VUOSI 2017

Aivan upeaa vuoden viimeistä päivää teille kaikille! Enää muutama tunti vuoden vaihtumiseen. Vuonna 2017 olen saanut kokea todella paljon. Olen tehnyt, kokenut ja sanonut asioita, joita en olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Olen saanut tänä vuonna monia uusia rakkaita lukijoita, ja te olette mulle yksi suurimmista syistä, miksi avaan tietokoneen. Tämä on edelleen itselleni todella rakas päiväkirja, joka on antanut, ja toivottavasti tulevaisuudessakin antaa monelle pohjan, mihin samaistua. Haluan kiittää jokaista teistä. Kiitos sähköposti- ja yksityisviesteistä, instagram- ja blogikommenteista, ja siitä, että olette siellä. Yksityiselämässä olen tänä vuonna saanut uusia ystäviä, oppinut viimein oikeasti rakastamaan itseäni ja saanut upean tyttären. Vuosi 2017 oli myös ikävistä ja surullisista asioita huolimatta yksi parhaista vuosista koskaan. Olen kokenut myös ylpeyttä työllistyneistä ja opiskelupaikan saaneista ystävistäni ja saanut aivan täydellisen kummitytön. ❤ 


Alkuvuosi ja kevät toivat uusia tuulia blogiin ja työssä jaksamiseen

Tammikuu oli melkoinen muutosten kuukausi. Edellisen vuoden bloggailin melko satunnaisesti, ja tammikuussa palasin bloggaamaan niin sanotusti täysipäiväisesti. Pääsin mukaan Mammalandian blogiyhteisöön ja olin päässyt turvallisille raskausviikoille. Aloin pahoinvoinnin lisäksi käydä läpi ihan mielettömiä migreenikohtauksia, jotka kestivät vaihdellen jopa 24-48 tuntia. Tammikuussa vaihdoin myös blogin bannerin tähän nykyiseen. Olin pikkuhiljaa siirtynyt yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ja aloin korvaamaan enemmän maitotuotteita kasvivaihtoehdoilla. Söin edelleen satunnaisesti kalaa ja kananamunia. Tammikuussa meidän perhe sairasti Noroviruksen, jonka en todellakaan toivo uusiutuvan ensi vuonna.

Helmi- maalis- ja huhtikuussa kävin useita kertoja Helsingissä ja Espoossa erilaisissa blogitapahtumissa, Karma Shopin Showroomilla, lapsi- ja kevätmessuilla ja valokuvaamassa, sekä Salossa Murenan bloggaaja-illassa. Perheen kanssa nautittiin valon lisääntymisestä ja ulkoiltiin paljon. Huhtikuussa meidän Eetu täytti kolme, ja saatiin myös kuulla vauvan sukupuoli. Raskauden osalta nämä kevätkuukaudet olivat varmaan vaikeimmat migreenin, supistusten ja liitoskipujen kannalta. Ne aiheuttivat myös unettomuutta, ja saatoin työpäivinäkin, ennen huhtikuussa alkanutta pitkää sairaslomaani, nukkua vain tunnin tai pari yössä. Huhtikuulta jäi mieleen myös meidät yllättänyt räntäsade, kun olimme puhaltamassa saippuakuplia! 
Toukokuussa jouduin osastolle kohdunkaulan kypsymisen aiheuttaman ennenaikaisen synnytysriskin vuoksi, ja siitä johtuen pyyhin koko kalenterini tyhäksi muutamaksi viikoksi eteenpäin. Muutenkin otettiin ihan rauhallisesti loppukevät. Migreenikohtaukset alkoivat tässä kohtaa hellittää.

Kesällä elettiin vauvakuplassa, suunniteltiin nimiäisiä ja käytiin pienillä reissuilla.

Kesän huippukohtia olivat Särkänniemivierailut ja tottakai Even syntymä. Kunnostettiin myös takapihaa vähän nätimmäksi ja laitettiin Even tavarat meidän huoneeseen lopullisille paikoilleen ennen kesäkuun loppua. Heinäkuussa olin ensimmäistä kertaa yksin kolmen lapsen kanssa viisi yötä, ja kävimme Mikkelissä reissussa. Elokuussa aloitin FeelMama -valmennuksen ja juhlimme Even nimiäisiä. Muistelin myös  vuoden 2016 kesän keskenmenoa, ja nyt on vihdoin alkanut aika kultaamaan sitäkin muistoa. Ihan joka kerta ei enää itketä ja väännä vatsaa, kun mietin meidän pientä syntymätöntä vauvaa.

Syksy ja loppuvuosi antoi meille paremman avioliiton ja uutta sisältöä blogiin.

Alkusyksystä me käytiin miehen kanssa läpi aika massiivinen kriisi, josta lopulta selvittin vahvempina ja uudelleen entistä enemmän rakastuneina. Vaikka tuli sanottua puolin ja toisin asioita, joita ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan sanovansa, ja vaikka sen olisi voinut hoitaa paljon, paljon siistimmin, niin me opittiin kuitenkin puhumaan. Hassua, kuinka voikaan viiden avioliittovuoden jälkeen tuntea vielä, että nyt elääkin ihan uudessa, paljon onnellisemmassa tilassa, jollaisesta ei aiemmin ollut edes tietoinen. Syksy ja nyt loppuvuosi onkin ollut meille pariskuntana sellaista uuden oppimisen aikaa, ja me ollaan keskusteltu asioista varmaan enemmän kuin koko liittomme aikana yhteensä. ❤ 


Syyskuussa käytiin koko perheen voimin mökillä, koska jokakesäinen mökkireissu oli jäänyt vauvahumuisen elämän vuoksi toissijaiseksi. Lokakuussa Eve oppi kääntymään vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen, ja aloitti hirmuisen rullailun ympäri olohuonetta. Antti täytti viisi vuotta, ja sai minut tajuamaan, että hän menee oikeasti vuoden päästä jo esikouluun, KÄÄK. Niin iso poika, äidin rakas. Käytiin todella paljon ulkona lasten kanssa, ja alettiin Eetun kanssa tekemään kielitemppuja. Hän on ottanut hienosti käyttöön puuttuvia konsonantteja, kuten d, ja nyt kovasti harjoitellaan s:n käyttöä. Lokakuussa myös leivoin tosi paljon, ja aloin suunnitella blogin joulukalenteria. 
Marraskuussa toin blogiini mukaan ensimmäistä kertaa vegaaniseen kosmetiikkaan liittyviä teemoja, kun siirryin tavallisista markettituotteista cruelty-free -tuotteisiin. Juhlittiin isänpäivää ja käytiin A:n kanssa Sami Hedbergin keikalla. Joulukuun pidin blogissa joulukalenteria, ja olen tosi iloinen, että ihan joka päivä sain luukun ilmestymään. Kirjoitin myös ensimmäisen postaukseni Valkeakosken Sanomien Nukkekoti -nimiseen blogiini, ja kävimme A:n kanssa pitkästä aikaa keikalla. Joulukuu toi minulle nelisenkymmentä uutta seuraajaa Instagram -tililleni, ja huomasin olevani Rantapallossa listattuma Suomen parhaat blogit -listalla Top kymmenen joukkoon perhe -kategoriassa. Olen tästä tosi fiiliksissä, varsinkin, kun rankka syksy verotti postaustahtia ja tekstien sisältöä todella paljon. 
Kiitos kaikille tästä vuodesta. Toivon teille kaikille upeaa vuotta 2018 ja samanlaista onnea, jossa itse tällä hetkellä elän. Juhlikaa kunnolla, ja palataan asiaan taas ensi vuonna.
❖   ❖   ❖
HAUSKAA UUTTA VUOTTA!
Mainokset

LUUKKU 21 || MERKITYKSELLINEN SISUSTUSTARRA

Yhteistyössä Desingtarrat.fi sekä runoilija Piia Raita
Piia Raita on Suomalainen runoilija, joka julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää keväällä 2017. Sain kunnian tehdä hänen kanssaan yhteistyötä ja tuoda esille hänen runokokoelmansa lisäksi sen pohjalta suunniteltuja sisustustarroja. Kirjojen ystävänä ja entisenä runotyttönä tämä yhteistyö on enemmän palvelus minulle kuin yhteistyökumppaneilleni. Raidasta ja hänen esikoisteoksestaan kerron myöhemmin kirja-arvioinnin yhteydessä.




Desingtarrat.fi on suomalainen yritys, joka valmistaa sisustustarroja laadukkaasta, juuri sisustuskäyttöön tarkoitetuista materiaaleista. Tarroille luvataan hyvää muotoutuvuutta ja liimautuvuutta, mikä kiinnitysvaiheessa osoittautui kyllä todeksi. Tarrat on päällystetty läpinäkyvällä, ihan superkätevällä siirtokalvolla, jonka avulla kiinnittäminen onnistuu sujuvasti.
Valitsin Piia Raidan suunnittelemasta Runosuoni collectionista lastenhuoneeseen Koskaan -nimisen, myöskin Raidan runokokoelman nimeä kantavan mietelauseen ”Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää.” Tämä lause kuvastaa hyvin lasten maailmankatsomusta, kun jokainen päivä on täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä. Se on myös hyvä muistutus meille vanhemmille nauttia jokaisesta hetkestä ja muistaa, että meidän arkemme on lapsiemme lapsuus, jota ei voi jälkikäteen korvata tai muuttaa toisenlaiseksi. Toivoin poikien muistavan lauseen myös kasvaessaan ja kokiessaan teini-iän myllerrykset ja aikuistumisen haasteet. Ei ne ihmeelliset asiat nimittäin minnekään katoa iän karttuessa, ne vaan täytyy oppia huomaamaan uudelleen.

Kuten jo mainitsin, tarran kiinnittäminen oli helppoa. Siirtämiseen on hyvä käyttää aikaa, varsinkin maalatulle pinnalle siirtäessä. Meidän rivarin seinäpinnat ovat epätasaiset, ja lasten makuuhuoneen seinät on maalattu edellisen omistajan toimesta. Tarra kuitenkin tarttui pintaan, kun sitä huolellisesti siveli kiinni kirjastokortilla. Siirtäminen tapahtuu siirtokalvon avulla. Ensimmäisenä painellaan siirtokalvoa kiinni tarraan sekä ylä- että alapuolelta, tässä apuna voi käyttää esimerkiksi kirjastokorttia. Tämä vaihe tulee tehdä huolellisesti, jotta tarra tarttuu kunnolla siirtokalvoon. Tämän jälkeen kalvon alku kiinnitetään seinään haluttuun kohtaan. Itse laitoin teipeillä merkinnät seinään, jotta tarra varmasti tulee suoraan. Sitten aletaan todella varovaisesti irroittamaan kalvoa. Irroitus kannattaa tehdä kulmasta kulmaan.

Runosuoni collection pitää sisällään Raidan esikoiskirjaan pohjautuvia sisustustarroja ja -julisteita, jotka sisältävät niin kokonaisia ajatelmia kuin katkelmiakin pidemmistä runoista. Sisustustarroista on valittavana kolmea eri kokoa ja kahdeksan eri väriä. Tämä meidän valitsemamme tarra on koossa kaksi ja värinä on kulta. Kullanvärinen tarra sulautui kauniisti poikien huoneen ruskeisiin seiniin, ja se tulee esille auringonvalon osuessa siihen ikkunoista.

Desintarroilla on Runosuoni collectionin lisäksi paljon muitakin sisustustarroja, ja niitä saa vaikka missä väreissä, joten sinne vaan rohkeasti etsimään omiin mieltymyksiin sopivia juttuja seinille. Minun on pakko myöntää, että en ole koskaan ollut sisutustarrojen suurin ystävä, ja nytkin olisin saanut valita myös julisteen tai kalenterin tarran sijaan. Kävin kurkistamassa kuitenkin myös näitä tarroja ja lopulta mun oli ihan pakko saada juuri tämä tarra tässä värissä.
Suora linkki Koskaan -tarraan

❅  ❅  ❅

EDIT// Julkaistu uudelleen.

LUUKKU 16 || MITÄ TEHTIIN LAPSIVAPAALLA?

Me ei Isännän kanssa kuuluta musiikkimaun suhteen ihan valtavirtaan, ja usein saankin äimistyneitä ilmeitä, kun suhteellisen tavallisen ulkonäköni takaa paljastuukin vanhempaa heavymetallia ja New- sekä industrialmetallia fiilistelevä rokkityttö. Musiikki ei ole välttämättä osana jokaista päivääni, enkä tosiaan mitenkään erityisesti tuo musiikkimakuani ilmi esimerkiksi meikin tai pukeutumisen kautta, mutta keikoilla rakastan käydä ja välillä tulee kausia, kun haluaa vaan täyttää elämänsä musiikilla. Nykyään ei niinkään usein, koska elämän täyttää ne lasten äänet (lue: meteli), enkä siihen päälle kaipaa enää muuta. Tästä johtuen täysin musiikille omistetut tapahtumat (keikat, festarit) ovat itselleni tärkeitä.

Eilen oli Tampereen Pakkahuoneella MetalOrgy -tapahtuma, jonne me sitten miekkosen ja Even kummisedän kanssa suunnattiin. Lapset menivät hoitoon mummupappalaan; pojat yökylään ja Eve keikan ajaksi. Itselleni on edelleen kovin hankalaa olla erossa Eveliinasta useita tunteja, joten yökyläilyä ei sen vuoksi vielä toteutettu. Oli kuitenkin ihan järjettömän ihanaa olla hetki ihan omissa jutuissa, kun tiesi lasten olevan sillä välin parhaassa hoidossa. 
Jos seuraatte mua Instagramissa, niin instastoryn katsoneena tiedättekin mun asukriisistä. Aluksi ajattelin, että farkut ja Kiss-paita, niillä mennään. Sitten aloin miettimään mekkoa, ja toista mekkoa, sitten hame ja paita -yhdistelmää. Lopulta olin kerännyt vaatekaapistani kirjaimellisesti kaikki, oikeasti joka ikisen mustan vaatekappaleen, josta aloin muodostella asukokonaisuuksia pinterestin inspiraatiosivua hyödyntäen. Eve ei valitettavasti approvannut mun laittautumiseen kulunutta aikaa, ja aloin jo vähän stressaamaan koko asua. Päätin kuitenkin paria taktista minuuttia ennen täyttä flippaamista, että ei ole stressin arvoinen asia tämä, ja puin päälleni alunperin itselleni valitseman asun. Näytti hyvältä ja olo oli rento. Meikin tein suurimmaksi osaksi Everyday Mineralsilla ja Lily Lololla.
Lähdettiin ajelemaan Tampereelle puoli kahdeksan aikaan, ja käytiin matkalla viemässä Eve mummupappalaan (pojat menivät jo päivällä). Pakkahuoneella oli jo täysi hulina päällä, kun saavuimme paikalle Ruoskan keikan aikana. Sen jälkeen soittanut Fear Of Domination oli suurin yllättäjä. Olen kuullut heiltä vain muutamia kappaleita, mutta livevedot olivat ainakin ihan huikeita! Isäntä tykkäsi myös, joten kyllä laitetaan levyjä tilaukseen varmasti. FOD:in solisti Shag-U laulaa nykyisin myös Turmion Kätilöissä, ja sopi siihen poppooseen kuin nenä päähän. Kätilöiden kitaristin Bobby Undertakerin tilalla tänään esiintyi Black Light Discipline -yhtyeestä tuttu Joonas Pulkkinen (tai JonAss, kuten Kätilökollegat häntä leikkisästi nimittivät). Turmion Kätilöiden keikkaa seurattiin eturivistä. Rip korvat, mutta oli kyllä sen arvoista. Pakko mainita herrojen puheesta sen verran, että Savon murre se vaan puree, ja näin syntyperäisenä Kuopiolaistyttönä sydäntä lämmittää nähdä tämän savolaislaisbändin menestystä. 
Meillä oli tosi hauska ilta, vaikka vähän jo ehti tulla ikävä lapsiakin. Oli kiva päästä palloilemaan hetkeksi pelkkien aikuisten ympärille, varsinkin, kun kaikilla muillakin oli niin mahtava metallinen energia päällä. MetalOrgy jatkuu tänään lauantaina 16.12. Helsingin Nosturissa, joten nyt äkkiä taristamaan olisiko lippuja vielä jäljellä, jos King Satan, Ruoska, Fear of Domination tai Turmion Kätilöt kiinnostavat!

Mikä asia yhdistää sinua ja omaa kumppaniasi?

LUUKKU 14 || MITÄ ÄITIYS ON OPETTANUT?

Yhteistyössä Mammalandia
Minä olen äitinä vielä varsin noviisi. Tätä hienoa taivalta on takana viisi vuotta, joista viiden kuukauden verran olen ollut äitinä kolmelle lapselle, ja normaaliin elämään kuuluen matkassa on ollut tietysti sekä ylä- että alamäkiä. Minua häiritsee vanhemmuudesta puhuttaessa se äitiyden ylikorostaminen ja kaikki se ”äiti on vauvan tärkein henkilö” ja muu isät syrjään jättävä ajattelu. Sen vuoksi en voinut kirjoittaa tätä postausta keksittyen pelkästään äitiyteen ja äitien ja lasten välisiin suhteisiin, mieheni nimittäin kuuluu olennaisena osana kaikkeen tähän.

1. Äitiys on opettanut puolustamaan minuuttani.

Äitiys on sanana varsin ihana. Siitä tulee mieleen vahva nainen, joka hallitsee kaaoksen kuin kaaoksen, lohdullinen ja pehmeä katse ja lämmin syli. Äitiys voi olla myös loukku, johon nainen saattaa jumiutua tai unohtua. Itselleni äitiys on aina ollut elämäntehtävä, tärkeämpää kuin mikään muu. Vasta nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut oikeastaan elämään äitiysminäni rinnalla myös itsenäni, ja täytyy myöntää, että oman itsekriittisyyteni lisäksi parisuhde on parantunut merkittävästi. Itseni löytäminen uudelleen vaati kriisin sekä itseni kanssa että avioliitossamme, mutta olen ihan perhanan onnellinen, että me käytiin läpi tuo vaikea ajanjakso. Minuuteen kuuluu paljon muutakin kuin äitinä oleminen. Olen yksilö muiden joukossa, jolla on äitiyden ja omien tarpeideni lisäksi velvollisuus huolehtia, ettei mieheni joudu elämään erillisenä objektina ”minun ja lasten rinnalla”. Koko perhe pohjautuu kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen ja mahdolliseen avioliittoon. Parisuhteessa on tärkeää olla ensisijaisesti ehjän minäkuvan omaava (tai sitä kehittävä) yksilö, jotta voisi siirtää aiemmin vanhempiensa kanssa jaetun kiintymyyssuhteen kumppaniinsa. Parisuhde on (useimmiten) ollut olemassa jo ennen lapsia, joten on kohtuutonta kumppania kohtaan siirtää hänet sivuun vain sen vuoksi, että sinulla on nyt myös uusi tehtävänimike, eli äitiys. Ja tässä viittaan nyt läheisyyden ja parisuhteessa kommunikoinnin lisäksi myös parin väliseen intiimiin kanssakäymiseen. Unohtakaa tekosyyt ja selvittäkää, jos sinun on äitinä (tai miksei isänäkin) vaikeaa tehdä enää aloitteita, tai jos suhtautumisesi seksiin on jotenkin muuttunut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Seksuaalisuus kuuluu jokaisen omaan minäkuvaan, joka tottakai muokkautuu elämäntapahtumien myötä. Ei kuitenkaan ole terveellistä kadottaa sitä puolta itsestään ihan kokonaan. 

2. Äitiys on opettanut käsittelemään pohjatonta rakkautta ja muita suuria tunteita.

Se rakkaus, mitä lapsiaan ja lastensä isää kohtaan kokee, on jotain ihan järjetöntä. Se on pelottavaa, ylitsevuotavaa ja ihan sairaan outoa. Se tunne, kun tekisit toisen ihmisen puolesta ihan mitä vaan, antaisit vaikka oman henkesi, luo myös ristiriitaisia ajatuksia. Kun yksi lapsista on uittamassa pehmolelua vessanpöntössä sillä välin kun toinen pirtää permanenttitussilla joulupukkia eteisen kaapinoveen, et oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. Usein itse tällaisissa tilanteissa etsin kameran ja taltioin nämä hauskat tilanteet muistiin itselleni. Joskus huonosti nukutun viikon jälkeen unohtuu näihin tilanteisiin usein liittyvä koomisuus, ja sen sijaan omat desibelit nousevat liikaa. Jälkikäteen kaduttaa, koska eihän lapset lähtökohtaisesti tarkoita mitään pahaa. Rakkauden näyttäminen lapsille onkin rajojen asettamisen ja avoimen sylin tarjoamisen lisäksi myös anteeksi pyytämistä ja omienkin virheidensä myöntämistä. Äidinrakkaus on mielestäni hieman väärä sana kuvailemaan tätä tunnetta, koska isät tuntevat lapsiaan kohtaan yhtä vahvasti. Isien rakkaus vaan saatta olla hieman eri muodossa, koska heitä eivät ohjaile esimerkiksi imetyksen onnistumiseen vaadittavat hormonit. Isien tapa osoittaa rakkautta lapsilleen on usein myös sellaista käytännöllisempää ja toiminnallisempaa, ja enemmän sitä läsnäoloa. Aivan ihanaa vanhempainrakkautta siis, oli sitten isi tai äiti. Rakkauden lisäksi myös pelko rakkaan ihmisen puolesta on saanut ihan uuden merkityksen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin myös sanoa, että pelon ja rakkauden yhdistäminen todellakin lisää ahdistuneisuutta, mutta onneksi äitiyden luoma itsevarmuus palauttaa ajatusmyrskyn nopeasti takaisin maan päälle.

3. Äitiys on opettanut ajanhallintaa.

Voi hyvänen aika, että tätä on saanut opetella! Ennen lapsia olin ajan suhteen tosi tarkka. Koulusta ja töistä myöhästyminen oli maailmanloppu, ja usein olinkin mieluummin liian aikaisin paikalla. Yhden lapsen kanssa lähteminen on jo sen verran hitaampaa, että lähtöön saa varata aikaa sellaisen vartin lisää. Kolmen lapsen kanssa, joista yksi on imeväisikäinen, lähtöön saa varata helposti tunnin ylimääräistä aikaa. Tämä on ollut mulle varsin haastavaa, ja myöhästelyjä sattuu silloin tällöin. Hauskaa kuitenkin on se, että nykyään myöhästyminen ei automaattisesti saa minua paniikkitilaan. Myös blogijuttujen aikatauluttaminen on ollut, ja on edelleen, varsinaista tasapainoilua, mutta kehityn siinäkin koko ajan. Mitään tiettyä rutiinia tai rytmiä en pysty tai halua vielä luoda blogille, koska Evellä on ihan omat aikataulunsa. Hyvin olen kuitenkin saanut sisältöä aikaiseksi (useimmiten aamuyöt ovat hyötykäytössä), ja olen aika varma siitä, että Even kasvaessa sisällöstä tulee yhä laadukkaampaa. Nyt on välillä sellaisia päiviä, ettei ajatus vaan yksinkertaisesti pysy kasassa koko koneellaoloaikaa. Myös valokuvaamisen ajoittaminen pimeän Suomen aikatauluun sopivaksi on melkoinen operaatio, mutta hei, kyllä se kevät sieltä joskus tulee. Tai sitä ennen ainakin mun kuvausvalot, jotka A mulle tilasi joululahjaksi kyllästyttyään mun valokyttäykseen, heh. 

4. Äitiys on opettanut sukupuoliroolien tulkintaa ja muodostumista.

Tämä on täysin minun oma kokemukseni asiasta, mutta mua ihmetytti ennen lapsia ihan älyttömästi, miksi ihmiset riitelevät kotitöistä. Sen kun jakais ne puoliks vaan, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt ymmärrän näitä ihmisiä paljon paremmin, mutta itse en kyllä voi samaistua niiden kotiäitien kantaan, joiden mielestä miehen pitäisi automaattisesti työpäivän jälkeen jakaa kotityötkin puoliksi. Uskokaa pois, tiedän ettei lasten kanssa kotona oleminen ole mitään leppoisinta puuhaa, mutta mulle ainakin on tosi iso juttu se, että se ylipäätään on mahdollista. Olenkin sukupuolirooleihin liittyen melko konservatiivinen. Tai oikeastaan sillä ei ole sukupuolen kanssa edes mitään merkitystä. Oli siellä kotona sitten mies tai nainen, niin mun mielestä kotona oleva saa olla päävastuussa kodinhoidosta, ellei tietysti tämä työssäkäyvä osapuoli ehdottomasti halua ottaa kontolleen sitäkin. Meillä isäntä tekee töissä täyttä työpäivää, ja ylitöitäkin riittää. Miksi haluaisin ensinnäkään viedä häneltä mahdollisuuden rentoutumiseen työpäivän jälkeen? Mulle kotona oleminen lasten kanssa kuitenkin on enemmän ilo kuin stressinaihe, ja haluan kodin olevan myös miehelleni se paikka, jossa saa vaan olla ja ladata akkuja mahdollisimman paljon. Täällähän minä joka tapauksessa palloilen päivästä toiseen, joten miksei ne tiskit ja pyykit menisi siinä samassa. Toiseksi mulle on tosi tärkeää, että myös A saa viettää kotona ollessaan kiireetöntä aikaa lasten kanssa. Leikkiä tai pelata poikien kanssa ja sylitellä ja naurattaa Eveliinaa. Meillä myöskään A ei pidä kotitöiden roolijakoa sukupuoliriippuvaisena, ja hoitaa osansa kotitöistä jopa kerskailun arvoisesti.

5. Äitiys on opettanut minua arvostamaan ihan jokaista päivää.

Nyt mennään sille romantisoidun vanhemmuuden linjalle, mutta totta se on kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Lapset kasvaa NIIN äkkiä ja aika kuluu NIIN nopeasti, kun näitä tepsuttelijoita tässä pörrää ympärillä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Juuri tämä päivä voi olla lapsesi kannalta sellainen, jonka hän tulee muistamaan vielä vuosikymmenien päästä. Tänään hän saattaa nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa joulupukin tai hän saattaa oppia jonkin uuden taidon. Lapset ovat tehneet mun elämästä paljon merkityksekkäämpää kuin koskaan ennen. Tottakai avioliitto jo itsessän toi elämään ihan uudenlaisen merkityksen, mutta lasten myötä se merkitys syvenee entisestään.
❤    ❤    ❤
Vanhemmuus opettaa tosi paljon asioita elämästä, ja omasta itsestäänkin saattaa paljastua ominaisuuksia, joista ei koskaan tiennytkään. Haluaisin tähän loppuun vielä muistuttaa teitä kaikkia vanhempia, olit sitten isi tai äiti, biologinen tai adoptiovanhempi: muista, että kaikkine haasteineen ja onnenhetkineen vanhemmuus koostuu pienistä jutuista pitkin päivää. Muista, että lapset ovat pieniä vain hetken, joten nauti vauvavuodesta, ota ilo irti leikki-ikäisten kanssa, rohkaise koululaistasi olemaan juuri oma itsensä ja haasta ja opeta teinejäsi kasvamaan itsevarmoiksi ja elämää arvostaviksi nuoriksi aikuisiksi.

LUUKKU 12 || JOULU TULEE, VAIKKA KUINKA STRESSAISIT

Olen viime vuosina kuullut kyllästymiseen saakka, kun naiset valittavat joulunaikaan stressistä ja kiireestä. Otetaan paineita ruoasta, vauhkotaan siivouksesta ja kippo kiepsahtaa nurin viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaat glögin tai sitäkin tärkeämmän jauhetun neilikan unohtuneen kassahihnan päähän. Täytyy ostaa täydellinen lahja puolisolle, varma lahja kipakalle tädille ja kasapäin pieniä paketteja lapsille toivoen, että edes yksi pääsee heidän suosioonsa. Hiki valuu jo ennen kauppaanlähtöä, kun tajuat, ettei pelkkä piparinleivonta ja perunalaatikko tee joulusta täydellistä, vaan on oikeasti puunattava koti puhtaaksi viemäreitä ja vaatekaappeja myöten. Luovuttaminen käy mielessä ainakin kerran vuorokaudessa, ja ajattelet vakavasti ulkoistavasi tehtävät ammattilaisille, kunnes muistat budjetin jo huvenneen lapsille ostamaasi lahja-arsenaaliin.
Ehkä hieman kärjistettynä tuo alku oli poimintoja rakkaiden ystävättärieni suusta pulpahtaneista joulumietteistä. Kun suu ammollaan kuuntelin rouvien kriiseilyä villakoiria vilisevässä olohuoneessamme ja vauvankakalta haisevassa paidassani itsenäisyyspäivänä, en voinut muuta kuin ihmetellä kyseisten supernaisten piinailua näinkin helposti ennakoitavan, joka vuosi tismalleen samaan aikaan edessä olevan juhlan tiimoilta. Älkää nyt hyvät ihmiset stressatko asiasta, joka on väistämättä edessä, oli teillä sitten siistiä tai ei. Rakkaat äitikollegat, täydellisyyttä ei ole saavutettavissa tässä todellisuudessa. Tehkää asioita oman jaksamisen ja henkisten voimavarojenne mukaan. On ihan turhaa lähteä edes lukemaan kirjoituksia joidenkin toisten ah, niin täydellisestä joulusta, jossa koko perhe on herännyt samalla kellonlyömällä kukonlaulun aikaan, saunonut, käynyt hautausmalla, levähtänyt hieman, nauttinut täydellisen, itse alusta loppuun valmistetun jouluaterian kello viisi ehtiäkseen vastaanottamaan joulupukin tasan klo.18:30. Väsymättä, lasten kiukuttelematta ja valmiiksi täydessä tällingissä aamulla heränneen perheenäidin kertaakaan miehelleen tai lapsilleen murahtamatta. Jokaisella on oma käsityksensä hyvästä joulusta. Itselleni riittää, että saan olla perheeni kanssa. Jouluna toivon näkeväni lasteni onnelliset ilmeet, ja juuri se omena-kanelin tuoksuinen, rentoutunut tunnelma luo itselleni sen paljon puhutun joulufiiliksen.

Itse otan joulunajan suhteellisen lunkisti. Siivoilen minkä kolmen lapsen ja kahden blogin hoitamiselta ehdin, pipareiden ja joulutorttujen leipomisessa taas lapset ovat suurena apuna. Lahjoja on alettu miettimään jo hyvissä ajoin, ja osa niistä hankitaan niinkin modernisti kuin netistä tilaamalla. Itse panostan lahjoissa yhä enemmän laatuun ja ekologisuuteen, joka rajaa tosi kivasti vaihtoehtoja kaupan ja tuotteiden valintaan. Osa lahjoista valmistuu kotikeittiössä. Joulua menemme viettämään appivanhempien luokse, joten lasten onnellisuuskin on taattu. Lasten mielestähän ei ole mitään niin kivaa kuin mummupappala. Aloin kuitenkin omasta stressittömyydestäni huolimatta pohtimaan, kuinka te stressaajasielut voisitte hieman helpottaa käämienne kestoa. Tässäpä siis viisi vinkkiä helpompaan jouluun!
1. Hidasta tahtia. Vaikka tuntuisi, ettei työn, lasten ja kodinhoidon lomassa jää hetkeäkään hukattavaksi, niin jo muutaman minuutin mittainen tauko tekee ihmeitä. Ihan kuule rempseästi kellahdat sohvalle ja pistät silmät kiinni. Mielikuvaharjoittelu on aina plussaa, eli ei kun vaan muistelemaan edellistä etelänreissua tai varovaisesti jo suunnittelemaan päässäsi tulevaa! Kyllä muuten lähtee stressitasot laskuun, kun kuvittelet itsesi sinne aurinkotuoliin hetkeksi loikoilemaan.
2.  Tee hengitysharjoituksia. Hengitysharjoitukset lievittävät stressiä lisäämällä tehokkaasti aivojen hapensaantia. Samalla pääset pois sellaisesta touhotustilasta, kun keskityt muutaman minuutin ajan pelkästään hengittämään oikein. Hengitä sisään laskien päässäsi samalla kymmeneen ja pidätä hengitystäsi laskien kahdeksaan. Hengitä lopuksi ulos ja laske samalla neljään. Toista tämä kunnes tunnet olosi rauhalliseksi, ja muista koko harjoituksen ajan hengittää vain nenän kautta. Tätä hengitysharjoitusta voit tehdä vaikka siellä superpitkässä kassajonossa, jossa tuhat muutakin kiireistä ja stressaantunutta mammaa on hoitamassa jouluostoksiaan.
3. Älä tee siivoamisesta mörköä. Joulusiivousta ei kannata tehdä yhdeltä istumalta, ja unohda nyt hyvänen aika ne vaatekaapit! Ota rutiiniksi hoitaa päivittäiset siivoukset kymmenen minuutin erissä yhden suuren rutistuksen sijaan. Laita puhelimen ajastin päälle, ja siivoa vain se kymmenen minuuttia kerrallaan. Näin hoidat automaattisesti ensimmäisenä kaikkein akuutimmat sotkut pois manaamatta muuta perhettäsi maanrakoon siinä samalla. Kun toistat tämän siivousrutiinin pari, kolme kertaa päivässä omien menojesi mukaan, voit lopulta kysyä itseltäsi, että mihin edes tarvitset virallista joulusiivousta. Ota myös tavaksi aina kotona liikkuessasi viedä pois huoneesta sinne kuulumattomia tavaroita, ja opeta tämä myös lapsille!

4. Muista ottaa hetki parisuhdeaikaa joka päivä. Kun suhde kumppaniisi on kunnossa, ei arjen pienet vastoinkäymiset tunnu niin pahalta. Läheisyys myös lievittää stressiä! Jos olet sinkku, hemmottele itseäsi.
5. Mieti, mitkä kolme asiaa joulussa ovat sinulle tärkeimpiä ja keskity niihin. Olkoon se sitten siisti ja koristeltu koti, tunnelma tai ruoka, niin keskity vain sinulle kaikkein olennaisimpiin asioihin. Jos kumppanillasi tai muilla perheenjäsenilläsi on eri prioriteetit, anna heidän hoitaa ne osa-alueet itse. Minä panostan eniten rentoutuneeseen oloon, kumppanin huomioimiseen ja siihen, että ajattelen joulun myös lasten kautta. Meidän aikuisten kiireinen arki on lapsiemme ainoa lapsuus, joten eletäänhän sen mukaisesti.
Jos nyt jotain hyvää täytyy stressaamisesta sanoa, niin englanniksi sanottuna ”stressed” on väärinpäin lausuttuna ”dessert” eli jälkiruoka. Siirrytään suoraan siihen, eletään elämää välillä nurinpäin ja oikaistaan turhat mutkat suoriksi. Hauskaa joulunodotusta kaikille!

LUUKKU 7: MEIDÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Nyt sitä on sitten hypätty Suomen toiselle vuosisadalle. Käsi ylös, kuka katsoi eilen Linnan juhlat kokonaan? Minä ainakin katsoin, niinkuin joka vuosi. Olin ajatellut, että aloittaisin valmistelut meidän itsenäisyyspäivää varten aikaisin aamulla. Tein kuitenkin sen ratkaisevan virheen, että herättyäni puoli seitsemältä Even itkuun, menin vielä takaisin sänkyyn makaamaan. Pojat herättivätkin sitten vasta lähempänä kymmentä, hupsis. Oltiin sovittu anopin kanssa, että pojat lähtisivät yhdentoista jälkeen katsomaan papan seppeleenlaskua sankarihaudoille, joten vähän tuli hoppu saada hommat pyörähtämään käyntiin. Muutaman paniikkipuhalluksen jälkeen kyllä sain porukan ylös ja ulos ajoissa, eikä kenelläkään loppujen lopuksi edes ollut kiire minnekään, haha!

Even aamupesujen jälkeen annoin pojille aamupalaa ja samalla aloin valmistelemaan päiväruokaa. Perheen sekasyöjille itsenäisyyspäivän aterialla oli tarjolla sisäfilettä, perunamuussia ja salaattia, ja kasvisvaihtoehtona täysjyväpastasalaattia pestolla ja fetajuustolla. Lisäksi oli viikunoita, maa-artisokkia ja karjalanpiirakoita. Me saatiinkin syödä pitkästä aikaa isännän kanssa ihan rauhassa kahdestaan, kun pojat olivat vielä isovanhempien mukana ja Eve nukkui pitkiä päikkäreitä. Se oli kiva, koska A oli itsenäisyyspäivänä iltavuorossa töissä, niin saatiin hetki aikaa löhöillä sohvallakin ennen sitä. Mummu ja pappa toivat pojat kotiin puoli yhden aikaan ja hetki sen jälkeen A lähti töihin. Pojat söivät lounaan ja sen jälkeen menivät yllättäen ilman yhtään vastaväitteitä päiväunille. Poikien nukkuessa meille tuli mun kaksi kaveria lapsineen. Leivottiin joulutorttuja, laittauduttiin vähän ja laitettiin pöytä nätiksi. Antti heräsi kolmen aikaan, ja hän ryhtyi sitten kahden vanhemman kaverinsa kanssa piparinleivontapuuhiin. Juotiin kahvit ja juteltiin kaikkien kuulumiset läpi oikein pohjamutia myöten. Eetua kävin herättelemässä neljän jälkeen, kun hänelle tuntui uni taas maistuvan.

Ennen itsenäisyyspäivän vastaanoton alkamista otin vielä kavereiden lapsista joulukorttikuvat, käytiin porukalla ulkona väsäämässä lumiukko ja viikattiin pyykkejä (jep, äidit..) Ja tottakai leikittiin oktonautteja ja ihasteltiin vuoronperään toistemme vauvoja ja isompien lasten kehitystä. Kuudelta syötiin vielä lounaalta jäänyttä salaattia ja keräännyttiin sitten koko konkkaronkka olohuoneeseen telkkarin ääreen. Pojatkin katselivat yllättävän tarkkaavaisesti vastaanottoa, mutta vähitellen lapsikatras siirtyi leikkihuoneeseen mielenkiintoisempien legoleikkien pariin. Linnan juhliin tuli jälleen kerran toinen toistaan upeammin pukeutuneita ihmisiä. Itse seurailin eniten Maiju Voutilaisen ja muiden eri maakunnista valittujen nuorten iltaa linnassa. 

Kaverit lähtivät kotiin puoli yhdeksän aikaan, ja sen jälkeen laitoin pojatkin iltapalan ja iltapesujen kautta nukkumaan. Eve on nukkunut entistä levottomammin toissapäiväisen neuvolakäynnin jälkeen, koska rokotuskohdat ovat olleet arat. Hän on vaatinut erityisesti iltaisin nyt enemmän syliä, joten otettiin ihan iisisti nukkumaanmenon kanssa ja luettiin useampi iltasatu putkeen. Pojat olivatkin yllättävän väsyneitä päikkäreistä huolimatta ja nukahtivat nopeasti. A tuli kotiin yhdeksän jälkeen, ja katsottiin vielä linnanjuhlien loppua ja jatkot yhdessä. Itsenäisyyspäivästä tuli siis juuri sellainen kuin olin toivonutkin kiireisestä aamusta huolimatta. Tärkeitä ihmisiä, naurua ja rakkautta. 

LUUKKU 6 || PALJON ONNEA SUOMI

Aivan ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille, ja paljon onnea satavuotias Suomi!
Itsenäisyyspäivänä on tärkeintä muistella ja vaalia sodissa maamme itsenäisyyden puolesta taistelleiden uurastusta, nauttia läheisten seurasta ja arvostaa niitä asioita, jotka ovat meillä niin hyvin. Suomessa on varmasti paljon epäkohtia; tasa-arvoisuudessa on ehkä parannettavaa, eri sosiaaliset ryhmät jakavat kansaa ja esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan on yhtä monta mielipidettä kuin on kansalaisiakin. Ei mietitä niitä tänään.
Ollaan ylpeitä valittamisentaidosta. Iloitaan siitä, että räntäsateen jälkeen ne kolme hellepäivää kesässä tuntuvat mahtavilta. Nauretaan tälle pinnallisuudelle, mikä täällä tänäpäivänä vallitsee verrattuna sota-ajan Suomeen. Saa valittaa, saa haluta muutosta parempaan, saa vaikuttaa. Mutta tänään, voidaanko olla vaan onnellisia siitä, että just sä saat olla siellä kotona/kylässä/juhlimassa ja sulla on katto pään päällä. Sulla on älylaite/tietokone, jolla pystyt just tällä hetkellä lukemaan tätä postausta ja sulla on sänky, johon voit turvallisesti käpertyä illan tullen. Näin ei ollut aina, eikä näin ole nytkään kaikkialla. 
Itse käytän tämän päivän vaalien isoukkieni muistoja.  Mummin puolen isoukilta olen perinyt jatkosodassa vuonna 1943 Syvärillä kaiverretun korurasian. Hän selvisi sodasta, mutta menehtyi vuosia myöhemmin onnettomuudessa. Ukin puoleinen isoukkini menehtyi sodan päätyttyä miinanraivaustehtävissä. Ukki ja hänen kaksi veljeään selviytyivät sodan jaloista, kun isomummini pakeni heidän kanssaan Muurasjärvelle. En ole koskaan tavannut isoukkejani, mutta silti liikuttaa ajatella, kuinka lähelle sota vielä koskettaa. Ukkinikin oli vain viisivuotias, meidän Antin ikäinen, menettäessään isänsä. Niin surullista. Myös isommummit ansaitsevat lämpimiä ajatuksia, heidät muistankin vielä vallan hyvin. Ei sitä lapsena osannut ajatellakaan kuinka paljosta hekin olivat selviytyneet ja pärjänneet silti elämässään.
Nyt kaikki laulamaan Maamme laulua tai Den glider iniä ja laittamaan hassut suomipipot päähän! Tai jos ei menojalka siihen taivu, niin katso edes ikkunasta ulos ja ajattele, että tämä on meidän Suomi.

EVELIINA 5KK

Ääntely

Eveliinalle tuli tänään viisi kuukautta täyteen, ja hänestä tulee päivä päivältä suloisempi höpöttäjä. Nimenomaan höpöttäjä, koska hän höpöttää tosi paljon. Eve ääntelee eri vokaaleilla, päristelee, kiljuu ja karjuu. Varsinkin lelut, jotka eivät luonnollisestikaan vastaa hänen höpinöihinsä, saavat osakseen karjuntaa. Aivan kuin Eve yrittäisi saada asiansa perille millä keinolla hyvänsä. Meille aikuisille hän juttelee pitkiä pätkiä, ja rakastaa saadessa täyden huomion itselleen. Isoveljistä Eve tykkää ihan älyttömästi! Antti on enemmän kiinnostunut leikkimään ja juttelemaan Even kanssa kuin Eetu, mikä tietysti on ikäeron vuoksi varsin ymmärrettävää. Eve rakastaa katsella Antin kasvoja, ja nauraa lähes poikkeuksetta aina, kun Antti kiinnittää häneen huomiota. Tyttö katselee kiinnostuneena isompien lasten touhuja ja antaa aina välillä välikommenttia. Vaikka meille Eve juttelee tosi paljon, niin perheen ulkopuolisille juttua ei tulekaan enää samaan malliin. Eve on nimittäin alkanut vierastaa, mikä on viisikuiselle jo ominaista.

Liikkuminen ja leikki

Selällään ollessan Eve osaa kohottaa päätään sen verran, että ylettyy tarttumaan varpaisiinsa. Vatsallaan hän jaksaa olla yhä pidempiä aikoja, ja pyörii 360 astetta akselinsa ympäri katsellen ympärilleen. Vatsalta selälleen ja takaisin hän on osannut kääntyillä jo hyvän aikaa. Liikkuminen rullaamalla on kuitenkin jäänyt vähemmälle, koska ryömimisharjoittelu on tullut mukaan kuvioihin. Eve hakee kovasti ryömimisliikettä tämmäämällä kasvonsa lattiaan ja tönimällä vimmatusti jaloillaan vauhtia, ja liikkuukin muutamia senttejä tällä taktiikalla. Vielä on harjoittelemista, jotta saataisiin kädet mukaan. Ei tietysti ole mikään kiire, näin vanhemman näkökulmasta ainakaan, haha. Eve on yleisesti tosi jäntevä, ja esimerkiksi sylissä ollessaan punkeaa ihan väkisin istumaan. Hän ponnistaa istumaan myös sitterissä ja esimerkiksi sängyssä puoli-istuvasta asennosta. Kun Eveä pitää kiinni kainaloiden alta, niin hän pomppii hurjasti jalkojen osuessa alustaan. Hyppykiikkua emme kuitenkaan Evelle osta, meitä on kuitenkin kaksi täällä hän itse hyppyyttämässä. 

Hyppykiikku ei varsinaisesti edistä vauvan kehitystä, joidenkin fyssareiden mukaan saattaa sen sijaan jopa hidastaa ja altistaa  mm. varvistelulle. Hyppykiikkua käytettäessä on tärkeää huomioida, että lapsen jalkapohjat ylettyvät täydellisesti lattiaan ja varvistusta suosivaa vauvaa ei siihen kannata laittaa lainkaan. Hyppykiikku voi toki olla arjessa näppärä, jos on vaikka useampi lapsi eikä kädet meinaa riittää, mutta siinä ei saisi pitää myöskään varvistelematonta lasta kuin hetkellisesti. No, se siitä paasauksesta. Jokainen vanhempi varmasti ymmärtää perehtyä näihin kiikkuihin ja kävelytukiin (joita meille ei myöskään tule) ennen kuin lastaan niihin laittaa.


Eve käsittelee tavaroita melko ketterästi, ja tarttuu esineisiin tosi voimakkaasti. Hän osaa siirtää tavaroita kädestä toiseen, ja tiputtelee niitä sekä tahallaan että vahingossa. Suuhunkin tavarat eksyvät useimmiten, joten olen vähän vauhkona putsaamassa kaikesta Even ulottuvilla olevasta koiran- ja kissankarvoja pois. Eve tarttuu voimakkaasti myös hiuksiin ja varsinkin A:n partaan (auts). Tiputteluleikin lisäksi Eve tykkää kukkuu -leikistä. Eve makaa vatsallaan ja laittaa kasvonsa ”piiloon” alustaan (usein peitto tai tyyny, pää nimittäin piiloutuu aika vauhdikkaasti), ja nostaa sen sitten, jolloin hänelle täytyy sanoa kukkuu. Tätä hän leikkisi vaikka kuinka paljon! Tosi hauskaa seurata, kuinka aikaisin ja nopealla tahdilla kaikki vuorovaikutustaidot kehittyvät, ja miten niihin vastaaminen oikein buustaa uuden oppimista ja myös halua oppia.

Ruoka

Kiinteitä me ei Even kanssa olla vielä aloitettu, ja jatkan täysimetystä ihan vuoden loppuun saakka, jos ei ihmeitä maidonerityksessä tapahdu. Alustavasti oli puhe, että kiinteät aloitettaisiin joulunaikaan, mutta olen hyvää vauhtia luopumassa siitä ideasta. Ensimmäiset maistelut voivat kuitenkin aiheuttaa niitä vatsavaivoja, joten odotellaan joulun yli ja aloitetaan sitten reippaammalla tahdilla vuoden vaihtuessa ja Even ollessa sen puolen vuoden ikäinen. Tässä on oma lehmä ojassa ihan 110%, koska itsepintaisesti haluan täysimettää sen puolivuotta, kun maitoa kerran riittää. Toiseksi, en halua viettää juhlapyhiä surren pikkuisen vatsan kipristelyjä.

Uni ja temperamentti

Eve on luopunut säännöllisestä unirytmistään ja se taitaa oikeastaan mennä enemmän sekaisin viikko viikolta. Me eletään tällä hetkellä siis tällaista boheemia ”nuku kun nukuttaa” -elämää, viisikuista on ihan turhanpäiväistä lähteä kiusaamaan unikoululla tms. Rytmi on sinänsä hyvä, että yöllä Eve nukkuu pitkät pätkät (vaikkakin on alkanut nyt syömään kahdesti yössä) ja päivällä hän on enemmän hereillä. Päivien unipätkät vaan ovat milloin mitäkin. Joskus hän nukkuu päivittäisen aamu-ulkoilun jälkeen tunteja, joskus vartin. Joinain päivinä vartin pätkiä tulee pitkin päivää ja joskus mennään kahdilla superpitkillä päikkäreillä. Unen rytmin muuttumisen lisäksi Eve on alkanut osoittaa mieltään esimerkiksi jos poistun huoneesta. Myös väsymys on alkanut aiheuttaa itkuisuutta, mikä on ihan täysin normaalia. En ole siis yhtään huolissani tai pahoillani näistä uusista muutoksista, on nimittäin tosi hienoa, että hän löytää oman temperamenttinsa ja osaa ilmaista omat tarpeensa. Pääosin Eveliina on kuitenkin tyytyväinen ja nauravainen pakkaus.

Evellä on viisikuisen neuvolakäynti 5.12. joten mittoja ja terveydellisiä juttuja silloin. Haluan kuitenkin ilokseni kertoa, että niiskutus, rohina ja nenän tukkoisuus eivät ole palanneet.
Ihanaa torstaita kaikille! 

EVELIINA 4KK || NEUVOLAKUULUMISET

Eveliina on ollut osa meidän elämää nyt neljän kuukauden ajan. Aika on suhahtanut kuin siivillä, kuten aina pienen vauvan kanssa. Hän tuntuu ajatuksissa vielä siltä pienen pieneltä 2,8 kiloiselta vastasyntyneeltä, mutta todellisuudessa hän on hyvänaikaa sitten kasvanut pois pikkuvauvaiästä ja kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän.
Taitoja alkaa olla jo hurjasti. Eveliina kääntyy sekä selälleen että vatsalleen ja osaa rullailla vähän liikkumistarkoituksessa. Rullailutaidon synnyttyä hän luopui selällään liikkumisesta (työnsi ennen itseään jaloilla eteenpäin). Hänen ei tosiaan tarvitsisi vielä liikkua mihinkään, ja on tässä muita ikäisiään edellä. Neuvolalääkäri ja terveydenhoitaja olivat ymmällään tänään tarkastuksessa, kun kerroin Even liikkumisesta. Hän ei viihdy sitterissä kovin hyvin, ja uskon sen vaikuttaneen tuohon liikuntataidon kehittymiseen osittain, kun häntä ei ole siinä pidetty.
Eve tarttuu tomerasti tavaroihin ja vie ne useimmiten suuhun. Välillä hän hypistelee ja tuijottaa käsissään olevia esineitä (ja käsiään) silmät sikkurassa. Jos hänet vetää käsien varassa selältään istumaan, pää nousee hienosti mukana ja istuminen olisi jo superhauskaa. Valitettavasti ihan vielä neljäkuisena ei kannata alkaa vauvoja pitää istuma-asennossa, vaikka aika moni vauva siitä itseasiassa pitääkin. Sylissä hän kyllä viihtyy pystymmässä asennossa jo, ja se on ihan fine. Eve tykkää tutkailla kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, ja erityisesti isoveljien touhut kiinnostavat. Eveä alkaa aina hymyilyttää hurjasti, kun pojat käy hänelle juttelemassa.

Eveliina on pitänyt ihan pienestä saakka oranssista väristä. Hän tykkää tuijotella meidän makuuhuoneen seinällä olevaa suurta New York -taulua, jossa on oranssi taksi, ja olohuoneen erästä kukkatyynyä, jossa on oransseja värejä. Lempparilaulu on ihan ylivoimaisesti Peppi Pitkätossu, mutta hän nukahtaa nopeiten, kun laulan Tuu Tuu Tupakkarullaa. Nukkuminen, sitä Eve rakastaa. Ensimmäiset 9,5 tunnin tauottomat yöunet on saatu kokea nyt kahdesti, tavallisimmin hän herää kuitenkin kerran yössä yöpalalle. Päivisin Eve nukkuu päiväunia vaihtelevan määrän, mutta aina ainakin yhdet tai kahdet parin tunnin unet ja sitten lyhyempiä pätkiä välissä. Hän nukahtaa aina vaunuihin, ja usein aamupäivän ulkoilun jälkeen nukkuukin vaunuissa vielä ulkoilun jälkeen noin tunnin verran. Eve syö paljon, ja maitoa myös riittää hyvin. 
Neuvolassa oli paikalla lääkäri, kandi sekä terveydenhoitaja. Käytiin läpi ihan perusjutut taas ja puhuttii Even tukkoisuudesta. Tai oikeastaan sen loppumisesta. Siirsimme Even sängyn silloin joku aika sitten huoneen toiselle puolelle, eikä tukkoisuus ole sen jälkeen palannut, onneksi. Eve kasvaa hienosti pelkällä rintamaidolla, ja nauvolassakin kannustettiin jatkamaan täysimetystä puolivuotiaaksi saakka. Lääkäri tutki taas keuhkot, sydämen, lonkat ja aukileet, ja kaikki oli hyvin.

4kk neuvolalääkärikäynnillä (suluissa 3kk tiedot)

Päänympärys:40,9cm (40,1cm)
Pituus:60,9cm (58,4cm)
Paino:6555g (6150g)
Iho: Siisti, karsta alkaa helpottaa ja hiukset kasvaa takaisin.(Päälaesta kuiva, muuten siisti)

SÄRKÄNNIEMESSÄ | 5 VINKKIÄ HUVIPUISTOREISSUUN

Yhteistyössä Särkänniemi

Viimeinkin koitti se päivä, jota meidän pojat on odottaneet koko kesän. Tänään tehtiin oman perheen voimin reissu Särkänniemeen. Sain Särkänniemeltä kesälahjalipun elämysrannekkeisiin, joilla pääsee kaikkiin Särkänniemen kohteisiin. Me ei lasten kanssa kuitenkaan lähdetty huvipuiston puolelle ollenkaan, ja Angry Birds -puistokin jätettiin ensi kesälle, sillä päivästä olisi tullut varsinkin Eetulle vähän liian pitkä.

Katselkaa lasten kanssa etukäteen matkakohteen kuvia netistä/esitteistä. Näin lapset tietävät, mitä on luvassa. Ajatuskaaoksen välttämiseksi kannattaa myös etukäteen suunnitella reittiä tai järjestystä, jonka mukaan reissu tehdään.

Lähdettiin ajelemaan kohti Särkkää puoli yhdentoista aikaan, ja parkkipaikka oli onneksi tälläkin kertaa melkein tyhjä. Oltiin ensimmäisten joukossa lunastamassa lippuja huvipuistoon, joten saatiin tosi paljon reissusta irti. Ei tarvinnut huolehtia lasten hukkumisesta väenpaljouteen, eikä jonotella missään.
❤ Koettakaa välttää lasten kanssa liikkuessa kaikkein ruuhkaisimpia aikoja, kuten viikonloppuja ja iltapäiviä. Särkänniemessä huvipuistopuoli avautuu näin alkusyksystä vasta klo.15. Särkänniemen kävijämääriä näkee esimerkiksi Googlettamalla hakusanan ”Särkänniemi”. Hakusivun reunaan avautuu tilasto, josta näet päiväkohtaiset ja reaaliaikaiset kävijämäärät.

Ihan ensimmäisenä käytiin Akvaariossa, jota odotettiin poikien kanssa ihan ehdottomasti eniten. En ole itsekään koskaan käynyt missään vastaavassa. Akvaariossa oli ihana hämärä valaistus, ja heti ovella vastaan tuli sähköiskuja päästelevä sähköankerias. Pojat olivat ihan haltioissaan. Akvaariossa oli sekä isoja että pieniä kaloja. Niiden lisäksi oli lisko- ja sammakkoeläimiä, krokotiileja, käärme ja kilpikonnia. Pojat osasivat niemetä eläimiä ja kaloja ja tutkivat tarkkaan niiden käyttäytymistä. Akvaariovierailu sujui ihan loistavasti kaikilta osin. 
Särkänniemen akvaario on kahdessa kerroksessa. Alakerrokseen on lähes mahdotonta päästä vaunuilla, koska sinne mennään kierreportaita pitkin. Me lainattiin koko päiväksi manduca facebook -kirppiksen kautta, ja tyttö nukkui siinä tyytyväisenä koko reissun ajan. Se helpotti todella paljon liikkumista. Kantoreppu jätti myös kädet vapaiksi kuvaamiseen ja poikien kanssa touhuamiseen.

Akvaarion jälkeen lähdettiin tallustelemaan kohti keväältä jo tuttua Koiramäkeä. Pojat oli tosi innoissaan jo portilla odottavasta koirapukuun pukeutuneesta lipuntarkastajasta. He halusivat ihan ehdottomasti tassuleimat käteen, vaikkei rannekeen omaaville niitä tarvitsisi antaa. Ihanat intoilijat! Eve alkoi olla nälkäinen, joten etsin penkin ja imetin, pojat tutkailivat sillä aikaa isännän kanssa lampaita, pupuja, koiranpentuja ja kokeilivat keppiheppoja. Kierrettiin eläinpiha tällä kertaa vain kerran. Oli hauskaa nähdä samoja eläimiä kuin viimeksi ja myös uusina tuttavuuksia päästiin rapsuttelemaan pikku kilejä, ne oli ihan supersuloisia! Myös aasit ja mikropossut olivat edelleen poikien mieleen. Kierroksen jälkeen käytiin Koiramäen kahvilassa välipalalla. Annettiin poikien ottaa munkit, vaikka ruokaakaan ei vielä oltu syöty. Kerrankos sitä.

 Imetyspaita ja harsoliina ovat oivat kumppanit julki-imetykseen, jos ei halua sulojaan vilautella ihan ehdottomasti ohikulkijoille. Huvipuistoissa taitaa kyllä olla asiakaskunta sen mukaista, ettei imetys ole kenellekään mikään ongelma, mutta itse imetän mieluiten harso suojanani. Vinkkinä vielä se, että helposti avattavan paidan kanssa pystyt imettämään vauvaa myös hänen ollessaan manducassa!

Viimeisenä kohteena oli näsinneulan näkötorni. En ole itse koskaan käynyt siellä, mutta A on. Pienen napakan keskustelun jälkeen sain hänet puoliväkisin raahattua mukaani ylös, haha! Yksin en olis uskaltanut lähteä molempien poikien kanssa, ja molemmat pojat halusivat ihan ehdottomasti ylös mukaan. Minulla itselläni on melko paha hissikammo, ja isäntä ei viihdy korkealla, mutta oli kyllä kaiken arvoista käydä ihastelemassa Tamperetta yläilmoista. Voitte vaan kuvitella, miten paljon pojat nauttivat siitä! Tästä reissusta jäi varmasti taas tosi mahtavia muistoja molemmille. Särkänniemestä lähdettiin ajelemaan kotiin puoli kahden aikaan, ja koko kolmikko nuokkui takapenkillä. Antilla mahtava perjantai jatkui vähintään yhtä mahtavana, koska hän lähti vielä iltapäivällä mummun ja papan mukana mökille Töysään, ensimmäistä kertaa ilman kumpaakaan meistä vanhemmista.

Huomioi lapsen ikä matkaan lähtiessä. Viisivuotias jaksaa kävellä ja katsella huomattavasti kauemmin kuin kolmevuotias. Me tultiin siihen lopputulokseen että nämä kolme kohdetta riittivät vallan mainiosti kummallekin pojalle. Aikaa meillä kolmen kohteen kiertämiseen meni noin 2,5 tuntia. Pelkästään kävely ei uuvuta lasta, vaan myös uusien asioiden näkeminen on yllättävän raskasta. Huvipuistossa väsähtäminen voi tapahtua vielä nopeammin kuin esimerkiksi pelkässä eläinpuistossa, koska ärsykkeitä tulee joka puolelta todella paljon. Jos mukana on sekä isoja että pieniä lapsia, niin kannattaa pitää riittävän pitkiä taukoja mahdollisimman rauhallisessa paikassa. Myös runsas veden juominen on tosi tärkeää.





Särkänniemen kohteet ovat auki enää rajallisen ajan, koska talvikausi lähestyy. Vielä kuitenkin ehtii käydä ottamassa viimeiset vauhdit laitteista ja tutustumassa eläimiin akvaariossa ja Koiramäessä! Tarkemmat aukioloajat löydätte TÄSTÄ.

Kiitos Särkänniemi!