5. äitiyspolikäynti || Synnytyksen käynnistys

Sain viime viikon neuvolakäynnillä lähetteen äitiyspolille vauvan kasvukontrolliin. Aika oli alunperin kolmas heinäkuuta, mutta supistusten vuoksi se peruttiin ja käskettiin varailla aikaa uudelleen tällä viikolla, mikäli vauva ei lähdekään syntymään juhannusviikonloppuna. No, ei lähtenyt, vaikka yritys oli kyllä ihailtavaa. Maanantaina minulle soiteltiin sitten polilta uudestaan ja kerroin supistuksista ja vauvan hiljenemisestä supistusjaksojen jälkeen. Aika tuli onneksi jo tälle päivälle. 

Kahdeltatoista kävin ensin kätilön juttusilla ja otettiin samalla sykekäyrää. Vauvan perussyke oli 110 luokkaa, eli aika rauhallinen. Vaihteluita tuli kuitenkin onneksi hyvin ja syke kävi vauvan liikuskellessa lähes kahdessasadassakin. Lääkärin huoneeseen pääsin puoli yhden aikoihin. Lääkäri kyseli viimepäivien voinnista ja kertoi mitä tehtäisiin.
Vauvaa, istukkaa ja napavirtauksia ultrattiin vatsan päältä tarkasti. Neuvolassa huolenaiheeksi noussut sf-mitan kasvamattomuus oli kuin olikin johtunut vauvan alhaisesta sijainnista, aivan kuten oletinkin. Vauvan painoarvio on tällä hetkellä jo suurempi, kuin mitä Eetu painoi syntyessään. Painoarvioksi tuli 2,8kg. Istukka toimii täydellisesti ja virtaukset ovat kuulemma loistavat. Vauva esitteli hengitysliikkeitään ja jalkapohjiaan, eikä hänellä ole mitään hätää. Helpotus oli sanoinkuvaamattoman suuri ja melkein siinä itkukin pääsi.

Ultrauksen jälkeen lääkäri teki vielä sisätutkimuksen, jotta nähtäisiin ovatko viimepäivien valvomiset supistuksien vuoksi menneet aivan harakoille. No eihän ne ole, kohdunsuu on kolme senttiä auki ja kanavaa on jäljellä vajaa sentti! Syöksysynnytysuhan vuoksi minulle varattiin synnytyssalikäynnistys perjantaille. Soittelen siis saliin puoli kahdeksalta perjantai-aamuna ja mikäli siellä on sali vapaana, niin pääsen heti kahdeksaksi käynnistykseen. Synnytys käynnistetään lääkkeettömästi kalvojen puhkaisulla, ja sillä todennäköisesti tilanne eteneekin ihan omalla painollaan. Mikäli ei, niin käytetään mietoa oksitosiinitippaa apuna. Mikäli synnytys lähtee itsestään käyntiin ennen perjantaita, on ambulanssi suositeltavin vaihtoehto kypsän tilanteen vuoksi. 
Voitte vain kuvitella tämänhetkisen tunnemyllerryksen. Pian tämä on ohi, viimeinen raskauteni. Pian näen tyttäreni. Pian pääsen liitoskivuista. Apua, miten tähän voisi suhtautua järkevästi. Vai voiko? A on ihan yhtä sekaisin kuin minäkin, yhtäkkiä olo ei olekaan yhtään valmis tähän. Samalla olo ei voisi olla enää yhtään valmiimpi. Pojat pääsevät torstaina mummupappalaan yökylään kahdeksi yöksi, ja toivottavasti jo perjantai-iltana näkemään pikkusiskoa sairaalaan. A:lla on onneksi perjantaina vapaapäivä, niin päästään yhdessä toivottamaan uusi tulokas tervetulleeksi perheeseen.
En tiedä pystynkö tällä viikolla kirjoittamaan mitään järkevää mistään, mutta julkaisen ainakin yhden postauksen arkistosta, jos en pysty mitään fiiliksiä tänne enää kasailemaan. Jos olen yhtenä kappaleena vielä perjantaina niin ainakin raskauviikon 39 postaus tulee vielä mahakuvineen heti aamusta ja sen jälkeen onkin sitten jo vuorossa synnytyskertomus! 
Oikein mahtavaa kesäkuun viimeistä viikkoa teille kaikille! Pitäkää peukkuja pystyssä, me palaillaan viimeistään loppuviikosta! ❤
Mainokset

3. äitiyspolikäynti rv.29+4 | Osastolla

Eilen tiistaina oli aika äitiyspoliklinikalle kahdeltatoista. Olin ihan sataprosenttisen varma, että ehkä pientä edistystä on tapahtunut, mutta oletin pääseväni kotiin käynnin jälkeen. Olen saanut vain kaksi kipeämpää, alaselässä polttavaa supistusta. Muuten ne ovat olleet ihan täysin kivuttomia harjoitussupistuksia.
Kävin ensin hoitajalla, joka kyseli parin viikon ajalta kuulumisia ja supistustiheyttä, mitattiin myös verenpaine. Gynekologille pääsin noin 12:20, tällä kertaa naisgynelle. Aivan yhtä pätevälle kuin äitiyspolin edellisetkin gynekologit. Kohdunsuun tilannetta ultrattiin ensin alakautta, sitten tehtiin sisätutkimus ja lopuksi vauvaa ultrattiin vielä vatsan päältä. Kohdunkaula oli lyhentynyt enemmän kuin osasin odottaa, ja sen mitta oli 16mm. Lyhentymistä oli tapahtunut siis 5-6mm kahdessa viikossa. Toki jokaisen ultraajan käsiala, kuvauskulma sun muut vaikuttavat tarkkaan arvioon, mutta lyhentynyt kuitenkin. Lisäksi kohdunsuu oli lähtenyt pehmenemään ja oli sormelle auki. Gynekologi kiinnitti huomiota sisätutkumusta tehdessään, että vauvan pää painaa jo todella alhaalla ja huomaamattani aiheuttaa painetta kohdunsuulla. Se ei myöskään ole pehmenemisen ja lyhentymisen kannalta kovin lupaavaa.
Kohdunsuuntutkimusten lisäksi tehtiin jotain sukupuolitauti- ja tulehdustestejä, jotka olivat puhtaita. Gyne nappasi vielä fetaalisen fibronektiini -pikatestin (FFN). Fetaalista fibronektiinia vapautuu kodunkaulaan eniten synnytystä edeltävässä tilassa, ja positiivinen testitulos kertoo kohonneesta riskistä synnyttää seuraavien kahden viikon aikana. Minulla tulos oli positiivinen. Testi ei ole kaikista tarkin ja varmin metodi ennenaikaisen synnytyksen uhan mittaamiseen, mutta sen positiivisuus jokatapauksessa kertoo kohonneesta riskistä.
FFN -testi, kohdunkaulan ja kohdunsuun tila sekä vauvan painuminen yhdessä johtivat siihen, että minut otettiin osastolle samantien. Sain ennen sitä vielä kortisonin tehostepiikin kankkuun ja tänään pitäisi saada toinen. En saanut lähteä hakemaan edes tavaroita Valkeakoselta, en edes kävellä osastolle, vaan minut kärrättiin sinne pyörätuolilla. Hätävarjelun liitoittelua? Kuka tietää. Osastolla minulla on suihku ja wc-lupa, eli niihin saan kävellä, muuten täytyy olla pelkästään makuuasennossa. sängynpääty ei saa olla kovasti kohotettuna, enkä saa istua. Olihan se järkytys, en yhtään ollut taaskaan varautunut tähän. Miten se kohdunsuun tilanne on voinut edetä niin paljon pelkillä kivuttomilla harjoitussupistuksilla?



Osastolla kävin antamassa vielä pissanäytteen ja sen jälkeen sain välipalaa. Olin syönyt viimeksi aamupalaa seitsemän aikaan aamulla, mutta ei ollut kyllä yhtään nälkäkään. Soitin A:lle kotiin tilanneraportin ja kerroin mitä kaikkea haluan hänen tuovan osastolle mukanaan. Omat (ts.Aleksin) vaatteet, hygieniatarvikkeet, vitamiinit, läppärin, kameran piuhan, laturin.. A tuli käymään appiukon ja lasten kanssa, jotta sai napattua auton matkaansa parkkikselta. He vierailivat viiden aikaan ja samaan aikaan sain päivällisen. Kerroin heti alussa, kun hoitaja haastatteli ruokavaliosta, että olen allerginen vehnälle ja ohralle, ja olen kalaa ja kananmunia satunnaisesti syövä kasvissyöjä. Eikös vain ruoalla ollut silti kanawokkia ja kaveriksi ruisleipää, jossa tiesin jo pelkän ulkonäön perusteella olevan vehnää. 
Päivällisen jälkeen otettiin iltakäyrät vauvan sydänäänistä ja supistuksista. Molemmat olivat ihan hyvät, käyrälle piirtyi yksi supistus, jolloin arvo kohosi 20:stä 38:aan. Kahdeksalta söin iltapalaa, ja taas oli kinkkua tarjottimella. Vaikeaa muistaa monia eri ruokavalioita yhden potilaan kohdalla, haha :D. Iltapalan jälkeen aloin valmistautumaan yöpuulle. Yötä vasten sain vielä supistusten estolääkkeen piikkinä oikeaan olkavarteen. Laittaminen kirveli jonkin verran, mutta se ei kesänyt kuin muutaman hassun sekunnin. Noin kymmenen minuuttia pistoksen jälkeen alkoi sydän tykyttää hullusti ja kädet vapista, nämä ovat kuulemma ihan perinteisiä oireita. Uni ei meinannut tullakaan, nukahdin joskus puolenyön aikaan.


Puoli kahdelta heräsin siihen, kun vauva ei aloittanutkaan perinteistä yöllistä jumppataukoaan. Sen sijaan sain närästystä ties mistä syystä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja jalat olivat levottomat. Valvoin jonkun aikaa katsellen Mansikan youtubekanavaa, kun uni ei enää tullut. Neljän jälkeen pyysin lääkettä närästykseen, ja se tehosikin nopeasti. Viiden jälkeen nukahdin uudestaan ja heräsin varttia vaille kahdeksan tänä aamuna. Otettiin aamupalan jälkeen jälleen sydän- ja supistuskäyrää. Vauvan sykkeet olivat hyvät, vaihteluväli oli 115 ja 178 välillä! Kaksi supistusta piirtyi myös ruudulle. Ns. lepotilassa supistusarvo oli tänään 15-16, ja se kohosi supistusten aikana 35-42 tienoille. 

Tunnetilat heittää häränpyllyä. Olen tottakai iloinen, että riskit otetaan vakavasti. En todellakaan halua, että tyttö syntyy kamalan aikaisin ja saa jonkin kamalan tulehduksen, keuhosairauden ja vammautuu, en tietenkään! Mutta on myös ikävä kotiin. Tää tuli jotenkin niin puskista, että en ole ehkä ihan vieläkään perillä siitä, missä mennään. Pojat alkoivat eilen lähtiessään itkeä mun perään ja tänä aamuna olivat kyselleet, että missä äiti on. Se ei tunnu kivalta, ei sitten ollenkaan. Lisäksi mua hämää todella paljon se, että nää mun supistukset on oikeesti pelkkiä harjotussupistuksia, ja senkin takia tuntuu hassulta vaan maata sairaalassa. Täällä kun on äitejä, joilla on kipeitä supistuksia, sydänäänten heikkoutta, raskausmyrkytystä jne. Välillä tuntuu, että vien tilaa enemmän tarvitsevilta. 
Täällä nyt vaan oleskellaan ja elellään sairaalarytmiin. Juuri äsken kävivät hoitajat sanomassa, että lääkäri tutkii minut huomenna ultraäänellä ja sisätutkimuksella, ja sen perusteella päätetään saanko lähteä huomenna jo kotiin! Se olisi ihanaa. Kotona pystyy olemaan rentoutuneempi ja nukkumaankin paremmin kuin sairaalassa, mikä olisi omasta mielestäni hyvä juttu sekä oman että vauvankin hyvinvoinnin kannalta. Sitten vaan pitää unohtaa siivoukset sun muut ja olla vaan. ❤

Rakenneultra rv. 21+4 || GENDER REVEAL

Heippa ihanat!
Tänään koitti vihdoin se päivä, kun saimme tietää vauvan rakenteellisen terveystilan; oliko vauvalla kaikki niin hyvin, kuin aiemmissa ultrissa on näyttänyt vai tuleeko pienemme kohtaamaan mahdollisesti rakenteelliseen kehitykseen heijastuvia haasteita tulevaisuudessa?
Päivä alkoi megaintofiiliksissä, kuitenkin jännittyineissä ja hieman huolestuneissakin samalla. Heräsin taas aamulla varttia vaille neljä siihen, ettei happi kulje nenän kautta (koska flunssa, kuka nyt kuukautta pidempään voisi terveenä pysyäkään), joten nousin keittämään teetä ja pysyin hetken pystyasennossa. Tunkkaisen herätyksen jälkeen ei uni enää tullutkaan uudelleen, vaan hymyilin ja hymisin itsekseni paksun peiton alla molempien poikien kylmät varpaat selässäni kiinni. Viideltä nousin lopulta ylös. Höyryhengitin hetken aikaa kiehuvan veden ja piparminttuöljyn avustuksella, ja se avasikin tukkoista nenää ihan kivasti hetkeksi. Kello 7:45 lähdin ajelemaan kohti Tamperetta.
Klo. 8:19. Istuin jännittyneenä Terveystalon odotusaulassa ja ihastelin parin muun äidin suuria raskausvatsoja. Jalka heilui pakonomaisesti edestakaisin, eikä kynsinauhojen tökkimisestä meinannut tulla loppua.
Klo. 8:21. Heidi Korpela? Kysyi tuttu heleä naisääni vastapäisen huoneen ovelta. ”TÄÄLLÄ” huusin mielessäni, mutta muutin sen ulosantiin kuitenkin rauhalliseksi Jep -vastaukseksi. Sama kätilö ultrasi vauvaa niskapoimu-ultrassa, ja hän on yksinkertaisesti vain paras. Rauhallinen, rento ja helposti lähestyttävä. Mukana oli myös harjoitteleva kätilö. Aluksi tsekattiin raskausviikot ja kätilöharjoittelija kyseli voinnista.
Koitti vihdoin aika, kun sain lössähtää sängylle makaamaan ja jälleen vetää paidan pois vatsanpäältä. Kylmä ultraäänigeeli ei tuntunut tällä kertaa niin kylmältä kuin ennen. Hymy levisi korviin jo ennen kun kätilö asetti anturiakaan vatsalleni, ja purskahdin nauruun itsekseni. Kätilöitä vähän myös nauratti yhtäkkinen ilonpurkaukseni. Aloitettiin ultraus vauvan kokonaiskuvasta ja pikkuhiljaa vaihe vaiheelta käytiin läpi päätä, selkärankaa, käsiä, vatsaa, jalkoja, ihan koko pikkuista. Sain käytännössä kaksi ultrausta yhdellä kertaa, kun harjoittelijan lisäksi toinen kätilö ultrasi ja varmisti joka välissä, että kaikki tuli varmasti oikein kuvattua. Se oli itseasiassa tosi kiva juttu, en ole koskaan ollut noin perusteellisessa tutkimuksessa. Ainoa negatiivinen sana tulee nenän tukkoisuudesta, makaaminen tunnin ajan täysin paikoillaan saamatta kunnolla happea oli melkoinen työmaa, mutta kyllä oli sen arvoista! Mini on täydellisen terve. ❤

En voisi enää olla kiitollisempi. Sen lisäksi, että vauvamme elää, on täysin terve ja kasvaa hienosti, saamme ensimmäistä kertaa elämässämme pienen tytön osaksi perhettämme. Hänellä tulee olemaan maailman suojelevaisin isä, kaksi maailman parasta isoveljeä ja yksi maailman onnellisin äiti. ❤

13+0 || Alkuraskauden kuulumiset

Uutta raskautta alettiin yrittää yhden välikierron jälkeen ja postitiivisen raskaustestin tein 1.11. Kiertoni oli vähän sekaisin ja tavallista pidempi, joten oli vaikeaa hahmottaa milloin raskaustesti kannattaisi tehdä. Se oli kuitenkin heti ensimmäisellä kerralla jo positiivinen, mistä olin todella onnellinen!

Alkuraskaus oli piinaavaa aikaa, koska keskenmenon mahdollisuus pyöri mielessä lähes jatkuvasti. Ennen varhaisraskauden ultraa en oikeastaan edes halunnut ajatella raskautta, mutta nyt neljän ultran jälkeen kai pitäisi jo uskoa, että kaikki on hyvin, ja vauva pysyy mukana loppuun saakka.
Kävin ensimmäisellä neuvolakäynnillä 23.11, jolloin viikkoja oli kasassa 6+5, en tosin tuolloin tiennyt kuinka pitkällä olen, koska kiertoni oli niin sekaisin vielä. Katsottiin paino ja verenpaine, ja neuvolatäti halusi kuulla myös mahdollisista peloistani ja huolistani. Samalla käynnillä lääkäri ultrasi, mutta kohdun asennon vuoksi sikiötä ei saatu näkyville, sen sijaan näkyi raskauspussi ja sen sisällä sykkeeksi tulkittava väreily. Varattiin samalla aika kahden viikon päähän uuteen ultraan, koska ei saatu selville raskauden kestoa. Seuraavassa ultrassa näkyikin jo sikiö ja syke selkeämmin, viikot olivat tuolloin sikiön koon mukaan 8+6. Halusin kuitenkin vanhojen kokemusten vuoksi käydä vielä yksityisellä varhaisraskauden ultrassa ennen niskaturvotusultraa.

Rv 10+1

Varhaisraskauden ultraäänessä kävin viikolla 10+1. Kaikki oli edelleen hyvin ja sikiö vastasi päivälleen edellisen mittauksen perusteella laskettuja viikkoja. Pystyin sitten vihdoin huokaisemaan ja enemmän uskomaan raskauteen. Huolta hieman lisäsi se, ettei sydänääniä saatu kuuluviin neuvolan dopplerilla, mutta se tietysti selittyi sillä kohdun asennolla. Istukan virtaukset kuuluivat kyllä jo heti ekasta kuuntelukerrasta selkeästi. Kotona sain sydänäänet kuuluviin omalla Angel Sounds Jumper -dopplerillani joulupäivänä viikolla 11+2. Sekin omalta osaltaan taas rauhoitti mieltä.

Niskaturvotusultra olikin sitten viime keskiviikkona, jolloin sikiön ikä tarkentui päivällä ja viralliseksi lasketuksi ajaksi merkittiin 14.7. Vauvaa ultratiin tavallisen ultran lisäksi myös 4D:nä, ja se on niin parasta! Vaikka hän näyttääkin vielä minikokoiselta alienilta, niin oli tosi kiva nähdä vauvan liikkeet ja kaikki kolmiulotteisesti. Tällä kertaa veriseulan arvot olivat myös omasta mielestäni hyvät, kesällä ne kun olivat ihan selkeästi HUONOT. Nyt S-hCG-beeta oli 89 ja S-Pappa 1236. Niskaturvotus oli vain 1,01mm ja kätilö laski down-riskiksi 1:14000 ja 13- ja 18-trisomien riskiksi 1:100000.

Rv 12+5

Sittenpä päästäänkin niihin kuuluisiin raskausoireisiin. Ensimmäinen selkeä oire oli pahoinvointi, joka alkoi viikon 6 tietämissä. Tasaiseen tahtiin sai töissä ja kotona ravata oksulla, vaikka kotona pystyikin syömään juuri niin tasaisin väliajoin kuin huvitti. Töissä se tietysti oli vähän vaikeampaa, koska työpisteeltä ei voi vain lähteä tauolle oman mielen mukaan. Onneksi pahoinvointia kesti tällä kertaa ”vain” viikolle 11 saakka, nyt pahaolo iskee vain todella pitkän ateriavälin ja jalkeillaolon jälkeen. Pojista kärsin pahoinvointia muistaakseni melkein puoliväliin asti! Eetusta se lakkasi muutamaksi viikoksi viikon 11 jälkeen ja tuli sitten takaisin, tosin paljon lievempänä.

Toinen raskausoire, jonka ihanaiset työtoverinikin olivat huomanneet jo vaikka kuinka kauan sitten, oli pissalla ravaaminen. Jatkuva pissahätä on minulle siinä mielessä uusi juttu, että pojista se vaivasi vasta raskauden loppupuolella. Nyt tosin yritän ihan tietoisesti juoda paljon vettä, jotta säästyisin ylimääräisiltä turvotuksilta.

Rv. 10+6

Ylivoimainen väsymys alkoi viikon kahdeksan jälkeen ja jatkuu edelleen. Työpäivän jälkeen nukahdan, jos menen hetkeksi sohvalle istumaan ja se on ihan varma. Jos kotityöt odottavat tekijäänsä, niin en oikeasti voi hetkeksikään oikaista koipiani tai nukun varmasti aamuun saakka. Toivon, että väsymyskin alkaisi parin seuraavan viikon aikana hellittää, koska ihana talviaika menee minulta kovaa vauhtia ihan ohitse. Voimaton olo on muutenkin ärsyttävää, kun tietää että on hommia hoidettavana, enkä tosiaan aio sysätä kaikkea miehen harteille.

Vatsan turvotus on ollut ihan omaa luokkaansa tässä raskaudessa. Näytin jo kymppiviikolla siltä, kuin puoliväli häämöttäisi. Olen koittanut hillitä turvotusta juurikin juomalla runsaasti vettä ja välttelemällä nopeita hiilihydraatteja, mutta kylläpä se vatsa silti oli illalla kolme kertaa isompi kuin aamulla. Nyt kahden viime viikon aikana turvotus on alkanut hellittää ja ”se oikea” vauvavatsa alkanut tulla esille.

Vaikka raskausoireet eivät olekaan kovin hohdokkaita, niin olen tosi kiitollinen, että minulla on niitä, varmasti ymmärrätte miksi. Tässä kyllä ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti keskiraskautta, joka kokemukseni mukaan on raskauden rattoisinta aikaa. Ihanaa ajatella, että meillä on ensi kesänä pieni uusi tuhisija kasvattamassa meidän perhettä ja rakkautta.

Rakkautta

Noin puoli vuotta sitten lähdin työpäivän jälkeen Tampereelle, ultraäänitutkimukseen. Sikiö todettiin elottomaksi ja samalla elottomaksi muuttui sieluni, väliaikaisesti.

Tänään ajoin Tampereelle, tottuneesti ja silti jännityksestä täristen. Vanhat muistot palasivat kirkkaasti mieleen, aivan kuin olisin elänyt päivää 11.7.2016 uudestaan. Tällä kertaa olin yksin, omasta tahdostani. 

Kätilö kutsui klo.8:56. Sydän pamppaili ja tuntui ettei henki kulje. Se ei voi olla elossa. Sen on pakko. Kaikki ei voi olla hyvin, kun sillon viimeksikin…

Nostin paitaa ja paljastin hieman pyöristyneen vatsakumpuni kätilölle. Kylmä ultraäänigeeli sai ajatukset taas tähän hetkeen, ja pian ruudulla näkyi kuva kohdustani. 

Ja vauvasta. Meidän vauvasta.

Viikkoja 12+5 vastaava pikkuinen heilutti käsiään, jalkojaan ja päätään. Sydän sykki vahvasti ja hän on todellakin niin elossa kuin elossa voi olla! 

Ensi kesänä meitä on viisi. Isi, Äiti, Antti, Eetu ja Mini. 

4.1.2017 Rv.12+5. CRL 6,9cm

Laskettuaika on 14.7.2017. Mini oli tänään 6,9cm pitkä päästä peppuun. Niskaturvotusta oli 1,01mm ja veriseulan arvot todella hyvät, riskiä kromosomihäiriöihin ei ole. Vauvan vatsanpeitteet olivat ehjät eikä muutakaan poikkeavaa löytynyt. Hän nukahti kesken ultrailun, joten jouduttiin häntä vähän vielä herättelemään, että saatiin kuvattua kaikki tarpeellinen.


Oon niin onnellinen! ❤

Niskaturvotusultra

Masukki ❤

Tänään sitten lähdimme ensimmäiseen ultraan Hatanpään terveysasemalle. Aika oli klo.14.20, mutta hoitaja otti minut vastaan puolelta. Ensin käytiin läpi perusasiat, kuten kuukautisten mukainen viikkomäärä, yleinen vointi ja muut. Tänään olen kuukautisten mukaan viikoilla 13+1 ja ovulaation mukaan 11+4.

Ultraaminen tehtiin pelkästään vatsan päältä, koska pikkuinen näkyi todella selkeästi. Usein ensimmäinen ultra suoritetaan sekä vatsan päältä että alakautta. Kaverin kokonaispituus on noin 7cm, pääperämitta 56,2mm, reisiluun pituus 6,5mm ja pään lakimitta 19mm. Lapsivedenmäärä on normaali, sydämensyke näkyi, samoin liikkeet. Niskaturvotus oli todella pieni, ja down-riskiluku on 1:23000 eli käytännössä ei ole riskiä. Mittojen mukaan kone antoi uuden lasketun ajan, joka olisikin sitten 28.huhtikuuta 2014 ja viikoja nyt olisi 12+1. Olenkin siis jo kolmannellatoista viikolla! 🙂 Kaikki oli täydellisesti.

Kotimatkalla soitin äidilleni ja sieltä sain onnellisen vastaanoton. Haimme pojan mieheni vanhemmilta, ja samalla näytin heille ultrakuvaa <3.