voi mitään, ja samalla pitää itseni fiksuna, etten töksäyttäisi nyt mitään tosi tyhmää jo valmiiksi ärtyneelle miehelleni. Itseänikin vähän harmitti salin peruuntuminen, mutta enemmänkin kätilön reagointi meihin. Ei me varmaankaan ihan turhaan haluttaisi synnytystä käynnistää.
10.00 Palattiin takaisin SVO:lle. Kätilö oli ilmeisesti tutustunut nyt paremmin potilastietoihini, koska hänen äänensävynsä oli muuttunut täysin. Hän ohjasi meidät vuodeosastolle ilmottautumaan, ei kertonut syytä miksi. Ilmottauduimme siellä siis, ja osaston kätilö vaan sanoi, että odotelkaa päiväsalissa lääkärin kutsua. Yritin tässä kohtaa kysellä, että mitä nyt oikein sitten tapahtuu, mutta kätilö vastasi vain, että lääkäri varmasti tietää, että ootte tullu tänne. Kaikki jännitys muttui tässä kohtaa enemmänkin ihmetykseksi. Tuntui, ettei kukaan tiennyt mistään mitään. Äitiyspolilla meille sanottiin, että päästään suoraan SVO:lta saliin (vaikka jouduttaisiin odottelemaan sen vapautumista), mutta nyt pitäisikin vielä mennä lääkärin tutkittavaksi? No me odoteltiin sitten hetken aikaa, mietittiin, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja pelättiin, että lääkäri päättäisikin perua käynnisyksen.

11.15 Lääkäri teki sisätutkimuksen ja ultrasi istukkaa. Kolmisen senttiä olin edelleen auki, kanavaa oli jäljellä noin puoli senttiä. Lääkäri kysyi, olenko tupakoinut raskausaikana, kun istukka näytti niin kalkkeutuneelta. En ole eläissäni edes maistanut tupakkaa. Istukan virtaukset olivat hieman yläkanttiin, mutta kuitenkin ihan hyvät. Kysyin lääkäriltä, että mitä tässä nyt tapahtuu, ja miksi meitä ei esimerkiksi ohjattu kotiin odottelemaan salin vapautumista. Hän kertoi, että juuri sille aamulle olikin tullut oikea synnytyssesonki, ja sen lisäksi samalle aamulle oli tullut useita käynnistyksiä. Hän sanoi myös, että ei halua todellakaan päästää minua enää kotiin, koska synytys ei spontaanisti alkaessaan tulisi kestämään kuin hetken. Tutkimuksen päätyttyä hän kertoi kyselevänsä, onko käynnistysjonossa esimerkiksi raskausmyrkytyspoltilaita tai muita sellaisia, joilla olisi oikeasti hengenhätä päästä käynnistykseen. Menin siksi aikaa odottelemaan A:n luokse päiväsaliin. Hetken kuluttua lääkäri sanoi, että voisimme mennä odottelemaan vuodepaikalle, niin vauvasta otettaisiin sykekäyrää ja saisin syödä lounaan kahdeltatoista. Olin ensimmäisenä käynnistysjonossa!
11:40 Vaihdoin sairaalavaatteisiin ja vauvasta otettiin käyrää. Kahdeltatoista söin vähän minulle tuotua kasvisruokaa. Sitten vaan odoteltiin, koska kätilö tulisi hakemaan. Nyt ei enää kumpaakaan jännittänyt, olin vain innoissani tulevasta.
13.00 Saliin, jes! Kätilö sanoi, etten näytä yhtään jännittyneeltä, enkä ollutkaan. Olin iloinen, että homma saataisiin hoidettua nyt alta pois, ei enää stresaamista. Salissa meidät vastaanotti minut hoitava kätilö ja hän teki valmistelut kalvojen puhkaisua varten.
13:30 Kalvot tuli puhkaisemaan sama lääkäri, joka minut tutki aiemmin. Naps vain ja vedet menivät. Tytön päähän asetettiin pinni seuraamaan sykkeitä ja vatsanpäälle laitettiin supistusanturi. Lääkäri sanoi, ettei käynnistettynä synnytys luultavasti etene niin nopsaan kuin luomuna alkanut (mistä olin enemmän kuin mielissäni). Lääkäri poistui ja kätilö kertoi, että synnytys katsotaan alkavan vasta siitä hetkestä, kun supistuksia alkaa tulla säännöllisesti. Makoilin käyrällä jonkin aikaa, ennen kuin sain luvan nousta keinutuoliin ja vähän kävellä piuhojen antamissa rajoissa sängyn vierellä.
16.00 Synnytys ei lähtenyt käyntiin vesien päästöllä, vaan käyrälle piirtyi vain niitä samoja napakoita ennakoivia supistuksia, joita olin tuntenut jo vaikka kuinka monta päivää. Niiden avulla kohdunsuu oli avautunut kuitenkin kaksi senttiä lisää. Päätettiin, että synnytystä vauhditetaan oksitosiinitipalla ja sektioarven vaurioitumisvaaran vuoksi asetettiin samalla kohtuun tarkempi supistusvoimakkuutta mittaava anturi. Oksitosiiniannostus oli aluksi pienehkö, joka sai supistukset säännöllisemmiksi ja vähän napakammiksi.

16:30 Oksitosiiniannostusta suurennettiin hieman. Supistukset alkoivat tämän jälkeen pian jo puhalluttaa ja olla omasta mielestäni melko epämukavia.
17:30 Kutsuin kätilön huoneeseen, kun arvion supistusten voimakkuuden avulla olevani täysin auki. Ei vielä ponnistuttanut, mutta ei tehnyt mieli enää puhua supistusten aikana ja niiden välillä vain yritin rentoutua ottamaan vastaan seuraavaa. Kätilö totesi, että olen täysin auki ja jäi huoneeseen. Siirtymävaiheessa tunsin viiltävää kipua sektioarven kohdalla, mutta lääkäri oli todennut kätilölle kohdun kestävän supistuksen hyvin. Tässä kohtaa kätilö hieman kuitenkin pienensi oksitosiiniannostusta, koska tahdoin olla täysin ilman kipulääkkeitä ja oksitosiini saattaa tehdä ponnistusvaiheen supistuksista todella rajuja. Ne olivat kyllä huomattavasti kipeämpiä, kuin Antin (tai Eetunkaan avautumisvaiheen ajan) synnytyksissä. Puhaltelin muutaman supistuksen läpi ennen kuin sanoin koittavani ponnistaa tyttöä alemmas.
17.35 Ponnistin ensimmäisen kerran ja kätilö näki samantien vauvan päälaen. Seuraavalla ponnistuksella hän auttoi kohdun reunat pois vauvan pään ympäriltä, ja tämä oli kivulian kohta tässä synnytyksessä, mutta onneksi se ei kestänyt kuin yhden ponnistuksen verran. Ponnistusvaihe ei itsessään muuten sattunut yhtään, kiristävää tunnetta tietysti tuli vauvan pään syntyessä. Olenkin sanonut aina, että mielestäni synnytys ei varsinaisesti satu, vaan se paineentunne tekee olosta epämukavan. Pientä hilpeyttä ponnistusvaiheen loppuvaiheessa noin kahdeksannen ponnistuksen kohdalla aiheutti se, että vauva alkoi itkemään ennen kuin oli edes syntynyt kokonaan. Seuraavalla ponnistuksella hän syntyi, kello 17:47.
Synnytyksen kokonaiskestoksi merkittiin 1h55min.
1. vaihe 1h 35min
2. vaihe 12min
3. vaihe 8 min.

17:47 Valokuvattiin ja katseltiin vauvaa, A katkaisi napanuoran. Hän sai K-vitamiinipistoksen ja minä reiteen piikin, jonka avulla istukka irtoaisi nopeammin. Istukka oli kokonainen, eikä siinä sitten loppujen lopuksi ollutkaan kuin yksi kalkkeutunut kohta.
Meidät jätettiin ihmettelemään uutta tulokasta. Imetin hänet puoli seitsemän aikaan ensimmäisen kerran ja hetken sen jälkeen saimme välipalaa saliin. Syötiin ja kävin suihkussa, vauva pestiin, mitattiin ja puettiin. Täydet pisteet, 48cm ja 2,8kg. Kaikki oli mennyt niin hyvin, että sain luvan mennä synnytyssalista suoraan potilashotelliin. Ensin piti odottaa, että vauva olisi viiden tunnin ikäinen. A lähti kotiin kahdeksan jälkeen valmistautumaan tulevaan ratapäivään ja me jäätiin vauvan kanssa tutustumaan. Mun oma olo oli hyvä heti synnytyksen jälkeen. Ensimmäiset jälkisupistukset tekivät kyllä todella kipeää ja lihaksia alkoi hieman jomottaa yhdeksän jälkeen, mutta pystyin käymään hyvin pesulla ja istumaan, lihassärkykin helpotti panadolilla. Imetin salissa jo useasti ja vauvan imuote oli alusta saakka hyvä.
23:40 Lähdettiin kävellen kohti potilashotellia, jossa minua ja tyttöä tuli tervehtimään yövuoron hoitaja. Vauvalla olisi hoitajien tarkastus joka vuorossa (kolmesti päivässä). Meillä seuraavaan tarkastukseen pitäisi mennä siis ennen viittä aamulla. Hotellissa kuvasin vauvaa, imetin ahkerasti ja kävin vielä uudestaan suihkussa. Sitten olikin aika mennä nukkumaan, päivä oli ollut pitkä. Otin vauvan kainaloon ja laitoin herätyskellon soittamaan 4:15, jotta ehdittäisiin ennen viittä tarkastukseen. Tyttö heräsi syömään kolmen jälkeen, ja imetyksen aiheuttama väsymys veti meidät molemmat ihan totaalisesti sikiuneen. En herännyt edes herätyskelloon.
1.7.2017

5:35  Hoitaja tuli omalla kulkukortillaan meidän huoneeseen tarkastamaan, että ollaanko vielä elossa. Olin ihan unenpöpperössä ja pahoittelin, että olin nukkunut pommiin. Hoitaja vaikutti lähinnä huvittuneelta, onneksi. Hän mittasi vauvan lämmön ja sanoi seuraavan tarkastuksen olevan sitten kahdeksan ja kahdentoista välillä.

8:20 En saanut hoitajan käynnin jälkeen enää kunnolla unenpäästä kiinni, vaan aloin kasailla infoa tätä postausta varten ja halittelin ja imetin vauvaa. Puoli yhdeksän aikaan vein vauvan hoitajille siksi aikaa, että hain aamupalan ravintolasta. Syötyäni imetin pitkään ja vaihdoin vauvalle puhtaat vaatteet, sitten olikin aika käydä hoitajien luona tarkastuksessa. Bilirubiiniarvot, happisaturaatiot ja lämpö olivat kaikki kunnossa. Minulta kysyttiin, että mitä olin ajatellut kotiutumisen suhteen, ja sanoin että en ollut vielä ajatellut mitään. Hoitaja sanoi, että kun kaikki oli mennyt meillä ihan tosi hienosti ja päästäisiin halutessamme kotiin jo samana iltapäivänä lääkärin tarkastuksen jälkeen! Se oli kyllä tosi mieluinen ylläri.

10.00 Ilmoittelin kotiin, että päästään kotiin iltapäivästä. Aloin taas pitää imetysmaratonia ja nukahdettiin molemmat ihan kympillä. Heräsin herätyskelloon, kun oli aika käydä hakemassa ruokalasta päivällinen puoli yhdeltä. 
13.00 Ruoan jälkeen vaihdoin vauvalle taas puhtaat vaatteet (kakka tulee melkein joka imetyksen jälkeen ja aina ohi! :D) ja mentiin sänkyyn köllöttelemään. Imetyksen aikana taas nukahdin, ja heräsin hoitajan koputtaessa oveeni kolmen jälkeen. Lääkäri olisi nyt valmis katsomaan vauvaa.
15.15 Lääkärintarkastuksen aika. Kuulotesti oli ainoa, mikä ei mennyt läpi. Vauva oli alle vuorokauden ikäinen, joten korvissa oli vielä lapsivettä, muuten kaikki oli hienosti! Kotona oltiin neljän jälkeen. 
Synnytyksestä jäi tosi positiivinen olo alun odottelusta huolimatta. Olen ylpeä kipulääkkeettömästä synnytyksestä ja tyytyväinen, ettei myöskään synnytyksen jälkeen ole ollut mitään kipuja. Ainoastaan jälkisupistukset olivat kivuliaita noin yhden vuorokauden ajan synnytyksen jälkeen. Olo on tälläkin hetkellä ihan loistava ja vatsa on alkanut palautumaan hyvin. Sain kätilöiltä taas ihanaa palautetta ja myös minua synnytyksessä avustanut kätilö oli ihan loistava.
Kiitos paljon lääkäreille, kätilölleni Maikille ja Potilashotellin henkilökunnalle, kun annoitte meille tämän positiivisen kokemuksen vielä kerran. 

Kolmevuotiaan neuvola

Meillä on vähän omien ja neuvolan aikataulumuutosten takia venähtänyt Eetun kolmevuotisneuvola. Eilen kuitenkin vihdosta viimein päästiin käymään siellä, ja tavattiin taas vaihteeksi uusi terkka. Tällä kertaa muutos ei kyllä haitannut yhtään, minulla ei ihan kemiat kohtaa meidän alueen oman terkan kanssa. En tykkää sellaisesta virheiden etsimällä etsimisestä, eikä Antillekaan taidettu yhtään kannustavaa sanaa sanoa sen edellisen terkan toimesta hänen kolmevuotisneuvolassaan. Tämä th oli kuitenkin ihanan iloinen ja positiivinen. Parasta oli se, että hän kommunikoi suoraan Eetun kanssa eikä välillisesti minun kauttani. Käynnin aluksi juteltiin ihan yleisesti perheen kuulumisista, parisuhteen laadusta, uuden vauvan tulosta ja muusta. Meillä on kotona kaikki hyvin, ja Eetukin sanoi terkalle, että on kivaa, kun äitin mahassa on pikkusisko. Ihana rakas. ❤ 

Eetun pituus on hypännyt alimmalta käyrältä toisiksi alimmalle ja pituutta on nyt 94,1cm. Th katsoi Eetun pituus-paino-käyrää ensimmäisestä neuvolakäynnistä alkaen, ja nauroi, että Eetu on kyllä ollut täysin sopusuhtainen poika koko elämänsä ajan. Vaikka hän on pienehkö ikätovereihinsa nähden, niin hän kasvaa ihan täydellisen tasaisesti. Nyt on paino hieman jäljessä nopen pituuskasvun vuoksi, mutta niinpä se on ollut Antilla ja meillä vanhemmillakin. Huolta siitä ei ole siis ollenkaan.
Th kyseli Eetun nukkumisesta, syömisestä ja akitiivisuudesta. Kerroin, että Eetu nukkuu pitkät, noin 9-11 tunnin yöunet ja vielä pitkät päiväunet siihen päälle. Meillä lapset on tottuneet syömään paljon kasviksia oman ruokavalioni myötä ja liikuntatottumukset ovat kohdillaan. Eetu olisi voinut jutella jalkapallon pelaamisesta terveydenhoitajan kanssa vaikka kuinka kauan. Lisäksi kysyttiin vaipoista, mutta niitä meillä ei ole käytetty enää aikoihin.
Puheesta olen itse ollut vähän huolissani, koska Eetulta puuttuu vielä joitain konsonantteja. Puhe on kuitenkin ymmärrettävää ja Eetu puhuu paljon, joten th ei olisi itse asiasta yhtään huolissaan. Pyysin kuitenkin puheterapeutin konsultointia ennen neljävuotisneuvolaa, koska en tahdo Eetun kohdalla sitä samaa ryöpytystä, minkä sain Antin neljävuotisneuvolassa. Eetun kielijänne katkaistiin jo ihan vauvana, joten siitä ei pitäisi olla kysymys, toisin kuin Antilla. Toisaalta, sehän voi kasvaa uudelleen. Tästä kuitenkin jutellaan sitten puheterapeutin kanssa ja viimeistään vuoden päästä th:n ja lääkärin kanssa, jos konsonantteja ei ala nyt vuoden kuluessa löytymään enemmän.

Terveydenhoitaja teetti Eetulle vielä niitä kolmevuotiaan Lene-tehtäviä, joilla testataan leikki-ikäisen neurologista kehitystä. Eetulla tehtävät sujuivat tosi hyvin. 
Piirtäminen: Piti piirtää terveydenhoitajan mallin mukainen pysty- ja vaakaviiva. Eetun viivat olivat samanmittaiset ja samansuuntaiset malliviivojen kanssa, ja lähes suoratkin. Kynä Eetulla oli tällä kertaa väärin kädessä, mutta hän näytti myös oikeaoppisen tavan pidellä kynää, joten siitä ei tullut mitään huomautusta. 
Kuvasta kertominen: Terveydenhoitaja näytti Eetulle kuvaa maatilasta. Eetun piti kertoa, missä eläimet ovat (eli piti kertoa, että kuvassa on maatila) ja sitten nimetä kuvasta eläimiä. Osasihan Eetu, meillä on tosi paljon maatila-aiheisia kirjoja kotonakin. Toisella paperilla oli kuva tytöstä. Eetun piti näyttää terkalle kuvasta jalat, kädet, nenä. silmät, suu, korvat ja napa. 
Pienempi – suurempi: Eetulle annettiin kuva, jossa oli iso muumipeikko ja pieni muumipeikko. Eetun piti kertoa ensin, kumpi muumipeikoista on suurempi. Sama toistettiin kalan kuvalla, ja tällä kertaa täytyi nimetä pienempi.
Värit ja päättelykyky: Eetulle annettiin kaksi rasiaa, toisessa oli keltainen pohja ja toisessa punainen. Sitten Eetu sai käsiinsä kasan keltaisia ja punaisia paperisia ympyröitä, jotka piti sitten laittaa oikeanvärisiin rasioihin. Kaikki ympyrät menivät oikeisiin rasioihin.
Kuullunymmärtäminen: Eetulle näytettiin kuvia, joiden nimet muistuttivat toisiaan. Esimerkiksi Sukka, Tukka, Kukka. Th pyysi Eetua näyttämään kuvasta aina yhtä asiaa, esimerkiksi tukkaa. Tässä Eetulle tuli koko käynnin ainoa virhe, juurikin tuon tukan kohdalla. Meillä puhutaan aina hiuksista, ja Eetu näytti paperilta sukan kuvaa. 
Ohjeiden noudattaminen: Eetua pyydettiin hakemaan korista pallo ja tuomaan se hoitajalle. Lisäksi piti laittaa kynä tuolin alle ja ottaa se sen jälkeen sieltä pois. Eetu katsoi terkkaa hieman huvittuneesti tätä jälkimmäistä ohjetta kuunnellessa, eihän kyniä saa laittaa lattialle. Poika teki kuitenkin työtä käskettyä.
Motoriikka: Varpaille nousu ja varpailla kävely, yhdellä jalalla seisominen, pomppaaminen ja pallon kopittelu, kaikki sujuivat hyvin. 
Lene -tehtävistä ei jäänyt mitään huolta, eikä puheestakaan kuulemma tarvitse olla huolissaan. Ja vaikka tehtävät olisivatkin menneet ihan mönkään, niin meillä on joka tapauksessa ihana ja tosi rakas pieni kolmevuotias.

35. raskausviikko || 7. neuvolakäynti




35, 36, 37, 38, 39, 40. Raskaudesta on kulunut 85%. Laskettuun aikaan on jäljellä 1,39 kuukautta /6 viikkoa / 42 päivää. Vauva on täysiaikainen jo kolmen viikon kuluttua! Seuraavaan neuvola-aikaan on kolmetoista päivää ja äitiysloman alkuun kuusi päivää.

Vauva  Tällä viikolla vauva nostaa painoaan keskimäärin 2,38 kilosta 2,56 kiloon ja pituutta hänellä on jo keskosvaatteiden koon verran, eli 44 senttimetriä. Meilläkin pienimmät vauvan vaatteet, eli kaksi bodya, ovat kokoa 44. Vauvan keskushermosto on nyt täysin valmis ja ruoansulatuselimistö lähes kokonaan kehittynyt. Vauva täyttää nyt lähes koko kohdun raskausapplikaation mukaan, mutta viime neuvolakäynnillä tiistaina terkka sanoi, että tällä tytöllä on vielä hyvin tilaa pyöriä, koska lapsivettä on niin paljon ja tyttö on melko sironpuoleinen. 
Raskausoireet Se turvotus.. Ei ole mitään mahdollisuutta saada jo kerran sormista väkisin revittyjä sormuksia enää takaisin. Kasvot eivät ole niin pahasti enää turvoksissa, mutta toki nyt pystyssä oleskellessa se kaikki turvotus menee sitten jalkoihin ja käsiin. En valita, mieluummin näin päin. Päänsärkyjä ei ole ollut nimittäin ollenkaan! Maanantaina kävin vyöhyketerapiassa hakemassa apua liitos- ja lantiokipuihin. Samalla käynnillä refleksologi paineli turvotusta helpottavia akupisteitä, ja turvotus on ollut huomattavasti vähäisempää maanantain jälkeen. Liitoskivut hellittivät myös jonkinverran, ja ainakin maanantain ja tiistain välisen yön nukuin kuin tukki, enkä aamulla melkein herännyt herätyskelloonkaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan vyöhyketerapiaa. Vaikka akupisteiden painelu voi tuntua vähän kivuliaaltakin, niin käynnin jälkeen olo on tosi hyvä ja rentoutunut!
Olen saanut yhden todella oudon ja todella epäterveellisen raskaus”himon”. Yleensä vihaan bensan hajua, ja varsinkin mopoista lähtevä, oikein kärähtänyt bensan haju on aiemmin saanut mut voimaan pahoin. Nyt en kuitenkaan tiedä mitään parempaa hajua kuin bensa, ja se on ihan kamalaa! Haluan tankata auton aina, kun tankki on vähänkin vajaa, ja hakeudun ajamaan oikein vanhan näköisten romuautojen taakse jos vain mahdollista. Toivottavasti tämä menee ohi, koska en halua saada itselleni enkä vauvalle mitään haittaa tästä. 
Supistukset ovat synnärikäynninkin jälkeen olleet painetta aiheuttavia, ja erityisesti eilen oikein sattui jo. Sen seurauksena irtosi taas vähän limatulppaa, onneksi edelleen väritöntä. Pakkasin illan aikana vihdoinkin sen sairaalakassin loppuun.
Mieliala Olen ollut henkisesti kyllä ihan täydellisessä tasapainossa jo hyvän aikaa. Neuvolassa terkkakin sanoi, että näytän ihan huomattavasti pirteämmältä ja iloisemmalta kuin edellisellä käynnillä. 



Tiistain neuvolakäynnillä käytiin ihan perusjutut läpi. Lisäksi puhuttiin synnytystoiveista ja täydennettiin Ipana -tietokantaan tietoja. Sydänääniä kuunnellessa saatiin molemmat kunnon naurukohtaus, kun vauva oikein vihaisesti heilautti itsensä pois anturin alta toisella kyljelle niin, että koko hoitopöytä heilahti. Vauva liikkuu edelleen tosi paljon ja liikkeet on vielä välillä tuollaisia todella teräviä ja nopeita. Mun terveydenhoitaja jää lomalle parin viikon päästä, joten menen 15. päivä käymään toisella hoitajalla. Oma terkka tuumaili, ettei enää ehditä tässä raskausaikana näkemäänkään. Hurjaa! Miten aika meneekin näin nopeasti. Aiemmissa raskauksissa olen ollut ihan tuskastunut ja odottavainen koko ajan, nyt tuntuu etten itsekään pysy mukana, että millä viikoilla jo mennään.

Paino: +1,5kg
Muutos: +700g/vk  
Verenpaine: 116/74
Pissa: Puhdas
Vauvan syke: + (145)
Vauvan liikkeet: ++
Hb: 111
SF: 29cm

By Pinja (sis. alekoodin!)

YHTEISTYÖSSÄ
By Pinja
Mammalandia

❤           ❤          ❤
By Pinja on kotimainen silikonikoru-brändi, joka tuo markkinoille toinen toistaan upeampia, erityisesti imetykseen suunniteltuja silikonikoruja. Yritykseltä löytyy myös Kids By Pinja -mallisto, joka pitää sisällään suloisia koruja yli kolmevuotiaiden lasten asuja somistamaan. Minulle oli suuri ilo päästä tapaamaan Pinjaa maaliskuussa Blogikirppis & pienet shoppailut tapahtumassa Espoossa ja valita itselleni oma imetyskoru. Pinja oli tulkinnut blogini perusteella osuvasti tyyliäni, ja ehdotti minulle tätä ihanaa Autumn -nimistä korua. Maanläheiset, murretut sävyt tekevät korusta on minulle juuri täydellisen. Tästä pääsette tarkastelemaan Autumn -korua.
Imetyskoru saatu By Pinjalta



Imetyskorun ideana on, että pienet sormet saavat tekemistä imetyshetken ajaksi. Ihan pienen vastasyntyneenkin silmät kiinnostuvat pian muodoista ja väreistä, ja koru tarjoaa näin myös aivan pienelle vauvalle iloa ja ihmeteltävää. By Pinjan tarina onkin alkanut ihanasti Pinjan omasta kokemuksesta, kun hänen esikoispoikansa vuonna 2015 alkoi muiden vastasynteneiden tavoin imetyksen aikana nipistellä äidin ihoon pieniä kynnenjälkiä. Se on todella tuttua myös omien imetysjaksojeni kautta, mutta vuosina 2012-2016 en vielä ollut kuullutkaan imetyskorujen olemassaolosta, eikä niitä varmaan ainakaan Suomen markkinoilla ihan kauheasti tuolloin ollutkaan. Olenkin nyt todella innoissani, kun pääsen viimeisen lapsemme imetysajan kokeilemaan imetyskorua ja kenties säästyisin niiltä pieniltä punaisilta nipistysjäljiltä. Näitä ihanuuksia voit ostaa By Pinjan omasta verkkokaupasta. Koruja on myynnissä myös monilla jälleenmyyjillä, jotka löydät tästä linkistä: Jälleenmyyjät.
By Pinjan korut ovat täysin myrkyttömiä, joten ne sopivat vauvan hypisteltäviksi ja mikseivät myös kutisevien ikenien rauhoittamiseenkin. Silikonihelmet on valmistettu elintarvikesilikonista ja ne ovat BPA-vapaita, PVC-vapaita, ftalaatittomia, lyijyttömiä, kadmiumittomia, hajuttomia ja helposti puhdistettavia.



Vaikka korut kantavat nimeä imetyskoru, voi niitä käyttää myös ihan muuten vain somistamaan asua kuin asua. Mallistosta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja jokaiseen makuun sopivaksi. Näiden kuutiomallisten korujen lisäksi löytyy pyöreitä helmiä sisältävä Simple By Pinja –mallisto sekä  Statement Necklaces By Pinja -mallisto, jossa pienet helmet on korvattu upeilla suuremmilla, litteillä silokonihelmillä. Jos näistäkään vaihtoehdoista ei omaa lempparia löydy, niin By Pinja valmistaa sekä äideille että lapsille Custom -koruja, eli värit saa päättää itse. Tulevana tyttölapsen äitinä odotan innoissani, että päästään muutaman vuoden kuluttua valitsemaan pikkusiskolle ihan ikiomaa korua By Pinjalta. Ystävälleni jo tilasinkin babyshower -lahjaksi tismalleen samanlaisen korun kuin itselläni, se vaan on niin hieno!
By Pinja hemmottelee blogini lukijoita 15% alennuksella valitsemastanne tuotteesta By Pinjan verkkokaupassa! Alennuksen saatte ostotilanteessa koodilla AURINKO ja alennus on voimassa torstaista sunnuntaihin 18.-21.5.2017.
En hyödy linkkien klikkauksista.