EI MIKÄÄN PRINSESSA

Yhteistyössä By Pinja ja Perhekupla

Ei prinsessa, mutta pikkuinen lady silti. Kirjoittelin noin vuosi sitten By Pinjan kanssa yhteistyönä saamastani imetyskorusta. Tuolloin tiesimme jo saavamme pienen tyttären, ja halusin ehdottomasti hänelle ikioman korun By Pinjan lastenkorujen valikoimasta. Nyt minulle tarjoutui tilaisuus tehdä ihanan Pinjan kanssa jälleen yhteistyötä, ja ilman muuta haluan kertoa enemmän teillekin By Pinjasta ja Even ihka ensimmäisestä kaulakorusta.

By Pinja on kotimainen silikonisia imetys- ja lastenkoruja valmistava brändi. Nykyään Pinja on laajentanut myös muodin pariin, ja hänen mallistoistaan löytyy aivan upeita imetysystävällisiä vaatteita. Yrityksen perustaja ja omistaja Pinja on luovan ja inspiroivan uranaisen lisäksi myös äiti, ja hänen omasta kokemuksestaan imetyskorujen tarinakin sai alkunsa. Imetyskorujen tarkoituksena on pitää pienet sormet kiireisinä imetyksen ajan, jotta äiti välttyisi niiltä pieniltä nipistelyiltä ja huiksista vetämiseltä. Olen nyt imettänyt 7,5 kuukautta Eveliinaa, ja hän on käytännössä kasvanut siihen, että imetyskoru on aina käsien ulottuvilla. Öisin imettäessä en tietenkään korua käytä, ja silloin saankin tuntea nahoissani ne pienet pistokset, auts. 

By Pinjan kaikki korut valmistetaan käsitöinä Suomessa, ja ne ovat BPA ja PVC vapaita, ftalaatittomia, lyijyttömiä, kadmiumittomia ja hajuttomia, ja ne on helppoa puhdistaa lämpimällä vedellä huuhtelemalla. Korut ovat siis kaikin puolin myrkyttömiä ja lapsiystävällisiä. Lastenkoruissa on kolme helmeä ja ne on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille. Sain tosiaan valita hänen mallistoistaan vapaavalintaisen korun, ja valitsin Evelle Kids By Pinja -mallistosta korun Grey Pastels väreissä. Koru sopii juuri täydellisesti meidän pikkuneidille; siinä on vähän hempeää vaaleanpunaista, raikasta turkoosia ja särmikästä harmaata. Eve saa vielä odottaa korun käyttöä muutaman vuoden, mutta esimerkiksi kuvatessa ja valvotusti kutisevien ikenien rauhoittamiseen koru on aivan omiaan jo nyt. Minulla on itselläni käytössä Autumn ja Smart Pink -korut, jotka sopii oikein ihanasti yhteen tämän Even korun kanssa. Voidaan sitten muutaman vuoden päästä samistella oikein huolella.

Even ensireaktio koruun oli (mikäs muukaan kuin) valtava koko kasvojen levyinen hymy. Korusta tuli Evelle heti tosi tärkeä, koska hän on koko elämänsä nähnyt rinnalla ollessaan vastaavanlaisen, ja luulenkin hänen yhdistävän korun edelleenkin imetykseen. Me ei liiaksi haluta luoda Eveliinalle sellaista ”pikkuprinsessa” kuplaa ympärille, mutta ripaus vaaleanpunaista tähän miesvaltaiseen perheeseen ei ole yhtään pahitteeksi. Eve ilahtui tästä yhteistyöstä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, ja koru varmasti muistuttaa meitä vanhempiakin tulevaisuudessa tästä ajanjaksosta; Eve on oppinut nyt ihan muutamassa päivässä konttaamaan ja nousemaan istumaan ja seisomaan tukea vasten ihan itse.

Me halutaan By Pinjan kanssa ilahduttaa myös teitä lukijoita. Koodilla HEIDI20 saatte 20% alennuksen valitsemastanne tuotteesta By Pinjan verkkokaupasta! 


♥   ♥   ♥




Seuraa myös meitä instassa nimellä @heidii.susanna
Mainokset

EVELIINA 7KK || KASVUKONTROLLISSA

Tämä viimeisin kuukausi on mennyt samaan aikaan todella hitaasti ja äärettömän nopeasti. Tammikuu on ihan vaan kadonnut, en ole edes tajunnut, että kohta alkaa jo helmikuu! Sen sijaan Even kanssa tämä kuukausi on ollut hitain kaikista. Ei sen vuoksi, että olisi ollut vaikeaa, vaan hän on oppinut taas uusia taitoja todella paljon, ja ruokailu on vienyt ekstrapaljon huomiota. Sen lisäksi poikien kerhonaloitus ja koko perheen (paitsi minun, huh) sairastuminen sattuivat tähän samaan kuuhun. Elämä on siis ollut hyvin paljon hetkessä elämistä (mihin tietysti pyritään muutenkin). Vaikka Even hidastunut painonnousu viimekuussa ei säikäyttänyt tai aiheuttanut paniikkia, niin kyllä se silti on  joka päivä mielessä.

Aloitettiin Even säännölliset ruokailut saman pöydän ääressä muun perheen kanssa kuukausi sitten. Kerron erillisessä postauksessa tarkemmin, kuinka kiinteät ovat nyt maistuneet, mutta painoa ei ruokailuista huolimatta ollut tullut aivan toivotulla tavalla vieläkään. Kävimme kasvukontrollissa neuvolassa torstaina 25.1. Viimeksi painoa oli tullut kuukaudessa kolmekymmentä grammaa, tällä kertaa sentään kuusikymmentä. Pituutta oli tällä kertaa tullut maltillisemmin, mikä tietysti sai painopituuskäyrän laskeutumaan rauhallisesti keskikäyrälle. Eve on edelleen nätisti vauvanpyöreä, ja hyvin sopusuhtainen tyttö terveydenhoitajankin mukaan, eikä vaikuta mitenkään huonovointiselta tai kuivuneelta. Evellä riittää energiaa touhuta päivät pitkät, joten mitään terveydellistä syytä tai huolta painon hidastuneeseen nousuun ei ole. Kyse on vain siitä, että vaikka Eve syö hyvin, niin hän kuluttaa liikkumalla ja leikkimällä sen kaiken. Seuraavan kerran kasvu tarkistetaan 8kk neuvolalääkärissä. Nyt ohjeeksi saatiin imetyksen ja ruokailun paikkojen vaihtaminen, eli jatkossa ensin ruoka ja sitten vasta imetys. Terkka neuvoi myös, että ruokaan voi lisätä teelusikallisen öljyä, mutta öljy meillä on ollut käytössä ja muutaman viikon. Onneksi mitään huolestuttavaa, esimerkiksi painonlaskua, ei ole tapahtunut, enkä ole hidastuneen kasvun takia hirveän huolissani.

Eve on oppinut nyt tammikuun aikana ihan hurjasti uusia taitoja. Hän on laajentanut elinpiiriään nyt koko asuntoon, ja liikkuu ryömimällä nopeasti ja taitavasti huoneesta toiseen oman mielensä mukaan. Konttausasento on ollu harjoittelussa nyt kolmisen viikkoa, ja siinä on kiva keinutella itseään edestakaisin. Jalat olisivat jo lähdössä konttaamaan, mutta kädet eivät ihan vielä ole valmiit. Ei varmaan mene enää kauaa, niin meillä on kontaten liikkuva vauva täällä. Eve viihtyy myös karhukävelyasennossa, eli peppu kattoa kohti polvet irti maasta. Muutamat kerrat hän on siitä kopsahtanut otsa edellä lattiaan, mutta ei tuo meidän touhottaja siitä välitä. Kainaloista kannateltaessa Eveliina ei enää automaattisesti ala pomppimaan, vaan varaa hienosti painoa jaloille. Käsistä kevyesti tukiessa hän lähtee askeltamaan reippaasti eteenpäin, ja käveleminen onkin just nyt lempparipuuhaa. Istumaan Eve oppi ihan kaikessa hiljaisuudessa, enkä edes itse ollut huomannut sitä! Yhtenä aamupäivänä pari viikkoa sitten vaan jotenkin automaattisesti laitoin hänet istumaan ammeeseen sen enempää miettimättä. Muutaman sekunnin päästä sain sellaisen ahaa -elämyksen, että hei, Evehän muuten istuu tuossa! Huusin A:lle olohuoneeseen, että Eve osaa istua, johon hän vaan tokaisi, että onhan se istunut jo pari päivää, haha! Se oli mennyt itseltäni ihan kokonaan ohitse. Sen jälkeen Eve on viihtynyt istualleen lattialla, mutta hän ei kuitenkaan itse vielä nouse istumaan.

Eve nukkuu edelleen vaihtelevasti. Päiväunia tulee kahdet, aamupäivällä ja illalla. Aamupäivän unet ovat alkaneet löytää tarkemman paikkansa, ja Eve nukahtaa useimmiten klo. 10-11 ja heräilee siitä parin, kolmen tunnin kuluttua. Iltapäikkärit ovat lyhyemmät ja sijoittuvat jonnekin viiden ja seitsemän välille. Yöunille neiti ei enää haluaisi nukahtaa omaan sänkyyn, vaan vaatii ihokontaktin ja pitkän imetyksen meidän sängyssä rauhoittuakseen. Se on meille ihan täysin ok, hänhän on vielä ihan pikkuruinen ja vauvan täytyy saada paljon, paljon läheisyyttä. Pitkä illan halitteluhetki on kannustanut minuakin menemään aikaisemmin nukkumaan. Yöllä Eve herää kerrasta kolmeen kertaan, jolloin useimmiten imetän, koska haluan hänen saavan siitäkin lisäenergiaa kasvua varten. Aamuisin Eve heräilee yhdeksän aikoihin.

Even vuorovaikutustaidot ovat myös ottaneet ison harppauksen viimeisen neljän viikon aikana. Hän on alkanut vierastaa enemmän, ja ilahtuu silminnähden minut ja A:n nähdessään. Myös veljien kanssa hän kommunikoi tosi paljon, ja aina nauraa kippurassa ja kiljahtelee riemusta, kun Antti tai Eetu vähänkin hänelle juttelee tai loruilee. Eve on oppinut Antilta tuhisemaan sellaisella suu mutrussa ja silmät sikkurassa -ilmeellä. Se on ihan älyttömän hauska tapa, ja me nauretaan aina vedet silmissä, kun Eve yhtäkkiä laittaa tuhinavaihteen päälle. Eve juttelee ja kuuntelee, ja osaa myös vilkuttaa. Hänestä löytyy myös yhä enemmän luonnetta, mitä vanhemmaksi hän tulee. Voimakastahtoisuus on hyvä merkki, hän tietää mitä haluaa eikä anna veljien pompotella itseään. Meidän vanhempien kanssa käydään välillä tahtojen taistelua, kun esimerkiksi lusikan tahallisesta tiputtamisesta ja kasvojen repimisestä ollaankin erimieltä. Eve onkin kullut meiltä vanhemmilta tässä kuussa ensimmäistä kertaa sen painokkaan joka vanhemman muotisanan: ei. Ei saa repiä eläimiä karvoista, ei saa koskea pistorasiaan, ei saa vetää pleikkarin kuulokepiuhasta eikä saa satuttaa. Niinpä niin, rakkauden lisäksi on alettu myös tarjoamaan hänelle niitä kuuluisia rajoja.
Eveliinalla on ollut nyt kaksi ihan selkeää suosikkia meidän perheessä. Nimittäin meidän lemmikit. Eve nauraa Jokelle ja sen pörröiselle turkille aina, ja Eemeli on hänen mielestään ihan parasta seuraa! Tyttö ryömii lemmikkien perässä ja haluaa kovasti koskettaa niitä. Meillä on eläimille omat paikat, johon ne pääsevät halutessaan turvaan pienten käsien ulottumattomiin, mutta aika paljon ne kyllä viihtyvät meidän muiden seurana. Eemeli on ollut kyllä yllätys, hän tulee ihan rohkeasti Even luokse kuolaisien sormien läimittäväksi, ja puskee vaan Even päätä maltillisesti. Pidän tosi tärkeänä, että lapset oppivat toimimaan eläinten kanssa ja kunnioittamaan niiden omaa tilaa jo ihan pienestä saakka. Tämän ansiosta meidän lapset ei ole koskaan pelänneet myöskään vieraita eläimiä.

7kk kasvukontrollikäynnillä (suluissa 6kk tiedot)
Päänympärys: ei mitattu (42,7cm)
Pituus: 66,2 (65,6cm)
Paino: 7275 (7215g)
Iho: Siisti

KIINTEIDEN ALOITUS

Eve on nyt viikon verran syönyt kiinteää ruokaa rintamaidon ohella. Soseisiin siirtyminen on sujunut ihan älyttömän hyvin, sillä ainoastaa kaurapuuro aiheuttaa tällä hetkellä vatsavaivoja! Ollaan ihan reippaalla tahdilla otettu mukaan erilaisia kasviksia, juureksia ja lihaa, viljoja varovaisemmin. Muutama maistelukerta otettiin kasviksilla ennen puolenvuoden ikää, mutta 30.12. aloitettiin meidän muun perheen ateriarytmiin sopivat ruoka-ajat myös Eveliinalle. Teen kaikki soseet itse, koska ne valmistuvat siinä missä muidenkin perheenjänsenten ruoat. Viikon kuluessa ollaan huomattu, että Eveliina todella nauttii meidän koko perheen yhteisistä ruokahetkistä, ja hän seuraa tarkasti, kun pojat syövät. Uskon yhteisen, keittiössä tapahtuvan ruokailun ja meidän muiden perheenjäsenten antaman esimerkin auttavan Eveä sopeutumaan uusiin ruokailuun liittyviin asioihin ja toivon, että hän on jatkossakin yhtä kiinnostunut ja innostunut ruoasta, kuin nyt.
Ihan ensimmäinen kiinteä aamupala hänellä oli banaania, ja se onkin Even suosikki edelleen. Seuraavana päivänä annettiin jo pari teelusikallista puuroa banaanilusikallisten kaveriksi. Aluksi tämä ei aiheuttanut vatsavaivoja, mutta ollaan huomattu, että pelkkä kaurapuuro (veteen ja äidinmaitoon  yhdessä ja erikseen tehty) aiheuttaa vatsanpuruja. Totutellaan aamuisin nyt vielä niin, että pari teelusikallista puuroa ja sitten muuta niin paljon kuin tyttö jaksaa syödä. Määrä lisääntyykin koko ajan, ja nyt aamuisin menee aamuimetyksen perään jo muutama ruokalusikallinen hedelmiä, varsinkin banaania. Banaani onkin hyvä, tiheäenerginen hedelmä ajatellen Even painonnousua ja hänen tavallisesti kovin löysää vatsaansa. Jos kauran aiheuttamia ongelmia ei huomioida, niin vatsa on ollut parempi nyt kiinteiden aloittamisen jälkeen. 
Lounaaksi neiti on saanut muutamaa eri ruokaa. 2x bataatista, porkkanasta ja perunasta tehtyä kasvissosekeittoa, 2x kanaa, bataattia ja riisiä, 1x possua, parsakaalia ja perunaa ja 2x kertaa kananmunaa, parsakaalia, bataattia ja avocadoa. Näistä kaikista aterioista Eve on tykännyt, ja hän oikein odottaa jo jokaista ateriaa. Suu aukeaa hienosti, ja ruokaa menee yhä enemmän ja enemmän vatsaan saakka, eikä pelkästään paidalle tai lattialle.
Päivälliseksi Eve on saanut vaihdellen joko kanaa, possua tai kananmunaa bataatin, perunan ja kesäkurpitsan kanssa, muutama munakoisomaistelu on myös otettu nyt kahtena päivänä mukaan. Hyvin maistuu kaikki, munakoiso kylläkin hieman irvistyttää. Välipaloilla Eve saa sekä soseena että sormiruokaillen avocadoa, hedelmiä ja maissinaksua/riisimuroja.
Ensi viikolla vuorossa olisivat kala, marjat, muut viljat kauran kaveriksi ja sormiruokailujen lisääminen useammalle aterialle. Ollaan edetty ruokailuissa ihan täysin Even määrittämässä tahdissa. Imetän ennen jokaista ateriaa, ja noin puoli tuntia imetyksestä hän saa syödä niin paljon kuin tahtoo, ruokaa ei tuputeta yhtään enempää kuin hän itse haluaa. Puuroon ja satunnaisiin kasvis- ja hedelmäsoseisiin sekoitan yhä äidinmaitoa, oikeastaan en tiedä onko siitä mitään haittaa tai hyötyä. Viljojen lisääminen vähän jännittää (kuten kaikkien lastemme kohdalla), koska itse sairastan vilja-allergiaa. Onneksi sen oireet ovat harvoin todella vaaralliset, lähinnä turvotusta, ummetusta ja niiden seurauksena vatsanpuruja. 

Pieni muistilista kiinteisiin siirtyjälle:


1. Aluksi kiinteät ovat vain lisäruokia imetyksen lisäksi, joten imetä aina ennen ateriaa.

2. Kaikki ruoka maistuu vauvasta tutummalta, kun siihen sekoittaa äidinmaitoa/korviketta. Määrää voi hiljalleen vähentää, jolloin vauva tottuu uuteen makuun lempeästi.

3. Älä pakota vauvaa syömään, hän tietää milloin on kylläinen. Uuteen makuun tottuminen vaatii jopa 10-15 maistelukertaa, useimmiten toki vähemmän.

4. Vauvan ruokiin ei kuulu suola, sokeri eikä voimakkaat mausteet.

5. Ei sieniä, hunajaa, maksaa, varhaisperunoita, siemeniä tai kanelia alle yksivuotiaalle.


Netistä löytyy monia erilaisia ohjeita vauvojen ruokailuun. Luotettavaa tietoa löydät esimerkiksi Marttojen ja THL:n sivuilta. Kirjoittelen sormiruokailun sujumisesta ja muutamia vinkkejä ja reseptejä teille myöhemmin. Ihanaa viikonloppua! ❤

VUOSI 2017

Aivan upeaa vuoden viimeistä päivää teille kaikille! Enää muutama tunti vuoden vaihtumiseen. Vuonna 2017 olen saanut kokea todella paljon. Olen tehnyt, kokenut ja sanonut asioita, joita en olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Olen saanut tänä vuonna monia uusia rakkaita lukijoita, ja te olette mulle yksi suurimmista syistä, miksi avaan tietokoneen. Tämä on edelleen itselleni todella rakas päiväkirja, joka on antanut, ja toivottavasti tulevaisuudessakin antaa monelle pohjan, mihin samaistua. Haluan kiittää jokaista teistä. Kiitos sähköposti- ja yksityisviesteistä, instagram- ja blogikommenteista, ja siitä, että olette siellä. Yksityiselämässä olen tänä vuonna saanut uusia ystäviä, oppinut viimein oikeasti rakastamaan itseäni ja saanut upean tyttären. Vuosi 2017 oli myös ikävistä ja surullisista asioita huolimatta yksi parhaista vuosista koskaan. Olen kokenut myös ylpeyttä työllistyneistä ja opiskelupaikan saaneista ystävistäni ja saanut aivan täydellisen kummitytön. ❤ 


Alkuvuosi ja kevät toivat uusia tuulia blogiin ja työssä jaksamiseen

Tammikuu oli melkoinen muutosten kuukausi. Edellisen vuoden bloggailin melko satunnaisesti, ja tammikuussa palasin bloggaamaan niin sanotusti täysipäiväisesti. Pääsin mukaan Mammalandian blogiyhteisöön ja olin päässyt turvallisille raskausviikoille. Aloin pahoinvoinnin lisäksi käydä läpi ihan mielettömiä migreenikohtauksia, jotka kestivät vaihdellen jopa 24-48 tuntia. Tammikuussa vaihdoin myös blogin bannerin tähän nykyiseen. Olin pikkuhiljaa siirtynyt yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, ja aloin korvaamaan enemmän maitotuotteita kasvivaihtoehdoilla. Söin edelleen satunnaisesti kalaa ja kananamunia. Tammikuussa meidän perhe sairasti Noroviruksen, jonka en todellakaan toivo uusiutuvan ensi vuonna.

Helmi- maalis- ja huhtikuussa kävin useita kertoja Helsingissä ja Espoossa erilaisissa blogitapahtumissa, Karma Shopin Showroomilla, lapsi- ja kevätmessuilla ja valokuvaamassa, sekä Salossa Murenan bloggaaja-illassa. Perheen kanssa nautittiin valon lisääntymisestä ja ulkoiltiin paljon. Huhtikuussa meidän Eetu täytti kolme, ja saatiin myös kuulla vauvan sukupuoli. Raskauden osalta nämä kevätkuukaudet olivat varmaan vaikeimmat migreenin, supistusten ja liitoskipujen kannalta. Ne aiheuttivat myös unettomuutta, ja saatoin työpäivinäkin, ennen huhtikuussa alkanutta pitkää sairaslomaani, nukkua vain tunnin tai pari yössä. Huhtikuulta jäi mieleen myös meidät yllättänyt räntäsade, kun olimme puhaltamassa saippuakuplia! 
Toukokuussa jouduin osastolle kohdunkaulan kypsymisen aiheuttaman ennenaikaisen synnytysriskin vuoksi, ja siitä johtuen pyyhin koko kalenterini tyhäksi muutamaksi viikoksi eteenpäin. Muutenkin otettiin ihan rauhallisesti loppukevät. Migreenikohtaukset alkoivat tässä kohtaa hellittää.

Kesällä elettiin vauvakuplassa, suunniteltiin nimiäisiä ja käytiin pienillä reissuilla.

Kesän huippukohtia olivat Särkänniemivierailut ja tottakai Even syntymä. Kunnostettiin myös takapihaa vähän nätimmäksi ja laitettiin Even tavarat meidän huoneeseen lopullisille paikoilleen ennen kesäkuun loppua. Heinäkuussa olin ensimmäistä kertaa yksin kolmen lapsen kanssa viisi yötä, ja kävimme Mikkelissä reissussa. Elokuussa aloitin FeelMama -valmennuksen ja juhlimme Even nimiäisiä. Muistelin myös  vuoden 2016 kesän keskenmenoa, ja nyt on vihdoin alkanut aika kultaamaan sitäkin muistoa. Ihan joka kerta ei enää itketä ja väännä vatsaa, kun mietin meidän pientä syntymätöntä vauvaa.

Syksy ja loppuvuosi antoi meille paremman avioliiton ja uutta sisältöä blogiin.

Alkusyksystä me käytiin miehen kanssa läpi aika massiivinen kriisi, josta lopulta selvittin vahvempina ja uudelleen entistä enemmän rakastuneina. Vaikka tuli sanottua puolin ja toisin asioita, joita ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan sanovansa, ja vaikka sen olisi voinut hoitaa paljon, paljon siistimmin, niin me opittiin kuitenkin puhumaan. Hassua, kuinka voikaan viiden avioliittovuoden jälkeen tuntea vielä, että nyt elääkin ihan uudessa, paljon onnellisemmassa tilassa, jollaisesta ei aiemmin ollut edes tietoinen. Syksy ja nyt loppuvuosi onkin ollut meille pariskuntana sellaista uuden oppimisen aikaa, ja me ollaan keskusteltu asioista varmaan enemmän kuin koko liittomme aikana yhteensä. ❤ 


Syyskuussa käytiin koko perheen voimin mökillä, koska jokakesäinen mökkireissu oli jäänyt vauvahumuisen elämän vuoksi toissijaiseksi. Lokakuussa Eve oppi kääntymään vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen, ja aloitti hirmuisen rullailun ympäri olohuonetta. Antti täytti viisi vuotta, ja sai minut tajuamaan, että hän menee oikeasti vuoden päästä jo esikouluun, KÄÄK. Niin iso poika, äidin rakas. Käytiin todella paljon ulkona lasten kanssa, ja alettiin Eetun kanssa tekemään kielitemppuja. Hän on ottanut hienosti käyttöön puuttuvia konsonantteja, kuten d, ja nyt kovasti harjoitellaan s:n käyttöä. Lokakuussa myös leivoin tosi paljon, ja aloin suunnitella blogin joulukalenteria. 
Marraskuussa toin blogiini mukaan ensimmäistä kertaa vegaaniseen kosmetiikkaan liittyviä teemoja, kun siirryin tavallisista markettituotteista cruelty-free -tuotteisiin. Juhlittiin isänpäivää ja käytiin A:n kanssa Sami Hedbergin keikalla. Joulukuun pidin blogissa joulukalenteria, ja olen tosi iloinen, että ihan joka päivä sain luukun ilmestymään. Kirjoitin myös ensimmäisen postaukseni Valkeakosken Sanomien Nukkekoti -nimiseen blogiini, ja kävimme A:n kanssa pitkästä aikaa keikalla. Joulukuu toi minulle nelisenkymmentä uutta seuraajaa Instagram -tililleni, ja huomasin olevani Rantapallossa listattuma Suomen parhaat blogit -listalla Top kymmenen joukkoon perhe -kategoriassa. Olen tästä tosi fiiliksissä, varsinkin, kun rankka syksy verotti postaustahtia ja tekstien sisältöä todella paljon. 
Kiitos kaikille tästä vuodesta. Toivon teille kaikille upeaa vuotta 2018 ja samanlaista onnea, jossa itse tällä hetkellä elän. Juhlikaa kunnolla, ja palataan asiaan taas ensi vuonna.
❖   ❖   ❖
HAUSKAA UUTTA VUOTTA!

EVELIINA 6KK || HIDASTUNUT PAINONNOUSU

En ole tähän puolenvuoden ajanjaksoon ehtinyt sisällyttää ajatustakaan sille, että pitäisi alkaa pikkuhiljaa valmistelemaan kotia liikkuvaa vauvaa varten. Pientä hilpeyttäkin herätti tuossa yksi aamu kolme viikkoa takaperin, kun meidän pikkuneiti oli yhtäkkiä ilmestynyt eteiskäytävässä olleelta leikkimatolta pesuhuoneen ovelle, olin siis pesuhuonetta siivoamassa tuolloin. Ajattelin hänen pyörineen lähemmäs, mutta kiskaistessani imuria kohti pesuhuonetta, neiti lähtikin kiireenvilkkaa ryömimään imuria kiinni. Hetken siinä ihmeteltyäni, että mitäs nyt tapahtui, tajusin tallentaa tilannetta puhelimeen. Kaikki lapset kehittyy niin omaan tahtiinsa, etten edes lähtenyt ystävien lapsiin vertailemaan, mutta ilmeisesti veljien perässä pysyminen on kannustanut meidän kuopusta nyt liikekannalle. Tuon päivän jälkeen hän on hissukseen pidentänyt ryömimismatkaa, ja välillä ollut päivän tai pari taas ryömimättä. Eilen neuvolassa terkkakin sanoi, että tämä taisikin olla ihan odotettavissa.
Liikkumisen lisäksi neuvolassa puhuttiin istumisvalmiudesta. Me ollaan istutettu Eveä vain muutaman kerran syöttötuolissa ennen tuota neuvolakäyntiä, lattialla ei lainkaan. Evellä ei ole vielä mitään varoheijasteita istumista varten, eli hän ei edes silmäänsä räpäytä, jos lähtee johonkin suntaan kaatumaan. Istumisvalmius kehittyy omaan tahtiinsa, ja varmasti nyt syöttötuolissa istumisen myötä se kehittyy enemmän. 
Eve juttelee mielellään tutuimmille ihmisille, ja tutkii mielellään omaa ääntään. Kiljuminen ja ”mammammam” ovat nyt kovassa käytössä. Eve myös näyttää kieltään tosi paljon, mikä on meidän kahden kireäkielijänteisen lapsen vanhempien mielestä tosi hyvä juttu. Eve kommunikoi myös monilla muilla keinoilla, mm. nostamalla kädet halutessaan syliin, repimällä hiuksista ja rapsuttelemalla, ja hän pyrkii saamaan huomion itseensä aina, kun joku tulee hänen kanssaan samaan tilaan. Hän hymyilee ja nauraa tosi paljon, myös itsekseen, ja on kaikinpuolin hyvin rauhallinen vauva. Eveä ei taaskaan itkettänyt neuvolassa, kun laitettiin influenssarokotetta reiteen. Toivottavasti hän on perinyt minun kipukynnykseni, tulee helpot lastenlasten synnytykset sitten mahdollisesti tulevaisuudessa.. Hah. Moni kysyykin, että onko hän aina noin rauhallinen. Onhan hänellä omat hyvät ja huonot päivänsä, ihan niin kuin meillä kaikilla. Pääsääntöisesti Eve kuitenkin on kovin maltillinen ja rauhallinen pakkaus. Eve rakastaa katsella muiden ihmisten puuhia. Poikien kanssa hän haluaisi leikkiä ihan koko ajan! Antin mielestä se on tosi hauskaa, mutta Eetu taas on omisuksenhaluisempi omiin tavaroihinsa. Hän ei kuitenkaan kiukkuisesti kiellä Eveä koskemasta, vaan tuo Evelle omasta lelukorista oman lelun, ja tekee vaihtarit Even kanssa. Antti ja Eetu on tosi hyviä isoveljieä, parhaita just Evelle. 
Eve on saanut nyt kolmena päivänä maisteluannoksia kiinteää ruokaa, ja tänään aletaan tuomaan Evelle säännöllisempää, muun perheen ruokailuihin sopivaa rytmiä kiinteiden kanssa. Neuvolassa huomattiin, ettei neidin paino ole noussut entiseen malliin, vaan painokäyrä suorastaan romahti alaspäin nollakäyrälle. Tästä sen enempää stressaantumatta todettiin vaan terkan kanssa, että kyllä se sieltä taas nousuun lähtee, kun saadaan kiinteiden lisäenergiat hyötykäyttöön. Aloitellaan ihan reippaaseen tahtiin maistelemaan tuotteita kaikista ruoka-aineryhmistä. Myös sormiruokailu otetaan pian osaksi päivärutiineita, se onkin mun henkilökohtainen lempparijuttu koskien vauvan ruokailua. Valmistan kaikki Even ruoat itse, ja ensimmäiset kana-riisi-bataatti -soseet ja erilaisia kasvissoseita ihan pehmeäksi soseutettuna olenkin jo puuhastellut pakastimeen. Aloitellaan niillä, ja siirrytään sitten karkeampiin soseisiin ja nautaan sekä possuun myöhemmin (toisin kuin joku teistä jo ”pelkäsi”, niin en ole tekemässä Eveliinasta(kaan) vegaanilasta).  Ruokajutuista on tulossa oma postauksensa hieman myöhemmin. 
Nukkuminen on meillä nyt ihan oma taiteenlajinsa. Eve nukahtaa jo hieman helpommin, kuin mitä TÄSSÄ postauksessa kerroin, mutta olen itse alkanut kärsiä unettomuudesta. Saatan helpostikin pyöriä sängyssä johonkin aamu viiteen saakka. En ole iltaisin enää lainkaan väsynyt, siinä missä muutama kuukausi sitten olin onnellinen, jos jaksoin valvoa edes yhdeksään. Eve herää yöllä kerran, pari edelleen, ja kävisi mielellään ihan tavan vuoksi rinnalla. Hän nukahtaa kuitenkin jo takaisin pelkällä hyssyttelyllä, joten en painonnotkahduksesta huolimatta aio enää ottaa yöimetystä takaisin kuvioihin, eiköhän uusien ruokien tuoma energia riitä täyttämään ravinnontarpeen jatkossa. Eve herää aamuisin noin kahdeksan-yhdeksän aikaan, ja nukahtaa ensimmäisille päiväunille puoliltapäivin. Päikkäreitä hän nukkuu vaihdellen 40 minuutista pariin tuntiin, jonka jälkeen jaksaa leikkiä iltaan saakka. Pienet iltatorkut hän ottaa kuuden, seitsemän aikaan ja yöunille hän rauhoittuu kymmenen ja yhdentoista välillä. Uskon, että kiinteiden aterioiden luoma vuorokausirytmi tukee osaltaan myös nukkumista. Jotenkin toivoisin rytmin normalisoitumista ennen kuin kuvioihin astuu sitten kontaamisen, seisomisen ja kävelyn opettelemisen tuomat univaikeudet.
Even lempilelut ovat näin puolivuotiaana joululahjaksi saadut aktivointi- ja purulelut. Kaikki värikkäät, kilisevät, kolisevat tai muuten ääntelevät lelut ovat tosi mielenkiintoisia, ja kaikenlaisia pintoja on hauskaa tunnustella. Myös kirjoissa tämä pätee, ja Even ihka ensimmäisessä Vaukirjan kirjapaketissa tulleet vauvakirjat ovat olleet kovassa käytössä. Eve rakastaa silputa paperia (ja Antin Lego Ninjago lehtiä), vetää lemmikkejä karvoista ja olla vaippasilleen. Eve viihtyy myös suihkussa ja kylvyssä aina vaan paremmin, ja myös muutaman kerran kokeiltu ratasistuin vaunuissa on osoittautunut huippujutuksi. Vielä Eve nukahtaa tosi nopeasti vaunuillessa, joten ratasistuin sinänsä ei ole ihan vielä ajankohtainen. 
6kk neuvolalääkärikäynnillä (suluissa 5kk tiedot)
Päänympärys: 42,7 (42cm)
Pituus: 65,6 (63,8cm)
Paino: 7215 (7135g)
Iho: Siisti. (Siisti)

LUUKKU 20 || JOULUSUUNNITELMIA

Tänä vuonna on syntynyt tosi paljon lapsia meidän lähipiirissä, joten monella läheiselläkin on edessä ensimmäinen joulu joko ensimmäisen lapsen tai uuden pikkusisaruksen kanssa. Vaikka vauvat ei sinänsä joulusta mitään ymmärräkään, niin mulle on silti tärkeää ottaa vauva vahvasti juhlaan mukaan. Valokuvien ja mieleen painuvien muistojen kautta on sitten myöhemmin ihanaa kertoa lapselle hänen ensimmäisestä joulustaan. Pojat katselee mielellään kuvia varsinkin siltä ajalta, kun Antti oli vauva. Hän oli ensimmäisenä joulunaan kahden kuukauden ikäinen pieni pallero, eikä hän, tai varsinkaan Eetu, meinaa edes käsittää sitä. Nyt pikkusiskon ensimmäistä joulua pojat odottavat todella innoissaan, ja haluavat ottaa Even mukaan kaikkeen pipareiden leivonnasta lähtien. Se on tosi suloista, ja tottakai Eve pääee mukaan.

Me aiotaan tänäkin vuonna mennä aatoksi Aleksin vanhemmille, mutta huomenna käydään kylässä mun äidin luona. Lapset saa leipoa mummille isot kasat pipareita . Me ei olla oltu yhtään joulua kotona oman perheen kanssa. Tänäkin vuonna jätetään Jokke aatoksi kotiin, koska appivanhemmilla on jouluna jo kaksi karvaturria. Toinen A:n siskon ja hänen miehensä koira ja toinen appivanhempien oma.  Kolmas voisi olla kahden leikki-ikäisen ja kahden vauvan lisäksi hieman liikaa. Tästä on onneksi anoppilaan lyhyt matka, joten Jokkea tottakai käydään päivän mittaa ulkoiluttamassa, eikä se hätäile yksin ollessaan. 

Me luultavasti käydään ennen lähtöä kotona joulusaunassa, ja mennään sitten sen jälkeen jouluruualle appivanhempien luokse. Illalla on ihan perustouhuja, eli kahvittelua, lahjojen jakamista, lasten leikkejä ja yhdessä olemista, osa porukasta varmaan katoaa taas yläkertaan pöytälätkää pelaamaan. Toivoisin, että ehtisin panostaa erityisesti lasten juttuihin ja osallistua leikkeihin mukaan, ja tottakai käpertyä aina tilanteen salliessa A:n kainaloon. Me ei lähdetä hautausmaalle, koska mun mielestä se on synkkä perinne ja  vietän aaton mieluummin elävien seurassa. Tietysti sillä muistellaan ja kunnioitetaan edesmenneitä rakkaita, mutta minulla ei ole täällä haudattuna sukulaisia, eikä lapsillakaan sellaisia, joita he muistaisivat. Vaikka olisikin, niin todennäköisesti jättäisin hautausmaakäynnit silti joko aattoa edeltävälle päivälle tai joulupäivälle. Muiden käydessä hautausmaalla me varmaan käydään lasten kanssa ulkona. Toivottavasti on lunta maassa, niin saadaan lumilyhtyjä ja Ukko tehtyä! 
Evellä on ollut nyt hieman eroahdistuksen piireitä, ja koko ajan pitäisi olla äidin sylissä. Hieman jännittää, että tuleeko joulusta yhtä huutokonserttoa. Tottakai sitten vaan täytyy sylitellä, jos ei iskän syli tai lattialeikit innosta, mutta pieni toive olisi, että pystyisin keskittymään myös poikiin. Onneksi Even tunteenpurkaukset osuvat useimmiten iltaan, yhdeksän ja yhdentoista välille, ja varmaan siinä vaiheessa me ollaan jo takaisin kotona. Tai kuka tietää, mitä se ilta tuo tullessaan. Kaikki menee varmasti tosi hienosti, täytyy vaan muistaa olla ahdistumatta mahdollisesti hyörinästä ja hulinasta huolimatta.

Ennen joulua meillä on kuitenkin vielä hieman tehtävää. Osa lahjoista/lahjatarvikkeista on nyt odottamassa postissa ja matkahuollon toimipisteessä, osa on vielä matkalla. Lasten lahjat on vielä paketoimatta, koska he hääräilevät niin tiiviisti minun perässäni, ettei mahdollisuutta ole vielä tullut, heh. No, onhan tässä muutama päivä vielä aikaa! Sitten pitäisi vielä, varmaankin huomisen mummilareissun ja pakettien haun yhteydessä tehdä ruokaostoksia viikonlopulle. Jotain kevyttä, koska varmasti tulee herkuteltua anoppilassa yllin kyllin. Toisaalta olen iloinen vilja-allergiastani ja nyt myös tästä kasvisruokavaliosta, koska se rajaa oikeastaan aika hyvin pois epäterveellisiä juttuja, haha! Kuten jo TÄSSÄ postauksessa annoin ymmärtää, niin minä en jaksa stressata joulusta. Loppupeleissä siitäkin saa eniten irti, kun antaa sen tulla mieli avoinna ja rentoutuneissa fiiliksissä!

LUUKKU 14 || MITÄ ÄITIYS ON OPETTANUT?

Yhteistyössä Mammalandia
Minä olen äitinä vielä varsin noviisi. Tätä hienoa taivalta on takana viisi vuotta, joista viiden kuukauden verran olen ollut äitinä kolmelle lapselle, ja normaaliin elämään kuuluen matkassa on ollut tietysti sekä ylä- että alamäkiä. Minua häiritsee vanhemmuudesta puhuttaessa se äitiyden ylikorostaminen ja kaikki se ”äiti on vauvan tärkein henkilö” ja muu isät syrjään jättävä ajattelu. Sen vuoksi en voinut kirjoittaa tätä postausta keksittyen pelkästään äitiyteen ja äitien ja lasten välisiin suhteisiin, mieheni nimittäin kuuluu olennaisena osana kaikkeen tähän.

1. Äitiys on opettanut puolustamaan minuuttani.

Äitiys on sanana varsin ihana. Siitä tulee mieleen vahva nainen, joka hallitsee kaaoksen kuin kaaoksen, lohdullinen ja pehmeä katse ja lämmin syli. Äitiys voi olla myös loukku, johon nainen saattaa jumiutua tai unohtua. Itselleni äitiys on aina ollut elämäntehtävä, tärkeämpää kuin mikään muu. Vasta nyt viimeisten muutaman kuukauden aikana olen alkanut oikeastaan elämään äitiysminäni rinnalla myös itsenäni, ja täytyy myöntää, että oman itsekriittisyyteni lisäksi parisuhde on parantunut merkittävästi. Itseni löytäminen uudelleen vaati kriisin sekä itseni kanssa että avioliitossamme, mutta olen ihan perhanan onnellinen, että me käytiin läpi tuo vaikea ajanjakso. Minuuteen kuuluu paljon muutakin kuin äitinä oleminen. Olen yksilö muiden joukossa, jolla on äitiyden ja omien tarpeideni lisäksi velvollisuus huolehtia, ettei mieheni joudu elämään erillisenä objektina ”minun ja lasten rinnalla”. Koko perhe pohjautuu kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen ja mahdolliseen avioliittoon. Parisuhteessa on tärkeää olla ensisijaisesti ehjän minäkuvan omaava (tai sitä kehittävä) yksilö, jotta voisi siirtää aiemmin vanhempiensa kanssa jaetun kiintymyyssuhteen kumppaniinsa. Parisuhde on (useimmiten) ollut olemassa jo ennen lapsia, joten on kohtuutonta kumppania kohtaan siirtää hänet sivuun vain sen vuoksi, että sinulla on nyt myös uusi tehtävänimike, eli äitiys. Ja tässä viittaan nyt läheisyyden ja parisuhteessa kommunikoinnin lisäksi myös parin väliseen intiimiin kanssakäymiseen. Unohtakaa tekosyyt ja selvittäkää, jos sinun on äitinä (tai miksei isänäkin) vaikeaa tehdä enää aloitteita, tai jos suhtautumisesi seksiin on jotenkin muuttunut vanhemmaksi tulemisen jälkeen. Seksuaalisuus kuuluu jokaisen omaan minäkuvaan, joka tottakai muokkautuu elämäntapahtumien myötä. Ei kuitenkaan ole terveellistä kadottaa sitä puolta itsestään ihan kokonaan. 

2. Äitiys on opettanut käsittelemään pohjatonta rakkautta ja muita suuria tunteita.

Se rakkaus, mitä lapsiaan ja lastensä isää kohtaan kokee, on jotain ihan järjetöntä. Se on pelottavaa, ylitsevuotavaa ja ihan sairaan outoa. Se tunne, kun tekisit toisen ihmisen puolesta ihan mitä vaan, antaisit vaikka oman henkesi, luo myös ristiriitaisia ajatuksia. Kun yksi lapsista on uittamassa pehmolelua vessanpöntössä sillä välin kun toinen pirtää permanenttitussilla joulupukkia eteisen kaapinoveen, et oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai huutaa. Usein itse tällaisissa tilanteissa etsin kameran ja taltioin nämä hauskat tilanteet muistiin itselleni. Joskus huonosti nukutun viikon jälkeen unohtuu näihin tilanteisiin usein liittyvä koomisuus, ja sen sijaan omat desibelit nousevat liikaa. Jälkikäteen kaduttaa, koska eihän lapset lähtökohtaisesti tarkoita mitään pahaa. Rakkauden näyttäminen lapsille onkin rajojen asettamisen ja avoimen sylin tarjoamisen lisäksi myös anteeksi pyytämistä ja omienkin virheidensä myöntämistä. Äidinrakkaus on mielestäni hieman väärä sana kuvailemaan tätä tunnetta, koska isät tuntevat lapsiaan kohtaan yhtä vahvasti. Isien rakkaus vaan saatta olla hieman eri muodossa, koska heitä eivät ohjaile esimerkiksi imetyksen onnistumiseen vaadittavat hormonit. Isien tapa osoittaa rakkautta lapsilleen on usein myös sellaista käytännöllisempää ja toiminnallisempaa, ja enemmän sitä läsnäoloa. Aivan ihanaa vanhempainrakkautta siis, oli sitten isi tai äiti. Rakkauden lisäksi myös pelko rakkaan ihmisen puolesta on saanut ihan uuden merkityksen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivänä voin myös sanoa, että pelon ja rakkauden yhdistäminen todellakin lisää ahdistuneisuutta, mutta onneksi äitiyden luoma itsevarmuus palauttaa ajatusmyrskyn nopeasti takaisin maan päälle.

3. Äitiys on opettanut ajanhallintaa.

Voi hyvänen aika, että tätä on saanut opetella! Ennen lapsia olin ajan suhteen tosi tarkka. Koulusta ja töistä myöhästyminen oli maailmanloppu, ja usein olinkin mieluummin liian aikaisin paikalla. Yhden lapsen kanssa lähteminen on jo sen verran hitaampaa, että lähtöön saa varata aikaa sellaisen vartin lisää. Kolmen lapsen kanssa, joista yksi on imeväisikäinen, lähtöön saa varata helposti tunnin ylimääräistä aikaa. Tämä on ollut mulle varsin haastavaa, ja myöhästelyjä sattuu silloin tällöin. Hauskaa kuitenkin on se, että nykyään myöhästyminen ei automaattisesti saa minua paniikkitilaan. Myös blogijuttujen aikatauluttaminen on ollut, ja on edelleen, varsinaista tasapainoilua, mutta kehityn siinäkin koko ajan. Mitään tiettyä rutiinia tai rytmiä en pysty tai halua vielä luoda blogille, koska Evellä on ihan omat aikataulunsa. Hyvin olen kuitenkin saanut sisältöä aikaiseksi (useimmiten aamuyöt ovat hyötykäytössä), ja olen aika varma siitä, että Even kasvaessa sisällöstä tulee yhä laadukkaampaa. Nyt on välillä sellaisia päiviä, ettei ajatus vaan yksinkertaisesti pysy kasassa koko koneellaoloaikaa. Myös valokuvaamisen ajoittaminen pimeän Suomen aikatauluun sopivaksi on melkoinen operaatio, mutta hei, kyllä se kevät sieltä joskus tulee. Tai sitä ennen ainakin mun kuvausvalot, jotka A mulle tilasi joululahjaksi kyllästyttyään mun valokyttäykseen, heh. 

4. Äitiys on opettanut sukupuoliroolien tulkintaa ja muodostumista.

Tämä on täysin minun oma kokemukseni asiasta, mutta mua ihmetytti ennen lapsia ihan älyttömästi, miksi ihmiset riitelevät kotitöistä. Sen kun jakais ne puoliks vaan, niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt ymmärrän näitä ihmisiä paljon paremmin, mutta itse en kyllä voi samaistua niiden kotiäitien kantaan, joiden mielestä miehen pitäisi automaattisesti työpäivän jälkeen jakaa kotityötkin puoliksi. Uskokaa pois, tiedän ettei lasten kanssa kotona oleminen ole mitään leppoisinta puuhaa, mutta mulle ainakin on tosi iso juttu se, että se ylipäätään on mahdollista. Olenkin sukupuolirooleihin liittyen melko konservatiivinen. Tai oikeastaan sillä ei ole sukupuolen kanssa edes mitään merkitystä. Oli siellä kotona sitten mies tai nainen, niin mun mielestä kotona oleva saa olla päävastuussa kodinhoidosta, ellei tietysti tämä työssäkäyvä osapuoli ehdottomasti halua ottaa kontolleen sitäkin. Meillä isäntä tekee töissä täyttä työpäivää, ja ylitöitäkin riittää. Miksi haluaisin ensinnäkään viedä häneltä mahdollisuuden rentoutumiseen työpäivän jälkeen? Mulle kotona oleminen lasten kanssa kuitenkin on enemmän ilo kuin stressinaihe, ja haluan kodin olevan myös miehelleni se paikka, jossa saa vaan olla ja ladata akkuja mahdollisimman paljon. Täällähän minä joka tapauksessa palloilen päivästä toiseen, joten miksei ne tiskit ja pyykit menisi siinä samassa. Toiseksi mulle on tosi tärkeää, että myös A saa viettää kotona ollessaan kiireetöntä aikaa lasten kanssa. Leikkiä tai pelata poikien kanssa ja sylitellä ja naurattaa Eveliinaa. Meillä myöskään A ei pidä kotitöiden roolijakoa sukupuoliriippuvaisena, ja hoitaa osansa kotitöistä jopa kerskailun arvoisesti.

5. Äitiys on opettanut minua arvostamaan ihan jokaista päivää.

Nyt mennään sille romantisoidun vanhemmuuden linjalle, mutta totta se on kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Lapset kasvaa NIIN äkkiä ja aika kuluu NIIN nopeasti, kun näitä tepsuttelijoita tässä pörrää ympärillä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen. Juuri tämä päivä voi olla lapsesi kannalta sellainen, jonka hän tulee muistamaan vielä vuosikymmenien päästä. Tänään hän saattaa nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa joulupukin tai hän saattaa oppia jonkin uuden taidon. Lapset ovat tehneet mun elämästä paljon merkityksekkäämpää kuin koskaan ennen. Tottakai avioliitto jo itsessän toi elämään ihan uudenlaisen merkityksen, mutta lasten myötä se merkitys syvenee entisestään.
❤    ❤    ❤
Vanhemmuus opettaa tosi paljon asioita elämästä, ja omasta itsestäänkin saattaa paljastua ominaisuuksia, joista ei koskaan tiennytkään. Haluaisin tähän loppuun vielä muistuttaa teitä kaikkia vanhempia, olit sitten isi tai äiti, biologinen tai adoptiovanhempi: muista, että kaikkine haasteineen ja onnenhetkineen vanhemmuus koostuu pienistä jutuista pitkin päivää. Muista, että lapset ovat pieniä vain hetken, joten nauti vauvavuodesta, ota ilo irti leikki-ikäisten kanssa, rohkaise koululaistasi olemaan juuri oma itsensä ja haasta ja opeta teinejäsi kasvamaan itsevarmoiksi ja elämää arvostaviksi nuoriksi aikuisiksi.

LUUKKU 11 || VAUVA 5KK JA LEVOTON UNI

Olet juuri vaihtanut vauvan puhtaaseen vaippaan ja pyjamaan. Annoit hänelle iltamaidon ja silittelit uneen. Nostit hänet varovaisesti omaan sänkyyn. Perheen muut lapset ovat nukkuneet jo tunnin, joten ajattelet, että nyt pääset laittamaan pyykit kuivumaan, tiskaamaan, kirjoittamaan, editoimaan, katsomaan elokuvaa tai nukkumaan. Sitten se alkaa. 
Hän itkee, ja haluaa kääntyä vatsalleen. Hän potkii itsensä sängynpäätyyn ja koettaa päästä siitä läpi. Hän sylkäisee tutin pois ja huutaa minkä pienistä keuhkoistaan ja unenpöpperöisistä äänihuulistaan pystyy. Käännät hänet selälleen ja asetat takaisin keskemmälle pinnasänkyä. Annat unilelun ja rätin, laitat putsatun tutin takaisin suuhun. Hän ei avannut silmiään lainkaan tämän operaationsa aikana, ja nyt hän on hiljaa. Menet kauemmas, mutta juuri kun olet palaamassa tekemään sitä, mihin olit jäänyt, hän itkee jälleen. Hän kääntyy vatsalleen, ryömii kohti sängynpäätyä ja koettaa päästä siitä läpi. Hän sylkäisee tutin pois ja huutaa. Otat hänet syliin ja heijaat rauhallisesti takaisin uneen. Suukotat otsalle ja sanot hyshys. Asetat hänet takaisin sänkyyn. Hän selvästi nukkuu tai ainakin on todella väsynyt, ja jää taas rauhallisesti sänkyyn. Muutaman sekunnin jälkeen tutti ei kelpaakaan, lelu on tyhmä ja peittokin potkitaan pois päältä. Ajattelet, että nuku nyt perhana, äitikin haluaa nukkumaan. Anna sisarusten nukkua, ole hiljaa. Älä rakas itke, mikä sua vaivaa? Eikö maito riitäkkään? Olenko ollut liian etäinen tänään? Olisiko pitänyt sittenkin pitää sylissä eikä leikkimatolla? Onko hän kipeä? Onko hius kiertynyt sormen ympärille? Olenko huono äiti?
Otat hänet viereesi parisänkyyn. Silittelet ja pidät lähellä. Hän tuhahtaa, väläyttää pienen hymyn ja nukahtaa. Nostat hänet pinnasänkyyn supervarovaisesti ja hän jää sinne nukkumaan. Ajattelet, että sinne meni taas tunti aikaa tästäkin illasta. Todellisuudessa aikaa meni noin kuusi minuuttia. Liikkeellelähtijän touhotus ei meinaa loppua edes nukkuessa. Uni on katkeilevaa ja vauva levoton. Vaikka kuinka väsyttäisi, niin hän ei malttaisi millään nukahtaa. Yöllä saa useasti olla kääntämässä tai  siirtämässä huonossa asennossa olevaa raajaa. Unen aikana aivot käsittelevät tehokkaasti juuri opittuja asioita, ja sen vuoksi vauvan unestakin tulee usein levotonta, kun liikkeellelähdön hetki koittaa. Nämä levottomuuspätkät kestävät meillä sellaisen 5-10 minuttia kerrallaan, ja tytön vajotessa syvempään uneen, hän nukkuu useita tunteja rauhallisesti. Joinain öinä levottomuusjaksot uusiutuvat parista kerrasta viiteen kertaan, joskus ei ollenkaan. Joillain vauvoilla rauhoittumiseen voi mennä kauemminkin, ja unet saattavat jäädä todella heikoiksi.


Kuvat otettu 8.12. klo 23:40 – 23:48, jonka aikana Eve yritti unissaan ryömiä sängynpäädystä läpi neljä kertaa.


Se hetki, kun herää kesken unien tai ei vauvan levottomuuden takia pystykään hoitamaan muita asioita, on meille vanhemmille usein ristiriitainen. Sitä saattaa olla jopa vihainen, ei vauvalle, vaan sille tilanteelle. Kun levottomia öitä alkaa olla takana kymmenkunta, ja unet ovat jääneet todella vähiin, ne viidenkin minuutin levottomat itkukohtaukset tuntuvat välillä todella pitkiltä ja raskailta. Lohdutukseksi voin sanoa, että suurin osa meistä äideistä ja isistä tietää tasan tarkkaan, miltä se tuntuu. Toiseksi, se menee kyllä ohi. Ajan kanssa. Muistakaa ajatella, että kaikki tämä on vain yksi vaihe vauvan elämässä, se ei ole pysyvä tila. Se menee ohi viikoissa tai kuukausissa, mutta se menee ohi. Sinä olet siinä vauvan vierellä koko tämän prosessin ajan hyssyttelemässä, auttamassa ja rauhoittelemassa, joten sinä siellä olet mitalin arvoinen, hyvä ja rakastava vanhempi. Sinä et hylkää vauvaasi tämän takia, etkä sinä oikeasti ajattele vauvasta pahaa, vaikka välillä päässä vilisee jos jonkinmoisia ajatuksia.

Näistä liikumiseen liittyvistä univaikeuksista puhutaan mun mielestä ihan liian vähän, ja moni äiti vaan ihmettelee, miksi öistä yhtäkkiä tulikin niin vaikeita.Mitään ihmeratkaisua ei näihin levotomuuksiin ole olemassa, mutta helpotusta on toki saatavilla. Tässä muutama vinkki, joita itse hyödynnän levottomina ajanjaksoina.
❤Muista itse pysyä rauhallisena. Rauhallisessa sylissä ja hellissä, mutta vakaissa otteissa vauva tuntee olonsa turvalliseksi. Kun olet vauvan lähellä tai pidät häntä sylissä, ajattele pelkästään vauvaa, äläkä murehdi tekemättömiä töitä tai omia unia. Usko pois, keskittyminen siihen, mitä on sillä hetkellä tekemässä, helpottaa asioita TODELLA paljon. 
❤Älä estä vauvan liikkeitä, vaan anna hänen esimerkiksi kääntyä vatsalleen saakka, ja korjaa asento vasta sen jälkeen. 
❤Keinuttele vauva uneen sylissäsi ja vauvan nukahdettua pikkuhiljaa vähennä liikettä ennen kuin lasket hänet takaisin pinnasänkyyn. Jos nukutat vauvaa parisängyssä, vuoraa reunat äärimmäisen huolellisesti ja varmista ettei hän pääse putoamaan! Vauvalta ei mene kuin muutama sekunti rullailla itsensä reunan yli, ja pelkkä tyyny ei estä putoamista. 
❤Isommankin vauvan voi kapaloida. Meillä kapalointi on osoittautunut hyväksi rauhoituskeinoksi ensimmäisen nukutushetken kohdalla, ja Evehän on nauttinut kapaloinnista ihan vastasyntyneestä saakka. Nykyään hän kyllä hikoilee sen verran öisin, että kapalo on turhan lämpöinen koko yön käytössä. Vauva kannattaa kapaloida joko silloin, kun hän on vielä hereillä, mutta selvästi uninen tai hänen nukkuessaan sikeästi. Puoliunisen vauvan kapalointi kääntyy usein potkunyrkkeily-otteluksi. Kaikki vauvat eivät tykkää kapaloinnista, joten älä pakota vauvaa siihen.
❤Ota tutti pois vauvan nukahdettua. Otan itse tutin pois Even suusta aina hänen nukahdettuaan, koska tutin imeminen ei pidemmän päälle tee hyvää. Muutenkin meillä annetaan tuttia todella vähän, eikä esimerkiksi huvituttia ole meillä lainkaan käytössä. Suosittelen tätä muillekin levottomasti nukkuville, koska vauva usein unissaan tekee tuttiin imemisliikettä suullaan, ja tutin tipahtaessa hän saattaa herätä jo pelkästää siihen, ettei suussa olekaan enää mitään mitä imeä. 
Vuorotelkaa öitä, pyydä tarvittaessa apua. Minä itse olen vähän sellainen ”kyllä minä itse hoidan” tyyppi, ja tuntuu vähän kurjalta pyytää täyttä työpäivää tekevää miestä heräämään yöllä vauvaa hoitamaan. Vielä ei ole ollut sille tarvetta, mutta tiedän hänen ottavan muutaman yön kontolleen mielihyvin jos sitä pyydän. Eve syö öisin yhden kerran, joten yksi herätys minulle tulee joka tapauksessa lähes joka yö, tämän vuoksi koen helpommaksi hoitaa yöt itse. Jos tuntuu, että oikeasti alkavat voimat olla todella loppu, eikä apua ole mahdollista saada puolisolta, niin kysy esimerkiki kummi, ystävä, sisarus tai isovanhempi muutamaksi yöksi yökylään auttamaan öissä, tai päivällä pariksi tunniksi hoitamaan vauvaa, jotta saat itse univelkoja pois. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää lapsiperheessä!

Onko teidän perheessä ollut yölevottomuutta, kun vauva on oppinut liikkumaan?

LUUKKU 9 || 5KK NEUVOLA JA JOULULAHJAIDEAT VAUVALLE

Eveliinalla oli 5.12. viisikuisneuvola. Käytiin läpi taas perusjutut ensiksi ja ryhdyttiin sitten mittauspuuhiin. Eve oli käynnillä jälleen kerran tosi rauhallinen, mutta kovin totinen. Hän on tosiaan alkanut viime viikkojen aikana vierastaa, ja se näkyy kyllä tällaisissa ei-niin-arkisissa tilanteissa. Juteltiin Even liikkumisesta ja sen vaikutuksesta painonnousun hidastuimiseen. Eve liikkuu oikeastaan kaiken valveillaolo aikansa millon rullaillen, millon ryömimistä harjoitellen. Sylissäkin hän haluaa, että hyppyytetään. Paino on kuitenkin edelleen hienosti plussalla ja noussut tosi hyvin, joten mitään hätää tai kiirettä kiinteiden aloittamiselle ei sen vuoksi ole. Kiinteiden aloittamisestakin juteltiin, ja edelleen terveydenhoitaja oli kanssani samaa mieltä, että maito riittää hyvin täysimetykseen. Seuraavalla neuvolakäynnillä tämän kuun lopussa katsotaankin jo meidän silloisen puolivuotiaan (!!) istumavalmiutta, ja arvioidaan voisiko hän alkaa jo istumaan syöttötuolissa. Siihen saakka pitäisi vielä olla istuttamatta Eveä, mikä on jokseenkin haasteellista hänen jatkuvasti pungetessaan istumaan. No, muutama viikko enää. Mittausten jälkeen olikin sitten taas kolmoisrokotteen vuoro. Olin ihan äimän käkenä, kun Eve ei itkenyt ollenkaan ensimmäisen piikin aikana tai sen jälkeen, vasta toinen, kirvelevää rokotetta sisältävä neula sai äänihuulet valloilleen. Eve rauhoittui kuitenkin taas nopeasti rokotuksen jälkeen, reipas tyttö. Rokotteista ei onneksi noussut kuumetta eikä tullut flunssaoireita, reidet olivat kuitenkin arat pari päivää.

5kk neuvolalääkärikäynnillä (suluissa 4kk tiedot)

Päänympärys:42cm (40,9cm)
Pituus:63,8cm (60,9cm)
Paino:7135g (6555g)
Iho: Siisti. (Siisti, karsta alkaa helpottaa ja hiukset kasvaa takaisin.)

Me ei hirveästi arvosteta tätä joulunajan kulutushysteriaa, joten vähän ollaan toppuuteltu muitakin sen tavaramäärän antamisessa. Toki siihen on muitakin syitä, kuin kulutushysteriakammoisuus. Meillä ei ole ensinnäkään loputtomasti tilaa tässä rivariasunnossa ja omasta mielestäni olisi parempi panostaa muutamiin laadukkaampiin, ajattomampiin leluihin kuin ostaa sitä sun tätä kiinalaista muovikrääsää, joka ei kestä mitään. Esimerkiksi Ryhmä Hau leluja me ollaan viime vuosina kerätty, koska pojat on selkeästi edelleen tosi kiinnostuneita niistä ja niillä leikitään edelleen päivittäin. Toki tämä nyt menee siihen kiinakrääsäkategoriaan, mutta ainakin kaikki nuo lelut ovat sama tuoteperhettä. Kun lapset kasvavat kokonaan yli siitä leikistä, niin on kiva myydä tai antaa koko setti kerralla toisten pienten tyttöjen ja poikien käyttöön, tai lahjoittaa se esimerkiksi neuvolaan odotusaulan leikkipaikkaan.

Evelle me ollaan pyydetty lahjaksi lähinnä vaatteita koossa 74 tai lahjakortteja vaateliikkeisiin. Me ollaan oltu tosi onnekkaita, sillä lapsilla on Eveä muutamaa kuukautta vanhempi serkku, jolta ollaan saatu vaatepaketteja niiden jäädessä käyttäjättärelleen pieneksi. Ei olla oikeastaan Even syntymän jälkeen ostettu hänelle muuta kuin nimiäismekko, koska hänelle on riittänyt pojilta jääneet ja serkkutytöltä saadut vaatteet. Lahjalistalla on myös aktiviteettilelu, hampaidentuloa ajatellen purulelu ja vuodenvaihteessa alkavaan ruokailuun tarvittavia astioita. Aktiviteettilelut aktivoivat vauvaa liikkumaan ja vauvasta on hauskaa katsella eri värejä ja kuvioita ja tunnustella erilaisia materiaaleja, joten se voisi olla tosi hyödyllinen meidän pienelle ikiliikkujalle.
Kuvat: http://www.ekokiva.fi

Kuvat: Skip Hop Elefantti http://www.jollyroom.fi, muut http://www.ekokiva.fi

Tänä jouluna aion panostaa lahjoissa entistä enemmän laatuun ja niiden alkuperään sekä avoimeen tuotantoketjuun. Selailin useita verkkokauppoja lävitse, ja erityisesti www.ekokiva.fi osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Teenkin sinne tilauksen pikapuoliin, toivottavasti lahjat ehtivät tulla jouluksi! Muiden ostamissa lahjoissa en tietenkään voi vaatia samoja standardeja kuin meidän itse ostamissa, ja ystäviltä/sukulaisilta tulleista lahjoista olemme tietysti todella kiitollisia alkuperään katsomatta. Ne ovat sellaisia lahjoja, joista meille aikuisille eniten iloa tuo lasten onnelliset kasvot ja innostus pakettia avatessa.

LUUKKU 3 || 10 KYSYMYSTÄ LAPSILLE

Meidän pojat on ihan innoissaan joulusta, ja kaikki jouluinen on nyt pinnalla keskusteluissa, piirrustuksissa ja jopa unissa. Parasta on, kun saa joka päivä avata luukun kuvakalenterista ja kysyä jo sadatta kertaa kysymykset jouluntulosta, lahjoista, lumesta, pipareiden leivonnasta ja kaikesta muusta lapsille aina niin ihmeellisestä asiasta. Nyt tehdäänkin niin päin, että äiti kysyy ja lapset vastaavat! Tässä meidän 5-, 3-, ja 0 -vuotiaiden vastaukset jouluaiheisiin kysymyksiin!

1. MITÄ JOULU TARKOITTAA?
Antti: En tiedä mitä se tarkoittaa. Tällaiset viisivuotiaat pojat eivät äiti tiedä.
Eetu: Joulu tarkoittaa, että tulee synttärit. Sillain se tarkottaa.
Eve: Häprr.
2. MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?
Antti: Joululahjat.
Eetu: Ööö.. Pitää mennä joulupukin luokse.
Eve:
3. MILLAINEN ON JOULUPUKKI?
Antti: Sillä on valkoinen pehmoinen parta ja silmälasit. Ilman silmälaseja se ei näe.
Eetu: Joulupukki voisi lähteä kotiin.
Eve:
4. MIKÄ ON KORVATUNTURI?
Antti: Joulupukki asuu siellä.
Eetu: En tiedä sen nimeä.
Eve: Hnng. UAUAAAA.
5. PARAS JOULURUOKA/JOULUHERKKU?
Antti: Joulutikkari.
Eetu: Piirakka.
Eve: *Yskii, koska suu täynnä kuolaa.*

6. MITÄ TONTUT TEKEVÄT?
Antti: Ne rakentaa niitä lahjoja meille viisivuotiaille pojille.
Eetu: Tontut tekee niin, että ne kävelee.
Eve: *Hymyilee leveästi*
7. MILLOIN ON JOULU?
Antti: Joulukuussa.
Eetu: En tiedä.
Eve: Trrrrsh.
8. MITÄ HALUAT JOULULAHJAKSI?
Antti: Oktonauttileluja.
Eetu: Olisiko se pieni telkkari.
Eve: *Hekottaa.*
9. MITÄ JOULUNA TEHDÄÄN?
Antti: Syödään, avataan lahjoja, laitetaan joulukuusi pystyyn, leikitään uusilla leluilla, laitetaan valot ja lasipallot joulukuuseen, mennään ulos ja leikitään lumessa.
Eetu: Jouluna tehdään niin, että pitää varoa.
Eve:
10. MITÄ ANTAISIT JOULULAHJAKSI ISKÄLLE?
Antti: Uuden Bloodborne pelin pleikkarille.
Eetu: Ison tontun.
Eve: HyÄÄÄÄÄÄ.
Tällaisia vastauksia sain meidän tonttusista irti, mutta mitäs teidän lapset vastaavat? Haastan teidät kaikki kysymään nämä kymmenen kysymystä omilta/sukulaislapsiltasi ja kertomaan hauskimmat vastaukset tänne kommenttikenttään! 

❄  ❄  ❄
Olen viime aikoina saanut viestejä siitä, ettei minulle pysty lähettämään kommentteja. Laittakaa hei ihmeessä viestiä sähköpostiin sinaoletaurinko@gmail.com tai yksityisviestillä blogin facebookissa/instagramissa, jos jotain ongelmia kommentoinnissa ilmenee! Kertokaa myös tuleeko ruudulle jotain tekstiä tms. Kiitos teille, jotka jo viestittelitte ja olette aiemmin viestittäneet asiasta!