Tehtävälista loppuvuodelle 2018

2018-09-26-15-22-58-077.jpg

Havahduin tässä eräänä iltana tutkimaan keittiön seinällämme roikkuvaa kalenteria hieman tarkemmin. Mitä ihmettä, on jo syyskuun loppu! Olin järkyttynyt monestakin eri syystä; ensinnäkin meiltä on unohtunut Eetun 4-vuotiaan neuvolääkärikäynti ihan kokonaan, se olisi ollut jo pari viikkoa sitten. Hupsista. Sen lisäksi tajusin, että Antin 6-v synttärit lähestyvät aivan liian kovalla vauhdilla, eikä kaverisynttäreiden kutsujakaan ole vielä lähetetty. Ne onneksi pidetään vasta varsinaisen syntymäpäivän jälkeen lauantaina, ja sukulaissynttärit taas oikeaa päivää edeltävänä sunnuntaina, eli neljän (!) yön päästä. Onnea sukulaisten ja minun osaltani tällä kertaa on se, että juhlat on sovittu järjestettäväksi paikallisen kahvilan tiloissa.

Aika on käsite, joka on saanut eskarin ja kerhon myötä ihan uudenlaisen merkityksen; sitä ei ole. Tai on, mutta sen hyödyllisesti käyttäminen on minulle vieläkin vähän mysteeri. Aamupäivät maanantaista keskiviikkoon menevät edestakaisin kulkiessa, kun Antti menee yhdeksään, Eetu kahteentoista, Antti pääsee yhdeltä ja Eetu kolmelta. Se lisäksi A:n työvuorot vaihtelevat kolmessa vuorossa, eli aamuvuoroissa hoidan aamupäivät yksin, ja yövuoroissa ainakin viemiset. Eikä se siis haittaa yhtään, mutta jos sattuukin olemaan Eveliinan kiukkupäivä tai yksikin lapsista sairaana, niin välillä mietin, että kuinkas tämä homma nyt hoidetaan. Olen kyllä salaa äärimmäisen onnellinen auton ostosta, vaikkei sillä tuollaisten lyhyiden (oikeasti, 750m-1km) matkojen ajelu ole todellakaan ekologista. Välillä on turvauduttava siihen kuitenkin, esimerkiksi juurikin, jos joku lapsista on kipeänä.

P9260169.jpg

P9260191.jpg

Aloin ajankulun aiheuttamalta järkytykseltä toivuttuani pohtimaan, kuinka saisin tästä loppuvuodesta enemmän irti. Aiemmin jo kirjoittelin, että voisin ottaa hyötykäyttöön sen ajan, kun Antti ja Eetu ovat yhtä aikaa poissa kotoa eli klo. 12-13 välisen ajan, mutta aika pian tajusin, ettei siitä käyttöön jää kuin noin puolisen tuntia, jos sitäkään. Näin ollen mieluummin röhnötän sen puoli tuntia puolikuolleena sohvalla tai käytän koiran lenkillä, kuin että yrittäisin saada siitä ajasta yhtään enempää irti. Aamupäivät ja illat lasten mentyä nukkumaan ovat sitä aikaa, kun luovuuteni on parhaimmillaan, joten ainoa keino on antaa mahdollisuuksien mukaan aamut miehen käsiin (eli joka kolmas viikko hänen ollessaan iltavuorossa) ja tehdä osa hommista illalla. Lapset onneksi väsyvät nopeasti päivän touhujen jäljiltä, ja nukkumaanmenoaika on hieman aikaistunut kesään verrattuna. Kiitos tästä suuresti kerhon ja eskarin työntekijöille! Koska arki on vähän tällaista aivosumua, en luultavasti tule tavoittelemaan tai edes ehdi haaveilemaan mistään erityisestä ilman erillisiä toimenpiteitä. Tämän vuoksi kirjoitin ylös listan asioista, joita haluan vielä tämän vuoden puolella tehdä, ja pyrin toteuttamaan listan kohdat parhaani mukaan vuoden loppuun mennessä.

Kirjoita vähintään 30 postausta vuoden loppuun mennessä. Haluan pitää kiinni säännöllisestä postaustahdista, sillä kirjoittaminen on valokuvaamisen ohella minulle ainoa luova harrastus. Haluan pitää kiinni siitä, että teen myös itseäni kiinnostavia ja inspiroivia asioita, en keskitä ihan kaikkea energiaani lapsiin ja perhe-elämään.

Löydä ihana ekologisista materiaaleista valmistettu toppatakki. Minulla ei ole toppatakkia, sillä edellinen 6 vuotta vanha takkini lensi roskikseen viime keväänä. Takki palveli minua todella hyvin, ja sen kunnosta kyllä huomasi, että käytetty sitä olikin. Neppareista oli jäljellä enää pari hassua, vyötärönauha oli ihan rispaantunut ja vetoketju oli ollut rikki jo vuoden (kyllä, käytin takkia silti). Ulkonäöltäänkin takki oli jo ihan kulahtanut, eikä hupun keinokarva ilmeisesti tykännyt siitä, kun joutui vangossa muun pyykin mukana pesukoneeseen. Voitte varmaan kuvitella. Siksi olisi ajankohtaista löytää uusi toppatakki ennen, kuin mittari lähestyy -10 astetta. Jos teillä on jotain vinkkejä kestävän kehityksen ja eettisten arvojen mukaan valmistetuista talvitakeista, niin otan kaikki vinkit avosylin vastaan!

Vie puhelin korjaukseen. Puhelimen näytön yläkulmassa on pieni särö, joka pitäisi korjata. Puhelimella on Gigantin tuoteturva, joten korjaaminen ei maksaisi minulle mitään, olen vaan todella laiska hoitamaan tällaisia asioita. Myös vanhan Nikon1 kamerani näytön korjaamisesta pitäisi kysyä vakuutusyhtiöltä. Eve pudotti kameran huomaamattani kivilattialle, ja näyttö meni tuhannen pirstaleiksi.

Haluan käydä kahvilassa yksin, ilman lapsia. Tarvitseeko sanoa enempää?

P9260133.jpg

P9260182.jpg

Miehen kanssa olisi ihanaa päästä vielä ainakin kerran, parhaassa tapauksessa kaksi kertaa treffeille tämän vuoden puolella. Edellisen kerran olimme ”kahden” Tampereella Saarihelvetti -nimisillä metallifestareilla, ja sitä edellisen kerran hääpäivänä maaliskuussa, kun kävimme elokuvissa ja ulkona syömässä. Deittailu on siis hieman jäänyt, mutta onneksi arjessakin pystyy pitämään sitä perään kuulutettua kipinää yllä pienillä teoilla, kosketuksilla ja sanoilla.

Vastaa edes yhteen tapahtumakutsuun myöntävästi. Olen kieltäytynyt oikeastaan järjestelmällisesti kaikista tapahtuma- ja juhlakutsuista, mitä olen saanut blogiin tai muuhun liittyen kevään jälkeen. Kävin silloin IBA -tapahtumassa, ja valitettavasti päädyin sinne loppujen lopuksi ilman seuralaista. Ahdistuneisuushäiriöinen Heidi ei nauttinut tilanteesta yhtään, mutta onneksi juttuseuraa (tai ainakin porukka, jonka kanssa seistä) löytyi muutamista ihanista bloggaajista. Pieni trauma kyllä jäi siitä, kuinka yksinäiseksi pystyi itsensä tuntemaan, vaikka ympärillä oli kymmeniä muita ihmisiä.

Uskalla ottaa asukuvia. Mulle asukuvien, tai ihan muutenkin julkisella paikalla ulkona kuvien ottaminen on aika vaikeaa. Ajattelen ihan liikaa, että mitähän nuokin ohikulkijat nyt mahtavat ajatella, kun me tässä kuvaillaan, vaikka luultavasti tuntemattomat eivät puolen minuutin jälkeen enää edes muista nähneensä mitään.

Tee valokuvausmatka pohjoiseen. Tämän toteutuminen olisi aivan sanoinkuvailemattoman upeaa. Kuvitelkaa Lapin luonto syysruskassa tai pienen pakkasen kuuraamana? Auringon hidas nousu Lapin puiden ylle tai lasku tuntureiden taakse. Aika hauskaa, että toiset haluavat reissuun etelän lämpöön hankkimaan melanoomaa ja toiset hytisemään pohjoiseen pelkkien kauniiden kuvien toivossa? Niin me ollaan kaikki erilaisia.

Tässä olisi nyt muutaman kohdan lista asioista, joita tavoittelen vielä loppuvuodelle. Mikään näistä ei ole ylivoimainen tai mahdotonta toteuttaa, mutta osa niistä kyllä vaatii oikeasti sitä oman ajan ja tilan ottamista, joka perheenäidille ei aina tapahdu sormia napauttamalla. Kaiken tämän taustalla kai onkin halu päästä pikkuhiljaa takaisin omien juttujenkin pariin, ja olla myös itselleni tavoitettavissa. Ihminen on kuitenkin yksilö, ei kukaan muutu äidiksi tai isäksi tultuaan miksikään kyborgiksi, joka voi seuraavat 18+ vuotta elää täysin toisten ehdoilla. Vai muuttuuko?

Suukkoja,

Heidi

Mainokset

LUUKKU 24 || JOULUKUVAT

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo!
Ainakin meillä, ja ekat lahjatkin avattiin jo. Otettiin eilen viimeiset, viralliset joulukuvat, joiden saattelemana päätän tämän vuotisen, blogiurani ensimmäisen joulukalenterin. Tätä oli tosi hauskaa tehdä, ja ensivuodelle toivottavasti saisin kalenteriin entistä parempaa sisältöä. Kuvista sen verran, että ne on editoitu yöllä kahden jälkeen ja huomasin taustakankaan rypyt vasta siinä vaiheessa, ääks! Mutta nämä on kotona otettuja, joten sallitakoon se nyt, kun vasta harjoittelen oikealla kuvaussetillä kuvaamista. Vaikka kuvanlaatu on ehkä niin ja näin, niin lapset kyllä tekee kuvasta kuin kuvasta ihan täydellisen. Pojat sai itse valita vaatteet, joten tottakai siellä on yhdet reikäset lempihousut jalassa, haha. Voitte varmasti nähdä jouluriemun paistavan läpi meidän murujen kasvoilta! Pian taas nähdään uusien tekstien parissa.

❆    ❆    ❆

IHANAA JOULUA TOIVOTTAA KOKO MEIDÄN JA MAMMALANDIAN PORUKKA!


LUUKKU 20 || JOULUSUUNNITELMIA

Tänä vuonna on syntynyt tosi paljon lapsia meidän lähipiirissä, joten monella läheiselläkin on edessä ensimmäinen joulu joko ensimmäisen lapsen tai uuden pikkusisaruksen kanssa. Vaikka vauvat ei sinänsä joulusta mitään ymmärräkään, niin mulle on silti tärkeää ottaa vauva vahvasti juhlaan mukaan. Valokuvien ja mieleen painuvien muistojen kautta on sitten myöhemmin ihanaa kertoa lapselle hänen ensimmäisestä joulustaan. Pojat katselee mielellään kuvia varsinkin siltä ajalta, kun Antti oli vauva. Hän oli ensimmäisenä joulunaan kahden kuukauden ikäinen pieni pallero, eikä hän, tai varsinkaan Eetu, meinaa edes käsittää sitä. Nyt pikkusiskon ensimmäistä joulua pojat odottavat todella innoissaan, ja haluavat ottaa Even mukaan kaikkeen pipareiden leivonnasta lähtien. Se on tosi suloista, ja tottakai Eve pääee mukaan.

Me aiotaan tänäkin vuonna mennä aatoksi Aleksin vanhemmille, mutta huomenna käydään kylässä mun äidin luona. Lapset saa leipoa mummille isot kasat pipareita . Me ei olla oltu yhtään joulua kotona oman perheen kanssa. Tänäkin vuonna jätetään Jokke aatoksi kotiin, koska appivanhemmilla on jouluna jo kaksi karvaturria. Toinen A:n siskon ja hänen miehensä koira ja toinen appivanhempien oma.  Kolmas voisi olla kahden leikki-ikäisen ja kahden vauvan lisäksi hieman liikaa. Tästä on onneksi anoppilaan lyhyt matka, joten Jokkea tottakai käydään päivän mittaa ulkoiluttamassa, eikä se hätäile yksin ollessaan. 

Me luultavasti käydään ennen lähtöä kotona joulusaunassa, ja mennään sitten sen jälkeen jouluruualle appivanhempien luokse. Illalla on ihan perustouhuja, eli kahvittelua, lahjojen jakamista, lasten leikkejä ja yhdessä olemista, osa porukasta varmaan katoaa taas yläkertaan pöytälätkää pelaamaan. Toivoisin, että ehtisin panostaa erityisesti lasten juttuihin ja osallistua leikkeihin mukaan, ja tottakai käpertyä aina tilanteen salliessa A:n kainaloon. Me ei lähdetä hautausmaalle, koska mun mielestä se on synkkä perinne ja  vietän aaton mieluummin elävien seurassa. Tietysti sillä muistellaan ja kunnioitetaan edesmenneitä rakkaita, mutta minulla ei ole täällä haudattuna sukulaisia, eikä lapsillakaan sellaisia, joita he muistaisivat. Vaikka olisikin, niin todennäköisesti jättäisin hautausmaakäynnit silti joko aattoa edeltävälle päivälle tai joulupäivälle. Muiden käydessä hautausmaalla me varmaan käydään lasten kanssa ulkona. Toivottavasti on lunta maassa, niin saadaan lumilyhtyjä ja Ukko tehtyä! 
Evellä on ollut nyt hieman eroahdistuksen piireitä, ja koko ajan pitäisi olla äidin sylissä. Hieman jännittää, että tuleeko joulusta yhtä huutokonserttoa. Tottakai sitten vaan täytyy sylitellä, jos ei iskän syli tai lattialeikit innosta, mutta pieni toive olisi, että pystyisin keskittymään myös poikiin. Onneksi Even tunteenpurkaukset osuvat useimmiten iltaan, yhdeksän ja yhdentoista välille, ja varmaan siinä vaiheessa me ollaan jo takaisin kotona. Tai kuka tietää, mitä se ilta tuo tullessaan. Kaikki menee varmasti tosi hienosti, täytyy vaan muistaa olla ahdistumatta mahdollisesti hyörinästä ja hulinasta huolimatta.

Ennen joulua meillä on kuitenkin vielä hieman tehtävää. Osa lahjoista/lahjatarvikkeista on nyt odottamassa postissa ja matkahuollon toimipisteessä, osa on vielä matkalla. Lasten lahjat on vielä paketoimatta, koska he hääräilevät niin tiiviisti minun perässäni, ettei mahdollisuutta ole vielä tullut, heh. No, onhan tässä muutama päivä vielä aikaa! Sitten pitäisi vielä, varmaankin huomisen mummilareissun ja pakettien haun yhteydessä tehdä ruokaostoksia viikonlopulle. Jotain kevyttä, koska varmasti tulee herkuteltua anoppilassa yllin kyllin. Toisaalta olen iloinen vilja-allergiastani ja nyt myös tästä kasvisruokavaliosta, koska se rajaa oikeastaan aika hyvin pois epäterveellisiä juttuja, haha! Kuten jo TÄSSÄ postauksessa annoin ymmärtää, niin minä en jaksa stressata joulusta. Loppupeleissä siitäkin saa eniten irti, kun antaa sen tulla mieli avoinna ja rentoutuneissa fiiliksissä!

8. neuvolakäynti



Tänään raskausviikolla 35+6 oli kahdeksas neuvolakäynti. Nyt käyntejä alkaa tulla kerran viikossa vauvan syntymään asti, ja seuraava kerta on ensiviikon torstaina klo.9.

Paino: +1,3kg
Muutos: +569g/vk  
Verenpaine: 103/79
Pissa: +/- eli puhtaaksi luetaan, vaikka oli osittain plussalla.
Vauvan syke: + (140-150)
Vauvan liikkeet: ++
Hb: Ei katsottu
SF: 28,5cm
Mitään erikoista tai huolestuttavaa ei tälläkään kertaa todettu. Ainoa erikoisuus oli tuo, että proteiinit oli osittain plussalla. Se on kuulemma ihan normaalia loppuraskaudessa, eikä verenpainekaan viittaa raskausmyrkytykseen. Rauhassa jatketaan siis vauvan odotusta. Vauva on laskeutunut entistä alemmas, ja sf -käyrä laski kuin lehmän häntä. Neiti on todella vilkas ja hänellä on hyvin selkeä päivärytmi jo nyt vatsassa. Toivottavasti sama rytmi pysyy myös hänen synnyttyään, koska tällöin saisin aamuöisin kolmisen tuntia keskeytymätöntä uniaikaa. Hän aloittaa ensimmäiset myllerrykset aamu viiden aikoihin ja on aktiivisimmillaan iltaisin yhdeksän ja yhdentoista välillä. Levollisin hän on iltapäivästä, joten siihen aikaan en tee liikelaskentaa, jos olen huolissani vauvan liikkeistä. Ei ole kyllä ollut liikelaskennalle tarvettakaan, kun hän antaa jopa levollisimpana ajanjaksonakin merkkejä hyvinvoinnistaan säännöllisin väliajoin. Tyttö on alkanut hikkailemaan oikein urakalla ja lähes päivittäin tunnen tytön hikkaavan. Se on hyvä merkki, hikkaaminen vahvistaa keuhkoja. Edelleen oletetaan, että vauva on siro ja syntyy todennäköisesti lähiviikkoina, ihan minä hetkenä hyvänsä. Nyt vauvalle ei enää anneta kortisonia, mikäli hän päättää syntyä, enkä myöskään saa sairaalassa enää supistuksia estävää lääkettä. Alan nyt käymään vähän pidemmillä lenkeillä ja ehkä yritän ottaa vähän hölkkäaskeliakin, jotten olisi ihan rapakunnossa fyysisesti synnytyksessä. Huomenna alkaa jo 37. raskauviikko, eli enää viikko ja yksi päivä siihen, että vauva on täysiaikainen. ❤