Palautuminen kolmannen synnytyksen jälkeen

Tästä raskaudesta olen lähtenyt palautumaan osittain huonommin ja osittain paremmin kuin aiemmista raskauksistani. Synnytyksestä on nyt kymmenen päivää ja vatsa on lähtenyt pienenemään ihan ennätysvauhtia, omat farkutkin mahtuvat jalkaan jo oikein hyvin. Esikoisen jälkeen vatsa palautui myös ihan parissa viikossa, mutta Eetun sektion jälkeen meni huomattavasti kauemmin saada ns. omat mitat takaisin. Vaikka ulkoisesti palautuminen näyttää olevan ihan superhyvällä mallilla ja olo oli synnytyksen jälkeenkin muutaman päivän ihan huippuluokkaa, niin nyt olen alkanut huomata muutamia oireita, jotka osoittavat, että synnytyksestä palautumiseen voi mennä vielä tovi.

Lantiokipu on valitettavasti alkanut palailla noin viikon jälkeen synnytyksestä. Se on sellaista kummallista jomotusta erityisesti lantion vasemmalla puolella. Kipuilu tuntuu myös lonkassa, sisäreisissä ja liitoksissa. Tällaista kipua ei ole ollut ennen synnytysten jälkeen, joten vähän harmilla nyt otan nämä jälkioireet vastaan. Neuvolan mukaan kyse on luultavasti siitä, kun kärsin lähes puolet raskaudesta liitoskivuista ja lantion löystymisestä, ja nyt ne liitokset sitten alkavat hakeutua takaisin omille paikoilleen. Mieli haikailisi jo juoksemaan, mutta en uskalla tosiaankaan lähteä urheilemaan ennen kuin kipu on poissa. Neuvolastakin kehotettiin odottamaan jälkitarkastukseen saakka ennen hikiurheilun aloittamista.

Toinen vaiva on ollut kohdussa tuntuva kuukautiskivun tyyppinen kipu ja jälkivuodon loppuminen ”liian aikaisin”. Neuvolasta sanottiin, että vuodon pitäisi vielä runsastua, koska kohtu ei ole erittäin todennäköisesti ehtinyt tyhjentyä kokonaan tässä ajassa. Toivottavasti tästä ei seuraa mitään kohtutulehdusta tai tarvetta kohdun mekaaniseen tyhjennykseen. Olen kerran kokenut imukaavinnan sen keskenmenon yhteydessä, eikä se ollut kokemuksena yhtään encoren arvoinen. 
Tässä raskaudessa en saanut uusia raskausarpia, mutta toki vanhat venyivät ja muuttuivat jälleen punakkaiksi. Ne eivät minua häiritse ollenkaan, muutama kuukausi tehokasta öljyämistä Bio Oililla, ja arvet ovat taas kauniin vaalean hopeiset ja lähes huomaamattomat. 

Nykyistä painoani en tiedä, koska en ole käynyt vaa’alla synnytyksen jälkeen. Luultavasti käynkin vasta sitten jälkitarkastuksessa, niin ei mieli triggeröidy numeroista. Olo on kyllä ollut todella positiivinen ja vahva, enkä ole tällä hetkellä yhtään huolissani syömishäiriön uusiutumisen suhteen. Tiedän myös kokemuksesta, että synnytyksen jälkeinen masennus/baby blues/ahdistuneisuus voi iskeä koska tahansa, joten tarkkailen herkästi mielialojani, unen määrääni ja pyrin käymään ulkona mahdollisimman paljon, jotta voisin mahdollisimman hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Viimeiset pari päivää ovatkin olleet hieman edellisiä haastavampia, koska Eetu sairastui flunssaan ja kuume kohosi eilen illalla 39,4 asteeseen. Nyt jännäillään, että saadaanko me muut tartuntaa. Toivottavasti ainakaan Antti tai vauva eivät sairastu, on todella kurjaa ja pelottavaa seurata pienten sairastamista. Sen lisäksi minulta tukkeutui rintarauhanen viime yönä oikean rinnan oikeasta kyljestä, ja se oli niin kipeä etten pystynyt kättä liikuttamaan. Kävin yöllä neljän aikaan pitkässä suihkussa suihkuttelemassa pattia kuumalla vedellä ja yritin hampaat irvessä hieroa rauhasta auki tuloksetta. Lopulta otin särkylääkettä ja menin sen voimin takaisin nukkumaan. Patti on siellä edelleen, enkä tosiaan tiedä miten saan sen sieltä pois.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa palautumisen olevan hyvässä alussa. Liitosten palautuminen ottaa oman aikansa, vatsalihakset hakevat luultavasti paikkaansa vielä joulunakin ja kroppa saa nyt vielä näyttää ihan siltä itseltään, juuri synnyttäneeltä. Suomalaiset naiset ovat kovia vertailemaan itseään toisiin, ja itsekin olen ollut silmä tarkkanan edellisten synnytysten jälkeen, että kuinka hyvin tai huonosti palaudun muihin verrattuna. Tällä kertaa en vertaile itseäni muihin, tämä on minun yksilöllinen palautumisprosessini, joka tapahtuu vain ja ainoastaan minun ja vauvan ehdoilla.
Mainokset

Mukava maanantai

Eilen synnytyksestä tuli kuluneeksi kaksi viikkoa. Sen kunniaksi kuvaa vatsan palautumisesta:
Mietin aika kauan, kehtaanko laittaa tätä kuvaa tänne ollenkaan, mutta kaippa te mun lukijat ootte ennenkin raskaudenjälkeisiä massuja nähneet, ja jos ette niin nyt näätte (voitte myös skipata). Tässä siis vertailukuvaa, ensimmäinen otettu reilu viikko sitten torstaina 17.4, eli synnytyksestä on siinä kulunut neljä päivää. Jälkimmäinen on otettu tänään 28.4, synnytyksestä kaksi viikkoa ja yksi päivä.
17.4 vs. 28.4
Aamupala, päivän tärkein ateria. (Sisko, jos luet tätä niin ota mallia! Kahvia ei tartte kuitenkaan juoda..)
Aamupuuron jälkeen touhuiltiin hetki ja koitettiin houkutella Anttia syömään. Poika on ollut kovin hankala ruokittava muutaman päivän. Syöminen meni kuitenkin ihan pelleilyksi, joten luovutin. Päivällä poika on syönyt vaan muutaman leipäpalan, kanakeittoo pari lusikallista ja yhden lusikallisen pilttiä.. Protestoikohan pikkuveljeä vai onkohan taas tauti iskemässä, ainakin miehen mukaan oli kovasti tuntunut kuumalta päivällä. Nokkakin vuotaa, mutta muita oireita ei sitten olekaan.

Feilanneiden syöttämisyritysten jälkeen kokeiltiin saada pojat päikyille, mutta pienempi oli vaan halukas nukkumaan. Päätettiin siis laittaa vauva vaunuihin, Antti rattaisiin ja lähteä kaikki yhdessä lenkille. Käveltiin 45min lenkki. Kun päästiin kotiin niin melkeinpä samaan aikaan mun sisko tuli meille käymään<3. Lenkin jälkeen oli aikamoista sähläystä, kun piti syödä ruokaa (kanakeittoo, nams!) ja siivota illan/aamun sotkuja, ripustaa pyykkejä ym. muita arkijuttuja. Onneks oli yhdet ylimääräset kädet sitten pitelemässä vauvaa :). Antti oli jo ihan poikki uusien ruokailuyritysten jälkeen, ja se onneks rauhottu sitten päikkäreille. Juotiin päiväkahvit ja syötiin jätskiä. ”korkeintaan muutaman kerran kuussa herkuttelen hehheh joopa joo ja voi se edellinen postaus haistaa pitkät.. :D”.  Joskus puoli neljän aikaan lähdin saattamaan siskoa vauvan kanssa, ja käveltiinkin sitten keskustaan saakka (3,5km matkaa yhteen suuntaan). Siitä tuli pisin lenkki synnytyksen jälkeen, ja hyvältä tuntui! Kierreltiin vähän keskustassa ja käytiin ostamassa välipalaa. Joo, taas kauhee nälkä ja verensokeri alhaalla. Söin banaanin, profeel-jogurttijuoman ja join vettä, mansikat syötiin yhdessä. Oli ihan sairaan hyviä mansikoita!
Sisko lähti siitä sitten pyöräilemään kotia kohti ja lähdin itekin talsimaan kotiin. Matkalla kävin vielä syöttämässä vauvaa citymarketin lastenhoitohuoneessa. Puolivälissä matkaa mun ohi ajoi paloauto pillit päällä ja hetken käveltyäni huomasinkin sen pysähtyneen Lidlin risteykseen. Siellä oli myös ambulanssi. Miehen täti käveli mua vastaan koiransa kanssa ja jäätiin juttelemaan. Joku oli ajanut autolla moottoripyöräilijän päälle.. Hetken päästä paikalle tuli myös kaksi liikkuvan poliisin autoa. Jatkettiin matkaa kotiin päin yhdessä miehen tädin kanssa ja saatiinkin seuraa koko loppumatkaksi, koska hän saattoi meidät kotiin asti. 
Kotona poika oli vasta puolisen tuntia aiemmin herännyt päiväunilta (heräsi kun lähdettiin siskon kanssa, mutta oli nukahtanut uudestaan sohvalle).Kello oli jo vähän yli kuusi, eli ruoka aika taas. Poika ei syönyt kuin pari lusikallista taaskaan. Salkkareiden jälkeen leivoin jopa sämpylöitä, että saisin pienen syömään jotain. Kuka vois vastustaa uunituoreita sämpylöitä? No meidän Antti. Ärsyttää ja huolettaa, kun poika ei syö. Ehkä huomenna sitten.. Antti meni nukkumaan puoli kymmenen aikaan ja vauva nukkuu iskän sylissä olkkarissa.
Nyt täytyy mennä iltapesulle, että jaksaa heräillä yöllä vauvaa syöttelemään.

Viikon vanha

Viikko on nyt vierähtänyt synnytyksestä. Tai ei aivan vielä, illalla seitsemän aikaan vasta. Tulin nyt kertomaan kuulumisia ensimmäiseltä viikolta kahden pojan äitinä.

Synnytys tosiaan eteni viime sunnuntaina vauhdilla. Synnytyskertomukseen synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 1h41min. En haluaisi enää koskaan kokea syöksysynnytystä ja jos uskalletaan vielä lapsia hankkia, niin todella toivon, että alatiesynnytys tulee olemaan mahdollinen. Yhden sektion jälkeen on vielä mahdollista synnyttää alakautta, mutta kahden sektion jälkeen suunniteltu sektio on lähes poikkeuksetta edessä. Koska tämä synnytys päättyi hätäsektioon, tultaisiin seuraavaa raskautta seuraamaan äitiyspolilla ja loppuraskaudessa tehtäisiin synnytystapa-arviossa päätös tarvitsisiko tehdä uudelleen sektio. Tietysti tällaiset hätätilanteet tullaan päättämään kiireellisellä- tai hätäsektiolla, oli synnytystapa-arvioinnin tulos mikä tahansa. Mutta seuraavaa lasta odotellaan ainakin siihen saakka, kunnes Antti on lähempänä kouluikää.

Vauva on ollut todella helppo tapaus, aivan kuten isoveljensäkin. Päivällä hän syö puolentoista tunnin välein, illalla vähän tiheämmin ja yöllä kolmen-neljän tunnin välein. Jos mennään samalla kaavalla kuin Antin kanssa, niin parin, kolmen kuukauden päästä pärjättäisiin jo yhdellä yösyönnillä.

Vauva syö paljon, nukkuu paljon, kakkaa PALJON ja varmasti myös kasvaa nopeasti. Hänhän oli syntyessään ihan viikkoja vastaavien mittojen alarajoilla, ja erityisesti pituus aiheutti ihmetystä lastenlääkärille. Hän kuitenkin totesi, että vastasyntynyttä on harvoin vaikea saada aivan suoraksi ensimmäisessä mittauksessa, ja jo puolen sentin venytys vetäisi pituudenkin ”sallittujen rajojen” sisäpuolelle. Hän käski olla murhetimatta, ja uskoo pojan kehittyvän ja kasvavan aivan samaan tapaan kuin kaikki muutkin. Hän vaan nyt sattui olemaan pieni syntyessään.

Luonteeltaan vauva on rauhallinen, kärsivällinen ja hereillä ollessaan hän on todella tarkkaavaisesti mukana päivän touhuissa. Hän kuuntelee erilaisia ääniä, ja erityisesti radiosta soiva musiikki saa häneen vipinää. Iskän ääntäkin on mukava kuunnella.

Äidinrakkaus. Se on arka aihe, varsinkin jos jää paitsi alatiesynnytyksen jälkeisestä tunneryöpystä, kun vauvan saa vihdoin ponnistettua ulos ja hänet nostetaan vatsan päälle ihmeteltäväksi. Ensikohtaaminen, ensimmäinen imetys ja ensimmäinen suukko pienen otsalle, ne on kaikki asioita, jotka todella on juurtuneet mieleen Antin synnytyksestä. Tällä kertaa minä makasin taju kankaalla heräämössä ja sillä aikaa vieraat kädet hoitivat vauvaani, kunnes hän pääsi isän luokse. Heti herättyäni en edes muistanut synnytystä, luulin herääväni päiväunilta kotona. Kun tajusin, että makaan oikeesti siellä heräämössä, mieleen tuli kaikki ne asiat, jotka sektion jälkeen voi olla huonommin, kuin normaalisynnytyksessä. Imetys, kivut, vatsan palautuminen, äidinrakkaus..

Kun näin vauvan ensimmäistä kertaa, en tuntenut häneen sen kummempaa vetoa kuin muihinkaan vastasyntyneisiin vauvoihin. Hän oli minulle vauva muiden joukossa. Kun sain hänet rinnalle ensimmäistä kertaa, tunsin jotain. Minä ruokin omaa lastani, jonka olin itse kasvattanut vatsassani ja nyt hän oli siinä. Varsinainen ryöpsähdys, tai pikemminkin tulva, äidinrakkautta tuli vasta myöhemmin ensimmäisenä yönä. Vedin itseni puoliväkisin istumaan, haavaan sattui ja päässä heitti. Kurkotin vauvan pedin ihan omani viereen ja nostin hänet syliin. Haistelin ja katselin. Minun vauvani, jonka olisin voinut menettää. Melkein itkin, kun sydän yhtäkkiä täyttyi valtavalla helpotuksen ja onnen tunteilla. Siitä eteenpäin ei ole ollut epäselvää, osaisinko rakastaa häntä aivan yhtä paljon kuin Anttiakin.

Arki on meillä vielä epämääräinen käsite. Vauva nukkuu kopassa sänkymme vieressä (ja osan yöstä sängyssä minun puolellani). Antti tulee öisin edelleen meidän viereen nukkumaan. Aamuisin Aleksi nousee Antin kanssa ja minä jään vauvan kanssa nukkumaan. Nousen, kun vauva on syönyt aamupalansa (eilen nukahdin vielä senkin jälkeen takaisin, ja heräsin vasta yhdentoista aikaan). Aleksi hoitaa Antin aamupesut ja aamupalan, minä hoidan vauvaa. Aamuisin suihkuttelen haavaa ja pumppaan maitoa, jos se on yön aikana pakkautunut ikävästi. Syön aamupalaa, siivoilen, imetän, lepään, kun haava kipeytyy, syön särkylääkkeitä ja imetän taas. Aleksi hoitaa Anttia ja tekee nostelua vaativia juttuja jos pyydän.
Päivällä teen ruokaa, sitten syödään, imetän. Vauva nukkuu pidemmät päiväunet puolenpäivän jälkeen, jolloin itse lepäilen ja annan Antille paljon huomiota. Sitten imetän, syödään välipalaa, otetaan vieraita vastaan, imetän, syödään, katsellaan telkkaria, imetän, hoidan vauvan iltapesut ja Aleksi hoitaa Antin iltapesut, imetän ja yhdeksän aikaan pojat menee nukkumaan. Sitten taas suihkuttelen haavaa, touhuilen vielä jotain ja sitten mennään itsekin nukkumaan. Keskiviikkona on vauvan ensimmäinen neuvolakäynti, jonka jälkeen saadaan vauvalle luultavasti ulkoilulupa. Sitten päästään nauttimaan ihanasta keväästä vaunulenkkien merkeissä. Anttikin pääsee pitkästä aikaa leikkipuistoon.

Antti on ottanut vauvan oikein hienosti vastaan. Hän hymyilee aina vauvan nähdessään, halailee ja pussailee. Antilla on nyt ollut pari päivää kuumetta, joten ei olla vielä uskallettu antaa poikien kovin paljon olla kosketuksessa. Väsyneenä Antti on vähän kovakourainen, eikä ihan vielä ymmärrä, että vauvaa sattuu. Kun tultiin sairaalasta kotiin, tuntui, että Antti olis kasvanu ihan hirveesti sinä aikana! Niin fyysisesti kuin henkisestikin. .

Vartalo on palautunut synnytyksestä tähän mennessä ihan hyvin. Kivut ovat siedettäviä, turvotus alkaa olla ohi ja käsien mustelmat parantuvat hiljalleen. Vatsa on vielä melko kookas ja koitan kovasti olla stressaamatta sitä. Kyllä se varmasti tässä lähiviikkojen aikana palautuu lähemmäs normaalia. Haava on pysynyt siistinä ja siitä jäävä arpi tulee olemaan ihan nätti, jos niin voi sanoa. Ainahan se tulee olemaan siellä muistuttamassa vauvasta, mutta sille ei nyt voi mitään. Paino on pudonnut synnytyksen jälkeen hitaammin kuin Antin synnyttyä. Painan nyt 59kg ja päivää ennen synnytystä paino oli 62,9kg. Viikossa on siis lähtenyt 3,9 kiloa. Ei se ihan huonosti ole kuitenkaan.