Äitiys syrjäytti parisuhteen

En tiedä muista, mutta itse olen kokenut jotenkin hankalaksi olla samaan aikaan äiti ja panostaa täysillä parisuhteeseen. Erityisesti heti synnytysten jälkeen olen kadottanut itseni jotenkin ihan kokonaan, ja sellainen ”äitimoodi” on astunut mukaan kuvioihin. Läheisyys puolison kanssa on jotenkin inhottanut ja varsinkin intiimit jutut ovat tuntuneet hauskan sijaan lähinnä likaisilta. Osittain tällainen lapseen päin sulkeutuminen on varmaan ihan luonnollistakin sen pienen uuden ihmisalun kannalta, mutta olen silti miettinyt, että olisinko pystynyt parempaan? Havahduin tähän vasta odottaessani meidän kuopusta, ja silloin päätin, ettei niin tulisi tapahtumaan kolmatta kertaa.

Identiteetti hukassa

Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kadotin täysin itseni sekä kommunikointikykyni, enkä myöskään tuntenut oloani enää lainkaan läheisyydenkaipuisaksi. Tuntui, että sain ihan riittävästi läheisyyttä lapsilta, varsinkin vauvalta, joka on kuitenkin tissillä ja ihossa kiinni useita tunteja päivässä. Lasten antamasta läheisyydestä en kuitenkaan ole koskaan ollut ahdistunut, päinvastoin. Muistan, miten saatoin vain nopeasti halata miestäni, ja sen jälkeen antaa lapsilleni maailman lämpöisimmät halit koskaan. Enkä edes tajunnut, kuinka pahalta mahtoi puolisosta tuntua jäädä niin ulkopuolelle.

En ole tahallani tai tietoisesti koskaan yrittänyt työntää puolisoani kauemmas. Koin olevani ihan loistava äiti juuri meidän lapsille, ja uskon edelleen olleenikin. Valitettavasti minun on myönnettävä, että olin sitä parisuhteen kustannuksella. Ensimmäisen lapsen myötä katosivat suhteesta viimeisetkin kuherruskuukausien rippeet, kun vauva-arki iski vasten kasvoja. Huomiota ja rakkaudenosoituksia odotin mieheltäni, vaikken niitä osannut antaa takaisin. Sitten vain ihmettelin, miksi en ole tyytyväinen, miksi hän ei ole tyytyväinen? Oletin mieheni tekevän minut onnelliseksi, samalla kun itse vain elin täydellisessä äitikuplassa päästämättä häntä edes lähelleni. En myöskään uskonut tai huomannut omassa käytöksessäni olevan mitään vikaa, minähän elin vain sen mukaan, minkä tunsin hyväksi. Samalla sysäsin läheisyydenpuutteen ja parisuhteessa tapahtuvan etääntymisen TÄYSIN äitiyden piikkiin.

Itsetutkiskelua ja parisuhdeterapiaa

Olin jatkuvasti hieman hämilläni siitä kuinka ylitsevuotavia tunteita äitiys minussa herätti; olin niin käsittämättömän onnellinen lapsistani, välillä ylisuojeleva ja välillä itkin ihan pienistäkin asioista. Äitiys oli yhtäkkiä tärkeämpää kuin parisuhde, vaikka todellisuudessa parisuhde on perusta koko perheen hyvinvoinnille. Kaikki muuttui kuitenkin oman pääni sisällä loppusyksystä 2016 jolloin aloin odottaa Eveä. Jostain sisältäni löysin jälleen sen palon olla muutakin kuin vain äiti. Olin raskaana, ja olin siitä äärimmäisen onnellinen, mutta vihdoin avasin silmiäni myös meidän parisuhteelle: kaikki oli käytännössä hyvin, mutta intohimo ja päivittäiset hellyydenosoitukset olivat lähes olemattomat. En tiedä oliko se sitten iän tuomaa kypsyyttä vai mitä, mutta tajusin vaan yhtäkkiä, etten viimeisten vuosien aikana ollut laittanut juuri tikkuakaan ristiin avioliittomme eteen.

Aloin kehittää uusia ajatusmalleja ja erityisesti etsiä uudelleen itseäni. Olihan minun pakko olla muutakin kuin vain äiti. Pikkuhiljaa kaivoin itseni esiin äitiysvaatteiden ja kakavaippavuorien alta, mutta sieltä paljastui jotain ihan muuta, kuin mitä olin odottanut. Kun äitiys riisuttiin, jäljellä oli itseään inhoava, epävarma tyttö, joka katsoi itseään peiliin samoilla silmillä, joilla 15-vuotias teini katsoi inhoten itseään. Oli todella outoa kantaa sisällään maailman rakkainta asiaa ja olla kahden lapsen vahva ja ylpeä äiti, mutta samaan aikaan tuntea itsensä todella heikoksi sisältä päin.

Uskon, että huonolla itsetunnolla ja jopa osittain myös syömishäiriökäyttäytymiseen johtaneilla seikoilla olleen osansa siinä, miksi muutuin niin radikaalisti äidiksi tullessani. Halusin olla paras mahdollinen äiti, koska olen perfektionisti ja kontrollifriikki. Täytyi todistaa kaikille, että nuoresta iästäni huolimatta pystyisin parempaan kuin kukaan muu. Samalla halusin kuitenkin haudata itseni äitiyden alle, koska en pystynyt rakastamaan itseäni. Tämän tajutessani aloin tehdä töitä sen eteen, että pystyisin rakastamaan itseäni myös äitiyden ulkopuolella; ensin yksin ja lopulta parisuhdeterapiassa vuonna 2017. Suurimman muutoksen minussa sai aikaan tämä lause: parisuhde on jatkumo lapsen ja vanhemman väliselle suhteelle.

Sen enempää nyt menemättä lapsuuteeni, olin aivan sanaton. Sehän oli itsestään selvää! Kävin läpi omaa suhdettani omiin vanhempiini avioliittoni kautta, tai oikeastaan vaan siirsin vaikean isäsuhteen puolisoni harteille. Hän ei voisi olla erilaisempi kuin edesmennyt isäni, mutta siitä huolimatta jotenkin pakotin sen ajatuksen tulemaan todeksi. Ei meillä lapsuudenkodissa mitenkään hirveästi osoitettu läheisyyttä tai rakkautta, ja minun oli hyvin vaikeaa kohdata isäni esimerkiksi tavallista huonomman koenumeron kanssa, halusin tehdä hänet aina ylpeäksi. Suurin ongelma minun ja mieheni liitossa löytyi kuitenkin kommunikointitaitojen puutteesta; emme puhuneet riittävästi, emme huonoista emmekä hyvistä asioista. Me emme myöskään riidelleet, emme oikeastaan koskaan, ja se ei ole hyvä juttu. Me vaan ei osattu ottaa mieltä painavia asioita esille, vaan annettiin niiden kasautua omiin mieliin. Olen maailman kiitollisin meidät vastaanottaneelle pariterapeutille, sillä askeleet parempaan avioliittoon ovat olleet valtavan palkitsevia.

Rakkaudentäyteinen tulevaisuus

Kun tänään katson itseäni peilistä, näen 26-vuotiaan sporttisen, hyvinvoivan naisen, joka on itsevarma ja päämäärätietoinen. Näen rakastavan äidin, ja miestäni huomioivan vaimon. Kun katson puolisoani, sitä miestä, joka on minun vierelläni perheemme toinen tukipilari ja isää, jollaiseksi hän on tullut, en voisi olla yhtään kiitollisempi. Rakastan häntä päivä päivältä enemmän, ja olen älyttömän onnellinen, että kävin oman päänsisäisen prosessini läpi. Ties missä olisimme nyt.

Elämä ei ole satua, ja meilläkin on vielä paljon opittavaa. Läheisyys on kuitenkin osa meidän arkea, ja meistä molemmista on tullut paljon avoimempia. Otan itse vastuun omasta onnellisuudestani, ja teen myös paljon mieheni onnellisuuden eteen. Sen vuoksi me ollaankin nyt paremmassa tilanteessa kuin varmaan koskaan meidän avioliiton aikana. Me ei enää olla erilliset ihmiset kulkemassa omaa polkuaan tässä liitossa, vaan pariskunta katsomassa käsi kädessä samaan suuntaan.

Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille. ❤

Mainokset

EN HALUA OLLA NYKYKÄSITYKSEN MUKAINEN FEMINISTI

Mies, nainen, muunsukupuolinen.
Liian suuri, liian pieni, sopivankokoinen.
Feministi, maskulisti.
Uskovainen, ateisti.
Ääripäiden maailma, sovinistien luoma teos suvakkien tehotuotantotehtaasta.
Naistenpäivä sai jälleen arvoisensa vastaanoton. Naiset kimmahtelivat, kun eivät saaneetkaan suklaata ja kukkasia samalla, kun miehet murahtelivat kyseisen päivän luomasta epätasa-arvoisuudesta itseään kohtaan. Itse toin jälleen miehelleni ilmi harmistukseni siitä, kuinka tästäkin päivästä on saatu tehtyä kaupallista kuraa. Kuten myös äitienpäivästä, isänpäivästä, joulusta, vapusta, juhannuksesta ja varmaan ihan kaikista muistakin juhla- ja ”juhla” -päivistä. Mieheni vastasi tokaisemalla naistenpäivän olevan yksi turha päivä muiden joukossa, kuten muutkin erilaiset ”ihmistä määritteleviä asioita” koskevat juhlapäivät.
”Toivota mulle hyvää naistenpäivää, kulta!”
”Onneksi olkoon, olet valinnut hyvin sukupuolesi.”
Jep, näin paljon meitä kiinnosti. Sain tosin nukkua myös pitkään tänään, mutta siinä vaiheessa, seitsemältä aamulla, meistä ei kumpikaan muistanut, mikä päivä on kyseessä. Sain nukkua, koska nukutti, ja koska mieheni arvostaa minua naisena, äitinä ja henkilönä sen verran, että katsoo pienten jatkounien olevan valvottujen öiden jälkeen paikallaan. Kiitos siitä rakas, arvostan. Ja tämä ei ollut sarkasmia. Meillä kaikkia arvostetaan ihan joka päivä, eikä siihen tarvita erikseen tällaisia juhlapäiviä. Kyllä meilläkin silti on niitä hetkiä, kun se pyykkivuori vaan suoraan sanoen vituttaa, ja tuntuu, ettei kukaan huomaa kuinka paljon teen. Mutta aina näiden hetkien saattelemana ajattelen miestäni, joka lähtee töihin viitenä päivänä viikossa, kahdeksaksi tunniksi pois täältä kotoa tekemään omia, ei niin kevyitä töitään ja silti palaa kotiin hymyssä suin antamaan meille taas osan itsestään.

FEMINISMI

Itse olen ja en ole feministi. En ole siksi, että en tahdo lokeroida itseäni, en varsinkaan tähän nykyään vallitsevaan ajatukseen feministeistä. Feministit ajavat tasa-arvoa, rikkovat normeja ja herättävät keskustelua epätasa-arvoisuuden poistamisesta. Tuntuu kuitenkin, että tänä päivänä termi ”feministi” kuvaa enemmänkin sitä ääripäätä, ”kiihko-feministiä”, jolle on koko elämä saada miehet poljettua alas, suorastaan vihata miehiä ja tehdä heidän turhuudestaan ja merkityksettömyydestään uusi normi. Eivät kaikki, mutta näitäkin löytyy. Lause ”olen feministi” kuulostaa melkein haasteelta, jonka lopputuloksena on joko musta silmä tai vähintäänkin itkupotkuraivarit.
En tykkää siitä, että KAIKKI täytyy survoa johonkin lokeroon tai siitä, että kaikille eri aatteita tai kantoja kannattaville henkilöille pitää olla jokin termi. Joko olet tai et ole feministi, jos et ole niin olet varmasti tosi huono ihminen. No, sitten minä olen. Joko olet tai et ole vegaani, ei ole minkäänlaista välimaastoa. Lokeroinnin sijaan olisi paljon tärkeämpää olla vaan, ja antaa muidenkin olla. Tällä tarkoitan sitä, että lopetetaan se hyvisten ja pahisten erottelu ja aletaan kaikki yhdessä puskea tärkeitä, kaikkia ihmisiä hyödyttäviä asioita, kuten tasa-arvoa, eteenpäin. (Jos se siis kiinnostaa, koska on olemassa myös ihmisiä joille on ihan sama, mitä ympärillä tapahtuu.) Ei polkemalla miesten tai kenenkään asemaa, vaan parantamalla kaikkien ihmisten asemaa sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä riippumatta.
Suomessakin on vielä parannettavaa tasa-arvoisuudessa, mutta meillä ollaan jo todella pitkällä. Joissain vähemmän kehittyneissä maissa vaimo ei saa edes käydä töissä tai puhua muille miehille kuin omalle puolisolleen, vaan hänen on pakko olla kotona, hän ei saa itse tehdä päätöksiä. Suomessa nainen saa päättää, saa päättää jopa sen, tahdotko tehdä lapsia vai et. Olisi ihanaa, kun saisit ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja päättää kuka olet, kenen kanssa olet, haluatko naimisiin vai et ja mitä ajattelet. Jotenkin epätodellista, että vielä 2018 vuonna ihmetellään pariskuntia, jotka eivät halua muuttaa esimerkiksi saman katon alle. Nuoret (ja kaikki muut myös) rikkokaa näitä ikivanhoja normeja! Älkää tehkö mitään toisten painostuksesta tai mielipiteistä riippuen, vaan olkaa juuri sellaisia kuin olette.

 

MUUTAMA SANA TASA-ARVOSTA

Suomalaisen tasa-arvon ongelmista itse olen eniten huolissani näistä: isien asema erotilanteessa, poikien alisuoriutuminen kouluissa sekä naisten ja miesten väliset tuloerot. Koen myös tasa-arvo -ongelmaksi muunsukupuolisten syrjimisen, ihan alkaen tästä termistä ”muunsukupuolinen” ja jälleen kerran tästä lokeroinnista. Toki joitain termejä tässäkin yhteiskunnassa on käytettävä, mutta liika lokerointi johtaa vaan ihmisten erkaantumiseen toisistaan.
Jotkut, erityisesti tällä hetkellä Suomessa asevelvolliset, kokevat asevelvollisuuden olevan räikeä esimerkki miehiä koskevasta epätasa-arvoisuudesta. Ja tämähän on totta, on muodostunut normi siitä, että miehet puolustavat maata ja sitä normia vaalitaan Suomessa miesten asevelvollisuudella. Samalla tavalla on muodostunut normi siitä, että naiset hoitavat kotona lapsia, ja tästä johtuen pääosa perhevapaista kerääntyvät äideille. Minua itseäni ei enää, äidiksi tulon jälkeen, ole kiinnostanut armeijaan meneminen yhtään. Ennen ensimmäistä raskauttani olin menossa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kaksi edellistä virkettä varmaan kertoi teille, kumpi oli prioriteeteissani ensimmäisenä, lapset vai asepalvelus. Ja tämän haluankin tuoda teille esille; minun mielestäni ei ole hyvä elää sellaisessa ”joko kaikki tai ei mitään” -ajattelumallissa. On mahdotonta asettaa asepalvelusta kaikille pakolliseksi ja sitten taas kaikille vapaaehtoinen asepalvelus olisi Suomen Armeijan loppu. Miehet, joiden mielestä naisten tulisi käydä armeija vain siksi, että hekin sen ovat käyneet, eivät ajattele asioita juuri omaa napaansa pidemmälle. Mieheni käyttää näistä miehistä termiä ”vässykkämies”, joka on varsin osuva näiden henkilöiden ajattelumallia kuvaamaan. Enkä nyt aio vedota siihen, että ”eihän miesten tarvitse synnyttää, joten tasoissa ollaan”, (synnyttämistä ja asepalvelusta kun ei voida verrata millään tavalla keskenään), vaan siihen, että eiköhän tässä yhteiskunnassa ole kaikilla sellaisia asioita, joita joidenkin vaan on hoidettava, epistä tai ei. Suuria asioita ei voida ratkaista nostamalla itseään jalustalle tai luomalla tällaista lapsellista vastakkainasettelua. Pakollisen asepalveluksen sijaan kaikille pakolliset kutsunnat lisäisivät tietoutta armeijasta ja asepalveluksesta myös tytöille, joten lisää vapaaehtoisia varmasti myös sinne lähtisi. Ja olisi varmasti paikallaan antaa kaikille hieman lisää arvostusta suorittamistaan tehtävistä yhteiskunnan tai vaikka ”vaan” perheen hyväksi.
Kaikilla on jokin rooli tässä yhteiskunnassa. Oma roolini, jonka itse olen valinnut, on olla äiti. Ja minä rakastan tätä roolia, en vaihtaisi sitä mihinkään. Omat arvoni kun nyt vaan sattuvat pyörimään perheen ympärillä. Jonkun toisen arvot taas ovat muualla, maanpuolustuksessa tai vaikka uranluomisessa. Itse elän mielelläni sellaisessa ”perusmallissa”, normissa, joka meillä on perinteisestä perheestä. Mies käy töissä, minä hoidan lapsia tällä hetkellä kotona. Kokkaan, pyykkään ja siivoan. Ja pidän siitä todella paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tykkäisivät siitä, eikä edes sitä, että mielestäni tämä meille sopivimman ratkaisun pitäisi sopia kaikille. Minua ärsyttää suunnattomasti ne ääriajattelijat joille mikään ei riitä. Kiihkotaan ja paasataan vaan omista aatteista. Olisi paljon parempi, ja nyky-yhteiskuntaan jo jopa sopivampi, jos ihmisten lokeroiminen jätettäisiin vähemmälle ja annettaisiin muiden elää ilman moralisointia ja paasaamista.
Samalla kun vielä muistettaisiin arvostaa toisia joka päivä, niin ei edes tarvittaisi näitä erikoispäiviä muistuttamaan meidän kaikkien tärkeydestä.

LUUKKU 18 || MITÄ LAHJAKSI MIEHELLE?

Käsi ylös, jos lahjojen hankkiminen tuottaa tuskaa. Itse kuulun myös tähän porukkaan enkä millään saa päähäni yhden yhtä sopivaa lahjaa kenellekään, en synttäreinä enkä jouluna. Omien lasten lahjat kyllä on suhteellisen helppo toteuttaa, mutta toisille aikuisille lahjojen ostaminen on kinkkisempää. Yksi hyvä keino puolison lahjaa varten on kuunnella tarkasti, mitä hän puhuu. Sieltä saattaa jossain vaiheessa vuotta tulla ilmi esimerkiksi jokin peli, elektroniikkaostos tai vaate, jonka hän haluaisi ostaa. Sitten vaan listaat loka-marraskuun vaihteeseen omaan kalenteriisi ylös miehen toiveita, ja ta-daa, miehelle mieluinen lahjalista on valmis. Jos nyt siellä vielä panikoit lahjaideoita omalle miehelle, ystävälle, isälle, appiukolle, veljelle tai muulle, niin tässä olisi 8 lahjavinkkiä. A:n joululahja on jo paketissa, ja itseasiassa yksi näistä alla olevan kuvan tuotteista. Tämä lahjaideointi osuikin melkoisen hyvään saumaan, sillä mieheni juhlii syntymäpäiviään tammikuussa, jolloin olisi taas uusi lahjapaniikki päällä.
Kuvat: http://www.verkkokauppa.com, http://www.varusteleka.fi, http://www.prisma.fi, http://www.panssarikolonna.fi, http://www.houseoforganic.fi

1. LAHJAKORTTI VERKKOKAUPPA.COMIIN
Onko miehesi elektroniikkalaitteiden suurkuluttaja, valokuvaaja, uuden puhelimen tarpeessa tai kentien itse tietokonetta rakenteleva sähkösormi? Verkkokauppa.com tarjoaa kaikkea näihin ja paljon muuhun liittyvää tavaraa vertailukelpoiseen hintaan ja oman kokemukseni mukaan myöskin nopealla toimituksella ja megamahtavalla palvelulla (ainakin Pirkkalassa). Olen itse Verkkokauppa.comin vakioasiakas, ja esimerkiksi meidän kaikki tietokoneet, mun edellinen ja nykyinen puhelin sekä kaikki valokuvaustarvikkeet on hankittu sieltä.
2. KENKÄLANKKI
Jos miehesi käyttää esimerkiksi maihareita, saappaita tai muita nahkakenkiä, niin lankkausta varten on hyvä olla tarvikkeita aina varastossa. Esimerkiksi Varustelekasta saatava BW kenkälankki on kehuttu tuote.

3. MR. BEAR FAMILY LAHJAPAKKAUS
Parrakkaat miehet haluavat pitää huolta partansa ulkonäöstä ja hyvinvoinnista, ja tietysti myös ihosta parran alla. A käyttää mm. Mr. Bearin tuotteita, ja ne ovat hyväksi todettuja. Pääasiassa hänellä on ollut käytössä Woodland -tuoksuiset tuotteet, joka miellyttää myös minua. Lahjapakkauksen voi valita myös tuoksussa Wilderness ja Citrus, ja sen voi ostaa esimerkisi House of Organicin verkkokaupasta. Pakkaus sisältää partasaippuan, partavahan, partaöljyn ja viiksivahan, eli kaiken mitä parranhuoltoon tarvitsee. Mr. Bear Familyn tuotteet valmistetaan 100% luonnollisista raaka-aineista!

4. PARRANMUOTOILIJA
Partateemalla jatketaan. Jos miehesi tykkää muotoilla partaasi, tai ylipäätään pitää sitä jotenkin aisoissa, on parranmuotoilija oiva apu sen siistimiseen. Ennen itsetehtyä muotoilua kannattaa käydä parturissa parranmuotoilun ammattilaisen luona siistimässä parta hyvään muotoon ja pyytää samalla pari vinkkiä sen omatoimiseen trimmaukseen.

5. PANSSARIVAUNUAJOTUNTI
Actionia kaipaavan tai muuten vaan syvää rakkautta panssarivaunuja kohtaan tuntevan miehen mieleen on tämä lahja. Panssarikolonna myy sekä yksilö- että ryhmätunteja, joten lähde ihan rohkeasti vaikka itse mukaan tähän elämykseen miehesi kanssa. Tunteja on pääsääntöisesti tarjolla huhtikuusta lokakuuhun.
6. LAHJAKORTTI VARUSTELEKAAN 
Armeijaylijäämää sekä ulkoilutuotteita arvostavan henkilön unelmakauppa. Varusteleka edistää toiminnallaan kiertotaloutta sekä järkevän ostamisen mallia.

7. PELITARVIKKEET
Vieläkö siellä pelataan vanhalla konsolilla? Nyt uutta pleikkaria kehiin jo, hintakaan ei enää ole ihan niin riistävä Playstation 4:lle. Vaikka kuinka itse olenkin sujut pelikonsolien kanssa, niin johdot mua ärsyttää. Ne on rumia ja niitä on joka paikka täynnä. Onneksi nykyään on saatavilla langattomia headsetteja myös pleikkarille. Jos konsolit ja kuulokkeet on jo kunnossa, niin peleistä esimerkiksi Uncharted 4, Gang Beasts tai Worms Battlegrounds ovat hyviä lahjaideoita. 
8. AINEETTOMAT LAHJAT
Kumppani arvostaa varmasti myös aineettomia lahjoja. Järjestä esimerkiksi lapset hoitoon yhdeksi päiväksi ja tehkää miehellesi mieluisia asioita. Lähde hänen kanssaan treeneihin, hänen valitsemaansa elokuvaan tai olkaa vaikka kotona pelaamassa pleikkarilla. Anna hänelle täysi huomiosi.
Huomenna tulossa tämän joulukalenterin viimeinen DIY-lahjavinkki, ja sen jälkeen on lahjahommat paketissa. 

❆   ❆   ❆

Mitä sinä aiot antaa miehellesi joululahjaksi? Ja hei miehet, kolahtiko yksikään näistä lahjaideoista?

LUUKKU 16 || MITÄ TEHTIIN LAPSIVAPAALLA?

Me ei Isännän kanssa kuuluta musiikkimaun suhteen ihan valtavirtaan, ja usein saankin äimistyneitä ilmeitä, kun suhteellisen tavallisen ulkonäköni takaa paljastuukin vanhempaa heavymetallia ja New- sekä industrialmetallia fiilistelevä rokkityttö. Musiikki ei ole välttämättä osana jokaista päivääni, enkä tosiaan mitenkään erityisesti tuo musiikkimakuani ilmi esimerkiksi meikin tai pukeutumisen kautta, mutta keikoilla rakastan käydä ja välillä tulee kausia, kun haluaa vaan täyttää elämänsä musiikilla. Nykyään ei niinkään usein, koska elämän täyttää ne lasten äänet (lue: meteli), enkä siihen päälle kaipaa enää muuta. Tästä johtuen täysin musiikille omistetut tapahtumat (keikat, festarit) ovat itselleni tärkeitä.

Eilen oli Tampereen Pakkahuoneella MetalOrgy -tapahtuma, jonne me sitten miekkosen ja Even kummisedän kanssa suunnattiin. Lapset menivät hoitoon mummupappalaan; pojat yökylään ja Eve keikan ajaksi. Itselleni on edelleen kovin hankalaa olla erossa Eveliinasta useita tunteja, joten yökyläilyä ei sen vuoksi vielä toteutettu. Oli kuitenkin ihan järjettömän ihanaa olla hetki ihan omissa jutuissa, kun tiesi lasten olevan sillä välin parhaassa hoidossa. 
Jos seuraatte mua Instagramissa, niin instastoryn katsoneena tiedättekin mun asukriisistä. Aluksi ajattelin, että farkut ja Kiss-paita, niillä mennään. Sitten aloin miettimään mekkoa, ja toista mekkoa, sitten hame ja paita -yhdistelmää. Lopulta olin kerännyt vaatekaapistani kirjaimellisesti kaikki, oikeasti joka ikisen mustan vaatekappaleen, josta aloin muodostella asukokonaisuuksia pinterestin inspiraatiosivua hyödyntäen. Eve ei valitettavasti approvannut mun laittautumiseen kulunutta aikaa, ja aloin jo vähän stressaamaan koko asua. Päätin kuitenkin paria taktista minuuttia ennen täyttä flippaamista, että ei ole stressin arvoinen asia tämä, ja puin päälleni alunperin itselleni valitseman asun. Näytti hyvältä ja olo oli rento. Meikin tein suurimmaksi osaksi Everyday Mineralsilla ja Lily Lololla.
Lähdettiin ajelemaan Tampereelle puoli kahdeksan aikaan, ja käytiin matkalla viemässä Eve mummupappalaan (pojat menivät jo päivällä). Pakkahuoneella oli jo täysi hulina päällä, kun saavuimme paikalle Ruoskan keikan aikana. Sen jälkeen soittanut Fear Of Domination oli suurin yllättäjä. Olen kuullut heiltä vain muutamia kappaleita, mutta livevedot olivat ainakin ihan huikeita! Isäntä tykkäsi myös, joten kyllä laitetaan levyjä tilaukseen varmasti. FOD:in solisti Shag-U laulaa nykyisin myös Turmion Kätilöissä, ja sopi siihen poppooseen kuin nenä päähän. Kätilöiden kitaristin Bobby Undertakerin tilalla tänään esiintyi Black Light Discipline -yhtyeestä tuttu Joonas Pulkkinen (tai JonAss, kuten Kätilökollegat häntä leikkisästi nimittivät). Turmion Kätilöiden keikkaa seurattiin eturivistä. Rip korvat, mutta oli kyllä sen arvoista. Pakko mainita herrojen puheesta sen verran, että Savon murre se vaan puree, ja näin syntyperäisenä Kuopiolaistyttönä sydäntä lämmittää nähdä tämän savolaislaisbändin menestystä. 
Meillä oli tosi hauska ilta, vaikka vähän jo ehti tulla ikävä lapsiakin. Oli kiva päästä palloilemaan hetkeksi pelkkien aikuisten ympärille, varsinkin, kun kaikilla muillakin oli niin mahtava metallinen energia päällä. MetalOrgy jatkuu tänään lauantaina 16.12. Helsingin Nosturissa, joten nyt äkkiä taristamaan olisiko lippuja vielä jäljellä, jos King Satan, Ruoska, Fear of Domination tai Turmion Kätilöt kiinnostavat!

Mikä asia yhdistää sinua ja omaa kumppaniasi?

LUUKKU 14 || MITÄ ÄITIYS ON OPETTANUT?

Yhteistyössä Mammalandia
Minä olen äitinä vielä varsin noviisi. Tätä hienoa taivalta on takana viisi vuotta, joista viiden kuukauden verran olen ollut äitinä kolmelle lapselle, ja normaaliin elämään kuuluen matkassa on ollut tietysti sekä ylä- että alamäkiä. Minua häiritsee vanhemmuudesta puhuttaessa se äitiyden ylikorostaminen ja kaikki se ”äiti on vauvan tärkein henkilö” ja muu isät syrjään jättävä ajattelu. Sen vuoksi en voinut kirjoittaa tätä postausta keksittyen pelkästään äitiyteen ja äitien ja lasten välisiin suhteisiin, mieheni nimittäin kuuluu olennaisena osana kaikkeen tähän.

1. Äitiys on opettanut puolustamaan minuuttani.

Äitiys on sanana varsin ihana. Siitä tulee mieleen vahva nainen, joka hallitsee kaaoksen kuin kaaoksen, lohdullinen ja pehmeä katse ja lämmin syli. Äitiys voi olla myös loukku, johon nainen saattaa jumiutua tai unohtua. Itselleni äitiys on aina ollut elämäntehtävä, tärkeämpää kuin mikään muu. Vasta nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut oikeastaan elämään äitiysminäni rinnalla myös itsenäni, ja täytyy myöntää, että oman itsekriittisyyteni lisäksi parisuhde on parantunut merkittävästi. Itseni löytäminen uudelleen vaati kriisin sekä itseni kanssa että avioliitossamme, mutta olen ihan perhanan onnellinen, että me käytiin läpi tuo vaikea ajanjakso. Minuuteen kuuluu paljon muutakin kuin äitinä oleminen. Olen yksilö muiden joukossa, jolla on äitiyden ja omien tarpeideni lisäksi velvollisuus huolehtia, ettei mieheni joudu elämään erillisenä objektina ”minun ja lasten rinnalla”. Koko perhe pohjautuu kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen ja mahdolliseen avioliittoon. Parisuhteessa on tärkeää olla ensisijaisesti ehjän minäkuvan omaava (tai sitä kehittävä) yksilö, jotta voisi siirtää aiemmin vanhempiensa kanssa jaetun kiintymyyssuhteen kumppaniinsa. Parisuhde on (useimmiten) ollut olemassa jo ennen lapsia, joten on kohtuutonta kumppania kohtaan siirtää hänet sivuun vain sen vuoksi, että sinulla on nyt myös uusi tehtävänimike, eli äitiys. Ja tässä viittaan nyt läheisyyden ja parisuhteessa kommunikoinnin lisäksi myös parin väliseen intiimiin kanssakäymiseen. Unohtakaa tekosyyt ja selvittäkää, jos sinun on äitinä (tai miksei isänäkin) vaikeaa tehdä enää aloitteita, tai jos suhtautumisesi seksiin on jotenkin muuttunut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Seksuaalisuus kuuluu jokaisen omaan minäkuvaan, joka tottakai muokkautuu elämäntapahtumien myötä. Ei kuitenkaan ole terveellistä kadottaa sitä puolta itsestään ihan kokonaan. 

2. Äitiys on opettanut käsittelemään pohjatonta rakkautta ja muita suuria tunteita.

Se rakkaus, mitä lapsiaan ja lastensä isää kohtaan kokee, on jotain ihan järjetöntä. Se on pelottavaa, ylitsevuotavaa ja ihan sairaan outoa. Se tunne, kun tekisit toisen ihmisen puolesta ihan mitä vaan, antaisit vaikka oman henkesi, luo myös ristiriitaisia ajatuksia. Kun yksi lapsista on uittamassa pehmolelua vessanpöntössä sillä välin kun toinen pirtää permanenttitussilla joulupukkia eteisen kaapinoveen, et oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. Usein itse tällaisissa tilanteissa etsin kameran ja taltioin nämä hauskat tilanteet muistiin itselleni. Joskus huonosti nukutun viikon jälkeen unohtuu näihin tilanteisiin usein liittyvä koomisuus, ja sen sijaan omat desibelit nousevat liikaa. Jälkikäteen kaduttaa, koska eihän lapset lähtökohtaisesti tarkoita mitään pahaa. Rakkauden näyttäminen lapsille onkin rajojen asettamisen ja avoimen sylin tarjoamisen lisäksi myös anteeksi pyytämistä ja omienkin virheidensä myöntämistä. Äidinrakkaus on mielestäni hieman väärä sana kuvailemaan tätä tunnetta, koska isät tuntevat lapsiaan kohtaan yhtä vahvasti. Isien rakkaus vaan saatta olla hieman eri muodossa, koska heitä eivät ohjaile esimerkiksi imetyksen onnistumiseen vaadittavat hormonit. Isien tapa osoittaa rakkautta lapsilleen on usein myös sellaista käytännöllisempää ja toiminnallisempaa, ja enemmän sitä läsnäoloa. Aivan ihanaa vanhempainrakkautta siis, oli sitten isi tai äiti. Rakkauden lisäksi myös pelko rakkaan ihmisen puolesta on saanut ihan uuden merkityksen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin myös sanoa, että pelon ja rakkauden yhdistäminen todellakin lisää ahdistuneisuutta, mutta onneksi äitiyden luoma itsevarmuus palauttaa ajatusmyrskyn nopeasti takaisin maan päälle.

3. Äitiys on opettanut ajanhallintaa.

Voi hyvänen aika, että tätä on saanut opetella! Ennen lapsia olin ajan suhteen tosi tarkka. Koulusta ja töistä myöhästyminen oli maailmanloppu, ja usein olinkin mieluummin liian aikaisin paikalla. Yhden lapsen kanssa lähteminen on jo sen verran hitaampaa, että lähtöön saa varata aikaa sellaisen vartin lisää. Kolmen lapsen kanssa, joista yksi on imeväisikäinen, lähtöön saa varata helposti tunnin ylimääräistä aikaa. Tämä on ollut mulle varsin haastavaa, ja myöhästelyjä sattuu silloin tällöin. Hauskaa kuitenkin on se, että nykyään myöhästyminen ei automaattisesti saa minua paniikkitilaan. Myös blogijuttujen aikatauluttaminen on ollut, ja on edelleen, varsinaista tasapainoilua, mutta kehityn siinäkin koko ajan. Mitään tiettyä rutiinia tai rytmiä en pysty tai halua vielä luoda blogille, koska Evellä on ihan omat aikataulunsa. Hyvin olen kuitenkin saanut sisältöä aikaiseksi (useimmiten aamuyöt ovat hyötykäytössä), ja olen aika varma siitä, että Even kasvaessa sisällöstä tulee yhä laadukkaampaa. Nyt on välillä sellaisia päiviä, ettei ajatus vaan yksinkertaisesti pysy kasassa koko koneellaoloaikaa. Myös valokuvaamisen ajoittaminen pimeän Suomen aikatauluun sopivaksi on melkoinen operaatio, mutta hei, kyllä se kevät sieltä joskus tulee. Tai sitä ennen ainakin mun kuvausvalot, jotka A mulle tilasi joululahjaksi kyllästyttyään mun valokyttäykseen, heh. 

4. Äitiys on opettanut sukupuoliroolien tulkintaa ja muodostumista.

Tämä on täysin minun oma kokemukseni asiasta, mutta mua ihmetytti ennen lapsia ihan älyttömästi, miksi ihmiset riitelevät kotitöistä. Sen kun jakais ne puoliks vaan, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt ymmärrän näitä ihmisiä paljon paremmin, mutta itse en kyllä voi samaistua niiden kotiäitien kantaan, joiden mielestä miehen pitäisi automaattisesti työpäivän jälkeen jakaa kotityötkin puoliksi. Uskokaa pois, tiedän ettei lasten kanssa kotona oleminen ole mitään leppoisinta puuhaa, mutta mulle ainakin on tosi iso juttu se, että se ylipäätään on mahdollista. Olenkin sukupuolirooleihin liittyen melko konservatiivinen. Tai oikeastaan sillä ei ole sukupuolen kanssa edes mitään merkitystä. Oli siellä kotona sitten mies tai nainen, niin mun mielestä kotona oleva saa olla päävastuussa kodinhoidosta, ellei tietysti tämä työssäkäyvä osapuoli ehdottomasti halua ottaa kontolleen sitäkin. Meillä isäntä tekee töissä täyttä työpäivää, ja ylitöitäkin riittää. Miksi haluaisin ensinnäkään viedä häneltä mahdollisuuden rentoutumiseen työpäivän jälkeen? Mulle kotona oleminen lasten kanssa kuitenkin on enemmän ilo kuin stressinaihe, ja haluan kodin olevan myös miehelleni se paikka, jossa saa vaan olla ja ladata akkuja mahdollisimman paljon. Täällähän minä joka tapauksessa palloilen päivästä toiseen, joten miksei ne tiskit ja pyykit menisi siinä samassa. Toiseksi mulle on tosi tärkeää, että myös A saa viettää kotona ollessaan kiireetöntä aikaa lasten kanssa. Leikkiä tai pelata poikien kanssa ja sylitellä ja naurattaa Eveliinaa. Meillä myöskään A ei pidä kotitöiden roolijakoa sukupuoliriippuvaisena, ja hoitaa osansa kotitöistä jopa kerskailun arvoisesti.

5. Äitiys on opettanut minua arvostamaan ihan jokaista päivää.

Nyt mennään sille romantisoidun vanhemmuuden linjalle, mutta totta se on kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Lapset kasvaa NIIN äkkiä ja aika kuluu NIIN nopeasti, kun näitä tepsuttelijoita tässä pörrää ympärillä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Juuri tämä päivä voi olla lapsesi kannalta sellainen, jonka hän tulee muistamaan vielä vuosikymmenien päästä. Tänään hän saattaa nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa joulupukin tai hän saattaa oppia jonkin uuden taidon. Lapset ovat tehneet mun elämästä paljon merkityksekkäämpää kuin koskaan ennen. Tottakai avioliitto jo itsessän toi elämään ihan uudenlaisen merkityksen, mutta lasten myötä se merkitys syvenee entisestään.
❤    ❤    ❤
Vanhemmuus opettaa tosi paljon asioita elämästä, ja omasta itsestäänkin saattaa paljastua ominaisuuksia, joista ei koskaan tiennytkään. Haluaisin tähän loppuun vielä muistuttaa teitä kaikkia vanhempia, olit sitten isi tai äiti, biologinen tai adoptiovanhempi: muista, että kaikkine haasteineen ja onnenhetkineen vanhemmuus koostuu pienistä jutuista pitkin päivää. Muista, että lapset ovat pieniä vain hetken, joten nauti vauvavuodesta, ota ilo irti leikki-ikäisten kanssa, rohkaise koululaistasi olemaan juuri oma itsensä ja haasta ja opeta teinejäsi kasvamaan itsevarmoiksi ja elämää arvostaviksi nuoriksi aikuisiksi.

LUUKKU 7: MEIDÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Nyt sitä on sitten hypätty Suomen toiselle vuosisadalle. Käsi ylös, kuka katsoi eilen Linnan juhlat kokonaan? Minä ainakin katsoin, niinkuin joka vuosi. Olin ajatellut, että aloittaisin valmistelut meidän itsenäisyyspäivää varten aikaisin aamulla. Tein kuitenkin sen ratkaisevan virheen, että herättyäni puoli seitsemältä Even itkuun, menin vielä takaisin sänkyyn makaamaan. Pojat herättivätkin sitten vasta lähempänä kymmentä, hupsis. Oltiin sovittu anopin kanssa, että pojat lähtisivät yhdentoista jälkeen katsomaan papan seppeleenlaskua sankarihaudoille, joten vähän tuli hoppu saada hommat pyörähtämään käyntiin. Muutaman paniikkipuhalluksen jälkeen kyllä sain porukan ylös ja ulos ajoissa, eikä kenelläkään loppujen lopuksi edes ollut kiire minnekään, haha!

Even aamupesujen jälkeen annoin pojille aamupalaa ja samalla aloin valmistelemaan päiväruokaa. Perheen sekasyöjille itsenäisyyspäivän aterialla oli tarjolla sisäfilettä, perunamuussia ja salaattia, ja kasvisvaihtoehtona täysjyväpastasalaattia pestolla ja fetajuustolla. Lisäksi oli viikunoita, maa-artisokkia ja karjalanpiirakoita. Me saatiinkin syödä pitkästä aikaa isännän kanssa ihan rauhassa kahdestaan, kun pojat olivat vielä isovanhempien mukana ja Eve nukkui pitkiä päikkäreitä. Se oli kiva, koska A oli itsenäisyyspäivänä iltavuorossa töissä, niin saatiin hetki aikaa löhöillä sohvallakin ennen sitä. Mummu ja pappa toivat pojat kotiin puoli yhden aikaan ja hetki sen jälkeen A lähti töihin. Pojat söivät lounaan ja sen jälkeen menivät yllättäen ilman yhtään vastaväitteitä päiväunille. Poikien nukkuessa meille tuli mun kaksi kaveria lapsineen. Leivottiin joulutorttuja, laittauduttiin vähän ja laitettiin pöytä nätiksi. Antti heräsi kolmen aikaan, ja hän ryhtyi sitten kahden vanhemman kaverinsa kanssa piparinleivontapuuhiin. Juotiin kahvit ja juteltiin kaikkien kuulumiset läpi oikein pohjamutia myöten. Eetua kävin herättelemässä neljän jälkeen, kun hänelle tuntui uni taas maistuvan.

Ennen itsenäisyyspäivän vastaanoton alkamista otin vielä kavereiden lapsista joulukorttikuvat, käytiin porukalla ulkona väsäämässä lumiukko ja viikattiin pyykkejä (jep, äidit..) Ja tottakai leikittiin oktonautteja ja ihasteltiin vuoronperään toistemme vauvoja ja isompien lasten kehitystä. Kuudelta syötiin vielä lounaalta jäänyttä salaattia ja keräännyttiin sitten koko konkkaronkka olohuoneeseen telkkarin ääreen. Pojatkin katselivat yllättävän tarkkaavaisesti vastaanottoa, mutta vähitellen lapsikatras siirtyi leikkihuoneeseen mielenkiintoisempien legoleikkien pariin. Linnan juhliin tuli jälleen kerran toinen toistaan upeammin pukeutuneita ihmisiä. Itse seurailin eniten Maiju Voutilaisen ja muiden eri maakunnista valittujen nuorten iltaa linnassa. 

Kaverit lähtivät kotiin puoli yhdeksän aikaan, ja sen jälkeen laitoin pojatkin iltapalan ja iltapesujen kautta nukkumaan. Eve on nukkunut entistä levottomammin toissapäiväisen neuvolakäynnin jälkeen, koska rokotuskohdat ovat olleet arat. Hän on vaatinut erityisesti iltaisin nyt enemmän syliä, joten otettiin ihan iisisti nukkumaanmenon kanssa ja luettiin useampi iltasatu putkeen. Pojat olivatkin yllättävän väsyneitä päikkäreistä huolimatta ja nukahtivat nopeasti. A tuli kotiin yhdeksän jälkeen, ja katsottiin vielä linnanjuhlien loppua ja jatkot yhdessä. Itsenäisyyspäivästä tuli siis juuri sellainen kuin olin toivonutkin kiireisestä aamusta huolimatta. Tärkeitä ihmisiä, naurua ja rakkautta.