ESKARILAINEN

Torstaina 9. elokuuta kello 8:50 me seisottiin puretun, mieheni vanhan alakoulun pihalla, jonka laidalla on jäljellä pieni esikoulurakennus. Aamuseitsemän herätys ei pidätellyt meidän lasten energialatausta, ja pihalla leikkitelineiden lomassa juoksikin jo täyttä päätä meidän neljä vuotta yhtä pitänyt parivaljakko. Antti ja Eetu ovat olleet erottamattomat Eetun syntymästä saakka, ja kaikista lukuisista kinoista ja erimielisyyksistä huolimatta he ovat olleet aina toisilleen se tuki ja ystävä, jonka kanssa leikkiä ja höpöttää. Toista muistetaan kauppareissuilla omalla tikkarilla, ja sille puuttuvalle osapuolelle muistetaan ottaa mukaan oma tarra jopa neuvolasta ja hammaslääkäristä. Nyt arki muuttuukin sen suhteen pysyvästi, kun meidän esikoinen aloitti esikoulun, ja on jokaisena arkipäivänä oppimassa uutta, tutustumassa uusiin kavereihin ja ihmettelemässä ja kartuttamassa omaa itsevarmuuttaan ja omakuvaansa. Ihan sairaan huikeeta, ja samalla niin, niin haikeaa. 
Oikeastaan tämä on ollut haikeaa vain minulle, joka olen niin tiiviisti halunnut pitää lapset ominani (ja isovanhemmille, jotka viimeistään nyt tajuavat olevansa lähellä mummoikää oikeasti. Vitsi vitsi.) Ihan totta jos puhutaan, niin olen kyllä yllättävän iisisti ottanut tämän muuttuneen arjen vastaan, vaikka minut tunnetaankin juuri sellaisena ”itkee kaikesta” -ihmisenä. Ekana aamuna itku kyllä tuli, kuten parilla muullakin äidillä, mutta sen jälkeen olen vienyt Anttia eskariin ylpeydestä haljeten ja onnellisena toisen riemusta. Meidän arki ei ole lastensaannin jälkeen ollut näin aikataulutettua vielä kertaakaan (paitsi silloin vuonna 2016, kun opiskelin, kävin töissä ja yritin hoitaa lapsia kotona muutaman päiväkotipäivän avulla samaan aikaan). Jotenkin lopulliseltahan se tuntuu, ettei enää ole paluuta entiseen, Antti tulee seuraavat (toivottavasti vähintään) 13 vuotta olemaan arkisin opintiellä. Anttia ei eskarin alkaminen hätkähdyttänyt. Hän on ollut maailman reippain poika, ja odottaa uutta aamua superinnoissaan ihan jokainen ilta. Ensimmäisenä aamuna (ja kolmen kuukauden ajan lähes päivittäin ennen sitä) kysyin Antilta, että jännittääkö. Vastaus oli joo, mutta suu levisi ihan mahtavaan leveään hymyyn eli hyvää jännitystä oli ilmassa meillä kaikilla. 
Ensimmäisinä päivinä lapset olivat lähinnä tutustuneet eskarin tiloihin ja käytäntöihin, sekä tietysti toisiinsa. Muutama tuttu kasvo Antin  omassa ja viereisessä ryhmässä onkin kerhosta, mutta näiden kavereiden lisäksi hän on saanut monta uuttakin kaveria. Eskaritilat olivat meille tutut jo keväisen tutustumiskäynnin tiimoilta, ja pihassakin ollaan käyty useasti leikkimässä. Esikoulu on rakennettu vanhan alakoulun laajennusosaan, mutta varsinainen alakoulu on sisäilmaongelmien vuoksi purettu ilmeisesti pari vuotta sitten. Tilat ovat kuitenkin todella ihanat, ja pidän erityisesti siitä, ettei niistä ole tehty liian koulumaisia. Antin ryhmässä on 16 lasta, joista viisi on tyttöjä ja loput poikia. Heidän ryhmänsä tila on jaettavissa kahteen osaan, jotta porukkaa saadaan tarpeen tullen puolitettua esimerkiksi tehtävien ajaksi pienempiin ryhmiin. Ääntä ja vauhtia kun kuulemma tästä poikavaltaisesta porukasta lähtee enemmänkin kuin tarpeeksi. Eskarin alakerrassa lapsilla on oma ruokala ja yläkerrassa ihanat isot tilat jumppa- ja taidetunneille. Eskarissa on paljon leluja, joita vaihdellaan toisten ryhmien kanssa kuukausittain, sekä pelejä, kirjoja ja paljon muuta hauskaa tekemistä eskaripäiviin, ja oman lelun päivä on joka päivä! 

Esikoulu tässä meidän yksikössä toteutetaan aivan eri tavalla kuin olin kuvitellut. Kuulin ja luin juttuja siitä, kuinka eskarista tehdään yhä koulumaisempaa, säännöt ja aikataulut ovat tiukat ja että eskarissa noudatettaisiin tarkkaa opetussuunnitelmaa, jonka tarkoituksena olisi mm. antaa lapsille valmius lukutaitoon ennen esikouluvuoden päättymistä. Miten väärässä olinkaan, ja kuinka ihanaa olikin kuulla, etteivät asiat mene näin tässä meidän eskarissa. Eskarilainen saa olla onneksi vielä lapsi. Tottakai harjoitellaan aakkosia ja opetellaan esimerkiksi matematiikkaa leikkien kautta, mutta painoa annetaan todella paljon lastentahtisuudelle. Esimerkiksi torstaina lapset olivat Antin leikkikäärmeen innoittamina halunneet kuulla lisää käärmeistä, joten niistä oltiin puhuttu ja jopa tabletilta näytetty kuvia. Juuri tällaista pienten lasten oppimisen pitää ollakin, omaehtoista ja hauskaa! Myös käytöstapoja, lasten itsevarmuuden ja omien ajatusten esilletuomista opetetaan ja kannustetaan todella paljon, mikä onkin äärimmäisen tärkeää koulutietä ajatellen. Vaikka kuinka oppisi lukemaan tai laskemaan ennen ekaa luokkaa, niin tärkeämpää lapsen ja ryhmädynamiikan kannalta kuitenkin olisi se, kuinka lapsi pystyy itse kantamaan itsensä ja oman äänensä isossa rymässä ja olemaan aito, oma ihana itsensä. Näin lasten on myös paljon helpompi hyväksyä erilaisuuksia, kun kaikkia ei koiteta ahtaa siihen samaan muottiin väkisin. Eskariopet ovat tärkeässä roolissa lasten kehityksessä, ja Antin opet ovatkin superihania tyyppejä. Yksi heistä on itseasiassa miehenikin entinen eskariope, haha! Isältä pojalle. 
Kun ensimmäisen eskaripäivän päätteeksi palasin hakemaan Anttia, hän kysyi pettyneenä, että eikö voisi vielä vähäksi aikaa jäädä kavereiden kanssa leikkimään! Hauskaa oli siis ollut, eikä mökömökö meinannut loppua vielä kotimatkallakaan. Pian kotona kuitenkin jo keskusteltiin kilpaa siitä, mitä oli kukin tehnyt, mitä oltiin syöty ja kuinka monta uutta asiaa oltiin opittu. Eetun ja Even ensimmäinen päivä ilman Anttia sujui myös hyvin, vaikka Eetu pariin otteeseen sanoikin, että on aika tylsää leikkiä yksin. Evestä kun ei ihan vielä ole taistelemaan Spiderman – ja Batman -hahmoilla, ja pikkuautotkin tuo pieni otus vie kesken leikkien ilman lupaa. Nyt kun on jo yli viikon verran harjoiteltu tätä uutta arkea, on Eetukin jo hyväksynyt äidin leikkikaveriksi. Huomenna Eetukin aloittaa kerhon, jossa on sitten oman ikäistä seuraa ja varmasti hurjasti paremmat leikit kuin kotona. Me ollaan huomattu, että muutaman tunnin ero poikien välillä on tuonut heitä entistäkin lähemmäs toisiaan, ja tappelut ovat onneksi vähentyneet huomattavasti! Eve ei Antin poissaolosta tajua muuta kuin sen, että on ihan sairaan hassua, kun isoin veikka juoksee supernopeasti vastaan eskarin pihalla ja täräyttää lippiksen lippansa pientä otsaa vasten.
Uutta ollaan Antin lisäksi päästy myös me vanhemmat kokemaan, nimittäin meidän ihka ensimmäinen vanhempainilta pidettiin viime torstaina. Yleisten ilmoitusasioiden jälkeen käytiin oman ryhmän opettajien ja vanhempien kanssa läpi lasten touhuja ja juurikin näitä asioita, mitä olen tässä postauksessa päässyt teille raottamaan. Oli hauskaa kuulla muiden vanhempien kokemuksia eskarin aloituksesta ja he heittelivät ilmoille tosi hyviä kysymyksiä käytännönasioihin liittyen, mitä ei itselle olisi välttämättä tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi kurahousukeskutelun esillenostaminen ei olisi itselleni tullut mielenkään. On onneksi vapautettu perheiden vastuulle päättää lasten vaatetuksesta, eivätkä kuravaatteet ole siis (enää) pakolliset. Ilman kuriksia sitten vaan ei mennä liukumäkeen tai märkään maahan pyörimään. Läpi käytiin myös hieman eskaripäivään kuuluvia sääntöjä, joiden puitteissa lapset saavat kyllä olla varsin vapaasti koko päivän.  Esimerkiksi luokkatilasta ei saa poistua ilmoittamatta minne on menossa, ja aina kotiinlähtiessä tulee käydä turvallisuussyistä käydä sanomassa opelle ensin heipat. Ekat painimatsitkin jo on joidenkin (myös Antin) osalta käyty, ja opettajat ovat tästä samaa mieltä kuin minä, että leikkiä saa, mutta ketään ei saa sattua. Yhtenä iltapäivänä Anttia hakiessani siis näin, kuinka Antti ja eräs toinen poika pyörivät ja painivat hiekassa, ja omaan silmään näytti jo melko hurjalta. Kumpaakaan poikaa ei ehtinyt sattumaan, ja pojat paiskasivat kättä päälle ennen kotiinlähtöä. Oli kuulemma hyvä leikki, huhhuh.. Asiasta juteltiin opettajan kanssa, joka oli juuri samaan aikaan tullut paikalle kuin itsekin. Vanhempainillassa painotettiin, että vanhemmat saavat milloin vain tulla keskutelemaan opettajien kanssa mielen päällä olevista asioista, avoimuus on avain. Yhteistyö eskarin ja meidän vanhempien välillä tulee siis olemaan varmasti sujuvaa ja ongelmatonta.
Esikoulun alkaminen on ollut älyttömän helppo muutos, ja Antti on tykännyt ihan hulluna olla eskarilainen. Huomenna arki taas vähän muuttuu, ja täytyy hieman tunnustella kuinka saataisiin sujuvasti hoidettua poikien vieminen ja hakeminen ilman turhaa edestakaisin kulkemista. Esikoululle meiltä on matkaa vain 750 metriä ja kerholle noin kilometri, joten siedettävällä kelillä tietysti mennään aina kävellen, ellei tarvitse hoitaa samalla esimerkiksi suurempaa kauppareissua. Kun Eetu on viety kahteentoista kerholle olisi minulla A:n ollessa kotona tietysti tunnin verran aikaa käydä vaikka lenkillä ennen kuin tarvitsee hakea Anttia. Kaikki palaset varmasti loksahtavat paikalleen nopeasti ja uskon meidän arjen lähtevän ihan mukavasti käyntiin.
Ihanaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon!
Terkuin Heidi
Mainokset

SAMAA RUOKAA KOKO PERHEELLE || SIS. ARVONNAN

Yhteistyössä 
Naperosta nautiskelijaksi 
Anni Lehti, Anja Mahrenholz & Minna Vauhkonen


Sormiruokailu on meillä tuttu juttu, kun kolmas lapsi on nyt jo käymässä läpi tuota hauskaa ja mielenkiintoista tutustumistaivalta ruokien ihmeelliseen maailmaan. Eveliina on nyt ollut sormiruokailija reilun kahden kuukauden ajan, ja syö ihan mielettömän hienosti kaikkea laidasta laitaan. Sormiruokailusta on lapselle paljon hyötyä ja hupia, mutta näin äidille ja meidän perheen ruokavastaavalle kaikista hauskinta on se, kun voi tarjota samaa ruokaa koko perheelle.
Naperosta nautiskelijaksi on kolmen äitibloggaajan, Annin, Anjan ja Minnan, ideoima erityisesti lapsiperheille suunnattu ruokakirja. Pelkkä reseptikirja se ei suinkaan ole, vaan pitää sisällään myös kattavasti tietoa ja vinkkejä vauvojen sormiruokailun aloittamiseen aina välineistä ruoan säilytykseen. Kirja on koottu kronologisesti edeten aamiaisesta kohti iltapalaa, mikä on valtavan hieno juttu perfektionistille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tietyn aterian ruoka olisi sopiva vain esimerksi aamupalalle, vaan ruokia on tosi helppo muunnella ja soveltaa melkeimpä mille tahansa aterialle. Myös lukemista helpottavat valmistusaika- ikäsuositus- ja annoskokomerkinnät ovat hyödyllinen lisä jokaisen reseptin ohessa. Myös allergeeni- ja pakastusmahdollisuusmerkinnät löytyvät resepteistä. Vaikka kirjan kirjoittajat eivät ole ravitsemusalan ammattilaisia, niin uskoin silti ihan joka sanan, mitä kirjasta luin. Ehkä juuri tämän vuoksi kirja kolahtaakin; kirja on äidiltä äidille, vanhemmalta vanhemmalle.

Seuraavaksi voitaisiin antaa hetki tämän kirjan kuvituksille. Anjalla ja Minnalla on kuvaajanlahjat hallussa, ja arvostan myös suuresti Satu Kontiaisen tekemää panosta kirjan graafisen suunnittelun osalta. Näin kaunista kirjaa on todella mieluisaa selailla.
Reseptien osalta odotin todella paljon, koska olen itsekin aika luova erityisesti sormiruokien suhteen. Pikaisella selaamisella tuli sellainen olo, että eikä, nämä puurot, vohvelit ja aamiaismuffinssit on kyllä jo nähty. Kuitenkin tarkemmin pureuduttuani resepteihin huomasin homman jujun. Ruokiin on lisätty aina jokin pieni twisti, joka ei pelkästään lisää aterian ravinnerikkautta, vaan myös tekee niistä monipuolisia ja hauskoja. Toki resepteissä oli myös niitä ”tavallisia” vaihtoehtoja, mutta eipä olisi itselleni tullut mieleen tehdä esimerkiksi puuroa kookosmaitoon tai laittaa myskikurpitsaa vohveleihin. Resepteissä parasta oli se, että koko perhe voi syödä samaa ruokaa ja näin esimerkiksi rahan- ja ajansäästämisen lisäksi helpottuu sekä vauvan että mahdollisten isompien sisaruksien ruokailutilanne, kun ei tarvitse olla kateellinen toisen ruoasta. Kaikki reseptit on helppoja ja helposti toteutettavissa lähikaupan antimilla.

Me kokeiltiin jo neljää eri reseptiä kirjasta, ja lapset olivat varsin innoissaan koekeittön antimista. Aamupalaksi mukimunakkaat, lounaaksi tomaattinen linssipasta, päivälliseksi kukkakaali-voipapupihvejä ja iltapalaksi tietysti puuropannaria. Meidän tuleva eskarilainen on tällä hetkellä haastavassa vaiheessa ruokien suhteen, ja täyttäisi lautasensa joka aterialla vain paprikalla, kurkulla, tomaatilla, mustikoilla ja porkkanoilla, joten hän hieman kyllä empi ennen maistelua. Loppujen lopuksi linssit olivat ainoa juttu, mikä ei (vieläkään) hänelle uponnut. Eetu ja Eveliina sen sijaan pistelivät poskeensa ruoan toisensa perään, ja erityisesti Eveliina oli silminnähden innoissaan uusista mauista. Suurin lasten suosikki oli näistä kukkakaali-voipapupihvit, joita isommat dippailivat yrteillä maustettuun kaurafraicheen. 
Olen kiitollinen, että tämä kirja sisälsi paljon kasvisruokia, koska valitettavan moni lastenruokaopas on ihan kauhean lihapainotteinen. Pienen miinuspisteen joudun antamaan siitä, että vegaanisen ruoan merkkiä oli käytetty parissa kananmunaa tai maitopohjaista luonnonjogurttia sisältävissä ohjeissa. Tämä ei kauhean suuri juttu ole käytännössä, pisti vain silmään. Termi vegaani on kuitenkin aika rajaava ja armoton. Ehkä kasvisruoka olisi kuitenkin sitten oikeampi sana kuvaamaan näitä aterioita.

Kaiken kaikkiaan rakastuin tähän kirjaan kyllä ihan täysin, ja mun puolesta näitä voitaisiin laittaa vaikka joka ikiseen äitiyspakkaukseen mukaan ja neuvoloihin esille, jotta sormiruokailusta saataisiin vieläkin isompi ja normaalimpi juttu. 
Nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa Naperosta nautiskelijaksi kirja omaksenne Instassa! Olet mukana arvonnassa seuraamalla @heidii.susanna ja @naperostanautiskelijaksi instagramtilejä, ja kommentoimalla TÄMÄN kuvan kommentteihin oman lempiruokasi. Arvonta-aika päättyy perjantaina 23.3.2018 klo.23:59. Ilmoitan voittajan kuvan alle sekä laittamalla yksityisviestin onnekkaalle.
Ihan mahtavaa tiistaita teille!

EN HALUA OLLA NYKYKÄSITYKSEN MUKAINEN FEMINISTI

Mies, nainen, muunsukupuolinen.
Liian suuri, liian pieni, sopivankokoinen.
Feministi, maskulisti.
Uskovainen, ateisti.
Ääripäiden maailma, sovinistien luoma teos suvakkien tehotuotantotehtaasta.
Naistenpäivä sai jälleen arvoisensa vastaanoton. Naiset kimmahtelivat, kun eivät saaneetkaan suklaata ja kukkasia samalla, kun miehet murahtelivat kyseisen päivän luomasta epätasa-arvoisuudesta itseään kohtaan. Itse toin jälleen miehelleni ilmi harmistukseni siitä, kuinka tästäkin päivästä on saatu tehtyä kaupallista kuraa. Kuten myös äitienpäivästä, isänpäivästä, joulusta, vapusta, juhannuksesta ja varmaan ihan kaikista muistakin juhla- ja ”juhla” -päivistä. Mieheni vastasi tokaisemalla naistenpäivän olevan yksi turha päivä muiden joukossa, kuten muutkin erilaiset ”ihmistä määritteleviä asioita” koskevat juhlapäivät.
”Toivota mulle hyvää naistenpäivää, kulta!”
”Onneksi olkoon, olet valinnut hyvin sukupuolesi.”
Jep, näin paljon meitä kiinnosti. Sain tosin nukkua myös pitkään tänään, mutta siinä vaiheessa, seitsemältä aamulla, meistä ei kumpikaan muistanut, mikä päivä on kyseessä. Sain nukkua, koska nukutti, ja koska mieheni arvostaa minua naisena, äitinä ja henkilönä sen verran, että katsoo pienten jatkounien olevan valvottujen öiden jälkeen paikallaan. Kiitos siitä rakas, arvostan. Ja tämä ei ollut sarkasmia. Meillä kaikkia arvostetaan ihan joka päivä, eikä siihen tarvita erikseen tällaisia juhlapäiviä. Kyllä meilläkin silti on niitä hetkiä, kun se pyykkivuori vaan suoraan sanoen vituttaa, ja tuntuu, ettei kukaan huomaa kuinka paljon teen. Mutta aina näiden hetkien saattelemana ajattelen miestäni, joka lähtee töihin viitenä päivänä viikossa, kahdeksaksi tunniksi pois täältä kotoa tekemään omia, ei niin kevyitä töitään ja silti palaa kotiin hymyssä suin antamaan meille taas osan itsestään.

FEMINISMI

Itse olen ja en ole feministi. En ole siksi, että en tahdo lokeroida itseäni, en varsinkaan tähän nykyään vallitsevaan ajatukseen feministeistä. Feministit ajavat tasa-arvoa, rikkovat normeja ja herättävät keskustelua epätasa-arvoisuuden poistamisesta. Tuntuu kuitenkin, että tänä päivänä termi ”feministi” kuvaa enemmänkin sitä ääripäätä, ”kiihko-feministiä”, jolle on koko elämä saada miehet poljettua alas, suorastaan vihata miehiä ja tehdä heidän turhuudestaan ja merkityksettömyydestään uusi normi. Eivät kaikki, mutta näitäkin löytyy. Lause ”olen feministi” kuulostaa melkein haasteelta, jonka lopputuloksena on joko musta silmä tai vähintäänkin itkupotkuraivarit.
En tykkää siitä, että KAIKKI täytyy survoa johonkin lokeroon tai siitä, että kaikille eri aatteita tai kantoja kannattaville henkilöille pitää olla jokin termi. Joko olet tai et ole feministi, jos et ole niin olet varmasti tosi huono ihminen. No, sitten minä olen. Joko olet tai et ole vegaani, ei ole minkäänlaista välimaastoa. Lokeroinnin sijaan olisi paljon tärkeämpää olla vaan, ja antaa muidenkin olla. Tällä tarkoitan sitä, että lopetetaan se hyvisten ja pahisten erottelu ja aletaan kaikki yhdessä puskea tärkeitä, kaikkia ihmisiä hyödyttäviä asioita, kuten tasa-arvoa, eteenpäin. (Jos se siis kiinnostaa, koska on olemassa myös ihmisiä joille on ihan sama, mitä ympärillä tapahtuu.) Ei polkemalla miesten tai kenenkään asemaa, vaan parantamalla kaikkien ihmisten asemaa sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä riippumatta.
Suomessakin on vielä parannettavaa tasa-arvoisuudessa, mutta meillä ollaan jo todella pitkällä. Joissain vähemmän kehittyneissä maissa vaimo ei saa edes käydä töissä tai puhua muille miehille kuin omalle puolisolleen, vaan hänen on pakko olla kotona, hän ei saa itse tehdä päätöksiä. Suomessa nainen saa päättää, saa päättää jopa sen, tahdotko tehdä lapsia vai et. Olisi ihanaa, kun saisit ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja päättää kuka olet, kenen kanssa olet, haluatko naimisiin vai et ja mitä ajattelet. Jotenkin epätodellista, että vielä 2018 vuonna ihmetellään pariskuntia, jotka eivät halua muuttaa esimerkiksi saman katon alle. Nuoret (ja kaikki muut myös) rikkokaa näitä ikivanhoja normeja! Älkää tehkö mitään toisten painostuksesta tai mielipiteistä riippuen, vaan olkaa juuri sellaisia kuin olette.

 

MUUTAMA SANA TASA-ARVOSTA

Suomalaisen tasa-arvon ongelmista itse olen eniten huolissani näistä: isien asema erotilanteessa, poikien alisuoriutuminen kouluissa sekä naisten ja miesten väliset tuloerot. Koen myös tasa-arvo -ongelmaksi muunsukupuolisten syrjimisen, ihan alkaen tästä termistä ”muunsukupuolinen” ja jälleen kerran tästä lokeroinnista. Toki joitain termejä tässäkin yhteiskunnassa on käytettävä, mutta liika lokerointi johtaa vaan ihmisten erkaantumiseen toisistaan.
Jotkut, erityisesti tällä hetkellä Suomessa asevelvolliset, kokevat asevelvollisuuden olevan räikeä esimerkki miehiä koskevasta epätasa-arvoisuudesta. Ja tämähän on totta, on muodostunut normi siitä, että miehet puolustavat maata ja sitä normia vaalitaan Suomessa miesten asevelvollisuudella. Samalla tavalla on muodostunut normi siitä, että naiset hoitavat kotona lapsia, ja tästä johtuen pääosa perhevapaista kerääntyvät äideille. Minua itseäni ei enää, äidiksi tulon jälkeen, ole kiinnostanut armeijaan meneminen yhtään. Ennen ensimmäistä raskauttani olin menossa vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kaksi edellistä virkettä varmaan kertoi teille, kumpi oli prioriteeteissani ensimmäisenä, lapset vai asepalvelus. Ja tämän haluankin tuoda teille esille; minun mielestäni ei ole hyvä elää sellaisessa ”joko kaikki tai ei mitään” -ajattelumallissa. On mahdotonta asettaa asepalvelusta kaikille pakolliseksi ja sitten taas kaikille vapaaehtoinen asepalvelus olisi Suomen Armeijan loppu. Miehet, joiden mielestä naisten tulisi käydä armeija vain siksi, että hekin sen ovat käyneet, eivät ajattele asioita juuri omaa napaansa pidemmälle. Mieheni käyttää näistä miehistä termiä ”vässykkämies”, joka on varsin osuva näiden henkilöiden ajattelumallia kuvaamaan. Enkä nyt aio vedota siihen, että ”eihän miesten tarvitse synnyttää, joten tasoissa ollaan”, (synnyttämistä ja asepalvelusta kun ei voida verrata millään tavalla keskenään), vaan siihen, että eiköhän tässä yhteiskunnassa ole kaikilla sellaisia asioita, joita joidenkin vaan on hoidettava, epistä tai ei. Suuria asioita ei voida ratkaista nostamalla itseään jalustalle tai luomalla tällaista lapsellista vastakkainasettelua. Pakollisen asepalveluksen sijaan kaikille pakolliset kutsunnat lisäisivät tietoutta armeijasta ja asepalveluksesta myös tytöille, joten lisää vapaaehtoisia varmasti myös sinne lähtisi. Ja olisi varmasti paikallaan antaa kaikille hieman lisää arvostusta suorittamistaan tehtävistä yhteiskunnan tai vaikka ”vaan” perheen hyväksi.
Kaikilla on jokin rooli tässä yhteiskunnassa. Oma roolini, jonka itse olen valinnut, on olla äiti. Ja minä rakastan tätä roolia, en vaihtaisi sitä mihinkään. Omat arvoni kun nyt vaan sattuvat pyörimään perheen ympärillä. Jonkun toisen arvot taas ovat muualla, maanpuolustuksessa tai vaikka uranluomisessa. Itse elän mielelläni sellaisessa ”perusmallissa”, normissa, joka meillä on perinteisestä perheestä. Mies käy töissä, minä hoidan lapsia tällä hetkellä kotona. Kokkaan, pyykkään ja siivoan. Ja pidän siitä todella paljon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tykkäisivät siitä, eikä edes sitä, että mielestäni tämä meille sopivimman ratkaisun pitäisi sopia kaikille. Minua ärsyttää suunnattomasti ne ääriajattelijat joille mikään ei riitä. Kiihkotaan ja paasataan vaan omista aatteista. Olisi paljon parempi, ja nyky-yhteiskuntaan jo jopa sopivampi, jos ihmisten lokeroiminen jätettäisiin vähemmälle ja annettaisiin muiden elää ilman moralisointia ja paasaamista.
Samalla kun vielä muistettaisiin arvostaa toisia joka päivä, niin ei edes tarvittaisi näitä erikoispäiviä muistuttamaan meidän kaikkien tärkeydestä.

SATOKAUSIKALENTERI 2018

Yhteistyössä Satokausikalenteri



Satokausikasvisten suosiminen kannattaa niin terveydellisistä, taloudellisista kuin ekologisistakin syistä. Luonnollisten satokauden mukaisesti kasvattettujen kasvisten viljelyyn käytetään vähemmän ulkopuolista energiaa, niissä on vähemmän säilöntäaineita ja ne maistuvat maukkaammilta. Parhaimmillaan satokausituotteita suosimalla voidaan nykyisiä kulutustottumuksiamme muuttamalla vaikuttaa viljelijöiden, maahantuojien ja kauppojenkin toimintatapoihin.

Terveyttä edistävän ja sitä ylläpitävän ruokavalion tulisi sisältää runsaasti kasviksia, vähintään Suomalaisen suosituksen mukaan sen puoli kiloa päivässä, mutta omasta mielestäni päivittäinen määrä saisi kaikilla lähennellä sitä kiloa. Vaikka kasviksia kuluttaisi päivittäin niukasti, kannustaisin silti perehtymään satokausituotteiden hyötyihin. Jos ei ole aiheesta ennestän kauheasti tietämystä, kuten minulla, voi olla vaikeaa erottaa kaupan hevi-osastolla, mitkä tuotteet ovat nyt sesongissa ja mitä eivät. Aloin pari kuukautta sitten etsimään lisää tietoa satokausituotteista, kun havahduin jälleen jokavuotiseen tapaani niiden olemassaoloon, ja tutustuin satokausikalenteriin. Satokausikalenteri.fi -sivustolla on huikea määrä tietoa satokaudesta, kannattaa käydä kurkkaamassa. Pakko tunnustaa, että olen vaan tottumuksesta haalinut niiden banaanien lisäksi ostoskoriin kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa ja munakoisoa, ja sitten kotona nurissut kaiken olevan niin kallista. Muutaman viime viikon kauppareissu onkin ollut jo huomattavasti edullisempi, kun jätin tavallisesti ostamani tuotteet kaupan hyllylle ja aloin suosimaan kausituotteita. Ajatelkaa,  parin, kolmen kuukauden päästä päästään jo nauttimaan kotimaisista sesonkikasviksista!
Satokausikalenteri on kuvitettu todella kauniisti. Sen on perustanut Samuli Karjula ja kuvittanut Laura Riihelä. Meillä kalenteri ei kauneudestaan (ja teemastaan) huolimatta kuitenkaan päätynyt keittiöön, vaan työpöytäni ylle, koska siinä aina suunnittelen seuraavan kahden viikon ateriat. Se myös kivasti piristi tylsän valkoista työpistettäni. Kalenteri sisältää satokausituotteiden lisäksi paljon yleistä tietoa satokaudesta, FodMap -ruokavaliosta, villiyrteistä, kasvisten valmistuksesta sekä valtavasti yleistietoa ja ravintoarvoja eri kasviksista. Jokaiselle kuukausilehdelle on lueteltu juuri sen kuun kausituotteet, joten on ihan älyttömän helppoa suunnitella edullinen ja terveellinen ostosreissu joka kuukausi. Parasta kalenterissa on se, että ei todellaaan tarvitse olla mikään kasvitieteilijä, jotta siitä hyötyisi, vaan ihan tällainen tavallinen perheenäiti tai -isi, yksineläjä tai ihan kuka tahansa, joka käy ruokaostoksilla.
Kalenterin lisäksi ihana satokausikalenterin tiimi hemmotteli meitä kahdella ruoka-aiheisella kirjalla. Lapsille suunnatussa Henri Mattilan kirjoittamassa Satokausi Salsa -laulukirjassa yhdistyvät musiikki, tarinat ja reseptit. Ollaan luettu kirjaa nyt iltalukemiseksi ja kuunneltu kirjan mukana tullutta levyä kokkaillessa. Satokausi Salsa sisältää tarinoita Joona ja Moona nimisistä lapsista, jotka pääsevät joka kuukausi uudelle makuretkelle. Teksteissä on lapsille pieniä tehtäviä, ja tietysti reseptejä. Ihana kirja, jonka avulla yhdessä tekeminen saa taas aivan uuden merkityksen. Meidän pojat tykkäsivät tästä tosi paljon, ja ollaankin nyt kulutettu sitä kuuluista ylimääräistä energiaa keittiössä kirjan ja musiikin kanssa hääräillen.
Tämän lisäksi sain myös Modernia Maakuntaruokaa -kirjan (Juuli Hakkarainen, Kaisu Jouppi, 2017), joka sisältää reseptejä jokaisen maakunnan perinteisiä kunnioittavalla tyylillä. Itsehän selasin heti Pohjois-Savon reseptit läpi, Kuopiolaislikka kun syntyjäni olen. Myös Pirkanmaan, kuten monen muunkin maakunnan sivuilta löytyi uusia kokeilunarvoisia reseptejä. En jää vegaanina itsekään näppejäni nuolemaan, kun valmistan muulle perheelle paistettua kuhaa Pohjois-Savon malliin, nimittäin talkkunapaistos mansikoilla, (vegaanisella) jogurtilla ja basilikakastikkeella ei kuulosta yhtään pahalta. Nam. Tämä kirja on valtava, melkein 300 -sivuinen, ja sen raamikkaat, tumman vihreät kovat kannet pakottavat asettamaan kirjan esille olohuoneeseen vieraidenkin ihailtavaksi.
Kaikkiin näihin tuotteisiin on panostettu visuaalisesti todella paljon. Minua itseäni ilahduttaa mielenkiintoisen tekstin lisäksi kauniit kuvat ja värit, ja hyvin kuvitettuja kirjoja selaillessa tulee automaattisesti inspiroituneemmaksi. Modernia maakuntaruokaa -kirja sisältää reseptikuvien lisäksi myös muuta kuvistusta jokaista maakuntaa koskien, ja minulla näin valokuvausharrastelijan silmin meni kylmiä väreitä mitä enemmän kirjaa selasin eteenpäin. Satokausikalenterista ja paljon muusta kasviksiin liittyvästä voit käydä lukemassa osoitteesta www.satokausikalenteri.fi. Postauksen tuotteet on 18.2. saakka saatavissa alennettuun hintaan, joten kipin kapin ostoksille, jos innostuit näistä myös!
Tosi iso kiitos Satokausikalenterin väelle näistä tuotteista, ne ovat tuottaneet ja tulevat ihan takuulla tuottamaan meille vielä runsaasti iloa! 
Tämän viikon ruokapostaus tulee näistä kirjoista, joten pysykääs kuulolla. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

VUOSI 2017

Aivan upeaa vuoden viimeistä päivää teille kaikille! Enää muutama tunti vuoden vaihtumiseen. Vuonna 2017 olen saanut kokea todella paljon. Olen tehnyt, kokenut ja sanonut asioita, joita en olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Olen saanut tänä vuonna monia uusia rakkaita lukijoita, ja te olette mulle yksi suurimmista syistä, miksi avaan tietokoneen. Tämä on edelleen itselleni todella rakas päiväkirja, joka on antanut, ja toivottavasti tulevaisuudessakin antaa monelle pohjan, mihin samaistua. Haluan kiittää jokaista teistä. Kiitos sähköposti- ja yksityisviesteistä, instagram- ja blogikommenteista, ja siitä, että olette siellä. Yksityiselämässä olen tänä vuonna saanut uusia ystäviä, oppinut viimein oikeasti rakastamaan itseäni ja saanut upean tyttären. Vuosi 2017 oli myös ikävistä ja surullisista asioita huolimatta yksi parhaista vuosista koskaan. Olen kokenut myös ylpeyttä työllistyneistä ja opiskelupaikan saaneista ystävistäni ja saanut aivan täydellisen kummitytön. ❤ 


Alkuvuosi ja kevät toivat uusia tuulia blogiin ja työssä jaksamiseen

Tammikuu oli melkoinen muutosten kuukausi. Edellisen vuoden bloggailin melko satunnaisesti, ja tammikuussa palasin bloggaamaan niin sanotusti täysipäiväisesti. Pääsin mukaan Mammalandian blogiyhteisöön ja olin päässyt turvallisille raskausviikoille. Aloin pahoinvoinnin lisäksi käydä läpi ihan mielettömiä migreenikohtauksia, jotka kestivät vaihdellen jopa 24-48 tuntia. Tammikuussa vaihdoin myös blogin bannerin tähän nykyiseen. Olin pikkuhiljaa siirtynyt yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ja aloin korvaamaan enemmän maitotuotteita kasvivaihtoehdoilla. Söin edelleen satunnaisesti kalaa ja kananamunia. Tammikuussa meidän perhe sairasti Noroviruksen, jonka en todellakaan toivo uusiutuvan ensi vuonna.

Helmi- maalis- ja huhtikuussa kävin useita kertoja Helsingissä ja Espoossa erilaisissa blogitapahtumissa, Karma Shopin Showroomilla, lapsi- ja kevätmessuilla ja valokuvaamassa, sekä Salossa Murenan bloggaaja-illassa. Perheen kanssa nautittiin valon lisääntymisestä ja ulkoiltiin paljon. Huhtikuussa meidän Eetu täytti kolme, ja saatiin myös kuulla vauvan sukupuoli. Raskauden osalta nämä kevätkuukaudet olivat varmaan vaikeimmat migreenin, supistusten ja liitoskipujen kannalta. Ne aiheuttivat myös unettomuutta, ja saatoin työpäivinäkin, ennen huhtikuussa alkanutta pitkää sairaslomaani, nukkua vain tunnin tai pari yössä. Huhtikuulta jäi mieleen myös meidät yllättänyt räntäsade, kun olimme puhaltamassa saippuakuplia! 
Toukokuussa jouduin osastolle kohdunkaulan kypsymisen aiheuttaman ennenaikaisen synnytysriskin vuoksi, ja siitä johtuen pyyhin koko kalenterini tyhäksi muutamaksi viikoksi eteenpäin. Muutenkin otettiin ihan rauhallisesti loppukevät. Migreenikohtaukset alkoivat tässä kohtaa hellittää.

Kesällä elettiin vauvakuplassa, suunniteltiin nimiäisiä ja käytiin pienillä reissuilla.

Kesän huippukohtia olivat Särkänniemivierailut ja tottakai Even syntymä. Kunnostettiin myös takapihaa vähän nätimmäksi ja laitettiin Even tavarat meidän huoneeseen lopullisille paikoilleen ennen kesäkuun loppua. Heinäkuussa olin ensimmäistä kertaa yksin kolmen lapsen kanssa viisi yötä, ja kävimme Mikkelissä reissussa. Elokuussa aloitin FeelMama -valmennuksen ja juhlimme Even nimiäisiä. Muistelin myös  vuoden 2016 kesän keskenmenoa, ja nyt on vihdoin alkanut aika kultaamaan sitäkin muistoa. Ihan joka kerta ei enää itketä ja väännä vatsaa, kun mietin meidän pientä syntymätöntä vauvaa.

Syksy ja loppuvuosi antoi meille paremman avioliiton ja uutta sisältöä blogiin.

Alkusyksystä me käytiin miehen kanssa läpi aika massiivinen kriisi, josta lopulta selvittin vahvempina ja uudelleen entistä enemmän rakastuneina. Vaikka tuli sanottua puolin ja toisin asioita, joita ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan sanovansa, ja vaikka sen olisi voinut hoitaa paljon, paljon siistimmin, niin me opittiin kuitenkin puhumaan. Hassua, kuinka voikaan viiden avioliittovuoden jälkeen tuntea vielä, että nyt elääkin ihan uudessa, paljon onnellisemmassa tilassa, jollaisesta ei aiemmin ollut edes tietoinen. Syksy ja nyt loppuvuosi onkin ollut meille pariskuntana sellaista uuden oppimisen aikaa, ja me ollaan keskusteltu asioista varmaan enemmän kuin koko liittomme aikana yhteensä. ❤ 


Syyskuussa käytiin koko perheen voimin mökillä, koska jokakesäinen mökkireissu oli jäänyt vauvahumuisen elämän vuoksi toissijaiseksi. Lokakuussa Eve oppi kääntymään vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen, ja aloitti hirmuisen rullailun ympäri olohuonetta. Antti täytti viisi vuotta, ja sai minut tajuamaan, että hän menee oikeasti vuoden päästä jo esikouluun, KÄÄK. Niin iso poika, äidin rakas. Käytiin todella paljon ulkona lasten kanssa, ja alettiin Eetun kanssa tekemään kielitemppuja. Hän on ottanut hienosti käyttöön puuttuvia konsonantteja, kuten d, ja nyt kovasti harjoitellaan s:n käyttöä. Lokakuussa myös leivoin tosi paljon, ja aloin suunnitella blogin joulukalenteria. 
Marraskuussa toin blogiini mukaan ensimmäistä kertaa vegaaniseen kosmetiikkaan liittyviä teemoja, kun siirryin tavallisista markettituotteista cruelty-free -tuotteisiin. Juhlittiin isänpäivää ja käytiin A:n kanssa Sami Hedbergin keikalla. Joulukuun pidin blogissa joulukalenteria, ja olen tosi iloinen, että ihan joka päivä sain luukun ilmestymään. Kirjoitin myös ensimmäisen postaukseni Valkeakosken Sanomien Nukkekoti -nimiseen blogiini, ja kävimme A:n kanssa pitkästä aikaa keikalla. Joulukuu toi minulle nelisenkymmentä uutta seuraajaa Instagram -tililleni, ja huomasin olevani Rantapallossa listattuma Suomen parhaat blogit -listalla Top kymmenen joukkoon perhe -kategoriassa. Olen tästä tosi fiiliksissä, varsinkin, kun rankka syksy verotti postaustahtia ja tekstien sisältöä todella paljon. 
Kiitos kaikille tästä vuodesta. Toivon teille kaikille upeaa vuotta 2018 ja samanlaista onnea, jossa itse tällä hetkellä elän. Juhlikaa kunnolla, ja palataan asiaan taas ensi vuonna.
❖   ❖   ❖
HAUSKAA UUTTA VUOTTA!

MEIDÄN JOULUAATTO 2017

Niin se joulu sitten on taas ohitse. Valot koristavat vielä asuntoa, ja jääkaapissa on miehelle annettua joulukinkkua edelleen säilössä, ei siitä joulutunnelmasta niin vain raaski lupua. Meidän perhe  elää ja juhlii alkoholittomasti ja ateistisesti, ja joululaulutkin ovat muutamaa perinteisempää Kilisee kilisee kulkusta ja Petteri Punakuonoa lukuunottamatta lähinnä raskasta metallia, joten ihan perinteisimpiä joulujuhlijoita me ei olla.

Aattoaamu. Herätyskellon piti olla soimassa klo.6:30, jotta ehtisin valmistautumaan ja lämmittämään joulusaunan ennen, kuin muutama sisarukseni tulisi poikkeamaan. Hah, edellisillan valvomiset miehen kanssa kuitenkin veivät herätyskellon kalkatuksesta kaiken tehon, ja isäntä olikin ilmeisesti unissaan sammuttanut herätyksen puhelimestani aamunkähmässä. Eipä se mitään, onhan meillä onneksi nämä kolme muuta pientä herätyskelloa ja eläimet, joten varmasti ei pääse nukkumaan kovin pahasti pommiin koskaan! Eve tosiaan ilmoitti heränneensä klo.9:30, ja pian sen jälkeen meillä olikin jo kylässä siskoni, kaksi veljeäni ja kälyehdokas. Jotenkin edelleen edellisillan väsymyksestä ja aamupäivän suhteellisen tiukasta aikataulusta järkyttyneenä en osannut kunnolla perehtyä sisarusteni kuulumisiin, vaan käytin kirjaimellisesti koko heidän vierailunsa pakkaamalla hoitolaukkua, pukemalla lapsia ja käyttämällä ripuloivaa koiraparkaa ulkona. En kutsuisi aamua kuitenkaan kaoottiseksi, mieheni otti tilanteen hyvin haltuun ja esitteli veljilleni minun touhottaessani SRA-harrastusvälineistöään. Siskolleni annoin lähes automaattisesti syliin hänen kummityttönsä ja pojat seurasivat perässä, joten aamuhan meni näin äidin kannalta varsin mukavasti. Ennen sisarusteni saapumista saatiin kumottua riisipuurot masuihin sentään ja avattiin jokavuotiseen tapaamme yhdet paketit jo heti aamusta, joulusauna kuitenkin jäi tänä vuonna välistä.
Yhdentoista jälkeen anoppi haki meidät joulunviettoon. Jokke jäi kotiin, toki ennen lähtöä oli varmistettu, että ripuli oli helpottanut. Mummupappalassa odotti kummityttöni vanhempineen, oli tosi ihanaa nähdä tuota Espoolaisporukkaa taas pitkästä aikaa. Kummitytön kanssa seurustellessani en voinut olla ajattelematta a) sitä miten nopeasti hän on kasvanut, b) sitä miten nopeasti aika kuluu ja c) sitä, että muutaman kuukauden päästä meidän Evekin on jo hänenlaisensa istuva ja kiinteää ruokaa hienosti syövä konttausharjoittelija. A p u a. Ihmeellistä, miten paljon vauvat oikeasti kehittyvät vain muutamassa kuukaudessa!
Yhden aikaan syötiin jouluruoka. Perinteisten vaihtoehtojen rinnalla oli myös vehnättömiä ja vegaanisia ruokia, arvostan tosi paljon, että omiin ruokarajoitteisiini ja elämänvalintoihini jaksetaan kiinnittää huomiota. Olipa anoppi tehnyt vegaanisia kookospallojakin kahville, namnam! Pojat söivät, noh, omaan kolme- ja viisivuotaiden tyyliinsä eli sen minkä muulta touhotukseltaan ehtivät, miehet taisivat syödä hyvin perinteisesti heidänkin edestään. Itse en edes muista, milloin olen viimeksi istunut alas ruokapöytään ja syönyt rauhassa koko lautasen tyhjäksi asti.

Ruoan jälkeen A lähti isänsä kanssa viemään lumipukuja hautausmaalle kunniavartiota varten ja kävi samalla reissulla ulkoiluttamassa Joken, sillä välin me syötettiin ja nukutetiin vauvoja päiväunille, pojat kävivät ulkona ja lahjat ilmestyivät kuusen alle. Neljältä juotiin kahvit ja puoli viideltä oli aika jakaa lahjat. Antti toimitti jakajanvirkaa, ja jokaisen muun, kuin hänelle itselleen osoitetun paketin kohdalla kuului syvä huokaus, että eikö tämäkään ollut minulle, haha! Kyllä vaan sai Anttikin ison kasan lahjoja, mutta määrässä taisi tällä kertaa meidän perheessä Eveliina viedä suurimman potin. Lapset, jopa pikkuneiti, olivat tosi innoissaan lahjoistaan. Lapset saivat kirjoja (erityisesti Lego-kirjat olivat Antin mieleen), tehtäväkirjoja, ison panssariauton, Nalle Puh -DVD:n, robotin, Ryhmä Hau kimblen ja -seikkailupelin, legoja, Star Wars -leluja ja Eve sai paljon aktivointileluja, leikkikaukosäätimen, vaatteita, muumilusikan, unilelun ja nuppipalapelin. Ja varmasti paljon muutakin, mitä en enää edes pysty muistamaan. Kiitos tosi paljon kaikille sukulaisille, kummeille ja ystäville lahjoista, ne merkitsevät todella paljon! A sai ainakin mukin, suklaata ja minulta Mr. Bearin luonnonmukaisen parranhoitosetin, minä sain kynttilöitä, Iittalan Taika-sarjan tarjottimen (saman sarjan kulhon sain synttärilahjaksi), sukat, kuusenpallokaiuttimen, kanadalaista teetä ja Aarikan Prinsessa -tuikun. 

Omat lahjani olivat ihan käsittämättömiä tänä vuonna, nimittäin jo A:lta saamani kuvaussetti olisi riittänyt. Kuusenpallon muotoon tehty kaiutin oli ihan nappivalinta, kiitos siitä menee yhdelle parhaimmista ystävistäni. ❤ Iittalan mustavalkoinen keraaminen tarjotin on ihana, ja kiva kun on saman sarjan astioita nyt kattaukseen käytettäväksi. Instakuvia varten tietysti varsin optimaalinen valinta myös, heh! Ja sitten se Aarikan tuikku.. Sain viime vuonna äidiltäni lahjaksi Aarikan isomman kynttilänjalan, ja tuikku (joka on myöskin häneltä) on samaa sarjaa sen kanssa. Rakastan näitä Aarikan sisustustuotteita, koska ne eivät näytä, tiedättekös, niin moderneilta ja ”kiiltovalkohömpötykseltä”, jota nykyään pursuaa joka tuutista. Luonnolliset puiset sisustusesineet ovat minun mielestäni äärettömän kauniita, itsehän pidän itseäni hyvinkin boheemina ja mummomaisena sisustajana. Varmaan tulikin jo tästä selväksi, kuinka paljon oikeasti tykkään ihan jokaisesta lahjastani, ja myös mainitsemattomat Arabian mukikynttilä ja ihanat lämpöiset sukat olivat todellakin tunnelmankohottajia. Maailman isoin KIITOS. Lahoista paras oli tietysti lasten onnesta hehkuvat katseet.
Lahjojen jaon jälkeen avattiin paketteja, tutkittiin uusia leluja ja vietettiin vaan aikaa yhdessä. A lähti isänsä kanssa kunniavartioon kuuden aikaan, ja sillä välin pojat alkoivat hieman väläyttelemään kotiinlähtöhaluja ja väsymystään. Eetu innostui kuitenkin pöytäjääkiekon pelaamisesta, ja sovittiin, että hän jää A:n kanssa vielä mummupappalaan illaksi. Anoppi heitti minut, Antin ja Even kotiin yhdeksän aikaan. Kotiin saavuttuamme käytin Joken pikapissillä ja laitoin Even nukkumaan, sen jälkeen istuttiin Antin kanssa eteiskäytävään glögien ja suklaarasian kanssa kokoamaan hänen uutta Lego Ninjago rakennelmaansa. Pari tuntia vierähti eteisen lattialla, jonka jälkeen annoin Antin vielä jatkaa legoleikkejä. Itse käperryin sohvan nurkkaan kynttilänvaloon lukemaan Harry Potteria. Puolenyön jälkeen A palasi Eetun kanssa kotiin, ja siitä alkoikin sitten melkoinen poikiennukutusoperaatio, koska Antti halusi kovasti jo nukkua, mutta yliväsynyt Eetu ei sitten millään. A sai Eetun melko nopeasti kuitenkin rauhoittumaan, ja päästiin sitten itsekin nukkumaan. Oli ihana joulu, ja tästä on hyvä jatkaa kohti uudenvuoden juhlintaa. 
Miten teidän joulu sujui? Onko siellä ruudun toisella puolella muita absolutistiperheitä?

LUUKKU 24 || JOULUKUVAT

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo!
Ainakin meillä, ja ekat lahjatkin avattiin jo. Otettiin eilen viimeiset, viralliset joulukuvat, joiden saattelemana päätän tämän vuotisen, blogiurani ensimmäisen joulukalenterin. Tätä oli tosi hauskaa tehdä, ja ensivuodelle toivottavasti saisin kalenteriin entistä parempaa sisältöä. Kuvista sen verran, että ne on editoitu yöllä kahden jälkeen ja huomasin taustakankaan rypyt vasta siinä vaiheessa, ääks! Mutta nämä on kotona otettuja, joten sallitakoon se nyt, kun vasta harjoittelen oikealla kuvaussetillä kuvaamista. Vaikka kuvanlaatu on ehkä niin ja näin, niin lapset kyllä tekee kuvasta kuin kuvasta ihan täydellisen. Pojat sai itse valita vaatteet, joten tottakai siellä on yhdet reikäset lempihousut jalassa, haha. Voitte varmasti nähdä jouluriemun paistavan läpi meidän murujen kasvoilta! Pian taas nähdään uusien tekstien parissa.

❆    ❆    ❆

IHANAA JOULUA TOIVOTTAA KOKO MEIDÄN JA MAMMALANDIAN PORUKKA!


LUUKKU 20 || JOULUSUUNNITELMIA

Tänä vuonna on syntynyt tosi paljon lapsia meidän lähipiirissä, joten monella läheiselläkin on edessä ensimmäinen joulu joko ensimmäisen lapsen tai uuden pikkusisaruksen kanssa. Vaikka vauvat ei sinänsä joulusta mitään ymmärräkään, niin mulle on silti tärkeää ottaa vauva vahvasti juhlaan mukaan. Valokuvien ja mieleen painuvien muistojen kautta on sitten myöhemmin ihanaa kertoa lapselle hänen ensimmäisestä joulustaan. Pojat katselee mielellään kuvia varsinkin siltä ajalta, kun Antti oli vauva. Hän oli ensimmäisenä joulunaan kahden kuukauden ikäinen pieni pallero, eikä hän, tai varsinkaan Eetu, meinaa edes käsittää sitä. Nyt pikkusiskon ensimmäistä joulua pojat odottavat todella innoissaan, ja haluavat ottaa Even mukaan kaikkeen pipareiden leivonnasta lähtien. Se on tosi suloista, ja tottakai Eve pääee mukaan.

Me aiotaan tänäkin vuonna mennä aatoksi Aleksin vanhemmille, mutta huomenna käydään kylässä mun äidin luona. Lapset saa leipoa mummille isot kasat pipareita . Me ei olla oltu yhtään joulua kotona oman perheen kanssa. Tänäkin vuonna jätetään Jokke aatoksi kotiin, koska appivanhemmilla on jouluna jo kaksi karvaturria. Toinen A:n siskon ja hänen miehensä koira ja toinen appivanhempien oma.  Kolmas voisi olla kahden leikki-ikäisen ja kahden vauvan lisäksi hieman liikaa. Tästä on onneksi anoppilaan lyhyt matka, joten Jokkea tottakai käydään päivän mittaa ulkoiluttamassa, eikä se hätäile yksin ollessaan. 

Me luultavasti käydään ennen lähtöä kotona joulusaunassa, ja mennään sitten sen jälkeen jouluruualle appivanhempien luokse. Illalla on ihan perustouhuja, eli kahvittelua, lahjojen jakamista, lasten leikkejä ja yhdessä olemista, osa porukasta varmaan katoaa taas yläkertaan pöytälätkää pelaamaan. Toivoisin, että ehtisin panostaa erityisesti lasten juttuihin ja osallistua leikkeihin mukaan, ja tottakai käpertyä aina tilanteen salliessa A:n kainaloon. Me ei lähdetä hautausmaalle, koska mun mielestä se on synkkä perinne ja  vietän aaton mieluummin elävien seurassa. Tietysti sillä muistellaan ja kunnioitetaan edesmenneitä rakkaita, mutta minulla ei ole täällä haudattuna sukulaisia, eikä lapsillakaan sellaisia, joita he muistaisivat. Vaikka olisikin, niin todennäköisesti jättäisin hautausmaakäynnit silti joko aattoa edeltävälle päivälle tai joulupäivälle. Muiden käydessä hautausmaalla me varmaan käydään lasten kanssa ulkona. Toivottavasti on lunta maassa, niin saadaan lumilyhtyjä ja Ukko tehtyä! 
Evellä on ollut nyt hieman eroahdistuksen piireitä, ja koko ajan pitäisi olla äidin sylissä. Hieman jännittää, että tuleeko joulusta yhtä huutokonserttoa. Tottakai sitten vaan täytyy sylitellä, jos ei iskän syli tai lattialeikit innosta, mutta pieni toive olisi, että pystyisin keskittymään myös poikiin. Onneksi Even tunteenpurkaukset osuvat useimmiten iltaan, yhdeksän ja yhdentoista välille, ja varmaan siinä vaiheessa me ollaan jo takaisin kotona. Tai kuka tietää, mitä se ilta tuo tullessaan. Kaikki menee varmasti tosi hienosti, täytyy vaan muistaa olla ahdistumatta mahdollisesti hyörinästä ja hulinasta huolimatta.

Ennen joulua meillä on kuitenkin vielä hieman tehtävää. Osa lahjoista/lahjatarvikkeista on nyt odottamassa postissa ja matkahuollon toimipisteessä, osa on vielä matkalla. Lasten lahjat on vielä paketoimatta, koska he hääräilevät niin tiiviisti minun perässäni, ettei mahdollisuutta ole vielä tullut, heh. No, onhan tässä muutama päivä vielä aikaa! Sitten pitäisi vielä, varmaankin huomisen mummilareissun ja pakettien haun yhteydessä tehdä ruokaostoksia viikonlopulle. Jotain kevyttä, koska varmasti tulee herkuteltua anoppilassa yllin kyllin. Toisaalta olen iloinen vilja-allergiastani ja nyt myös tästä kasvisruokavaliosta, koska se rajaa oikeastaan aika hyvin pois epäterveellisiä juttuja, haha! Kuten jo TÄSSÄ postauksessa annoin ymmärtää, niin minä en jaksa stressata joulusta. Loppupeleissä siitäkin saa eniten irti, kun antaa sen tulla mieli avoinna ja rentoutuneissa fiiliksissä!

LUUKKU 18 || MITÄ LAHJAKSI MIEHELLE?

Käsi ylös, jos lahjojen hankkiminen tuottaa tuskaa. Itse kuulun myös tähän porukkaan enkä millään saa päähäni yhden yhtä sopivaa lahjaa kenellekään, en synttäreinä enkä jouluna. Omien lasten lahjat kyllä on suhteellisen helppo toteuttaa, mutta toisille aikuisille lahjojen ostaminen on kinkkisempää. Yksi hyvä keino puolison lahjaa varten on kuunnella tarkasti, mitä hän puhuu. Sieltä saattaa jossain vaiheessa vuotta tulla ilmi esimerkiksi jokin peli, elektroniikkaostos tai vaate, jonka hän haluaisi ostaa. Sitten vaan listaat loka-marraskuun vaihteeseen omaan kalenteriisi ylös miehen toiveita, ja ta-daa, miehelle mieluinen lahjalista on valmis. Jos nyt siellä vielä panikoit lahjaideoita omalle miehelle, ystävälle, isälle, appiukolle, veljelle tai muulle, niin tässä olisi 8 lahjavinkkiä. A:n joululahja on jo paketissa, ja itseasiassa yksi näistä alla olevan kuvan tuotteista. Tämä lahjaideointi osuikin melkoisen hyvään saumaan, sillä mieheni juhlii syntymäpäiviään tammikuussa, jolloin olisi taas uusi lahjapaniikki päällä.
Kuvat: http://www.verkkokauppa.com, http://www.varusteleka.fi, http://www.prisma.fi, http://www.panssarikolonna.fi, http://www.houseoforganic.fi

1. LAHJAKORTTI VERKKOKAUPPA.COMIIN
Onko miehesi elektroniikkalaitteiden suurkuluttaja, valokuvaaja, uuden puhelimen tarpeessa tai kentien itse tietokonetta rakenteleva sähkösormi? Verkkokauppa.com tarjoaa kaikkea näihin ja paljon muuhun liittyvää tavaraa vertailukelpoiseen hintaan ja oman kokemukseni mukaan myöskin nopealla toimituksella ja megamahtavalla palvelulla (ainakin Pirkkalassa). Olen itse Verkkokauppa.comin vakioasiakas, ja esimerkiksi meidän kaikki tietokoneet, mun edellinen ja nykyinen puhelin sekä kaikki valokuvaustarvikkeet on hankittu sieltä.
2. KENKÄLANKKI
Jos miehesi käyttää esimerkiksi maihareita, saappaita tai muita nahkakenkiä, niin lankkausta varten on hyvä olla tarvikkeita aina varastossa. Esimerkiksi Varustelekasta saatava BW kenkälankki on kehuttu tuote.

3. MR. BEAR FAMILY LAHJAPAKKAUS
Parrakkaat miehet haluavat pitää huolta partansa ulkonäöstä ja hyvinvoinnista, ja tietysti myös ihosta parran alla. A käyttää mm. Mr. Bearin tuotteita, ja ne ovat hyväksi todettuja. Pääasiassa hänellä on ollut käytössä Woodland -tuoksuiset tuotteet, joka miellyttää myös minua. Lahjapakkauksen voi valita myös tuoksussa Wilderness ja Citrus, ja sen voi ostaa esimerkisi House of Organicin verkkokaupasta. Pakkaus sisältää partasaippuan, partavahan, partaöljyn ja viiksivahan, eli kaiken mitä parranhuoltoon tarvitsee. Mr. Bear Familyn tuotteet valmistetaan 100% luonnollisista raaka-aineista!

4. PARRANMUOTOILIJA
Partateemalla jatketaan. Jos miehesi tykkää muotoilla partaasi, tai ylipäätään pitää sitä jotenkin aisoissa, on parranmuotoilija oiva apu sen siistimiseen. Ennen itsetehtyä muotoilua kannattaa käydä parturissa parranmuotoilun ammattilaisen luona siistimässä parta hyvään muotoon ja pyytää samalla pari vinkkiä sen omatoimiseen trimmaukseen.

5. PANSSARIVAUNUAJOTUNTI
Actionia kaipaavan tai muuten vaan syvää rakkautta panssarivaunuja kohtaan tuntevan miehen mieleen on tämä lahja. Panssarikolonna myy sekä yksilö- että ryhmätunteja, joten lähde ihan rohkeasti vaikka itse mukaan tähän elämykseen miehesi kanssa. Tunteja on pääsääntöisesti tarjolla huhtikuusta lokakuuhun.
6. LAHJAKORTTI VARUSTELEKAAN 
Armeijaylijäämää sekä ulkoilutuotteita arvostavan henkilön unelmakauppa. Varusteleka edistää toiminnallaan kiertotaloutta sekä järkevän ostamisen mallia.

7. PELITARVIKKEET
Vieläkö siellä pelataan vanhalla konsolilla? Nyt uutta pleikkaria kehiin jo, hintakaan ei enää ole ihan niin riistävä Playstation 4:lle. Vaikka kuinka itse olenkin sujut pelikonsolien kanssa, niin johdot mua ärsyttää. Ne on rumia ja niitä on joka paikka täynnä. Onneksi nykyään on saatavilla langattomia headsetteja myös pleikkarille. Jos konsolit ja kuulokkeet on jo kunnossa, niin peleistä esimerkiksi Uncharted 4, Gang Beasts tai Worms Battlegrounds ovat hyviä lahjaideoita. 
8. AINEETTOMAT LAHJAT
Kumppani arvostaa varmasti myös aineettomia lahjoja. Järjestä esimerkiksi lapset hoitoon yhdeksi päiväksi ja tehkää miehellesi mieluisia asioita. Lähde hänen kanssaan treeneihin, hänen valitsemaansa elokuvaan tai olkaa vaikka kotona pelaamassa pleikkarilla. Anna hänelle täysi huomiosi.
Huomenna tulossa tämän joulukalenterin viimeinen DIY-lahjavinkki, ja sen jälkeen on lahjahommat paketissa. 

❆   ❆   ❆

Mitä sinä aiot antaa miehellesi joululahjaksi? Ja hei miehet, kolahtiko yksikään näistä lahjaideoista?

LUUKKU 14 || MITÄ ÄITIYS ON OPETTANUT?

Yhteistyössä Mammalandia
Minä olen äitinä vielä varsin noviisi. Tätä hienoa taivalta on takana viisi vuotta, joista viiden kuukauden verran olen ollut äitinä kolmelle lapselle, ja normaaliin elämään kuuluen matkassa on ollut tietysti sekä ylä- että alamäkiä. Minua häiritsee vanhemmuudesta puhuttaessa se äitiyden ylikorostaminen ja kaikki se ”äiti on vauvan tärkein henkilö” ja muu isät syrjään jättävä ajattelu. Sen vuoksi en voinut kirjoittaa tätä postausta keksittyen pelkästään äitiyteen ja äitien ja lasten välisiin suhteisiin, mieheni nimittäin kuuluu olennaisena osana kaikkeen tähän.

1. Äitiys on opettanut puolustamaan minuuttani.

Äitiys on sanana varsin ihana. Siitä tulee mieleen vahva nainen, joka hallitsee kaaoksen kuin kaaoksen, lohdullinen ja pehmeä katse ja lämmin syli. Äitiys voi olla myös loukku, johon nainen saattaa jumiutua tai unohtua. Itselleni äitiys on aina ollut elämäntehtävä, tärkeämpää kuin mikään muu. Vasta nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut oikeastaan elämään äitiysminäni rinnalla myös itsenäni, ja täytyy myöntää, että oman itsekriittisyyteni lisäksi parisuhde on parantunut merkittävästi. Itseni löytäminen uudelleen vaati kriisin sekä itseni kanssa että avioliitossamme, mutta olen ihan perhanan onnellinen, että me käytiin läpi tuo vaikea ajanjakso. Minuuteen kuuluu paljon muutakin kuin äitinä oleminen. Olen yksilö muiden joukossa, jolla on äitiyden ja omien tarpeideni lisäksi velvollisuus huolehtia, ettei mieheni joudu elämään erillisenä objektina ”minun ja lasten rinnalla”. Koko perhe pohjautuu kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen ja mahdolliseen avioliittoon. Parisuhteessa on tärkeää olla ensisijaisesti ehjän minäkuvan omaava (tai sitä kehittävä) yksilö, jotta voisi siirtää aiemmin vanhempiensa kanssa jaetun kiintymyyssuhteen kumppaniinsa. Parisuhde on (useimmiten) ollut olemassa jo ennen lapsia, joten on kohtuutonta kumppania kohtaan siirtää hänet sivuun vain sen vuoksi, että sinulla on nyt myös uusi tehtävänimike, eli äitiys. Ja tässä viittaan nyt läheisyyden ja parisuhteessa kommunikoinnin lisäksi myös parin väliseen intiimiin kanssakäymiseen. Unohtakaa tekosyyt ja selvittäkää, jos sinun on äitinä (tai miksei isänäkin) vaikeaa tehdä enää aloitteita, tai jos suhtautumisesi seksiin on jotenkin muuttunut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Seksuaalisuus kuuluu jokaisen omaan minäkuvaan, joka tottakai muokkautuu elämäntapahtumien myötä. Ei kuitenkaan ole terveellistä kadottaa sitä puolta itsestään ihan kokonaan. 

2. Äitiys on opettanut käsittelemään pohjatonta rakkautta ja muita suuria tunteita.

Se rakkaus, mitä lapsiaan ja lastensä isää kohtaan kokee, on jotain ihan järjetöntä. Se on pelottavaa, ylitsevuotavaa ja ihan sairaan outoa. Se tunne, kun tekisit toisen ihmisen puolesta ihan mitä vaan, antaisit vaikka oman henkesi, luo myös ristiriitaisia ajatuksia. Kun yksi lapsista on uittamassa pehmolelua vessanpöntössä sillä välin kun toinen pirtää permanenttitussilla joulupukkia eteisen kaapinoveen, et oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. Usein itse tällaisissa tilanteissa etsin kameran ja taltioin nämä hauskat tilanteet muistiin itselleni. Joskus huonosti nukutun viikon jälkeen unohtuu näihin tilanteisiin usein liittyvä koomisuus, ja sen sijaan omat desibelit nousevat liikaa. Jälkikäteen kaduttaa, koska eihän lapset lähtökohtaisesti tarkoita mitään pahaa. Rakkauden näyttäminen lapsille onkin rajojen asettamisen ja avoimen sylin tarjoamisen lisäksi myös anteeksi pyytämistä ja omienkin virheidensä myöntämistä. Äidinrakkaus on mielestäni hieman väärä sana kuvailemaan tätä tunnetta, koska isät tuntevat lapsiaan kohtaan yhtä vahvasti. Isien rakkaus vaan saatta olla hieman eri muodossa, koska heitä eivät ohjaile esimerkiksi imetyksen onnistumiseen vaadittavat hormonit. Isien tapa osoittaa rakkautta lapsilleen on usein myös sellaista käytännöllisempää ja toiminnallisempaa, ja enemmän sitä läsnäoloa. Aivan ihanaa vanhempainrakkautta siis, oli sitten isi tai äiti. Rakkauden lisäksi myös pelko rakkaan ihmisen puolesta on saanut ihan uuden merkityksen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin myös sanoa, että pelon ja rakkauden yhdistäminen todellakin lisää ahdistuneisuutta, mutta onneksi äitiyden luoma itsevarmuus palauttaa ajatusmyrskyn nopeasti takaisin maan päälle.

3. Äitiys on opettanut ajanhallintaa.

Voi hyvänen aika, että tätä on saanut opetella! Ennen lapsia olin ajan suhteen tosi tarkka. Koulusta ja töistä myöhästyminen oli maailmanloppu, ja usein olinkin mieluummin liian aikaisin paikalla. Yhden lapsen kanssa lähteminen on jo sen verran hitaampaa, että lähtöön saa varata aikaa sellaisen vartin lisää. Kolmen lapsen kanssa, joista yksi on imeväisikäinen, lähtöön saa varata helposti tunnin ylimääräistä aikaa. Tämä on ollut mulle varsin haastavaa, ja myöhästelyjä sattuu silloin tällöin. Hauskaa kuitenkin on se, että nykyään myöhästyminen ei automaattisesti saa minua paniikkitilaan. Myös blogijuttujen aikatauluttaminen on ollut, ja on edelleen, varsinaista tasapainoilua, mutta kehityn siinäkin koko ajan. Mitään tiettyä rutiinia tai rytmiä en pysty tai halua vielä luoda blogille, koska Evellä on ihan omat aikataulunsa. Hyvin olen kuitenkin saanut sisältöä aikaiseksi (useimmiten aamuyöt ovat hyötykäytössä), ja olen aika varma siitä, että Even kasvaessa sisällöstä tulee yhä laadukkaampaa. Nyt on välillä sellaisia päiviä, ettei ajatus vaan yksinkertaisesti pysy kasassa koko koneellaoloaikaa. Myös valokuvaamisen ajoittaminen pimeän Suomen aikatauluun sopivaksi on melkoinen operaatio, mutta hei, kyllä se kevät sieltä joskus tulee. Tai sitä ennen ainakin mun kuvausvalot, jotka A mulle tilasi joululahjaksi kyllästyttyään mun valokyttäykseen, heh. 

4. Äitiys on opettanut sukupuoliroolien tulkintaa ja muodostumista.

Tämä on täysin minun oma kokemukseni asiasta, mutta mua ihmetytti ennen lapsia ihan älyttömästi, miksi ihmiset riitelevät kotitöistä. Sen kun jakais ne puoliks vaan, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt ymmärrän näitä ihmisiä paljon paremmin, mutta itse en kyllä voi samaistua niiden kotiäitien kantaan, joiden mielestä miehen pitäisi automaattisesti työpäivän jälkeen jakaa kotityötkin puoliksi. Uskokaa pois, tiedän ettei lasten kanssa kotona oleminen ole mitään leppoisinta puuhaa, mutta mulle ainakin on tosi iso juttu se, että se ylipäätään on mahdollista. Olenkin sukupuolirooleihin liittyen melko konservatiivinen. Tai oikeastaan sillä ei ole sukupuolen kanssa edes mitään merkitystä. Oli siellä kotona sitten mies tai nainen, niin mun mielestä kotona oleva saa olla päävastuussa kodinhoidosta, ellei tietysti tämä työssäkäyvä osapuoli ehdottomasti halua ottaa kontolleen sitäkin. Meillä isäntä tekee töissä täyttä työpäivää, ja ylitöitäkin riittää. Miksi haluaisin ensinnäkään viedä häneltä mahdollisuuden rentoutumiseen työpäivän jälkeen? Mulle kotona oleminen lasten kanssa kuitenkin on enemmän ilo kuin stressinaihe, ja haluan kodin olevan myös miehelleni se paikka, jossa saa vaan olla ja ladata akkuja mahdollisimman paljon. Täällähän minä joka tapauksessa palloilen päivästä toiseen, joten miksei ne tiskit ja pyykit menisi siinä samassa. Toiseksi mulle on tosi tärkeää, että myös A saa viettää kotona ollessaan kiireetöntä aikaa lasten kanssa. Leikkiä tai pelata poikien kanssa ja sylitellä ja naurattaa Eveliinaa. Meillä myöskään A ei pidä kotitöiden roolijakoa sukupuoliriippuvaisena, ja hoitaa osansa kotitöistä jopa kerskailun arvoisesti.

5. Äitiys on opettanut minua arvostamaan ihan jokaista päivää.

Nyt mennään sille romantisoidun vanhemmuuden linjalle, mutta totta se on kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Lapset kasvaa NIIN äkkiä ja aika kuluu NIIN nopeasti, kun näitä tepsuttelijoita tässä pörrää ympärillä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Juuri tämä päivä voi olla lapsesi kannalta sellainen, jonka hän tulee muistamaan vielä vuosikymmenien päästä. Tänään hän saattaa nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa joulupukin tai hän saattaa oppia jonkin uuden taidon. Lapset ovat tehneet mun elämästä paljon merkityksekkäämpää kuin koskaan ennen. Tottakai avioliitto jo itsessän toi elämään ihan uudenlaisen merkityksen, mutta lasten myötä se merkitys syvenee entisestään.
❤    ❤    ❤
Vanhemmuus opettaa tosi paljon asioita elämästä, ja omasta itsestäänkin saattaa paljastua ominaisuuksia, joista ei koskaan tiennytkään. Haluaisin tähän loppuun vielä muistuttaa teitä kaikkia vanhempia, olit sitten isi tai äiti, biologinen tai adoptiovanhempi: muista, että kaikkine haasteineen ja onnenhetkineen vanhemmuus koostuu pienistä jutuista pitkin päivää. Muista, että lapset ovat pieniä vain hetken, joten nauti vauvavuodesta, ota ilo irti leikki-ikäisten kanssa, rohkaise koululaistasi olemaan juuri oma itsensä ja haasta ja opeta teinejäsi kasvamaan itsevarmoiksi ja elämää arvostaviksi nuoriksi aikuisiksi.