Tehtävälista loppuvuodelle 2018

2018-09-26-15-22-58-077.jpg

Havahduin tässä eräänä iltana tutkimaan keittiön seinällämme roikkuvaa kalenteria hieman tarkemmin. Mitä ihmettä, on jo syyskuun loppu! Olin järkyttynyt monestakin eri syystä; ensinnäkin meiltä on unohtunut Eetun 4-vuotiaan neuvolääkärikäynti ihan kokonaan, se olisi ollut jo pari viikkoa sitten. Hupsista. Sen lisäksi tajusin, että Antin 6-v synttärit lähestyvät aivan liian kovalla vauhdilla, eikä kaverisynttäreiden kutsujakaan ole vielä lähetetty. Ne onneksi pidetään vasta varsinaisen syntymäpäivän jälkeen lauantaina, ja sukulaissynttärit taas oikeaa päivää edeltävänä sunnuntaina, eli neljän (!) yön päästä. Onnea sukulaisten ja minun osaltani tällä kertaa on se, että juhlat on sovittu järjestettäväksi paikallisen kahvilan tiloissa.

Aika on käsite, joka on saanut eskarin ja kerhon myötä ihan uudenlaisen merkityksen; sitä ei ole. Tai on, mutta sen hyödyllisesti käyttäminen on minulle vieläkin vähän mysteeri. Aamupäivät maanantaista keskiviikkoon menevät edestakaisin kulkiessa, kun Antti menee yhdeksään, Eetu kahteentoista, Antti pääsee yhdeltä ja Eetu kolmelta. Se lisäksi A:n työvuorot vaihtelevat kolmessa vuorossa, eli aamuvuoroissa hoidan aamupäivät yksin, ja yövuoroissa ainakin viemiset. Eikä se siis haittaa yhtään, mutta jos sattuukin olemaan Eveliinan kiukkupäivä tai yksikin lapsista sairaana, niin välillä mietin, että kuinkas tämä homma nyt hoidetaan. Olen kyllä salaa äärimmäisen onnellinen auton ostosta, vaikkei sillä tuollaisten lyhyiden (oikeasti, 750m-1km) matkojen ajelu ole todellakaan ekologista. Välillä on turvauduttava siihen kuitenkin, esimerkiksi juurikin, jos joku lapsista on kipeänä.

P9260169.jpg

P9260191.jpg

Aloin ajankulun aiheuttamalta järkytykseltä toivuttuani pohtimaan, kuinka saisin tästä loppuvuodesta enemmän irti. Aiemmin jo kirjoittelin, että voisin ottaa hyötykäyttöön sen ajan, kun Antti ja Eetu ovat yhtä aikaa poissa kotoa eli klo. 12-13 välisen ajan, mutta aika pian tajusin, ettei siitä käyttöön jää kuin noin puolisen tuntia, jos sitäkään. Näin ollen mieluummin röhnötän sen puoli tuntia puolikuolleena sohvalla tai käytän koiran lenkillä, kuin että yrittäisin saada siitä ajasta yhtään enempää irti. Aamupäivät ja illat lasten mentyä nukkumaan ovat sitä aikaa, kun luovuuteni on parhaimmillaan, joten ainoa keino on antaa mahdollisuuksien mukaan aamut miehen käsiin (eli joka kolmas viikko hänen ollessaan iltavuorossa) ja tehdä osa hommista illalla. Lapset onneksi väsyvät nopeasti päivän touhujen jäljiltä, ja nukkumaanmenoaika on hieman aikaistunut kesään verrattuna. Kiitos tästä suuresti kerhon ja eskarin työntekijöille! Koska arki on vähän tällaista aivosumua, en luultavasti tule tavoittelemaan tai edes ehdi haaveilemaan mistään erityisestä ilman erillisiä toimenpiteitä. Tämän vuoksi kirjoitin ylös listan asioista, joita haluan vielä tämän vuoden puolella tehdä, ja pyrin toteuttamaan listan kohdat parhaani mukaan vuoden loppuun mennessä.

Kirjoita vähintään 30 postausta vuoden loppuun mennessä. Haluan pitää kiinni säännöllisestä postaustahdista, sillä kirjoittaminen on valokuvaamisen ohella minulle ainoa luova harrastus. Haluan pitää kiinni siitä, että teen myös itseäni kiinnostavia ja inspiroivia asioita, en keskitä ihan kaikkea energiaani lapsiin ja perhe-elämään.

Löydä ihana ekologisista materiaaleista valmistettu toppatakki. Minulla ei ole toppatakkia, sillä edellinen 6 vuotta vanha takkini lensi roskikseen viime keväänä. Takki palveli minua todella hyvin, ja sen kunnosta kyllä huomasi, että käytetty sitä olikin. Neppareista oli jäljellä enää pari hassua, vyötärönauha oli ihan rispaantunut ja vetoketju oli ollut rikki jo vuoden (kyllä, käytin takkia silti). Ulkonäöltäänkin takki oli jo ihan kulahtanut, eikä hupun keinokarva ilmeisesti tykännyt siitä, kun joutui vangossa muun pyykin mukana pesukoneeseen. Voitte varmaan kuvitella. Siksi olisi ajankohtaista löytää uusi toppatakki ennen, kuin mittari lähestyy -10 astetta. Jos teillä on jotain vinkkejä kestävän kehityksen ja eettisten arvojen mukaan valmistetuista talvitakeista, niin otan kaikki vinkit avosylin vastaan!

Vie puhelin korjaukseen. Puhelimen näytön yläkulmassa on pieni särö, joka pitäisi korjata. Puhelimella on Gigantin tuoteturva, joten korjaaminen ei maksaisi minulle mitään, olen vaan todella laiska hoitamaan tällaisia asioita. Myös vanhan Nikon1 kamerani näytön korjaamisesta pitäisi kysyä vakuutusyhtiöltä. Eve pudotti kameran huomaamattani kivilattialle, ja näyttö meni tuhannen pirstaleiksi.

Haluan käydä kahvilassa yksin, ilman lapsia. Tarvitseeko sanoa enempää?

P9260133.jpg

P9260182.jpg

Miehen kanssa olisi ihanaa päästä vielä ainakin kerran, parhaassa tapauksessa kaksi kertaa treffeille tämän vuoden puolella. Edellisen kerran olimme ”kahden” Tampereella Saarihelvetti -nimisillä metallifestareilla, ja sitä edellisen kerran hääpäivänä maaliskuussa, kun kävimme elokuvissa ja ulkona syömässä. Deittailu on siis hieman jäänyt, mutta onneksi arjessakin pystyy pitämään sitä perään kuulutettua kipinää yllä pienillä teoilla, kosketuksilla ja sanoilla.

Vastaa edes yhteen tapahtumakutsuun myöntävästi. Olen kieltäytynyt oikeastaan järjestelmällisesti kaikista tapahtuma- ja juhlakutsuista, mitä olen saanut blogiin tai muuhun liittyen kevään jälkeen. Kävin silloin IBA -tapahtumassa, ja valitettavasti päädyin sinne loppujen lopuksi ilman seuralaista. Ahdistuneisuushäiriöinen Heidi ei nauttinut tilanteesta yhtään, mutta onneksi juttuseuraa (tai ainakin porukka, jonka kanssa seistä) löytyi muutamista ihanista bloggaajista. Pieni trauma kyllä jäi siitä, kuinka yksinäiseksi pystyi itsensä tuntemaan, vaikka ympärillä oli kymmeniä muita ihmisiä.

Uskalla ottaa asukuvia. Mulle asukuvien, tai ihan muutenkin julkisella paikalla ulkona kuvien ottaminen on aika vaikeaa. Ajattelen ihan liikaa, että mitähän nuokin ohikulkijat nyt mahtavat ajatella, kun me tässä kuvaillaan, vaikka luultavasti tuntemattomat eivät puolen minuutin jälkeen enää edes muista nähneensä mitään.

Tee valokuvausmatka pohjoiseen. Tämän toteutuminen olisi aivan sanoinkuvailemattoman upeaa. Kuvitelkaa Lapin luonto syysruskassa tai pienen pakkasen kuuraamana? Auringon hidas nousu Lapin puiden ylle tai lasku tuntureiden taakse. Aika hauskaa, että toiset haluavat reissuun etelän lämpöön hankkimaan melanoomaa ja toiset hytisemään pohjoiseen pelkkien kauniiden kuvien toivossa? Niin me ollaan kaikki erilaisia.

Tässä olisi nyt muutaman kohdan lista asioista, joita tavoittelen vielä loppuvuodelle. Mikään näistä ei ole ylivoimainen tai mahdotonta toteuttaa, mutta osa niistä kyllä vaatii oikeasti sitä oman ajan ja tilan ottamista, joka perheenäidille ei aina tapahdu sormia napauttamalla. Kaiken tämän taustalla kai onkin halu päästä pikkuhiljaa takaisin omien juttujenkin pariin, ja olla myös itselleni tavoitettavissa. Ihminen on kuitenkin yksilö, ei kukaan muutu äidiksi tai isäksi tultuaan miksikään kyborgiksi, joka voi seuraavat 18+ vuotta elää täysin toisten ehdoilla. Vai muuttuuko?

Suukkoja,

Heidi

Mainokset

EI MIKÄÄN PRINSESSA

Yhteistyössä By Pinja ja Perhekupla

Ei prinsessa, mutta pikkuinen lady silti. Kirjoittelin noin vuosi sitten By Pinjan kanssa yhteistyönä saamastani imetyskorusta. Tuolloin tiesimme jo saavamme pienen tyttären, ja halusin ehdottomasti hänelle ikioman korun By Pinjan lastenkorujen valikoimasta. Nyt minulle tarjoutui tilaisuus tehdä ihanan Pinjan kanssa jälleen yhteistyötä, ja ilman muuta haluan kertoa enemmän teillekin By Pinjasta ja Even ihka ensimmäisestä kaulakorusta.

By Pinja on kotimainen silikonisia imetys- ja lastenkoruja valmistava brändi. Nykyään Pinja on laajentanut myös muodin pariin, ja hänen mallistoistaan löytyy aivan upeita imetysystävällisiä vaatteita. Yrityksen perustaja ja omistaja Pinja on luovan ja inspiroivan uranaisen lisäksi myös äiti, ja hänen omasta kokemuksestaan imetyskorujen tarinakin sai alkunsa. Imetyskorujen tarkoituksena on pitää pienet sormet kiireisinä imetyksen ajan, jotta äiti välttyisi niiltä pieniltä nipistelyiltä ja huiksista vetämiseltä. Olen nyt imettänyt 7,5 kuukautta Eveliinaa, ja hän on käytännössä kasvanut siihen, että imetyskoru on aina käsien ulottuvilla. Öisin imettäessä en tietenkään korua käytä, ja silloin saankin tuntea nahoissani ne pienet pistokset, auts. 

By Pinjan kaikki korut valmistetaan käsitöinä Suomessa, ja ne ovat BPA ja PVC vapaita, ftalaatittomia, lyijyttömiä, kadmiumittomia ja hajuttomia, ja ne on helppoa puhdistaa lämpimällä vedellä huuhtelemalla. Korut ovat siis kaikin puolin myrkyttömiä ja lapsiystävällisiä. Lastenkoruissa on kolme helmeä ja ne on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille. Sain tosiaan valita hänen mallistoistaan vapaavalintaisen korun, ja valitsin Evelle Kids By Pinja -mallistosta korun Grey Pastels väreissä. Koru sopii juuri täydellisesti meidän pikkuneidille; siinä on vähän hempeää vaaleanpunaista, raikasta turkoosia ja särmikästä harmaata. Eve saa vielä odottaa korun käyttöä muutaman vuoden, mutta esimerkiksi kuvatessa ja valvotusti kutisevien ikenien rauhoittamiseen koru on aivan omiaan jo nyt. Minulla on itselläni käytössä Autumn ja Smart Pink -korut, jotka sopii oikein ihanasti yhteen tämän Even korun kanssa. Voidaan sitten muutaman vuoden päästä samistella oikein huolella.

Even ensireaktio koruun oli (mikäs muukaan kuin) valtava koko kasvojen levyinen hymy. Korusta tuli Evelle heti tosi tärkeä, koska hän on koko elämänsä nähnyt rinnalla ollessaan vastaavanlaisen, ja luulenkin hänen yhdistävän korun edelleenkin imetykseen. Me ei liiaksi haluta luoda Eveliinalle sellaista ”pikkuprinsessa” kuplaa ympärille, mutta ripaus vaaleanpunaista tähän miesvaltaiseen perheeseen ei ole yhtään pahitteeksi. Eve ilahtui tästä yhteistyöstä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, ja koru varmasti muistuttaa meitä vanhempiakin tulevaisuudessa tästä ajanjaksosta; Eve on oppinut nyt ihan muutamassa päivässä konttaamaan ja nousemaan istumaan ja seisomaan tukea vasten ihan itse.

Me halutaan By Pinjan kanssa ilahduttaa myös teitä lukijoita. Koodilla HEIDI20 saatte 20% alennuksen valitsemastanne tuotteesta By Pinjan verkkokaupasta! 


♥   ♥   ♥




Seuraa myös meitä instassa nimellä @heidii.susanna

VUOSI 2017

Aivan upeaa vuoden viimeistä päivää teille kaikille! Enää muutama tunti vuoden vaihtumiseen. Vuonna 2017 olen saanut kokea todella paljon. Olen tehnyt, kokenut ja sanonut asioita, joita en olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Olen saanut tänä vuonna monia uusia rakkaita lukijoita, ja te olette mulle yksi suurimmista syistä, miksi avaan tietokoneen. Tämä on edelleen itselleni todella rakas päiväkirja, joka on antanut, ja toivottavasti tulevaisuudessakin antaa monelle pohjan, mihin samaistua. Haluan kiittää jokaista teistä. Kiitos sähköposti- ja yksityisviesteistä, instagram- ja blogikommenteista, ja siitä, että olette siellä. Yksityiselämässä olen tänä vuonna saanut uusia ystäviä, oppinut viimein oikeasti rakastamaan itseäni ja saanut upean tyttären. Vuosi 2017 oli myös ikävistä ja surullisista asioita huolimatta yksi parhaista vuosista koskaan. Olen kokenut myös ylpeyttä työllistyneistä ja opiskelupaikan saaneista ystävistäni ja saanut aivan täydellisen kummitytön. ❤ 


Alkuvuosi ja kevät toivat uusia tuulia blogiin ja työssä jaksamiseen

Tammikuu oli melkoinen muutosten kuukausi. Edellisen vuoden bloggailin melko satunnaisesti, ja tammikuussa palasin bloggaamaan niin sanotusti täysipäiväisesti. Pääsin mukaan Mammalandian blogiyhteisöön ja olin päässyt turvallisille raskausviikoille. Aloin pahoinvoinnin lisäksi käydä läpi ihan mielettömiä migreenikohtauksia, jotka kestivät vaihdellen jopa 24-48 tuntia. Tammikuussa vaihdoin myös blogin bannerin tähän nykyiseen. Olin pikkuhiljaa siirtynyt yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ja aloin korvaamaan enemmän maitotuotteita kasvivaihtoehdoilla. Söin edelleen satunnaisesti kalaa ja kananamunia. Tammikuussa meidän perhe sairasti Noroviruksen, jonka en todellakaan toivo uusiutuvan ensi vuonna.

Helmi- maalis- ja huhtikuussa kävin useita kertoja Helsingissä ja Espoossa erilaisissa blogitapahtumissa, Karma Shopin Showroomilla, lapsi- ja kevätmessuilla ja valokuvaamassa, sekä Salossa Murenan bloggaaja-illassa. Perheen kanssa nautittiin valon lisääntymisestä ja ulkoiltiin paljon. Huhtikuussa meidän Eetu täytti kolme, ja saatiin myös kuulla vauvan sukupuoli. Raskauden osalta nämä kevätkuukaudet olivat varmaan vaikeimmat migreenin, supistusten ja liitoskipujen kannalta. Ne aiheuttivat myös unettomuutta, ja saatoin työpäivinäkin, ennen huhtikuussa alkanutta pitkää sairaslomaani, nukkua vain tunnin tai pari yössä. Huhtikuulta jäi mieleen myös meidät yllättänyt räntäsade, kun olimme puhaltamassa saippuakuplia! 
Toukokuussa jouduin osastolle kohdunkaulan kypsymisen aiheuttaman ennenaikaisen synnytysriskin vuoksi, ja siitä johtuen pyyhin koko kalenterini tyhäksi muutamaksi viikoksi eteenpäin. Muutenkin otettiin ihan rauhallisesti loppukevät. Migreenikohtaukset alkoivat tässä kohtaa hellittää.

Kesällä elettiin vauvakuplassa, suunniteltiin nimiäisiä ja käytiin pienillä reissuilla.

Kesän huippukohtia olivat Särkänniemivierailut ja tottakai Even syntymä. Kunnostettiin myös takapihaa vähän nätimmäksi ja laitettiin Even tavarat meidän huoneeseen lopullisille paikoilleen ennen kesäkuun loppua. Heinäkuussa olin ensimmäistä kertaa yksin kolmen lapsen kanssa viisi yötä, ja kävimme Mikkelissä reissussa. Elokuussa aloitin FeelMama -valmennuksen ja juhlimme Even nimiäisiä. Muistelin myös  vuoden 2016 kesän keskenmenoa, ja nyt on vihdoin alkanut aika kultaamaan sitäkin muistoa. Ihan joka kerta ei enää itketä ja väännä vatsaa, kun mietin meidän pientä syntymätöntä vauvaa.

Syksy ja loppuvuosi antoi meille paremman avioliiton ja uutta sisältöä blogiin.

Alkusyksystä me käytiin miehen kanssa läpi aika massiivinen kriisi, josta lopulta selvittin vahvempina ja uudelleen entistä enemmän rakastuneina. Vaikka tuli sanottua puolin ja toisin asioita, joita ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan sanovansa, ja vaikka sen olisi voinut hoitaa paljon, paljon siistimmin, niin me opittiin kuitenkin puhumaan. Hassua, kuinka voikaan viiden avioliittovuoden jälkeen tuntea vielä, että nyt elääkin ihan uudessa, paljon onnellisemmassa tilassa, jollaisesta ei aiemmin ollut edes tietoinen. Syksy ja nyt loppuvuosi onkin ollut meille pariskuntana sellaista uuden oppimisen aikaa, ja me ollaan keskusteltu asioista varmaan enemmän kuin koko liittomme aikana yhteensä. ❤ 


Syyskuussa käytiin koko perheen voimin mökillä, koska jokakesäinen mökkireissu oli jäänyt vauvahumuisen elämän vuoksi toissijaiseksi. Lokakuussa Eve oppi kääntymään vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen, ja aloitti hirmuisen rullailun ympäri olohuonetta. Antti täytti viisi vuotta, ja sai minut tajuamaan, että hän menee oikeasti vuoden päästä jo esikouluun, KÄÄK. Niin iso poika, äidin rakas. Käytiin todella paljon ulkona lasten kanssa, ja alettiin Eetun kanssa tekemään kielitemppuja. Hän on ottanut hienosti käyttöön puuttuvia konsonantteja, kuten d, ja nyt kovasti harjoitellaan s:n käyttöä. Lokakuussa myös leivoin tosi paljon, ja aloin suunnitella blogin joulukalenteria. 
Marraskuussa toin blogiini mukaan ensimmäistä kertaa vegaaniseen kosmetiikkaan liittyviä teemoja, kun siirryin tavallisista markettituotteista cruelty-free -tuotteisiin. Juhlittiin isänpäivää ja käytiin A:n kanssa Sami Hedbergin keikalla. Joulukuun pidin blogissa joulukalenteria, ja olen tosi iloinen, että ihan joka päivä sain luukun ilmestymään. Kirjoitin myös ensimmäisen postaukseni Valkeakosken Sanomien Nukkekoti -nimiseen blogiini, ja kävimme A:n kanssa pitkästä aikaa keikalla. Joulukuu toi minulle nelisenkymmentä uutta seuraajaa Instagram -tililleni, ja huomasin olevani Rantapallossa listattuma Suomen parhaat blogit -listalla Top kymmenen joukkoon perhe -kategoriassa. Olen tästä tosi fiiliksissä, varsinkin, kun rankka syksy verotti postaustahtia ja tekstien sisältöä todella paljon. 
Kiitos kaikille tästä vuodesta. Toivon teille kaikille upeaa vuotta 2018 ja samanlaista onnea, jossa itse tällä hetkellä elän. Juhlikaa kunnolla, ja palataan asiaan taas ensi vuonna.
❖   ❖   ❖
HAUSKAA UUTTA VUOTTA!